Jehova vahvistaa kansaansa sekä idässä että lännessä

JEHOVA antaa todistajilleen jatkuvasti ”voimaa, joka ylittää tavanomaisen”, asuvatpa nämä sitten alueilla, joilla saarnaamistyö on kielletty, väkivallan raastamissa maissa tai maissa, joissa työtä koskenut kielto on äskettäin poistettu – tosiaankin missä tahansa maailmanlaajuisen kentän osassa (2. Korinttolaisille 4:7).

Menestystä kiellon alaisuudessa

Joillakin Kaakkois-Aasian saarilla saarnaamistyö on ollut kiellettyä jo 17 vuoden ajan. Ovatko siellä asuvat todistajat lannistuneet? Eivät suinkaan! Viime toukokuussa he saivat uuden julistajahuipun, 10 756 julistajaa, joista 1 297 toimi kokoajanpalvelijoina. Maailman olojen huonotessa näiden saarten asukkaat kuuntelevat entistä halukkaammin totuutta. Raporttien mukaan siellä johdetaankin siksi 15 654:ää raamatuntutkistelua kiinnostuneiden ihmisten kodeissa. Aikaisemmin oli pidetty vaivihkaa kokoukset, joissa vietettiin Jeesuksen kuoleman muistoa, ja niissä oli läsnä 25 397 henkeä.

Kun pidettiin ”Jumalallisen opetuksen” piirikonventteja – jälleen kaikessa hiljaisuudessa paikallisten olosuhteiden mukaisesti – veljet olivat iloisia saadessaan paikallisella kielellä samat julkaisut kuin heidän Yhdysvalloissa asuvat veljensäkin olivat saaneet. Kääntäjät, korjauslukijat ja muut olivat tehneet vapaaehtoisesti ylitöitä, niin että he saivat monisatasivuisen pääjulkaisun ajoissa valmiiksi. Yhteistyöhaluinen ulkopuolinen kirjapaino oli mielissään, kun se onnistui hyvin julkaisun painamisessa ja sitomisessa. Konventin osanottajat olivat riemuissaan saadessaan tuon julkaisun, jossa on yli tuhat värikästä kuvaa. Monet hallituksen virkailijat kunnioittavat Jehovan todistajia, ja vastustus onkin lähtöisin etupäässä kristikunnan papistosta. Kielto poistetaan toivottavasti pian.

Mitä tapahtuu Amerikan mantereella?

Näiden läntisten maiden Jehovan todistajat käyvät yhdessä idässä asuvien veljiensä kanssa rohkeasti käsiksi ongelmiinsa, ja Jehovan pyhä henki auttaa heitä voittamaan vaikeita tilanteita. Tarkastellaanpa esimerkiksi seuraavaa raporttia eräästä Latinalaisen Amerikan maasta, jonka viidakoissa huumekartellien edustajat liikkuvat säännöllisesti.

Ryhmä Jehovan todistajia matkusti linja-autolla eräälle syrjäiselle alueelle. Noustessaan linja-autosta todistajat huomasivat pienen sivutien, joka erkani kylästä. Annettuaan sisarten ja lasten tehtäväksi käydä läpi kylää ryhmän viisi veljeä lähtivät katsomaan, minne tuo päällystämätön pikkutie johti. Yksi veljistä kertoo:

”Kävelimme kaksi tuntia tuota tietä pitkin, mutta näimme vain muutamia taloja. Sitten yhtäkkiä metsästä tuli esiin kahdeksan huppupäistä aseistautunutta miestä. Joillakuilla oli konekiväärit, toisilla viidakkoveitset. Keihin olimme törmänneet? Aloimme kysellä, mitä he tahtoivat, mutta he käskivät meitä olemaan hiljaa ja vain marssimaan eteenpäin. Teimme niin! Käveltyämme vielä kaksi tuntia tiheän, pensaita kasvavan viidakon halki tulimme aukealle, joka oli ilmeisestikin jonkin aseistautuneen joukon leiri. Vartijoita tuliaseineen oli kaikkialla. Keskellä oli hyvin rakennettu talo, jonne meidät vietiin.

Istuuduttuamme meitä puhutteli mies, joka oli nähtävästi leirin johtaja. Hän oli siististi pukeutunut, sivistynyt ja varsin kunnioitusta herättävä. Hän osoitti yhtä ryhmämme veljeä ja pyysi tätä nousemaan ylös. Sitten hän kysyi veljeltä: ’Mitä ajattelette joukostamme?’ Veli oli sangen hyvin perillä siitä, missä olimme, vastatessaan: ’Tiedämme kyllä joukostanne, muttemme ole kiinnostuneita siitä sen enempää kuin mistään muustakaan poliittisesta ryhmästä. Olemme täällä vain saarnaamassa Jehova Jumalan valtakunnasta, jonka johdossa on Kristus Jeesus. Se tuhoaa pian kaikki tämän asiainjärjestelmän poliittiset hallitukset ja saa aikaan suurenmoisia siunauksia ihmisille, jotka tulevat elämään tämän maan päällä paratiisiolosuhteissa – siihen ei pysty ihminen eikä yksikään ihmisryhmä.’

Miehen asenne muuttui. Hän alkoi esittää kysymyksiä: ’Missä opitte kaiken tamän? Miten osaatte puhua tuolla tavoin?’ Annoimme puolentoista tunnin ajan hyvää todistusta maailman olosuhteista ja osoitimme, että Raamatussa kerrotaan, mikä on ihmiskunnan ainoa toivo. Selitimme myös Roomalaiskirjeen 13:tta lukua – sitä, että tottelemme vallassa olevia viranomaisia, mutta kun Jehovan sana ja heidän sanansa ovat ristiriidassa keskenään, tottelemme ensin Jumalaamme Jehovaa. Tarjosimme hänelle lopuksi mukanamme olevia kirjoja. Hän otti niistä kolme sekä Raamatun, ja suureksi yllätykseksemme antoi niistä meille lahjoituksen. Hän sanoi lukevansa ne.

Seuraavaksi tuo johtaja antoi yhdelle miehelleen merkin, että meidät vietäisiin pois leiristä. Olimme pian paluumatkalla ja kiitimme Jehovaa siitä voitosta, jonka hän oli antanut meille tällä uudella todistamiskentällä.”

Riitojen repimässä Afrikassa

Idän ja lännen keskivaiheilla sijaitsee Afrikan manner. Jotkut sen maista ovat joutuneet väkivallan kurimukseen heimojen välisen sodankäynnin vuoksi. Sisällissodan äkillinen puhkeaminen on vaikuttanut jälleen voimakkaasti Liberiassa asuvaan Jehovan kansaan. Aluksi taisteltiin pääkaupungissa ja sen ulkopuolella vuoden 1992 loka–marraskuussa. Kun sota sitten levisi sisämaahan, kokonaiset seurakunnat lopettivat toimintansa veljien paetessa viidakkoon muun väestön kanssa. Veljien into ei ole kuitenkaan laimennut. He saarnasivat pakomatkallaan, mikä sai aikaan sen, että sisämaan syrjäisimmilläkin seuduilla annettiin valtavasti todistusta.

Erään seurakunnan veljet, jotka olivat joutuneet lähtemään kodeistaan, rakensivat tilapäisen valtakunnansalin keskelle kumipuuviljelmää. Rintaman tuntumassa sijaitsevan kaupungin siviiliväestö pakeni päiväsaikaan ilmahyökkäyksiä läheiselle kumipuuviljelmälle. Paikalliset veljet (joiden joukossa oli monia pääkaupungista, Monroviasta, paenneita julistajia) tekivät kenttäpalvelusjärjestelyjä, ja heidän nähtiin saarnaavan säännöllisesti niille tuhansille ihmisille, jotka hakivat suojaa kumipuiden alta. Aina lentokoneen lähestyessä veljet ja sisaret hyppäsivät viereiseen ojaan, ja kun vaara sitten oli ohi, he jatkoivat todistamistaan.

Hämmästyttävää kyllä, ne tuhatkunta seurakunnan julistajaa, jotka voivat lähettää raporttinsa Seuralle, ovat sisällissodasta huolimatta käyttäneet kuukausittain keskimäärin 18,1 tuntia kenttäpalvelukseen ja johtaneet 3 111:tä raamatuntutkistelua.

Viimeksi kuluneiden neljän vuoden aikana 18:ssa Afrikan maassa on poistettu Jehovan todistajien työtä koskevia rajoituksia. Ja suurin riemun aihe on se, että 12. elokuuta kumottiin Malawin Jehovan todistajien toimintaa koskenut kielto, joka oli astunut voimaan lokakuussa 1967. Hyvää uutista on aina saarnattu menestyksellisesti maan alla, mutta nyt todistajat voivat mennä eteenpäin vapaasti, vaikka heidän täytyykin odottaa ylösnousemusta kohdatakseen jälleen ne monet rakkaat toverinsa, jotka sortajat ovat murhanneet.

Mosambikissa astui voimaan rauhansopimus 4. lokakuuta 1992. Nyt voidaan käydä alueita, joille ei aiemmin päästy tuhoisan, 16 vuotta kestäneen sodan vuoksi. Cariocon alueella toimineisiin 375 veljeen ja sisareen, joiden kaikki yhteydet järjestöön olivat poikki viimeksi kuluneet seitsemän vuotta, saatiin jälleen kosketus. Milangessa, sellaisen alueen pääkaupungissa, joka tunnettiin aiemmin siellä olleesta keskitysleiristä ja pääasiassa Malawista pakolaisina tulleiden Jehovan todistajien ”uudelleenkoulutuskeskuksesta”, pidettiin yksipäiväinen erikoiskonventti. Läsnä oli hämmästyttävä määrä, 2 915 henkeä, ja heidän joukossaan kaupunginjohtaja, joka toivotti Jehovan todistajat tervetulleiksi. Näin entisestä ”uudelleenkoulutuskeskuksesta” tuli päiväksi keskus, jossa annettiin jumalallista opetusta.

Muuan lähetystyöntekijä kirjoittaa: ”UNHCR:n (Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisviraston) edustaja teki mielenkiintoisen havainnon veljistämme, jotka joutuivat Teten provinssissa sijaitseviin pakolaisleireihin. Hän sanoi, että Jehovan todistajat olivat järjestäneet omat leirinsä erilleen muista ryhmistä. ’Heidän leirinsä’, hän sanoi, ’oli ainoa kunnolla johdettu leiri.’ Hän lisäsi: ’Jehovan todistajat ovat siistejä, järjestäytyneitä ja sivistyneitä.’ Sitten hän tarjoutui viemään minut lentokoneella viidakon yli katsomaan sitä. Lentäjä osoitti ilmasta käsin kahta leiriä. Toinen oli rähjäinen ja likainen; sinne oli rakennettu tuhkatiheään savimajoja ilman mitään suunnittelua. Toinen leiri oli hyvin suunniteltu, niin että tiet erottivat talorivit toisistaan. Talot näyttivät siisteiltä lakaistuine pihoineen. Jotkin talot oli jopa maalattu kotitekoisella maalilla. ’Arvatkaapa, kumpi leiri kuuluu teikäläisille’, lentäjä kysyi. Olin erittäin iloinen voidessani käydä tervehtimässä tässä leirissä asuvia veljiä. Tässä todistajakylässä toimii nykyään kahdeksan seurakuntaa.”

”Kotkan maassa”

Nyt ei tosiaankaan ole kyseessä Yhdysvaltojen kotka! Idän ja lännen välissä Euroopan mantereella sijaitsee Albania, jonka nimi maan virallisella kielellä on Shqipëria, ’kotkan maa’. Äskettäin tässä maassa kumottiin 50 vuotta kestänyt Jehovan todistajia koskenut julma kielto, ja he voivat yhdessä sekä idässä että lännessä asuvien veljiensä kanssa nauttia palvontavapaudesta. He tosiaankin ostavat ”sopivan ajan” (Efesolaisille 5:16). Albanian historian ensimmäinen konventti, yksipäiväinen konventti, pidettiin pääkaupungin Tiranan kansallisteatterissa sunnuntaina 21. maaliskuuta. Lauantai-iltapäivänä 75 vapaaehtoista todistajaa kunnosti ränsistyneestä kokouspaikasta valoisan, puhtaan konventtisalin. Paikan johtajat olivat sanattomia. Lisäksi on muistettava, että noista 75 vapaaehtoisesta vain parikymmentä oli käynyt kasteella!

Sää ei olisi voinut olla parempi. Ulkomaisten vieraiden saapuessa tervehdykset – suurimmaksi osaksi eleitä ja halauksia – tekivät tuosta erikoiskonventtipäivästä hyvin erikoisen. Veli Nasho Dori esitti alkurukouksen kämmenet kohotettuina kohti taivasta. Hänet kastettiin vuonna 1930, ja hän on nyt lähes sokea. Ohjelma esitettiin albaniaksi, ja siitä huolehtivat enimmäkseen ulkomaiset erikoistienraivaajat. 585 läsnäolijaa lauloivat laulun ”Kristillinen vihkiytyminen” – yhden niistä kuudesta laulusta, jotka oli käännetty albaniaksi tätä tilaisuutta varten – 41 uuden veljen ja sisaren marssiessa ulos kohti kasteallasta, jonka vierailevat kreikkalaiset veljet olivat ystävällisesti pystyttäneet paikalliseen valtakunnansaliin. Millainen muutos! Aiemmin Raamatun omistaminen merkitsi joutumista työleireihin, ja kokouksia voitiin järjestää vain parin kolmen hengen ryhmissä.

Konventin jälkeisenä päivänä teatterin johtaja soitti Vartiotornin toimistoon. Tavallisesti hän ei ole kovinkaan kiinnostunut siitä, kuka teatteria käyttää; siitä huolehtii apulaisjohtaja. Hän sanoi kuitenkin: ”Soitin vain kiittääkseni teitä. En ole koskaan nähnyt paikkaa niin puhtaana. Jos minun pitäisi kuvailla sitä, niin sanoisin, että taivaallinen tuulahdus laskeutui eilen teatterimme ylle. Tulkaa toki takaisin milloin vain haluatte käyttää tilojamme, niin me panemme teidät kaikkien muiden edelle. Meidän pitäisi oikeastaan antaa teidän käyttää teatteria joka kolmas kuukausi ilmaiseksi.”

Todistajat palasivat kotikaupunkeihinsa vahvistuneina ja kiitollisina ja alkoivat valmistella Jeesuksen kuoleman muistonviettoa. Vain 15 päivää myöhemmin, tiistaina 6. huhtikuuta, muistojuhlaa vietettiin ensimmäistä kertaa avoimesti seitsemässä paikassa.

Beratin kaupungissa kokouksissa läsnäolijoiden määrä on noussut noin 170:een, ja paikallinen pappi on raivoissaan. Beratissa toimivista 33:sta Valtakunnan julistajasta kävi konventissa kasteella 21. Beratista raportoidaan 472 ihmisen olleen läsnä muistonvietossa. Muistonvietossa läsnä olleiden määrät olivat huomattavan suuria myös muualla, mikä on suureksi osaksi sen ansiota, että erikoistienraivaajat johtavat työtä erinomaisella tavalla.

Albanian katolisimmassa kaupungissa, Shkodërissa, missä sijaitsee basilika, kirkko alkoi painaa kuukausittain ilmestyvää tiedotuslehteä, jonka joka numerossa on käsitelty sitä, ”miten karttaa Jehovan todistajia”. Viime numerossa sanottiin: ”Jehovan todistajat ovat vallanneet Shkodërin!” Siellä toimivien kahden todistajan suuri armeija kokosi 74 hyväkäytöksistä ja vakavamielistä ihmistä muistonviettoon. Kuultuaan muistonviettopuheen 15 perhettä pyysi Raamatun kotitutkistelua. Eräässä toisessa kaupungissa, Durrësissä, missä työskentelee neljän todistajan armeija, oli läsnäolijoita mainio määrä: 79 henkeä.

Kalmeti i Vogelin vuoristokylässä muistonvietto siirrettiin erään paikallisen veljen kotiin, koska katoliset nuoret vastustivat ja uhkasivat ajaa todistajat pois kivittämällä heitä. Tuossa rauhallisessa tilaisuudessa oli läsnä 22 henkeä. Tähän ryhmään kuuluu viisi julistajaa, joista kolme kastettiin Tiranan konventissa.

Kaksi Vlorëssa asuvaa nuorta miestä sai Vartiotorni-lehden. Luettuaan sen he kirjoittivat Seuralle: ”Kutsumme nyt itseämme Jehovan todistajiksi Vartiotornista oppimamme totuuden vuoksi. Olkaa hyvä ja lähettäkää meille apua.” Paikkakunnalle määrättiin kaksi erikoistienraivaajaa, ja toinen näistä nuorista miehistä pätevöityi pian julistajaksi. Hän oli iloinen voidessaan olla niiden 64:n joukossa, jotka olivat läsnä Vlorëssa pidetyssä muistonvietossa.

Muuan albanialainen veli, joka oppi totuuden Yhdysvalloissa, palasi 1950-luvulla kotikaupunkiinsa Gjirokastëriin, missä hän palveli niin hyvin kuin pystyi kuolemaansa saakka. Hän kylvi totuuden siemenet poikansa sydämeen. Kun kielto kumottiin, tämä poika pyysi apua Vartiotorni-seuralta. Muuan toinen kiinnostunut, joka asui eräässä hieman pohjoiseen päin sijaitsevassa kylässä, oli myös kirjoittanut saadakseen apua, joten alueelle lähetettiin neljä erikoistienraivaajaa. Muistonviettoa seuranneena keskiviikkoaamuna yksi heistä soitti Tiranassa sijaitsevaan Seuran toimistoon: ”En voi olla kertomatta teille, miten paljon Jehovan henki on saanut aikaan. Olemme erittäin onnellisia. Muistonvietto onnistui loistavasti.” Läsnä oli 106 ihmistä, myös seitsemän Valtakunnan julistajan joukko.

Kuinka monta ihmistä oli kaiken kaikkiaan läsnä muistonvietossa? Vuonna 1992, jolloin Valtakunnan julistajia oli vain 30, läsnäolijamäärä oli 325. Vuonna 1993 oli 131 julistajaa saanut kokoon 1 318 ihmistä. Kumpanakin vuonna läsnäolijamäärä on ollut kymmenkertainen julistajien määrään nähden. Miten jännittävää onkaan nähdä, että ”pienestä tulee tuhat” niin lyhyessä ajassa! (Jesaja 60:22, UM.)

”Pidennä telttaköytesi”

Samalla kun Jehovan todistajien saarnaamistyö laajenee maan kaikille kulmille, esitetään kutsu: ”Tee avaraksi telttasi sija, levennettäköön sinun majojesi seinien kangas. Älä säästele! Pidennä telttaköytesi ja vahvista vaarnasi. Sillä sinä olet leviävä oikealle ja vasemmalle.” (Jesaja 54:2, 3.) Tämä Jumalan majassa eli ”suurenmoisessa tabernaakkelissa” (UM) – jota hänen palvojiensa maailmanlaajuinen seurakunta edustaa – tapahtunut laajeneminen on tosiaankin ollut ilmiselvää Itä-Euroopassa, erityisesti entisen Neuvostoliiton maissa. Tuettuaan palvelijoitaan vuosikymmeniä kestäneen sorron aikana Jehova antaa nyt todistajilleen järjestön laajentamiseen ja vahvistamiseen tarvittavaa dynaamista energiaa.

Viime vuoden merkittävään ”Jumalallisen opetuksen” kansainväliseen konventtiin kokoontui Moskovan Lokomotiv-stadionille 22.–25. heinäkuuta enimmillään 23 743 kuulijaa. Kuka olisi vaikka vain pari vuotta sitten voinut uskoa tämän olevan mahdollista? Se oli kuitenkin totta! Japanista ja Koreasta tuli yli 1 000 vierasta, Yhdysvalloista ja Kanadasta lähes 4 000 sekä tuhansia muita yli 30:stä Tyynenmeren, Afrikan ja Euroopan maasta ja muualta – itä ja länsi todellakin kohtasivat. Miten rohkaisevaa kaikille näille olikaan se, että he saattoivat olla vapaasti tekemisissä yli 15 000 venäläisen veljensä ja sisarensa kanssa! Riemulla ei ollut rajoja.

Kasteella kävi hämmästyttävä määrä: 1 489 uutta todistajaa. Tuo kaste sai osakseen paljon julkisuutta tiedotusvälineissä kautta maailman; jopa The New York Times -sanomalehden etusivulla oli siitä hyvä kuva. Niin myrskyisät kuin suosionosoitukset olivatkin kasteen aikana, niistä veivät voiton loppupuheen saamat kättentaputukset, kun puhuja kiitti niitä 4 752:ta vapaaehtoista työntekijää ja viranomaista, jotka olivat auttaneet tekemään konventista niin onnistuneen, ja sanoi: ”Kiitämme ennen kaikkea Jehovaa!” Jehovan henki oli tosiaankin pidättänyt kiihko-ortodoksien voimakasta vastustusta ja antanut tarmoa, joka teki konventista sykähdyttävää todellisuutta.

Lisää oli kuitenkin tulossa ukrainalaisessa Kiovan kaupungissa 5.–8. elokuuta. Sielläkin kunnostivat auliit vapaaehtoiset koko stadionin, ja tässä mammuttimaisessa valtakunnansalissa oli enimmillään läsnä 64 714 henkeä. Tähänkin konventtiin saapui todistajia sekä idästä että lännestä ja joka puolelta. Pääpuheet tulkattiin 12 kielelle. Joukkoliikennevälineillä saapuvia noin 53 000:ta vierasta oli oltava vastassa asemilla ja lentokentillä ja heidät oli kuljetettava majapaikkoihinsa hotelleihin, kouluille ja yksityiskoteihin sekä laivoille. Kaikki tämä tehtiin mahdollisimman pienin kustannuksin vaivattomasti, tehokkaasti ja järjestyksellisesti, mitä kaupungin poliisit ihmettelivät ja ylistivät.

Suurenmoisen konventtiohjelman kohokohta oli kaste, joka kesti peräti kaksi ja puoli tuntia. Kaikkiaan 7 402 uutta veljeä ja sisarta kävi kasteella vertauskuvaksi vihkiytymisestään Jehovalle, samalla kun suosionosoitukset raikuivat ja kaikuivat tuolla valtaisalla stadionilla. Kastettuja oli enemmän kuin edellisessä kaikkien aikojen suurimmassa kastetilaisuudessa New Yorkissa vuonna 1958, jolloin kuulijoita oli 253 922 ja 7 136 kastettiin.

Tämän tuominnan ajan kuluessa kohti loppuaan lampaan kaltaisia ihmisiä sekä idästä että lännestä ja jopa ”maan ääristä” saakka kootaan ykseyteen, jolle ei löydy vertaa koko ihmishistoriasta. ”Suuri joukko – – kaikista kansakunnista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä” tosiaankin liittyy hengellisen Israelin kanssa julistamaan uskoaan Jeesuksen kallisarvoiseen lunastusuhriin, kaiken sen perustaan, mitä saadaan aikaan Jehovan suvereenisen hallitusvallan kunniaan saattamiseksi. (Apostolien teot 1:8; Ilmestys 7:4, 9, 10.)

[Kuvat s. 8, 9]

Itä ja länsi kohtaavat Moskovassa ja Kiovassa