Uskonnollisten kuvien käyttäminen oikein ja väärin
TAPAHTUMAPAIKKANA on Pietari. On 2. elokuuta 1914. Tsaarin palatsiin on kokoontunut ikoneja heiluttavia ihmisiä, ja tunnelma on tiivistynyt. Suuren salin keskelle on pystytetty alttari. Sen päällä on naista ja hänen sylissään lepäävää lasta esittävä maalaus. Tämä ikoni on nimeltään ”Vladimirin Jumalanäiti”. Läsnäolijat pitävät sitä Venäjän pyhimpänä aarteena.
Ikonin uskotaan saavan aikaan ihmeitä. Kun Venäjän joukot marssivat Napoleonia vastaan vuonna 1812, kenraali Kutuzov rukoili sen edessä. Tänään sen edessä seisoo tsaari Nikolai II, joka on juuri liittänyt maansa mukaan sotaan. Pitäen oikeaa kättään ylhäällä hän antaa valan: ”Vannon pyhästi, etten koskaan solmi rauhaa niin kauan kuin Venäjän maaperällä on jäljellä yksikin vihollinen.”
Kahden viikon kuluttua tsaari tekee pyhiinvaellusmatkan Moskovaan pyytääkseen Jumalan siunausta armeijalleen. Marian taivaaseenottamisen kirkkoon saavuttuaan hän polvistuu ja rukoilee suuren, jalokivin koristetun ikonostaasin – Jeesuksen, Marian, enkelien ja ”pyhimysten” kuvilla peitetyn seinän – edessä.
Katastrofi oli väistämätön näistä uskonnollisista toimituksista huolimatta. Venäjän armeija menetti vajaassa neljässä vuodessa yli kuusi miljoonaa miestä ja paljon maata. Lisäksi tsaari, tsaaritar ja heidän viisi lastaan murhattiin raa’asti. Satoja vuosia vanhan monarkian tilalle valtion johtoon astui vallankumouksellinen, uskonnonvastainen hallitus. Tsaari Nikolain luottamus ikoneihin osoittautui turhaksi.
Miljoonat ihmiset Venäjällä ja muissa maissa kunnioittavat kuitenkin ikoneita vielä nykyäänkin. Se herättää tärkeitä kysymyksiä. Mitä Jumala ajattelee niistä antaumusta ilmaisevista teoista, joita suoritetaan tällaisten kuvien edessä? Entä tavasta ripustaa niitä kodin seinille?
Mitä Raamatussa sanotaan?
Ollessaan maan päällä Jeesus noudatti Mooseksen kautta annettua Jumalan lakia. Siihen kuului toinen käsky niin kutsutuista kymmenestä käskystä: ”Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas [”yksinomaista antaumusta vaativa”, UM] Jumala.” (2. Mooseksen kirja 20:4, 5.)
Jeesus ei sen tähden palvonut Jumalaa ihmiskäsin tehtyjen kuvien tai patsaiden avulla. Hänen palvontansa oli sen sijaan sopusoinnussa hänen Isänsä antaman julistuksen kanssa: ”Minä, Herra [”Jehova”, UM], se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.” (Jesaja 42:8.)
Lisäksi Jeesus selitti, miksi Jumalaa tulee palvoa ilman apuvälineitä. ”Tulee hetki”, hän sanoi, ”jolloin tosi palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa, sillä Isähän etsii senkaltaisia palvomaan häntä. Jumala on Henki, ja häntä palvovien täytyy palvoa hengessä ja totuudessa.” (Johannes 4:23, 24.)
Jeesuksen tavoin hänen tosi opetuslapsensa opettivat toisille, miten palvoa oikein. Esimerkiksi apostoli Paavali puhui kerran kreikkalaisten filosofien joukolle, joka käytti kuvia palvoessaan näkymättömiä jumaliaan. Hän kertoi heille ihmisen Luojasta ja sanoi: ”Meidän ei pidä luulla, että Jumalolento on kullan tai hopean tai kiven kaltainen, kuin jokin, mikä on muovailtu ihmisen taiteen ja kekseliäisyyden avulla.” Tuo sama apostoli kertoi myöhemmin, että kristityt vaeltavat ”uskon” eivätkä ”näkemisen avulla” ja että kristittyjen täytyy ”paeta epäjumalanpalvelusta”. (Apostolien teot 17:16–31; 2. Korinttolaisille 5:7; 1. Korinttolaisille 10:14.)
Eräs apostoli Pietarin elämässä sattunut tapaus osoittaa hänen pyrkineen oikaisemaan nopeasti kaiken sellaisen toiminnan, joka saattoi johtaa epäjumalanpalvelukseen. Kun roomalainen upseeri Kornelius lankesi Pietarin jalkojen juureen, tämä ei hyväksynyt sitä. Hän nosti Korneliuksen ylös ja sanoi: ”Nouse, minäkin olen ihminen.” (Apostolien teot 10:26.)
Apostoli Johannes puolestaan tunsi niin suurta pelonsekaista kunnioitusta jumalallisten näkyjen johdosta, että hän kumartui enkelin jalkojen juureen. ”Varo!” enkeli neuvoi. ”Älä tee sitä! Olen vain sinun ja sinun veljiesi, profeettojen, orjatoveri ja niiden, jotka noudattavat tämän kirjakäärön sanoja. Palvo Jumalaa.” (Ilmestys 22:8, 9.) Apostoli ymmärsi tämän neuvon arvon. Hän kirjoitti tuon tapauksen rakkaudellisesti muistiin meidän hyödyksemme.
Mutta miten nuo kokemukset liittyvät uskonnollisten kuvien käyttöön? Jos kerran Kornelius toimi väärin kumartuessaan Kristuksen apostolin eteen, niin kuinka sitten on ”pyhimysten” elottomien kuvien kunnioituksen laita? Ja jos Kristuksen apostoli teki väärin langetessaan elävän enkelin jalkojen eteen, niin miten on enkelien elottomien kuvien kunnioituksen laita? Tällaiset tavat ovat selvästikin vastoin Johanneksen varoitusta: ”Lapsukaiset, varjelkaa itseänne epäjumalilta.” (1. Johanneksen kirje 5:21.)
Koristeellisia opetusvälineitä
Tämä ei tarkoita sitä, että jostain raamatullisesta tapahtumasta kertovan kuvan pelkkä hallussapito olisi epäjumalanpalvelusta. Tässä lehdessä käytetään paljon Raamatun tapahtumista kertovia kuvia opetusvälineinä. Tällaisilla kuvilla voidaan myös koristaa kotien ja rakennusten seiniä. Tosi kristitty ei kuitenkaan haluaisi pitää esillä sellaista kuvaa, jota toisten tiedetään kunnioittavan, eikä hän ripustaisi seinälleen kuvaa, joka esittää jonkin raamatullisen aiheen väärin (Roomalaisille 14:13).
Jeesuksen, Marian, enkeleiden ja ”pyhimysten” pään ympärille on useimmissa kristikunnan ikoneissa kuvattu sädekehä. Mistä sädekehä on peräisin? ”Sen alkuperä ei ole kristillinen”, myönnetään eräässä tietosanakirjassa, ”sillä pakanalliset taiteilijat ja kuvanveistäjät käyttivät sitä eri jumaluuksien suuren arvokkuuden ja voiman vertauskuvana.” (The Catholic Encyclopedia 1987.) Bamber Gascoignen kirjassa The Christians on lisäksi Museo Capitolinosta Roomasta saatu valokuva auringonjumalasta, jolla on sädekehä. Pakanalliset roomalaiset palvoivat tätä jumalaa. Gascoigne kertoo, että ”kristikunta omaksui” myöhemmin tuon ”auringon sädekehän”. Sädekehä kytkeytyy tosiaan pakanalliseen auringonpalvontaan.
Onko sopivaa, että kristillisen kodin seinälle ripustetaan kuvia, joissa Raamatun tapahtumat yhdistyvät pakanallisen epäjumalanpalvonnan vertauskuviin? Ei ole. Raamatussa kehotetaan: ”Miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? – – ’”Lähtekää siksi ulos heidän keskuudestaan ja erottautukaa”, sanoo Jehova, ”ja lakatkaa koskemasta epäpuhtaaseen”’; ’”ja minä otan teidät vastaan.”’” (2. Korinttolaisille 6:16, 17.)
Kristityksi tunnustautuvat alkoivat ajan myötä jättää tuon neuvon huomiotta. Kehittyi luopumus, kuten Jeesus ja hänen apostolinsa olivat ennustaneet. (Matteus 24:24; Apostolien teot 20:29, 30; 2. Pietarin kirje 2:1.) Rooman keisari Konstantinus teki luopiokristillisyydestä valtionuskonnon 300-luvun alussa. Nyt alkoi kokonainen pakanoiden tulva kutsua itseään ”kristityksi”. Heidän keskuudessaan palvottiin yleisesti keisarin kuvia. Heillä oli tapana myös ripustaa seinille esi-isiensä ja muiden tunnettujen ihmisten kuvia. John Taylor selittää kirjassaan Icon Painting: ”Keisarin palvonnan mukaisesti ihmiset palvoivat hänen kankaalle tai puulle maalattua muotokuvaansa, mistä oli lyhyt askel ikonien kunnioittamiseen.” Pakanallinen kuvainpalvonta korvattiin näin Jeesusta, Mariaa, enkeleitä ja ”pyhimyksiä” esittävien kuvien kunnioituksella.
Miten kirkon johtajat perustelivat tämän?
The Encyclopedia of Religion -hakuteoksen mukaan kirkon johtajat käyttivät samoja vanhoja perusteluja kuin pakanafilosofitkin. Esimerkiksi Plutarkhos, Dion Khrysostomos, Maxim Tyroslainen, Kelsos, Porfyrios ja Julianus myönsivät, että epäjumalankuvat ovat elottomia. Nämä pakanat perustelivat kuitenkin epäjumalien käyttöä väittämällä niiden auttavan heitä heidän näkymättömien jumaltensa palvonnassa. Venäläinen ikonografian tutkija Leonid Uspenski tunnustaa kirjassa The Meaning of Icons: ”Apostoliset ja kirkkoisät hyödynsivät kreikkalaista filosofiaa soveltamalla sen tulkintatapaa ja kieltä kristilliseen teologiaan.” (Vrt. Kolossalaisille 2:8.)
Monien mielestä kuvien kunnioittamisen teologisia perusteita oli vaikea ymmärtää. ”Ikonin palvominen sen edustaman asian vuoksi ja sen palvominen sen itsensä vuoksi erosivat – – niin hiuksenhienosti toisistaan, ettei sitä kyennyt käsittämään kukaan muu kuin korkeasti koulutettu ihminen”, sanoo John Taylor kirjassaan Icon Painting.
Toisaalta on helppo ymmärtää, mitä Raamatussa sanotaan uskonnollisista kuvista. Otetaan esimerkiksi Johannesburgissa Etelä-Afrikassa asuva Emilia. Hän oli harras katolilainen ja polvistui usein rukoilemaan kuvien eteen. Kerran eräs Jehovan todistaja koputti hänen ovelleen. Emiliasta oli suurenmoista nähdä portugalilaisesta Raamatusta, että Jumalalla on nimi, Jehova (Psalmit 83:18, Almeida). Eräällä raamatuntutkistelukerralla hän kysyi: ”Mitä minun pitää tehdä, jotten vain toimisi tavalla, joka ei miellytä Jehovaa?” Todistaja osoitti hänen seinällään olevia kuvia ja pyysi häntä lukemaan psalmin 115:4–8. Kun Emilian aviomies tuli sinä iltana kotiin, Emilia kertoi hänelle haluavansa päästä eroon uskonnollisista kuvistaan. Mies suostui siihen. Seuraavana päivänä Emilia antoi pojilleen Tonylle ja Manuelille tehtäväksi hajottaa ja polttaa kuvat. Kaduttaako tämä Emiliaa nyt, kun aikaa on kulunut noin 25 vuotta? Ei kaduta. Hän on perheensä kanssa auttanut monia lähimmäisiään tulemaan onnellisiksi Jehovan palvojiksi.
Samalla tavoin on käynyt lukuisia kertoja. Jehovan todistajien maailmanlaajuisen opetustyön johdosta miljoonat ihmiset opettelevat palvomaan Jumalaa ”hengessä ja totuudessa”. Sinäkin voit saada osaksesi tästä ylivertaisesta palvontatavasta koituvat siunaukset, sillä, kuten Jeesus sanoi, ”Isä etsii senkaltaisia palvomaan häntä” (Johannes 4:23, 24).
[Kuva s. 26]
Tsaari Nikolai II siunaa joukkojaan ikonin avulla
[Lähdemerkintä]
Valokuva: C.N.