Arvostatko palvontapaikkaasi?

”Aivan evankeliumin julistamisen alkuajoista asti kristityillä on aina ollut vakituiset, nimenomaiset jumalanpalvontapaikkansa.” (William Cave, ”Primitive Christianity”.)

JUMALAN kansa on aina iloinnut kokoontuessaan yhteen palvomaan. Tämä piti paikkansa yhtä hyvin ensimmäisellä vuosisadalla kuin nykyäänkin. Varhaiset kirjailijat ja teologit, kuten Lukianos, Klemens Aleksandrialainen, Justinus Marttyyri ja Tertullianus, ovat kaikki yhtä mieltä siitä, että kristityt kokoontuivat säännöllisesti nimenomaisiin paikkoihin palvomaan yhdessä.

Raamatussa vahvistetaan sama asia, kun siinä viitataan lukuisia kertoja säännöllisiin kokouksiin, joita kristittyjen ryhmät pitivät. Nämä ryhmät tunnettiin seurakuntina. Tämä oli sopivaa, sillä sana ”seurakunta” merkitsee Raamatun alkukielillä ihmisryhmää, joka on kokoontunut yhteen määrätarkoitusta tai -toimintaa varten.

Kristittyjen ensimmäiset palvontapaikat

Mitä ensimmäisen vuosisadan kristityt tekivät kokoontuessaan yhteen? Raamattu kertoo monista tällaisista kokouksista ja osoittaa opettamisen olleen eräs tärkeä piirre (Apostolien teot 2:42; 11:26; 1. Korinttolaisille 14:19, 26). Kokousohjelmat olivat opettavia: pidettiin puheita, kerrottiin rohkaisevia kokemuksia ja tarkasteltiin huolellisesti hallintoelimeltä Jerusalemista tai joltakin apostolilta tullutta kirjettä.

Apostolien tekojen 15:22–35:ssä kerrotaan, että sen jälkeen kun yksi tällainen kirje oli luettu Antiokian kristittyjen ryhmälle, Juudas ja Silas ”rohkaisivat veljiä monin puhein ja vahvistivat heitä”. Toisaalla kerrotaan, että kun Paavali ja Barnabas olivat saapuneet Antiokiaan ”ja koonneet seurakunnan yhteen, he ryhtyivät kertomaan, mitä kaikkea Jumala oli heidän välityksellään tehnyt”. Myös Jehovan rukoileminen oli kristillisten kokousten tärkeä piirre. (Apostolien teot 14:27.)

Paikat, mihin ensimmäisen vuosisadan kristityt kokoontuivat palvomaan, eivät olleet monien nykyisten kristikunnan kirkkojen kaltaisia taidokkaita rakennuksia. Varhaiskristityt kokoontuivat enimmäkseen yksityiskodeissa (Roomalaisille 16:5; 1. Korinttolaisille 16:19; Kolossalaisille 4:15; Filemonille 2). Käytössä oli usein yksityiskodin katto- tai ylähuone. Herran illallinen vietettiin juuri ylähuoneessa. Myös 120 opetuslasta voideltiin pyhällä hengellä helluntaina nimenomaan ylähuoneessa. (Luukas 22:11, 12, 19, 20; Apostolien teot 1:13, 14; 2:1–4; 20:7, 9.)

Jehovan todistajat noudattavat nykyään apostolien esimerkkiä. He kokoontuvat valtakunnansaleina tunnettuihin paikkoihin. Siellä heitä opetetaan julistamaan Jumalan valtakunnan hyvää uutista (Matteus 24:14). Valtakunnansalissa he myös tutkivat Raamattua, rukoilevat ja rohkaisevat toisiaan. Tämä on sopusoinnussa Raamatussa Heprealaiskirjeen 10:24, 25:ssä olevan kehotuksen kanssa: ”Ottakaamme huomioon toinen toisemme kannustaaksemme rakkauteen ja hyviin tekoihin, jättämättä yhteen kokoontumistamme, niin kuin muutamilla on tapana, vaan rohkaisten toisiamme, ja sitä enemmän, kuta enemmän näette sen päivän lähestyvän.”

Palvontapaikkamme oikea käyttö

Muistatko apostoli Paavalin sanat ”Ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala” ja ”Kaikki tapahtukoon säädyllisesti ja järjestelyn mukaan”? Jos tutkit näiden sanojen tekstiyhteyttä, havaitset Paavalin käsitelleen tapaa, jolla kristillisiä kokouksia tulee johtaa. Nykyajan kristityt huolehtivat siitä, että heidän kokouksensa ovat järjestyksellisiä ja hyvin organisoituja kuten apostolien ajan kokoukset. (1. Korinttolaisille 14:26–40.)

Vartiotornissa 1. tammikuuta 1970 sanottiin: ”Hengellinen ilmapiiri valtakunnansalissa [on] aito ja tosi palvontaan ja raamatulliseen opetukseen kohdistuvasta todellisesta kiinnostuksesta kumpuava. Ja salissa ympäriinsä ilmenevä valoisuus ja luonnollisuus saa läsnäolijat avomielisiksi ja ystävällisiksi eikä salaperäisyyden herättämän juhlavuuden tukahduttamiksi.” Tietenkin huolehditaan myös siitä, että valtakunnansaleja käytetään aina kunnioitusta ja arvokkuutta ilmaisevalla tavalla.

Kristikunta on osoittanut tässä asiassa karkeaa kunnioituksen puutetta. Jotkin uskonnolliset järjestöt käyttävät palvontapaikkojaan yleisinä virkistyskeskuksina. Niissä pidetään uskonnollisia rockkonsertteja, niissä on painonnostosaleja, biljardipöytiä, lastentarhoja ja elokuvateattereita. Erään kirkon ohjelmaan kuului painiottelu. Tämä tuskin on sopusoinnussa apostolien esimerkin kanssa.

Jos jokin ensimmäisen vuosisadan seurakunta toimi sopimattomasti, oli paikallaan oikaista sitä. Esimerkiksi Korinton kristillisessä seurakunnassa jotkut käyttivät Herran illallisen viettoa tilaisuutena syödä ja juoda. He toivat illallisensa mukanaan syödäkseen ennen kokousta tai sen aikana – jotkut jopa söivät ja joivat kohtuuttomasti. Se oli todella sopimatonta. Apostoli Paavali kirjoitti heille: ”Onhan teillä taloja syömistä ja juomista varten, eikö niin?” (1. Korinttolaisille 11:20–29.)

Sopusoinnussa Paavalin neuvojen kanssa Jehovan todistajat pyrkivät hoitamaan henkilökohtaiset asiansa kotona tai jossain muualla mieluummin kuin valtakunnansalissa. Säännölliset kokouksemme tarjoavat meille toki hyvän tilaisuuden tavata monia ystäviä samalla kertaa. Valtakunnansali on kuitenkin vihitty Jehovalle, ja siksi sitä tulee käyttää ainoastaan hänen palvontaansa. Emme käytä kokousaikoja maallisten asioden tai omien liiketoimiemme hoitamiseen.

Seurakunnat eivät myöskään käytä valtakunnansaleja virkistys- tai rahankeruutoimintaan tai erilaisten palvelusten järjestämiseen, esimerkiksi lastenhoitoon. On olemassa muita paikkoja tällaisten henkilökohtaisten ja liikeasioiden hoitamiseen.

Eräässä valtakunnansalissa vanhimmat huomasivat, että seurakuntalaisilla oli tapana lainata ja palauttaa lainaamiaan tavaroita kokouksissa. He myös vaihtoivat videokasetteja valtakunnansalissa. Vaikkei tämä ollutkaan kaupallista toimintaa, vanhimmat auttoivat heitä ymmärtämään, että on viisasta hoitaa nämä asiat kotona aina kun se vain on mahdollista.

Jotta vältyttäisiin väärinkäsityksiltä ja voitaisiin huolehtia siitä, että valtakunnansaleja käytetään oikein, jokaisen tulisi kysyä itseltään: ”Olenko hoitanut valtakunnansalissa joitakin sellaisia asioita, jotka voidaan hoitaa kotona?” Esimerkiksi kun järjestetään retkiä tai seuranpitotilaisuuksia, eikö olisi parempi keskustella tällaisista järjestelyistä kotona? Voisimmeko soittaa niille, joihin haluamme saada yhteyden, tai käydä heidän kotonaan? Voisimme lainata Paavalia ja todeta: ”Onhan meillä taloja tällaisten asioiden hoitamista varten, eikö niin?”

Määräaika ja -paikka Jehovan palvontaa varten

Raamatussa sanotaan Saarnaajan 3:1:ssä: ”Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.” Kun olemme läsnä kokouksissa valtakunnansalissa, voimme syventyä täysin kristilliseen palvelukseen liittyviin toimiin. Silloin on määräaika palvoa Jehovaa.

Jeesuksen velipuoli Jaakob varoitti puolueellisuuden osoittamisesta kristillisessä seurakunnassa (Jaakob 2:1–9). Miten voimme soveltaa tätä neuvoa valtakunnansalissamme? Puolueellisuuden vaikutelma voisi syntyä siitä, että siellä ojennetaan näkyvästi kutsuja joihinkin yhteisiin tilaisuuksiin. Eräässä seurakunnassa oli tapana laittaa tällaisia kutsuja läsnäolijoiden laukkuun tai Raamatun väliin. Se on toki helpompaa kuin kutsujen postittaminen tai niiden vieminen heidän kotiinsa. Mutta miltä niistä, joille ei anneta kutsua, tuntuu, kun he huomaavat toisten saavan sellaisen? Voisiko se synnyttää puolueellisuuden vaikutelman?

Ei ole tietenkään tarpeen asettaa tiukkaa sääntöä siitä, ettei kukaan voi antaa toiselle henkilökohtaista viestiä tai pakettia valtakunnansalissa. Ei myöskään ole väärin puhua siellä jokapäiväisistä toimista tai tapahtumista, kutsua jotakuta kylään tai pyytää toista kanssaan virkistäytymään. Tällaisen tulisi kuitenkin olla satunnaista ja tapahtua arvostelukykyisesti ja huomiota herättämättä. Omien asioiden hoitamisen ei koskaan tulisi kääntää huomiota pois siitä varsinaisesta tarkoituksesta, jonka vuoksi olemme kokoontuneet yhteen valtakunnansaliin, nimittäin hengellisestä virkistymisestä (Matteus 6:33; Filippiläisille 1:10).

Miehet jotka antavat esimerkin

Vanhimmat ja avustavat palvelijat antavat innokkaan esimerkin valtakunnansalin arvostamisesta. Yleensä yksi tai kaksi vanhinta ja avustavaa palvelijaa on määrätty huolehtimaan salin kunnossapitoon liittyvistä asioista. Kun eri seurakunnat käyttävät samaa salia, vanhinten komitea valvoo näitä asioita.

Vaikka jotkut veljet on erityisesti määrätty huolehtimaan näistä tehtävistä, kaikkien avustavien palvelijoiden ja vanhinten tulee osoittaa aitoa kiinnostusta salia kohtaan. He ymmärtävät, että valtakunnansali on vihitty Jehovalle ja sitä käytetään hänen palvontaansa.

Vanhinten ei pitäisi viivytellä tarpeellisten korjausten tekemistä (2. Aikakirja 24:5, 13; 29:3; 34:8; Nehemia 10:39; 13:11). Joissakin seurakunnissa valtakunnansali tarkastetaan säännöllisesti, niin että kaikki tarpeelliset korjaukset voidaan tehdä viipymättä. Tavarat luetteloidaan, jotta tarvittavat välineet ovat käytettävissä. Jos työkaluja, siivousvälineitä ja muita tarvikkeita säilytetään määräpaikassa, kaikkien vanhinten ja avustavien palvelijoiden tulisi olla kiinnostuneita tuon paikan kunnosta ja huolehtia siitä, että se pidetään järjestyksessä. Kirjallisuus- ja lehtipöydässä työskentelevät veljet voivat ilmaista kiinnostuksensa viemällä tyhjät pahvilaatikot heti pois, ettei saliin kerry roskia.

Vanhimmat ja avustavat palvelijat voivat omalla esimerkillään auttaa muita seurakuntalaisia osoittamaan intoa valtakunnansalin puolesta (Heprealaisille 13:7). Kaikki voivat ilmaista sopivaa arvostusta ottamalla osaa salin siivoukseen ja olemalla aidosti kiinnostuneita sen antamasta yleisvaikutelmasta.

Jeesus sanoi Matteuksen 18:20:ssä: ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” Jeesus on tosiaankin kiinnostunut siitä, mitä me teemme kokoontuessamme palvomaan Jehovaa. Tämä pitää paikkansa kaikista kokouksista, sekä yksityiskodeissa pidetyistä että suurista kokouksista, kuten konventeista.

Ei ole olemassa muuta paikkaa, joka olisi niin lähellä miljoonien Jehovan todistajien sydäntä kuin heidän vakituinen palvontapaikkansa – valtakunnansali. He osoittavat sopivaa arvostusta tätä paikkaa kohtaan. He huolehtivat siitä ahkerasti ja pyrkivät aina käyttämään sitä oikealla tavalla. Noudata sinäkin Jehovan itsensä antamaa neuvoa: ”Varo jalkasi, kun menet Jumalan huoneeseen.” (Saarnaaja 5:alkujae.)