Goottilainen Raamattu – merkittävä saavutus
GOOTIT muodostuivat liittoutuneista germaanisista heimoista ja olivat luultavasti lähtöisin Skandinaviasta. Ajanlaskumme ensimmäisillä vuosisadoilla he vaelsivat niinkin kauas etelään kuin Mustallemerelle ja Tonavalle, aivan Rooman valtakunnan etuvartioille saakka.
Ensimmäinen millään germaanisella kielellä tuotettu kirjallinen teos oli goottilainen Raamattu. Nykyään tästä käännöksestä on olemassa enää vain katkelmia. Se on kuitenkin yhä ainutlaatuinen ja arvokas Pyhän Raamatun käännös. Miksi?
Wulfila – lähetyssaarnaaja ja raamatunkääntäjä
Tämän Raamatun kääntäjä oli goottilaiselta nimeltään Wulfila, joka tunnetaan myös nimellä Ulfila. Historioitsija Filostorgioksen mukaan Wulfila polveutui niistä vangeista, joita goottilaiset olivat ottaneet hyökätessään Kappadokiaan, joka on nykyään osa Itä-Turkkia. Wulfila syntyi vuoden 311 tienoilla, ja Nikomedeiassa toimiva Eusebios vihki hänet papiksi kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin sekä valmensi hänet toimimaan lähetyssaarnaajana goottien keskuudessa.
”Opettaakseen käännynnäisiään ja saadakseen heitä lisää”, sanoo historioitsija Will Durant, ”hän käänsi kärsivällisesti kreikasta gootiksi koko Raamatun paitsi Kuningasten kirjat.” (The Age of Faith.) Nehemian kirjan tekstikatkelmaa lukuun ottamatta goottilaisen Raamatun käsikirjoituksista on nykyään jäljellä vain joitakin Kreikkalaisten kirjoitusten osia.
Gootti ei ollut kirjoitettu kieli. Wulfilan käännöstyö vaati siksi poikkeuksellista nerokkuutta. Varhaiset kirkkohistorioitsijat lukevat hänen ansiokseen gootin 27 kirjaimesta koostuvat aakkoset, jotka perustuvat pääosin kreikan ja latinan aakkostoihin. The New Encyclopædia Britannica -tietosanakirjassa huomautetaan lisäksi, että ”hän keksi germaaniskristillisen terminologian, jota yhä käytetään osittain”.
Goottilaisen Raamatun varhainen historia
Wulfila sai käännöksensä valmiiksi ennen vuotta 381 ja kuoli kaksi tai kolme vuotta myöhemmin. Hänen käännöksensä suosiosta todistaa se, että The Encyclopedia Americana -tietosanakirjan mukaan ”käännöstä käyttivät yleensä ne gootit, jotka muuttivat Espanjaan ja Italiaan”. Jäljelle jääneiden katkelmien määrän perusteella vaikuttaa tosiaankin siltä, että tästä goottilaisesta Raamatusta tehtiin monia jäljennöksiä. Ravennassa ja Veronassa, alueella, jonne gootit olivat luoneet valtakuntansa, oli luostareita, joiden kirjoituskammioissa kirjoitettiin ja jäljennettiin luultavasti lukuisia käsikirjoituksia.
Goottien vaiheet kansakuntana päättyivät noin vuonna 555 sen jälkeen, kun Bysantin keisari Justinianus I oli valloittanut uudelleen Italian. Tönnes Kleberg sanoo, että goottien häviön jälkeen ”gootin kieli ja goottilaiset perinteet katosivat Italiasta lähes jälkeä jättämättä. Gootinkieliset käsikirjoitukset eivät enää kiinnostaneet. – – Suuressa määrin ne hajotettiin osiin ja kirjoitus hangattiin niistä pois. Kalliille pergamentille kirjoitettiin sitten jälleen uutta tekstiä.”
Jäljelle jääneet käsikirjoitukset
Joistakin näistä käsikirjoituksista ei tekstiä hangattu pois kunnolla, niin että alkuperäinen kirjoitus jäi heikosti näkyviin. Useat näistä niin sanotuista palimpsesteistä on löydetty ja niitä on tulkittu. On merkille pantavaa, että vahingoittumattomana säilyi kuuluisa Codex argenteus, joka sisältää neljä evankeliumia seuraavassa järjestyksessä: Matteus, Johannes, Luukas ja Markus.
Tämän suurenmoisen koodeksin ajatellaan olevan lähtöisin Ravennassa olleesta luostarin kirjoituskammiosta 500-luvun alkupuolelta. Sen nimi on Codex argenteus, joka tarkoittaa ’hopeakirjaa’, koska se on kirjoitettu hopeamusteella. Pergamentin sivut on värjätty purppuraisiksi, mikä osoittaa, että se tilattiin luultavasti jollekulle kuninkaalliselle. Kunkin evankeliumin kolmea ensimmäistä riviä sekä eri osien alkua koristavat kultakirjaimet. Myös evankeliumien kirjoittajien nimet näkyvät kultakirjaimin neljän rinnakkaisen ”holvikaaren” yläosassa; kaaret ovat käsikirjoituksen kunkin palstan alareunassa. Näissä viitataan muiden evankeliumien vastaaviin kohtiin.
Gootinkielisen Raamatun tekstin rekonstruointi
Gootin kansan hajoamisen jälkeen arvokas Codex argenteus hävisi. Sitä ei nähty ennen kuin 1500-luvun keskivaiheilla, jolloin se tuli päivänvaloon saksalaisessa, lähellä Kölniä sijaitsevassa Werdenin luostarissa.
Vuonna 1569 Isä meidän -rukouksesta julkaistiin gootinkielinen versio, mikä kiinnitti huomiota siihen Raamattuun, josta se oli lainattu. Nimi Codex argenteus ilmestyi painettuna ensi kerran vuonna 1597. Werdenistä tämä käsikirjoitus joutui keisarin taidekokoelmaan Prahaan. Kolmikymmenvuotisen sodan lopussa vuonna 1648 voittoisat ruotsalaiset kuitenkin veivät sen mukanaan muiden aarteiden ohella. Vuodesta 1669 lähtien tätä koodeksia on säilytetty pysyvästi Upsalan yliopiston kirjastossa.
Codex argenteus käsitti alun perin 336 lehteä, joista 187 on Upsalassa. Eräs toinen lehti – Markuksen evankeliumin viimeinen lehti – löydettiin vuonna 1970 Speyeristä Saksasta.
Heti koodeksin tultua jälleen esiin oppineet alkoivat tutkia kirjoitusta selvittääkseen kuolleen gootin kielen merkityksen. Saksalainen oppinut Wilhelm Streitberg käytti kaikkia saatavissa olevia käsikirjoituksia ja tutki aikaisempia tekstin rekonstruoimiseksi tehtyjä yrityksiä, niin että hän sai koottua ja vuonna 1908 julkaistua gootinkielisen Raamatun ”Die gotische Bibel”, jossa on rinnakkaisilla sivuilla sekä kreikan- että gootinkielinen teksti.
Tämä gootinkielinen Raamattu kiinnostaa nykyään pääasiassa tutkijoita. Se että se valmistettiin ja sitä vaalittiin Raamatun kääntämisen alkuaikoina, todistaa, että Wulfila halusi ja oli päättänyt kääntää Jumalan sanan silloiselle nykykielelle. Hän tajusi aivan oikein, että vain sen avulla gootin kansa voisi ymmärtää kristillisen totuuden.
[Kuvan lähdemerkintä s. 9]
Uppsala University Library, Sweden