Jumala ei unohda ”sitä rakkautta, jota olette osoittaneet hänen nimeään kohtaan”

”JUMALA ei ole epävanhurskas, niin että hän unohtaisi teidän työnne ja sen rakkauden, jota olette osoittaneet hänen nimeään kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja edelleen palvelette.” (Heprealaisille 6:10.) Nämä apostoli Paavalin sanat pitävät paikkansa Itä-Euroopan Jehovan todistajista. Vuosikymmenien ajan he ovat palvelleet uskollisesti Jumalan nimen hyväksi ja ponnistelleet sitkeästi niiden rajoitusten alaisina, joita Neuvostoliiton valvonnan alla olleet hallitukset asettivat. Jehova muistaa heidän hyvät tekonsa ja vuodattaa heille runsaasti Valtakunnan siunauksia. Katsokaamme esimerkiksi vain kolmea noilta alueilta saatua viime palvelusvuoden raporttia.

Entisen Neuvostoliiton alueet

Entisen Neuvostoliiton alueilta raportoidaan, että palvelusvuonna 1992 Valtakunnan julistajien huippu kasvoi 35 prosenttia – 49 171:stä 66 211:een! Mutta tässä ei ole vielä kaikki, sillä nuo julistajat ovat olleet erittäin aktiivisia, kuten voidaan havaita siitä, miten erinomaisesti raamatullisen kirjallisuuden, myös lehtien, levittäminen on lisääntynyt. He ovat panneet kirjasetkin hyvään käyttöön levittämällä niitä 1 654 559 kappaletta. Se on enemmän kuin kolme kertaa edellisen vuoden määrä, joka oli 477 235! Miten kaikki tämä kirjallisuuden levittäminen on vaikuttanut? Raamatun kotitutkistelujen määrä on kaksinkertaistunut. Tällä hetkellä johdetaan 38 484:ää raamatuntutkistelua.

Myös osa-aikaiseen tienraivauspalvelukseen osallistuneiden määrä nousi 94 prosenttia. On selvää, että tämä vaikutti osaltaan vastakastettujen opetuslasten suureen määrään, joka on 26 986, ja kun tätä lukua verrataan viime vuoden lukuun 6 570, kasvu oli hämmästyttävät 311 prosenttia!

Miten joidenkin näiden vastakastettujen kiinnostus hyvää uutista kohtaan heräsi? Toisinaan sen sai aikaan tutkistelua johtavan Jehovan todistajan osoittama syvä kiinnostus. Eräs moldovalainen esivalvoja kertoo:

”Kävimme vaimoni kanssa erään naisen luona, joka oli aiemmin osoittanut kiinnostusta Raamatun totuutta kohtaan. Hänelle aloitettiin raamatuntutkistelu. Hänen miehensä ei kuitenkaan ollut lainkaan kiinnostunut. Kun menimme eräänä päivänä tapaamaan naista jatkaaksemme tutkistelua, ilma oli todella kylmä ja satoi lunta. Juuri ketään ei ollut liikkeellä. Selviydyimme kuitenkin hänen luokseen täsmälleen sovittuun aikaan. Hän sanoi miehelleen: ’Huomaatko, miten paljon nämä ihmiset välittävät meistä? He ovat täsmällisiä lumisateesta huolimatta.’ Tämä tapaus sai hänen miehensä ajattelemaan asiaa. Hän muutti mielensä ja tuli mukaan tutkisteluun, ja nyt hän ja hänen vaimonsa ovat kastettuja todistajia.”

Toisinaan todistajan kohteliaisuus saattaa herättää kiinnostuksen hyvään uutiseen. Eräälle vanhimmalle, joka myös asuu Moldovassa, sattui seuraava kokemus:

”Saarnatessani alueellani tapasin miehen, joka ei ollut kiinnostunut Jehovan todistajista. Hän sanoi olevansa ortodoksi niin kuin hänen isänsä ja isoisänsäkin. Niinpä hän käski minua lähtemään talostaan. Hän antoi minulle kuitenkin mahdollisuuden kertoa käyntini syyn ennen kuin lähdin. Näytin Matteuksen 28:19:n, jossa sanotaan: ’Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä, kastakaa heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä.’ Sitten annoin hänelle kokouspaikkamme osoitteen ja lähdin. Yllätyksekseni tämä mies tuli viikkoa myöhemmin kokoukseemme! Hän seurasi ohjelman loppuun asti. Hän selitti katuneensa koko viikon sitä, että oli ollut niin epäystävällinen minulle. Raamatuntutkistelu aloitettiin heti, ja nyt hän on veljemme.”

Eräs palvelusvuoden huomattava piirre on ollut se, että tuolla alueella asuvien veljien tarpeet ovat synnyttäneet voimakkaan halun auttaa. Talven 1991–92 aikana lähetettiin noin 400 tonnia elintarvikkeita ja suuri määrä miesten, naisten ja lasten vaatteita tarpeessa oleville. Ne jaettiin käytännöllisesti katsoen kaikkiin entisen Neuvostoliiton alueen osiin, jopa niinkin kauas kuin Irkutskiin Siperiaan ja lähellä Japania sijaitsevaan Habarovskiin. Todella vaikuttava todiste siitä, ettei Jehova ole unohtanut sitä rakkautta, jota veljemme ovat osoittaneet hänen nimeään kohtaan! Tämä Jehovan hengen aikaansaama veljellisen rakkauden osoitus on myös yhdistänyt heitä heidän maailmanlaajuiseen perheeseensä. Esimerkiksi eräs ukrainalainen sisar kirjoitti haaratoimistoon:

”Antamanne apu kosketti meitä syvästi. Kyyneleet tulivat silmiimme, ja kiitimme Jehovaa siitä, ettei hän ollut unohtanut meitä. Meillä tosiaan on parhaillaan taloudellisia vaikeuksia, mutta lännessä asuvilta veljiltämme tulleen avun turvin olemme taas päässeet jaloillemme aineellisessa mielessä. Koska olemme saaneet teiltä apua, perheemme voi nyt omistaa enemmän aikaa Jehovan palvelemiseen. Jos se on Jehovan tahto, olemme tyttäreni kanssa osa-aikaisia tienraivaajia kesäkuukausina.”

Lisäksi avustustoiminta koitui todistukseksi ulkopuolisille, koska sivustakatsojat saattoivat nähdä todistajien osoittavan rakkautta käytännössä. Erääseen toiseen seurakuntaan kuuluva perhe kirjoitti: ”Saimme aineellista apua, joka koostui ruoasta ja vaatteista. Se merkitsee meille todella paljon! Teidän tukenne ja rohkaisunne opettavat meille sen, että meidänkin tulisi tehdä hyvää toisille. Tämä rakkaudenteko ei jäänyt huomaamatta ei-uskovilta eikä myöskään kiinnostuneilta tai heidän perheiltään. Se on ollut voimakas todiste todellisesta veljeydestä.”

Viime kesä- ja heinäkuussa pidetyt viisi piirikonventtia ja yksi kansainvälinen konventti, joiden teema oli ”Valon kantajat”, olivat myös voimakas todiste siitä, että Jehova siunaa todistajiensa kovan työn ja heidän osoittamansa rakkauden, kun he ovat tehneet hänen nimeään tunnetuksi. Konventeissa oli läsnä 91 673 henkeä ja 8 562 kastettiin. Suurin läsnäolijamäärä oli Pietarissa, jossa pidettiin kansainvälinen konventti. Kirovin stadionille oli kokoontunut 46 214 henkeä, joiden joukossa oli osanottajia noin 30 maasta eri puolilta maailmaa.

Siperiassa eräs noin kuusikymmenvuotias mies tuli Irkutskin konventtialueelle vain katsomaan tapahtumaa. Hän sanoi: ”Kaikki läsnäolijat ovat hyvin pukeutuneita, hymyileviä ja ystävällisiä toisilleen. Nämä ihmiset ovat kuin yksi yhtenäinen perhe. Heidän voidaan aistia olevan ystäviä, ei ainoastaan täällä stadionilla, vaan myös arkielämässä. Sain erinomaista raamatullista kirjallisuutta ja paljon lisää tietoa siitä, millainen järjestö tämä on. Haluan pitää yhteyttä Jehovan todistajiin ja tutkia Raamattua heidän kanssaan.”

Samassa Irkutskissa pidetyssä konventissa, jossa oli läsnä 5 051 henkeä, eräs Jakutian tasavallasta Siperiasta kotoisin oleva kiinnostunut nainen sanoi: ”Katselen ihmisiä ja minun tekee mieli itkeä ilosta. Olen hyvin kiitollinen Jehovalle siitä, että hän auttoi minua tutustumaan tällaisiin ihmisiin. Täällä konventissa olen saanut kirjallisuutta ja tahdon puhua siitä toisten kanssa. Haluan kovasti tulla Jehovan palvojaksi.”

Kazakstanissa Alma Atan konventissa, joka pidettiin keskusstadionilla, oli läsnä 6 605 henkeä. Stadionin johtaja esitti seuraavan lausunnon: ”Mielestäni teillä on suurenmoinen asenne. Nyt olen vakuuttunut siitä, että te kaikki, sekä nuoret että vanhat, olette kunnon ihmisiä. En voi sanoa uskovani Jumalaan, mutta uskon niihin pyhiin asioihin, joita välittyy teidän veljeydestänne, suhtautumisestanne hengellisiin ja aineellisiin arvoihin.”

Eräs Alma Atan konventissa ollut poliisivirkailija totesi: ”Olen joutunut tekemisiin kanssanne kahdesti, molemmilla kerroilla konventissa. On erittäin miellyttävää työskennellä Jehovan todistajien kanssa.”

Romania

Jehova ei ole unohtanut myöskään sitä rakkautta, jota Romanian veljet ovat osoittaneet hänen nimeään kohtaan. Todistajat kokivat monia iloisia tapahtumia menneenä palvelusvuonna. Ensiksikin Bukarestiin perustettiin jälleen haaratoimisto. Toiminta oli viimeksi laillista vuoteen 1949 saakka, jolloin se kiellettiin. Toimiston uusissa tiloissa työskentelee parikymmentä veljeä ja sisarta. Haaratoimisto palvelee 24 752:ta julistajaa. Tämä kaikkien aikojen huippu merkitsee 21 prosentin lisäystä viime vuoden keskimäärään.

Saarnattuaan vuosia salassa julistajat alkavat vähitellen tottua paremmin julkiseen ovelta-ovelle-todistamiseen. Mureşin hallintopiirissä sattunut kokemus osoittaa, miten jotkut todistajat käyttävät hyödyksi kaikki tilaisuudet saarnata toisille, myös matkustaessaan. Haaratoimistosta kirjoitetaan:

”Eräs julistaja päätti saarnata junassa osastosta osastoon. Yleisesti ottaen ihmiset suhtautuivat myönteisesti, mutta viimeisessä osastossa syntyi ongelmia. Yksikään matkustajista ei halunnut ottaa lehtiämme. Lopulta eräs mies, joka oli melko kiihdyksissä, nousi seisomaan ja huusi: ’Heitän kaikki lehtenne ulos ikkunasta! Miksi kiusaatte meitä tällä tavalla uskonnollanne?’ Julistaja vastasi ystävällisesti, että vaikka hän heittäisikin lehdet ulos, joku toinen voisi hyötyä tuosta teosta – se joka löytäisi ne. Mies huomasi julistajan rauhallisuuden, ja se teki häneen niin suuren vaikutuksen, että hän otti lehdet ja alkoi itse jakaa niitä toisille osastossa matkustaville. Yllättäen he kaikki ottivat lehden. Kun mies oli jakanut ne, hän jäi itse ilman. Julistaja kysyi siksi häneltä: ’Ettekö tekin haluaisi itsellenne lehden?’ Silloin mies sieppasi yhden lehden eräältä matkustajalta, jolla oli niitä kaksi, ja sanoi: ’Nyt on minullakin lehti!’”

Monissa maissa Jehovan todistajien saarnaamistyö on aika ajoin herättänyt kristikunnan pappien vastustuksen. Romaniassa ortodoksisen kirkon papit raivostuvat usein todistajille. Se ei kuitenkaan voi estää Jehovaa siunaamasta kansaansa sen rakkauden vuoksi, jota se on osoittanut hänen nimeään kohtaan. Eräs kierrosvalvoja kirjoittaa:

”Lähdimme paikallisen seurakunnan kanssa maaseudulle kenttäpalvelukseen. Veljiä oli satakunta. Vuokrasimme linja-auton, jolla menimme noin 50 kilometrin päähän maaseudulle erääseen pieneen kaupunkiin. Kutsuimme monia esitelmään, joka oli tarkoitus pitää kaupungin kulttuurikeskuksessa. Heti kun kokous alkoi, ortodoksinen pappi tuli häiritsemään sitä. Poliisit yrittivät saada papin vaikenemaan, mutta hän ei suostunut rauhoittumaan. Pappi onnistui lopettamaan kokouksen, kun hän rikkoi pääsisäänkäyntioven ikkunan. Monet paikkakunnan asukkaista eivät kuitenkaan hyväksyneet lainkaan papin käytöstä. Kaikille läsnäolijoille voitiin sen jälkeen antaa perusteellista todistusta ja kirjallisuutta levitettiin suuri määrä.”

Valitettavasti joissakin osissa maata on hyvin vähän Jehovan todistajia. Kun eräs vakituinen tienraivaaja tuli ensi kertaa Oltin hallintopiiriin, koko tuossa hallintopiirissä oli vain yhdeksän veljeä ja laaja alue, jolla piti saarnata. Vuoden kuluttua todistajien määrä kasvoi 27:ään, joista viisi oli elvytettyjä julistajia. Tienraivaaja asettui asumaan Corabian kaupunkiin, jossa ei ollut lainkaan todistajia. Kun todistajat olivat olleet siellä vain puolitoista kuukautta, paikkakunnan kirkkoherra esitti Craiovan radiossa vastalauseen heidän työtään vastaan. Hän sanoi, että he olivat ”tunkeutuneet” Corabian kaupunkiin opetuksineen ja yrittivät saada ihmisiä muuttamaan uskontoaan. Hyökkäykset jatkuivat. Niiden tarkoitus oli saada työ loppumaan ja pilata todistajien maine tuolla alueella. Tilanne huipentui veljien ollessa Bukarestin piirikonventissa. Corabian ortodoksinen kirkkoherra esitti jyrkän ilmoituksen jumalanpalveluksensa jälkeen: ”Meidän kaikkien pitäisi mennä kadulle osoittamaan mieltämme saadaksemme poliisin ryhtymään toimiin Jehovan todistajia vastaan, jotka ovat saastuttaneet koko alueen kirjallisuudellaan ja myrkyttäneet ihmiset.” Mutta juuri sinä iltana, jona heidän oli tarkoitus kokoontua, tapahtui jotakin epätavallista: joukko vandaaleja tuhosi katedraalin ja kaupungin kulttuurikeskuksen. Mielenosoitusta ei sen vuoksi pidetty ollenkaan!

Entisen Jugoslavian alueet

Palvelusvuosi 1992 on ollut Jugoslavian alueen veljille erittäin vaikea. Samaan aikaan he ovat kuitenkin saaneet joitakin iloa tuottavia kokemuksia. Onneksi Jehova ei unohda heidän tekemäänsä työtä eikä sitä rakkautta, jota he ovat osoittaneet hänen nimeään kohtaan.

Sota alkoi ensiksi Sloveniassa, sitten Kroatiassa ja myöhemmin Bosniassa ja Hertsegovinassa. Vuoden aikana yhdestä tasavallasta yritettiin muodostaa viisi uutta valtiota, joilla olisi omat rajansa, lakinsa ja rahansa. Satojen todistajien oli paettava kodeistaan ja saatava turvapaikka veljiensä luota muualta. Siellä kuten muissakin Itä-Euroopan maissa suuriin kaupunkeihin nimitettiin komiteoita huolehtimaan hädässä olevien veljiemme majoituksesta, ruoasta ja vaatteista. Palvelusvuoden aikana jaettiin rauhattomilla alueilla olevien seurakuntien veljille noin 55 tonnia ruokaa. Kiitoskirjeitä on tullut paljon.

Dubrovnikissa asuvat veljet sanoivat olevansa hyvin kiitollisia saamastaan avusta. Kun eräs sisar meni kotiin mukanaan ruokapakettinsa, naapuri kysyi, mistä hän oli ostanut kananmunat. Sisar kertoi tälle, että hänen toisella vyöhykkeellä asuvat hengelliset veljensä olivat lähettäneet ne. Naapuri oli ihmeissään. Eräässä toisessa tapauksessa muuan tuntematon slovenialainen mies soitti vanhimmalle ja sanoi: ”Kuulemani mukaan Jehovan todistajat jakavat oikeudenmukaisella tavalla veljiltään saamaansa ruokaa. Olen lähettänyt monia paketteja ihmisille, mutta ne eivät ole milloinkaan menneet perille. Voisinko lähettää sellaisia avustustarvikkeita teidän jaettavaksenne?” Myös sanomalehdissä ja radiossa annettiin myönteisiä lausuntoja avustustyöstämme.

Eräs veli, joka kastettiin Zagrebin kansainvälisessä konventissa vuonna 1991, tiesi ongelmien lisääntyvän ja osti kokonaisen ruokavaraston. Hän vei ruoan kotiinsa lähelle sota-aluetta. Ruokapulan pahentuessa tämä varasto osoittautui todelliseksi siunaukseksi veljille.

Saatiin lupa viedä suurella kuorma-autolla peruselintarvikkeita saarroksissa oleville sarajevolaisille veljille. Voimme iloksemme todeta, että tavarat onnistuttiin kuljettamaan perille.

Taisteluissa on saanut surmansa siviilejä. Palvelusvuoden loppuun mennessä valitettavasti kuusi veljeämme ja sisartamme sekä kaksi kiinnostunutta oli menettänyt henkensä, ja joitakuita oli loukkaantunut.

Monet kokemukset kuitenkin osoittavat, että Jehovan todistajana oleminen koituu pääasiassa suojaksi. Eräässä tapauksessa veljien ollessa matkalla Belgradin piirikonventtiin sotilaat pysäyttivät linja-auton ja kysyivät, oliko heidän joukossaan erään tietyn uskonnon jäseniä. Veljet vastasivat kieltävästi. Heidän täytyi näyttää henkilötodistuksensa, ja joidenkuiden nimet viittasivat siihen, että he voisivat kuulua tuohon uskontoon. Sotilaat syyttivät heitä valehtelemisesta, mutta veljillä oli mukanaan asiapaperi, josta ilmeni heidän eronneen tuosta kirkosta. Vaikka he olivatkin syntyneet tuohon uskontoon, he sanoivat olevansa nyt Jehovan todistajia ja matkalla konventtiinsa. Tällä perusteella sotilaat antoivat heidän jatkaa matkaa.

Tienraivaajat jatkavat palvelustaan yhtä innokkaasti kuin ennen, mikä on osoittautunut todelliseksi kannustimeksi työlle. Vartiotorni, jossa on iloiset, moniväriset kannet, käännetään samanaikaisesti kaikille alueen pääkielille. Kaikki totuutta ja vanhurskautta rakastavat saavat siitä säännöllisesti hengellisen ”ruokamääränsä oikeaan aikaan” (Luukas 12:42). Palvelusvuonna 1992 kastettiin 674 uutta veljeä ja sisarta.

Jumala ei varmasti ole unohtanut Itä-Euroopan veljien tekemää työtä eikä sitä rakkautta, jota he ovat osoittaneet hänen nimeään kohtaan. Hän toivoo lisäksi kaikkien palvojiensa noudattavan asuinpaikastaan riippumatta Paavalin Heprealaiskirjeen 6:11:n erinomaista neuvoa, jonka hän seuraavaksi antaa: ”Haluamme, että kukin teistä osoittaa samaa uutteruutta säilyttääkseen toivon täyden varmuuden loppuun saakka.”