Miten sinä sovit erimielisyydet?
Yksi kömpelö liike – ja uuninreunuksella olevasta viiden posliininorsun rivistä putoaa kolmas. Se täytyy korjata, tai muutoin katoaa koko sarjan keskinäinen sopusointu. Korjaaminen on kuitenkin taitoa vaativaa työtä, etkä tunne pystyväsi siihen. Sinun täytyy kysyä neuvoa tai jopa pyytää jotakuta ammattimiestä korjaamaan se.
HENGELLISTEN veljien ja sisarten välinen sopu on paljon arvokkaampi kuin pelkät koriste-esineet. Psalmista lauloi sopivasti: ”Katso, kuinka hyvää ja suloista on, että veljekset sovussa asuvat!” (Psalmit 133:1.) Erimielisyyden sopiminen toisen kristityn kanssa voi toisinaan vaatia taitoa. Jotkut aloittavat sen lisäksi kokonaan väärällä tavalla. Usein välien ”korjaaminen” on tarpeettoman kivuliasta eikä lopputulos ole kovinkaan kestävä, vaan jäljelle jää rumia, paljastavia jälkiä.
Jotkut kristityt yrittävät vetää nimitettyjä vanhimpia tarpeettomasti mukaan asioihin, jotka he voisivat hoitaa itse. Tämä saattaa johtua siitä, etteivät he ole varmoja siitä, mitä tehdä. ”Monet veljistämme eivät tiedä, miten soveltaa Raamatun neuvoja erimielisyyksiensä ratkaisemiseksi”, huomautti muuan veli, jolla on kokemusta raamatullisten neuvojen antamisesta. ”Hyvin usein”, hän jatkoi, ”he eivät seuraa Jeesuksen tapaa hoitaa asioita.” Mitä Jeesus sitten oikein sanoi siitä, miten kristityn tulisi sopia erimielisyydet veljensä kanssa? Miksi on erittäin tärkeää oppia tuntemaan hyvin nämä neuvot ja soveltamaan niitä?
Vähäpätöisiä erimielisyyksiä
”Jos siis tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, jätä lahjasi siihen alttarin eteen ja mene pois; tee ensin sovinto veljesi kanssa ja sitten takaisin tultuasi uhraa lahjasi.” (Matteus 5:23, 24.)
Siihen aikaan, kun Jeesus lausui nämä sanat, juutalaisilla oli tapana uhrata uhreja eli antaa lahjoja Jerusalemin temppelin alttarilla. Jos joku juutalainen oli rikkonut toista israelilaista vastaan, rikkoja saattoi uhrata kokonaisen poltto- tai syntiuhrin. Jeesuksen kertomassa esimerkissä tavoitetaan kaikkein kriittisin hetki. Kun ihminen on alttarilla uhraamaisillaan lahjansa Jumalalle, hän muistaa, että hänen veljellään on jotakin häntä vastaan. Israelilaisen täytyi tosiaankin ymmärtää, että veljen kanssa sopiminen oli tärkeämpää kuin tällaisen uskonnollisen palveluksen suorittaminen.
Vaikka Mooseksen laki vaatikin uhraamaan tällaisia uhreja, ne itsessään eivät olleet kaikkein arvokkaimpia Jumalan silmissä. Profeetta Samuel sanoi uskottomalle kuninkaalle Saulille: ”Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva.” (1. Samuelin kirja 15:22.)
Vuorisaarnassaan Jeesus toisti tämän tärkeysjärjestyksen ja osoitti opetuslapsilleen, että heidän täytyi sopia erimielisyytensä ennen uhraamista. Nykyään kristityiltä vaaditaan hengellisiä uhreja – ”ylistysuhria, se on niiden huulten hedelmää, jotka julistavat julkisesti hänen nimeään” (Heprealaisille 13:15). Periaate pysyy silti voimassa. Apostoli Johannes osoittaa samoin, että jos joku vihaa veljeään, hänen olisi hyödytöntä väittää rakastavansa Jumalaa (1. Johanneksen kirje 4:20, 21).
On kiinnostavaa, että sen, joka muistaa veljellään olevan jotakin häntä vastaan, tulee ottaa ensimmäinen askel. Nöyryys, jota hän näin ilmaisee, tuottaa todennäköisesti hyviä tuloksia. Se, jota vastaan on rikottu, tuskin kieltäytyy yhteistoiminnasta sellaisen ihmisen kanssa, joka tulee hänen luokseen myöntämään omat virheensä. Mooseksen laissa määrättiin korvaamaan täysin kaikki, mikä oli vääryydellä viety ja lisäämään siihen vielä viidesosa (3. Mooseksen kirja 6:5). Rauhanomaisten ja sopusointuisten suhteidenkin palauttaminen helpottuu, jos rikkoja osoittaa haluavansa mennä pitemmälle, kuin mitä vaaditaan sanan ahtaimmassa merkityksessä, korvatakseen vahingon, jonka hän on mahdollisesti aiheuttanut.
Yritykset rauhanomaisten suhteiden palauttamiseksi eivät kuitenkaan aina onnistu. Sananlaskujen kirjassa muistutetaan siitä, että on hankalaa sopia erimielisyydet jonkun sellaisen kanssa, jonka mielestä on vaikeaa osoittaa vastakaikua. Sananlaskujen 18:19:ssä sanotaan: ”Petetty veli on vaikeampi voittaa kuin vahva kaupunki, ja riidat ovat kuin linnan salvat.” Lopulta vilpittömät ja nöyrät ponnistelut todennäköisesti kuitenkin onnistuvat sellaisten uskovien toverien tapauksessa, jotka haluavat miellyttää Jumalaa. Mutta kun jonkun väitetään syyllistyneen vakavaan syntiin, on sovellettava Matteuksen 18. luvussa olevaa Jeesuksen neuvoa.
Vakavien erimielisyyksien sopiminen
”Mutta jos veljesi tekee synnin, mene ja paljasta hänen virheensä kahden kesken. Jos hän kuuntelee sinua, olet voittanut veljesi. Mutta jos hän ei kuuntele, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, jotta jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan suulla. Jos hän ei kuuntele heitä, puhu seurakunnalle. Jos hän ei kuuntele seurakuntaakaan, olkoon hän sinulle niin kuin kansojen ihminen ja kuin veronkantaja.” (Matteus 18:15–17.)
Entä jos juutalaisen (tai myöhemmin kristityn) ja jonkun toisen Jehovan palvojan välille syntyi vakavia vaikeuksia? Sen, joka ajatteli, että häntä vastaan oli tehty syntiä, oli otettava ensimmäinen askel. Hänen oli keskusteltava rikkojan kanssa kahden kesken. Jos hän ei yrittäisi kerätä tukijoita omalle puolelleen, olisi varmastikin paljon todennäköisempää, että hän voittaisi veljensä, varsinkin jos olisi kysymys vain väärinkäsityksestä, joka voitaisiin selvittää nopeasti. Kaikesta olisi paljon helpompi sopia, jos asiasta eivät tietäisi muut kuin ne, joita se suoranaisesti koskisi.
Ensimmäinen askel ei kuitenkaan ehkä riitä. Sellaisen tilanteen hoitamisesta Jeesus sanoi: ”Ota mukaasi yksi tai kaksi muuta.” Nämä voisivat hyvinkin olla silminnäkijöitä. He ovat saattaneet kuulla toisen solvaavan toista, tai nuo mukaan otetut ovat saattaneet todistaa kirjoitetun sopimuksen, josta nuo kaksi osapuolta ovat nyt eri mieltä. Toisaalta noista kahdesta mukaan otetusta voisi tulla todistajia silloin, kun mitä tahansa seikkoja, esimerkiksi kirjallisia tai suullisia tunnustuksia, esitetään ongelman syyn osoittamiseksi. Tälläkin kertaa vain mahdollisimman harvan – ”yhden tai kahden muun” – tulisi saada tietää asiasta. Näin estettäisiin tilanteen paheneminen, jos olisi kysymys vain väärinkäsityksestä.
Mitkä tulisivat olla sen vaikuttimet, jota vastaan on rikottu? Tulisiko hänen yrittää nöyryyttää kristittyä toveriaan ja haluta tämän alentavan itsensä? Jeesuksen neuvon mukaan kristittyjen ei tulisi tuomita kärkkäästi veljiään. Jos rikkoja tunnustaa virheensä, pyytää anteeksi ja yrittää oikaista asiat, se, jota vastaan on tehty syntiä, on ”voittanut veljensä” (Matteus 18:15).
Jos asiaa ei pystytty sopimaan, se jätettiin seurakunnan käsiteltäväksi. Tämä tarkoitti ensin juutalaisten vanhimpia, mutta myöhemmin kristillisen seurakunnan vanhimpia. Katumaton väärintekijä saatetaan joutua erottamaan seurakunnasta. Tätä tarkoitti se, että häntä piti kohdella ”niin kuin kansojen ihmistä ja kuin veronkantajaa” – ihmisiä, joista juutalaiset pysyivät kaukana. Kukaan kristitty ei itse voisi ottaa tällaista askelta. Ainoastaan nimitetyillä vanhimmilla, jotka edustavat seurakuntaa, on valta ryhtyä tällaisiin toimiin. (Vrt. 1. Korinttolaisille 5:13.)
Se mahdollisuus, että katumaton väärintekijä voitiin erottaa, osoittaa, ettei Matteuksen 18:15–17:ssä tarkoiteta vähäpätöisiä erimielisyyksiä. Jeesus puhui vakavista rikkomuksista, mutta kuitenkin sellaisista, jotka kaksi asianosaista saattoivat sopia vain keskenään. Tuo rikkomus saattaa olla esimerkiksi panettelu, joka vahingoittaa uhrin mainetta. Tai kyseessä saattavat olla raha-asiat, sillä seuraavissa jakeissa on Jeesuksen kuvaus armottomasta orjasta, jolle oli annettu anteeksi suuri velka (Matteus 18:23–35). Sovittuna aikana maksamatta jäänyt laina on ehkä vain väliaikainen ongelma, jonka nuo kaksi voivat ratkaista helposti keskenään. Siitä voisi kuitenkin tulla vakava synti, nimittäin varkaus, jos lainaaja itsepäisesti kieltäytyisi maksamasta takaisin velkaansa.
Joistakin synneistä eivät kaksi kristittyä voi sopia vain keskenään. Mooseksen lain mukaan vakavista synneistä oli ilmoitettava (3. Mooseksen kirja 5:1; Sananlaskut 29:24). Kristityille vanhimmille täytyy samoin ilmoittaa törkeistä synneistä, joihin liittyy seurakunnan puhtaus.
Useimpia kristittyjen välisiä kiistoja ei kuitenkaan tarvitse käsitellä näin.
Voisitko vain antaa anteeksi?
Heti sen jälkeen kun Jeesus oli selittänyt, miten vakavat erimielisyydet tuli sopia, hän opetti erään toisen tärkeän läksyn. Raamatussa kerrotaan: ”Silloin Pietari astui esiin ja sanoi hänelle: ’Herra, kuinka monta kertaa veljeni voi tehdä syntiä minua vastaan ja minun on annettava hänelle anteeksi? Aina seitsemäänkö kertaan asti?’ Jeesus sanoi hänelle: ’Minä sanon sinulle, en: aina seitsemään kertaan asti, vaan: aina seitsemäänkymmeneenseitsemään kertaan asti.’” (Matteus 18:21, 22.) Erään toisen kerran Jeesus käski opetuslapsiaan antamaan anteeksi ”seitsemän kertaa päivässä” (Luukas 17:3, 4). Kristuksen seuraajia siis selvästikin pyydetään sopimaan erimielisyydet antamalla toisilleen auliisti anteeksi.
Tämä vaatii huomattavia ponnisteluja. ”Jotkut veljet eivät yksinkertaisesti tiedä, miten antaa anteeksi”, sanoi veli, jota lainattiin kirjoituksen alussa. Hän lisäsi: ”He näyttävät hämmästyvän, kun joku selittää, että he voivat päättää antaa anteeksi, jotta he voisivat ennen kaikkea säilyttää rauhan kristillisessä seurakunnassa.”
Apostoli Paavali kirjoitti: ”Kestäkää jatkuvasti toisianne ja antakaa jatkuvasti toisillenne auliisti anteeksi, jos jollakulla on valituksen syytä toista vastaan. Niin kuin Jehova on antanut teille auliisti anteeksi, niin antakaa tekin.” (Kolossalaisille 3:13.) Ennen kuin menemme veljen luo, joka on saattanut rikkoa meitä vastaan, olisi hyvä pohtia seuraavia kysymyksiä: Onko rikkomus sen arvoinen, että siitä kannattaa puhua hänelle? Onko minun tosiaan mahdotonta unohtaa menneet oikeassa kristillisessä hengessä? Jos minä olisin hänen sijassaan, enkö haluaisikin saada anteeksi? Ja jos en halua antaa anteeksi, niin voinko odottaa Jumalan vastaavan rukouksiini ja antavan anteeksi minulle? (Matteus 6:12, 14, 15.) Tällaiset kysymykset voivat hyvinkin auttaa meitä olemaan anteeksiantavaisia.
Kristittyinä yksi tärkeimmistä velvollisuuksistamme on rauhan säilyttäminen Jehovan kansan seurakunnassa. Soveltakaamme sen vuoksi Jeesuksen neuvoja. Ne auttavat meitä antamaan auliisti anteeksi. Tällainen anteeksiantavainen henki edistää veljellistä rakkautta, joka on Jeesuksen opetuslasten tuntomerkki (Johannes 13:34, 35).
[Kuva s. 23]
Kristityt voivat sopia erimielisyytensä noudattamalla Jeesuksen neuvoja