Hyvä pahaa vastaan – loputon taistelu
ENTISAJAN elokuvissa aina hyvä voitti ja paha sai palkkansa. Todellisuus ei kuitenkaan ole koskaan ollut näin yksinkertainen. Aivan liian usein näyttää paha vetävän elävässä elämässä pitemmän korren.
Pahuus heittää varjonsa iltauutisiin. Yhdysvaltojen pohjoisosassa eräs milwaukeelainen mies tappaa 11 ihmistä ja kätkee heidän paloiteltujen ruumiittensa jäännökset pakastimeensa. Kaukana etelässä muuan tuntematon mies ajaa rysäyttää texasilaiseen ravintolaan ja tulittaa umpimähkään kymmenen minuuttia; hän surmaa itsensä lisäksi 22 ihmistä. Koreassa kiukkuinen vastustaja sytyttää Jehovan todistajien valtakunnansalin tuleen ja 14 Jehovan palvojaa kuolee.
Näiden yksityisten vihanpurkausten lisäksi maailmassa on muutakin hirvittävää pahuutta: kansanmurhia. On laskettu, että miljoona armenialaista, kuusi miljoonaa juutalaista ja yli miljoona kamputsealaista on tuhottu rotunsa vuoksi tai poliittisissa puhdistuksissa yksistään tällä vuosisadalla. Monia entisen Jugoslavian asukkaita on kohdannut niin kutsuttu etninen puhdistus. Kukaan ei tiedä, montako miljoonaa viatonta ihmistä on kidutettu julmasti eri puolilla maailmaa.
Tällaiset murhenäytelmät pakottavat meidät kohtaamaan ahdistavan kysymyksen: miksi ihmiset toimivat tällä tavalla? Emme voi sivuuttaa näitä kauhutekoja ajatellen, että niihin syyllistyvät vain jotkut mielenvikaiset. Jo yksistään meidän vuosisadallamme harjoitetun pahuuden määrä sotii tällaista selitystä vastaan.
Paha teko määritellään teoksi, joka on moraalisesti väärä. Siihen syyllistyvä voi valita hyvän ja pahan teon välillä. Hänen moraalitajunsa vääristyy jollakin tavoin, ja paha voittaa. Mutta miksi ja miten se tapahtuu?
Uskonnolliset pahaa koskevat selitykset eivät useinkaan ole tyydyttäviä. Katolinen filosofi Tuomas Akvinolainen väitti, että ”monet hyvät asiat otettaisiin pois, jollei Jumala sallisi minkään pahan olla olemassa”. Monilla protestanttisilla filosofeilla on samanlaisia käsityksiä. Esimerkiksi The Encyclopædia Britannica -hakuteoksen mukaan Gottfried Leibniz on sitä mieltä, että paha on ”maailmassa pelkästään hyvän vastapainoksi; hyvä korostuu pahaa vasten”. Toisin sanoen hän uskoi meidän tarvitsevan pahaa, jotta osaisimme arvostaa hyvää. Tällainen järkeily on samaa kuin sanoisi syöpäpotilaalle, että hänen sairauttaan tarvitaan, jotta joku toinen voisi tuntea itsensä todella pirteäksi ja hyvinvoivaksi.
Pahoilla aikomuksilla täytyy olla jokin syy. Voidaanko Jumalaa epäsuorasti pitää syyllisenä? Raamattu vastaa: ”Älköön kukaan koettelemuksessa ollessaan sanoko: ’Jumala koettelee minua.’ Sillä pahalla ei Jumalaa voida koetella eikä hän itse koettele ketään.” Jos Jumala ei ole syyllinen, kuka sitten on? Seuraavissa jakeissa vastataan: ”Kutakin koetellaan siten, että hänen oma halunsa vetää ja houkuttelee häntä. Kun sitten halu on hedelmöitynyt, se synnyttää synnin.” (Jaakob 1:13–15.) Paha teko syntyy siis silloin, kun halua pahaan ruokitaan sen sijaan, että se torjuttaisiin. Tämä on kuitenkin vasta osa totuudesta.
Raamattu selittää, että pahoja haluja herää, koska ihmissuvussa on muuan perusvika: peritty epätäydellisyys. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin, koska he kaikki olivat syntiä tehneet.” (Roomalaisille 5:12.) Perisynnin vuoksi itsekkyys voi helposti saada ajatuksissamme voiton ystävällisyydestä ja julmuus voi syrjäyttää myötätunnon.
Luonnollisesti suurin osa ihmisistä tietää vaistomaisesti, että on väärin menetellä tietyllä tavalla. Heidän omatuntonsa – eli heidän sydämeensä kirjoitettu laki, joksi Paavali sitä sanoo – varoittaa heitä syyllistymästä väärintekoon (Roomalaisille 2:15). Julma ympäristö voi kuitenkin tukahduttaa sellaiset tunteet, ja omantunnon ääni voi sammua, jos se sivuutetaan toistuvasti.a (Vrt. 1. Timoteukselle 4:2.)
Voiko ihmisen epätäydellisyys yksin selittää meidän aikamme suunnitelmallisen pahuuden? Historioitsija Jeffrey Burton Russell totesi: ”Meissä kaikissa on kieltämättä pahuutta, mutta vaikka suurikin määrä pahuutta laskettaisiin yhteen, se ei selitä Auschwitziä – – Tässä mitassa pahuus näyttää olevan erilaista sekä laadullisesti että määrällisesti.” Itse Jeesus Kristus osoitti selvästi tämän laadullisesti erilaisen pahuuden lähteen.
Vähän ennen kuolemaansa Jeesus selitti, etteivät hänen surmaamistaan suunnitelleet ihmiset toimineet yksinomaan omasta tahdostaan. Näkymätön voima ohjasi heitä. Jeesus sanoi heille: ”Te olette isästänne Panettelijasta ja tahdotte tehdä isänne halujen mukaan. Hän oli tappaja alusta asti, eikä hän pysynyt lujana totuudessa.” (Johannes 8:44.) Panettelijalla, jota Jeesus kutsui ”tämän maailman hallitsijaksi”, on selvästikin huomattava osa vihan lietsonnassa (Johannes 16:11; 1. Johanneksen kirje 5:19).
Sekä ihmisen epätäydellisyys että Saatanan vaikutus ovat vaatineet raskaan veronsa tuhansien vuosien ajan. Eikä ole merkkiäkään siitä, että niiden ote ihmiskunnasta olisi höllenemässä. Tuleeko pahuutta olemaan aina? Vai tuleeko hyvä lopulta hävittämään pahan?
[Alaviitteet]
a Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että televisiossa avoimesti esitetty väkivalta liittyy nuorisorikollisuuteen. Myös alueet, joilla on paljon rikollisuutta, ja särkyneet kodit vaikuttavat epäsosiaaliseen käyttäytymiseen. Natsi-Saksassa jatkuvasti kuultu rasistinen propaganda sai jotkut hyväksymään juutalaisia ja slaaveja vastaan suunnatut julmuudet, ja jopa ylistämään niitä.
[Kuvan lähdemerkintä s. 2]
Kansikuva: USA:n armeija
[Kuvan lähdemerkintä s. 3]
Valokuva: USA:n armeija