Onko Jumala vastuussa luonnonkatastrofeista?
”VOI Jumala, mitä oletkaan tehnyt meille!”
Näin kuuluu huudahtaneen eräs mies, joka selvisi hengissä lumihuippuisen Nevado del Ruízin purkauksesta Kolumbiassa 13. marraskuuta 1985. Sen synnyttämä mutavyöry hautasi alleen Armeron kaupungin ja surmasi runsaat 20 000 henkeä yhdessä yössä.
Tuon miehen reaktio on ymmärrettävä. Ihmiset ovat muinaisista ajoista lähtien lukeneet tällaiset tuhoisat tapahtumat Jumalan tiliin tuntiessaan avuttomuutensa pelottavien luonnonvoimien edessä. Primitiiviset kansat uhrasivat jopa ihmisuhreja lepyttääkseen meren, taivaan, maan, vuorten ja tulivuorten jumalia sekä muita vaaran aiheuttajia. Vielä nykyäänkin on niitä, jotka pitävät luonnonkatastrofien seurauksia yksinkertaisesti kohtalona tai Jumalan tekona.
Onko Jumala todellakin vastuussa onnettomuuksista, jotka aiheuttavat paljon inhimillistä kärsimystä ja menetyksiä joka puolella maailmaa? Onko hän niihin syypää? Saadaksemme vastaukset näihin kysymyksiin meidän on katsottava lähemmin sitä, mitä noihin onnettomuuksiin liittyy. Meidän on tutkittava uudelleen joitakin tunnettuja tosiseikkoja.
Mikä on ”luonnonkatastrofi”?
Kiinassa sijaitsevaa Tangshania vavisuttanut maanjäristys, jossa kiinalaisten viranomaisten mukaan menehtyi 242 000 henkeä, sekä Yhdysvalloissa Etelä-Floridaan ja Louisianaan iskeytynyt hirmumyrsky Andrew, joka aiheutti miljardien dollarien vahingot, olivat luonnonkatastrofeja, jotka ylittivät kansainvälisen uutiskynnyksen. Mutta entä jos tuo maanjäristys olisi sattunut asumattomassa Gobin autiomaassa Tangshanista noin tuhat kilometriä luoteeseen tai jos Andrew olisikin kääntynyt toiseen suuntaan ja laantunut merellä eikä olisi osunut mantereelle lainkaan? Niitä tuskin enää edes muistettaisiin.
On siis selvää, että puhuessamme luonnonkatastrofeista emme puhu ainoastaan luonnonvoimien dramaattisista näytöksistä. Maapallolla esiintyy joka vuosi tuhansia maanjäristyksiä, suuria ja pieniä, sekä kymmeniä myrskyjä, sykloneja, hurrikaaneja, taifuuneja, tulivuorenpurkauksia ja muita rajuja ilmiöitä, jotka kirjataan vain jonnekin tilastoihin. Mutta kun tuollaiset tapahtumat tuhoavat paljon ihmishenkiä ja omaisuutta ja keskeyttävät normaalin elämänmenon, niistä tulee katastrofeja.
On tärkeää huomata, että vahingot ja niistä koituvat tappiot eivät aina ole suoraan verrannollisia luonnonvoimiin. Suurin katastrofi ei välttämättä johdu voimakkaimmasta luonnonvoimien toiminnasta. Esimerkiksi San Fernandossa Kaliforniassa sattui vuonna 1971 maanjäristys, jonka voimakkuus oli 6,6 Richterin asteikolla, ja se surmasi 65 henkeä. Vuoden kuluttua Managuassa Nicaraguassa sattunut järistys, jonka voimakkuudeksi mitattiin 6,2, surmasi 5 000 henkeä!
Puhuessamme luonnonkatastrofien yhä suuremmasta tuhoisuudesta meidän onkin pohdittava, ovatko luonnonvoimat muuttuneet rajummiksi vai ovatko ongelmaan vaikuttaneet inhimilliset seikat.
Kuka on vastuussa?
Raamattu osoittaa Jehova Jumalan suureksi Luojaksi, joka on luonut kaiken, myös maapallomme luonnonvoimat (1. Mooseksen kirja 1:1; Nehemia 9:6; Heprealaisille 3:4; Ilmestys 4:11). Tämä ei tarkoita sitä, että hän aiheuttaisi jokaisen tuulenhenkäyksen tai sadekuuron, vaan sitä, että hän on pannut maapallon ja sen ympäristön toimimaan tiettyjen lakien mukaan. Esimerkiksi Saarnaajan 1:5–7:ssä kerrotaan kolmesta perustoiminnosta, jotka mahdollistavat maanpäällisen elämän: jokapäiväisestä auringonnoususta ja -laskusta, tuulten muuttumattomasta liikemallista sekä veden kiertokulusta. Nämä sekä muut niiden kaltaiset maapallon ilmastoa, rakennetta ja organismeja koskevat luonnonsysteemit ovat toimineet vuosituhansia riippumatta siitä, onko ihminen niistä tiennyt vai ei. Saarnaajan kirjoittaja kiinnittikin huomiota siihen jyrkkään eroon, joka vallitsee luomakunnan muuttumattomien ja loputtomien tapahtumien sekä ihmiselämän hetkellisyyden ja tilapäisyyden välillä.
Jehova ei ole ainoastaan luonnonvoimien Luoja, vaan hänellä on myös voima valvoa niitä. Raamatussa on lukuisia kertomuksia siitä, miten Jehova on valvonut tai ohjaillut noita voimia toteuttaakseen tarkoituksensa. Siinä kuvaillaan muun muassa Punaisenmeren jakamista Mooseksen päivinä sekä auringon ja kuun pysäyttämistä taivaiden halki kulkevilla radoillaan Joosuan aikana (2. Mooseksen kirja 14:21–28; Joosua 10:12, 13). Myös Jeesus Kristus, Jumalan Poika ja luvattu Messias, toi ilmi valtansa luonnonvoimiin, kun hän esimerkiksi tyynnytti myrskyn Galileanmerellä (Markus 4:37–39). Tällaiset kertomukset osoittavat kiistattomasti, että Jehova Jumala ja hänen Poikansa, Jeesus Kristus, pystyvät valvomaan täysin kaikkea sitä, mikä vaikuttaa maapallomme elämään (2. Aikakirja 20:6; Jeremia 32:17; Matteus 19:26).
Voimmeko näin ollen pitää Jumalaa vastuullisena siitä entistä suuremmasta tuhosta ja hävityksestä, joka on aiheutunut viimeaikaisista luonnonkatastrofeista? Voidaksemme vastata tähän kysymykseen meidän on ensin pohdittava sitä, todistaako jokin luonnonvoimien muuttuneen viime aikoina selvästi rajummiksi, ehkä jopa ryöstäytyneen hallinnasta.
Pankaamme merkille, mitä kirjassa Natural Disasters—Acts of God or Acts of Man? sanotaan tästä asiasta: ”Mikään ei todista sen puolesta, että kuivuuksiin, tulviin ja sykloneihin liittyvät ilmastolliset mekanismit olisivat muuttumassa, eikä yksikään geologi väitä, että maanjäristyksiin, tulivuorenpurkauksiin ja tsunameihin (maanjäristysaaltoihin) liittyvät maan liikkeet olisivat käymässä rajummiksi.” Samansuuntainen huomio tehdään kirjassa Earthshock: ”Kaikkien mannerten kallioperässä on merkkejä lukuisista suurista ja pienistä geologisista tapahtumista, joista jokainen olisi katastrofaalinen onnettomuus ihmiskunnalle, jos se sattuisi nykyaikana – ja on tieteellisesti varmaa, että sellaisia tapahtumia sattuu vielä monta kertaa tulevaisuudessa.” Maa ja sen dynaamiset voimat ovat toisin sanoen pysyneet kutakuinkin samanlaisina kautta aikojen. Viittaavatpa siis jotkin tilastot jonkinlaisen geologisen tai muun aktiivisuuden lisääntymiseen tai eivät, maan toiminta ei ole muuttunut hallitsemattoman rajuksi viime aikoina.
Mikä sitten on syynä niiden luonnonkatastrofien esiintymistiheyden ja tuhoisuuden lisääntymiseen, joista luemme? Jos niistä kerran ei voida syyttää luonnonvoimia, niin vastuu näyttäisi lankeavan ihmiselle. Ja viranomaiset ovatkin todella tunnustaneet, että ihmisen toiminta on tehnyt ympäristömme sekä alttiimmaksi että haavoittuvammaksi luonnonkatastrofien suhteen. Kasvava ruoan tarve on pakottanut kehitysmaiden maanviljelijät ryöstöviljelemään hallussaan jo olevaa maata tai valtaamaan sitä lisää kaatamalla elintärkeitä metsiä. Tämä on johtanut pahaan eroosioon. Lisääntyvä väestö jouduttaa myös slummien ja hökkelikaupunkien umpimähkäistä rakentamista vaarallisille alueille. Ihmiset ovat vauraammissakin maissa – esimerkiksi ne miljoonat, jotka asuvat Kaliforniassa San Andreasin siirroksen varrella – antautuneet vaaraan selvistä varoituksista piittaamatta. Kun näissä olosuhteissa sattuu jokin epätavallinen tapahtuma – myrsky, tulva tai maanjäristys – niin voidaanko tuhoisia seurauksia oikeastaan sanoa ”luonnon” aiheuttamiksi?
Tyyppiesimerkki tästä on Sahelin alueen kuivuus Afrikassa. Tavallisesti kuivuus käsitetään sateen tai veden puutteeksi ja sen ajatellaan johtavan nälänhätään, nälkiintymiseen ja kuolemantapauksiin. Mutta juontuuko tuon seudun laajamittainen nälänhätä ja nälkiintyminen pelkästään veden puutteesta? Kirjassa Nature on the Rampage sanotaan: ”Tieteellisten ja avustusjärjestöjen keräämä aineisto todistaa, että nykyinen sitkeä nälänhätä ei johdu niinkään pitkäaikaisesta kuivuudesta kuin pitkäaikaisesta maaperän ja vesivarojen väärinkäytöstä. – – Sahelin jatkuva aavikoituminen on suureksi osaksi ihmisen aiheuttama ilmiö.” Eteläafrikkalaisessa The Natal Witness -sanomalehdessä todettiin: ”Nälänhädässä ei ole kyse ruoan puutteesta; siinä on kyse ruoansaantimahdollisuuksien puutteesta – eli köyhyydestä.”
Sama pitää suurelta osin paikkansa myös muiden katastrofien aiheuttamista tuhoista. Tutkimuksissa on ilmennyt, että luonnonkatastrofeista johtuvat kuolleisuusluvut ovat köyhissä maissa suhteettoman paljon korkeammat kuin maailman rikkaissa maissa. Esimerkiksi Japanissa sattui erään selvityksen mukaan vuosina 1960–81 yhteensä 43 maanjäristystä tai muuta katastrofia ja niissä menehtyi 2 700 henkeä eli keskimäärin 63 henkeä katastrofia kohti. Samana ajanjaksona sattui Perussa 31 katastrofia, joissa menehtyi 91 000 henkeä eli 2 900 kussakin katastrofissa. Mistä ero johtuu? Varmaankin luonnonvoimat laukaisivat nuo katastrofit, mutta nimenomaan ihmisen toiminnan – yhteiskunnallisella, taloudellisella ja poliittisella saralla – täytyy olla syynä siihen suureen eroon, joka näkyy menetettyjen ihmishenkien ja omaisuustappioiden määrässä.
Mitä on tehtävissä?
Tiedemiehet ja asiantuntijat ovat vuosikausia yrittäneet etsiä keinoja, joilla ihmiset voisivat pitää puolensa luonnonkatastrofeja vastaan. He ovat ulottaneet tutkimuksensa syvälle maan sisään ymmärtääkseen maanjäristysten ja tulivuorenpurkausten vaiheita. He ovat tarkkailleet avaruussatelliittien avulla säätiloja päästäkseen syklonien ja hurrikaanien jäljille tai kyetäkseen ennustamaan tulvien ja kuivuuksien tulon. Kaikki tämä tutkimus on antanut heille tietoa, jonka avulla he toivovat voivansa lievittää noiden luonnonvoimien vaikutusta.
Ovatko ponnistelut maksaneet vaivan? Muuan ympäristöasioita tarkkaileva järjestö on todennut näistä kalliista, huipputekniikkaa hyödyntävistä hankkeista: ”Niillä on oma paikkansa. Mutta jos ne nielevät suhteettoman paljon rahaa ja voimavaroja – jos niiden varjolla suljetaan silmät uhrien yhteiskuntaan luoduilta riskitekijöiltä, jotka pahentavat katastrofien vaikutusta – niin silloin niistä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.” Vaikka esimerkiksi on hyödyllistä tietää, että Bangladeshin rannikon suistoalue on jatkuvasti alttiina tulville ja hyökyaalloille, tuo tieto ei muuta sitä, että miljoonien bangladeshilaisten on pakko asua siellä. Niinpä katastrofit seuraavat toinen toistaan, ja ihmishenkien menetykset nousevat satoihintuhansiin.
On selvää, että teknisestä tiedosta on hyötyä vain tiettyyn rajaan asti. Tarvitaan myös kykyä lievittää niitä paineita, jotka eivät jätä ihmisille juuri muuta mahdollisuutta kuin asua erityisen vaarallisilla alueilla tai elää sellaisilla tavoilla, jotka tuhoavat ympäristöä. Toisin sanoen eri osatekijöiden aiheuttaman vahingon vähentämiseksi olisi nykyinen yhteiskunnallinen, taloudellinen ja poliittinen järjestelmä uudistettava perusteellisesti. Kuka pystyy siihen? Vain Hän, joka voi valvoa jopa luonnonkatastrofeja laukaisevia voimia.
Jumalan tekoja näköpiirissä
Jehova Jumala ei aio puuttua pelkkiin oireisiin, vaan inhimillisen kärsimyksen perussyihin. Hän tulee lopettamaan ahneet ja sortavat poliittiset, kaupalliset ja uskonnolliset järjestelmät, jotka ovat vallinneet ”ihmistä hänen onnettomuudekseen” (Saarnaaja 8:9). Kukaan Raamattua tunteva ei voi olla huomaamatta, että sen sivuilla on lukuisia ennustuksia ajasta, jolloin Jumala ryhtyy toimiin juuriakseen maasta pahuuden ja kärsimyksen sekä ennallistaakseen maan päälle rauhan ja vanhurskauden paratiisin (Psalmit 37:9–11, 29; Jesaja 13:9; 65:17, 20–25; Jeremia 25:31–33; 2. Pietarin kirje 3:7; Ilmestys 11:18).
Juuri tätä Jeesus Kristus opetti kaikki seuraajansa rukoilemaankin: ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” (Matteus 6:10.) Messiaaninen valtakunta tulee poistamaan ja korvaamaan kaikki epätäydelliset ihmishallitukset, kuten profeetta Daniel ennusti: ”Niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti.” (Daniel 2:44.)
Mitä sellaista Jumalan valtakunta saa aikaan, mihin nykyiset kansat eivät pysty? Raamatussa annetaan ihastuttava ennakkovälähdys siitä, mitä tuleman pitää. Näillä sivuilla kuvattujen olosuhteiden, esimerkiksi nälänhädän ja köyhyyden, sijasta maa kasvaa silloin ”runsaasti viljaa, vuorten huippuja myöten” ja ”kedon puut kantavat hedelmänsä, ja maa antaa satonsa, ja he saavat olla turvassa maassansa” (Psalmit 72:16; Hesekiel 34:27). Ympäristön tilasta Raamatussa sanotaan: ”Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja. – – sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot. Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi.” (Jesaja 35:1, 6, 7.) Eikä sotia enää ole (Psalmit 46:10).
Raamattu ei kerro, miten Jehova Jumala tulee toteuttamaan tuon kaiken ja mitä hän tekee kaikille luonnonvoimille, niin ettei niistä koidu enää mitään vahinkoa. Varmaa on kuitenkin se, etteivät tuon vanhurskaan hallituksen alaisuudessa elävät ihmiset ”tee työtä turhaan eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat Herran siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä” (Jesaja 65:23).
Jehovan todistajat ovat tämän lehden sekä muiden Vartiotorni-seuran julkaisujen sivuilla kiinnittäneet toistuvasti huomiota siihen, että Jumalan valtakunta perustettiin taivaassa vuonna 1914. Tuon Valtakunnan ohjauksessa on suoritettu maailmanlaajuista todistustyötä lähes 80 vuoden ajan, ja nyt olemme luvattujen ”uusien taivaitten ja uuden maan” kynnyksellä. Ihmiskunta vapautetaan paitsi luonnonkatastrofien tuhotöistä myös kaikesta tuskasta ja kärsimyksestä, joka on vitsannut sitä kuluneiden kuudentuhannen vuoden ajan. Tuosta tulevasta ajasta voidaan totisesti sanoa: ”Entiset ovat kadonneet.” (2. Pietarin kirje 3:13; Ilmestys 21:4.)
Mutta entä nykyhetki? Onko Jumala toiminut niiden puolesta, jotka ovat joutuneet ahdinkoon ympäristöolosuhteiden tai jonkin muun asian takia? Aivan varmasti on, muttei välttämättä juuri sillä tavalla kuin useimmat ehkä odottaisivat.
[Kuvat s. 8, 9]
Ihmisen toiminta on saattanut ympäristömme entistä alttiimmaksi luonnonkatastrofeilleLaif/Sipa Press
[Lähdemerkinnät]
Laif/Sipa Press
Chamussy/Sipa Press
Wesley Bocxe/Sipa Press
Jose Nicolas/Sipa Press