Miksi antaa anteeksi?

JUUTALAINEN oppinut ja kirjailija Joseph Jacobs sanoi kerran anteeksiantoa ”kaikista moraaliläksyistä merkittävimmäksi ja vaikeimmaksi”. Monista on tosiaankin erittäin vaikeaa sanoa: ”Saat anteeksi.”

Anteeksi antaminen näyttää olevan paljolti samanlaista kuin raha. Sitä voidaan käyttää vapaasti ja armeliaasti toisten hyväksi, tai se voidaan pitää kitsaasti itsellä. Ensiksi mainittu on jumalinen menettelytapa. Meidän tulisi opetella anteliaiksi anteeksiannon suhteen. Miksi? Koska Jumala kannustaa siihen ja koska anteeksiantamaton, kostonhaluinen henki voi vain huonontaa tilannetta.

Monet ihmiset sanovat, etteivät he suutu vaan maksavat samalla mitalla takaisin. Se on valitettavasti monien elämää ohjaava periaate nykyään. Esimerkiksi muuan nainen ei suostunut puhumaan kälynsä kanssa seitsemään vuoteen, koska, kuten tuo nainen sanoo, ”hän toimi minua kohtaan uskomattoman törkeästi, enkä ole koskaan voinut antaa sitä hänelle anteeksi”. Mutta tällaisella mykkäkoulun pitämisellä harvoin saa tyydytettyä kostonhaluaan, kun sen avulla yritetään painostaa toista antamaan anteeksi tai rangaista häntä. Mykkäkoulu saattaa sen sijaan vain pitkittää riitaa ja edistää kaunan kehittymistä täyteen mittaan. Jollei tätä tuskallista kierrettä katkaista, kostonhalu voi saada niin voimakkaan otteen ihmisestä, että se tuhoaa hänen suhteensa toiseen ja jopa hänen terveytensä.

Leppymättömästä mielenlaadusta koituva vahinko

Kun ihminen on leppymätön, siitä aiheutuvat ristiriidat synnyttävät stressiä. Stressi taas voi johtaa vakaviin sairauksiin. Tri William S. Sadler kirjoitti: ”Kukaan muu kuin lääkäri ei voi yhtä täydellisesti ymmärtää sitä, miten hämmästyttävän suuri prosenttimäärä ihmisten sairauksista ja kärsimyksistä johtuu suoranaisesti huolista, peloista, riidoista, – – epäterveestä ajattelusta ja epäpuhtaasta elämäntavasta.” Mutta kuinka paljon vahinkoa tunneperäinen ahdinko oikein aiheuttaa? Eräässä lääketieteellisessä julkaisussa vastataan: ”Tilastot – – osoittivat, että kahdella kolmanneksella lääkärin luona käyneistä potilaista oli oireita, joita stressi oli joko aiheuttanut tai pahentanut.”

Katkeruus, kauna ja pahansuopuus eivät suinkaan ole harmittomia. Nämä syövyttävät tunteet ovat kuin ruoste, joka pikkuhiljaa kuluttaa auton koria. Auto saattaa näyttää ulospäin komealta, mutta maalin alla on käynnissä tuhoisa prosessi.

Vieläkin merkittävämpää on se hengellinen vahinko, jota meille voi aiheutua siitä, ettemme suostu antamaan anteeksi silloin, kun on perusteita osoittaa armoa. Jehova Jumalan silmissä meistä saattaisi tulla samanlaisia kuin oli Jeesuksen kuvauksen orja. Tuon orjan isäntä antoi hänelle anteeksi suunnattoman velan. Mutta kun orjan toveri pyysi orjaa antamaan anteeksi suhteellisen mitättömän velan, tämä oli kova eikä antanut anteeksi. Jeesus osoitti selvästi, että jos me olemme yhtä haluttomia antamaan anteeksi, Jehova kieltäytyy antamasta anteeksi meidän syntejämme. (Matteus 18:21–35.) Jos siis olemme leppymättömiä, saatamme menettää puhtaan omantunnon Jumalan edessä ja jopa tulevaisuudentoivomme! (Vrt. 2. Timoteukselle 1:3.) Mitä sitten voimme tehdä?

Opettele antamaan anteeksi

Oikea anteeksianto lähtee sydämestä. Siihen sisältyy se, että antaa anteeksi rikkojan virheen ja lakkaa haluamasta kostoa. Näin lopullinen tuomio ja mahdollinen rangaistus jätetään Jehovan käsiin (Roomalaisille 12:19).

On kuitenkin huomattava, että koska ”petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen”, se ei anna helposti anteeksi aina silloinkaan, kun sen pitäisi (Jeremia 17:9). Jeesus itse sanoi: ”Sydämestä lähtee pahoja järkeilyjä, murhia, aviorikoksia, haureuksia, varkauksia, vääriä todistuksia, jumalanpilkkaa.” (Matteus 15:19.)

Onneksi sydäntämme voidaan valmentaa tekemään sitä, mikä on oikein. Tarvitsemamme valmennuksen täytyy kuitenkin olla lähtöisin korkeammasta lähteestä. Yksin emme siihen pysty. (Jeremia 10:23.) Jumalan henkeyttämä psalmista tunnusti tämän ja rukoili Jumalan ohjausta. Hän pyysi Jehovalta hartaasti rukouksessa: ”Opeta minulle käskysi. Saata minut ymmärtämään asetustesi tie.” (Psalmit 119:26, 27.)

Erään toisen psalmin mukaan muinaisen Israelin kuningas Daavid oppi ymmärtämään Jehovan tien. Hän sai kokea sen suoranaisesti ja oppi siitä. Sen vuoksi hän saattoi sanoa: ”Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa. Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.” (Psalmit 103:8, 13.)

Meidän täytyy Daavidin tavoin oppia. Kun tutkimme rukoillen Jumalan samoin kuin hänen Poikansa täydellistä esimerkkiä anteeksiannosta, voimme oppia antamaan anteeksi sydämestä.

Mutta jotkut saattavat hyvinkin kysyä: Miten on vakavan synnin laita? Täytyykö kaikki synnit antaa anteeksi?

Pyri tasapainoon

Kun jotakuta vastaan on rikottu törkeästi, tuska voi olla suunnaton. Näin on varsinkin silloin, kun joutuu vakavan synnin viattomaksi uhriksi. Jotkut saattavat jopa pohtia sitä, miten he voivat antaa anteeksi jollekulle, joka on katalasti pettänyt ja loukannut heitä. Uhrin on ehkä sovellettava Matteuksen 18:15–17:ssä olevia neuvoja silloin, kun on kyseessä törkeä synti, joka voisi johtaa erottamiseen.

Paljon saattaa joka tapauksessa riippua rikkojasta. Onko väärinteon jälkeen ilmennyt mitään merkkiä vilpittömästä katumuksesta? Onko synnintekijä muuttunut, kenties jopa yrittänyt tosissaan korjata tilanteen? Jehovan silmissä tällainen katumus on anteeksiannon avain jopa todella hirveiden syntien ollessa kyseessä. Jehova antoi anteeksi esimerkiksi Manasselle, joka oli Israelin historian pahimpia kuninkaita. Millä perusteella hän sen teki? Siksi että Manasse lopulta nöyrtyi ja katui katalaa menettelyään. (2. Aikakirja 33:12, 13.)

Raamatussa aitoon katumukseen sisältyy se, että muuttaa tosissaan asennettaan ja katuu sydämestään kaikkia tekemiään väärintekoja. Mikäli sopivaa ja mahdollista, katumukseen liittyy yritys suorittaa hyvitys synnin uhrille. (Luukas 19:7–10; 2. Korinttolaisille 7:11.) Jehova ei anna anteeksi, jos tällaista katumusta ei ilmene.a Jumala ei myöskään odota kristittyjen antavan anteeksi niille, jotka ovat kerran olleet hengellisessä valossa, mutta jotka nyt tahallaan ja katumatta harjoittavat vääryyttä (Heprealaisille 10:26–31). Ääritapauksissa anteeksianto saattaa hyvinkin olla sopimatonta (Psalmit 139:21, 22; Hesekiel 18:30–32.)

Olipa anteeksianto mahdollista tai ei, vakavan synnin uhriksi joutunut saattaa haluta harkita seuraavaa kysymystä: täytyykö minun kärsiä jatkuvasti tällaisesta tunnekuohusta, tuntea tulleeni syvästi loukatuksi ja olla vihainen, kunnes asia saadaan ratkaistua lopullisesti? Tarkastellaanpa erästä esimerkkiä. Kuningas Daavid tunsi tulleensa syvästi loukatuksi, kun hänen sotapäällikkönsä Jooab murhasi Abnerin ja Amasan, ”kaksi miestä, jotka olivat häntä [Jooabia] hurskaammat ja paremmat” (1. Kuningasten kirja 2:32). Daavid ilmaisi tyrmistyksensä suullisesti ja epäilemättä rukouksessa Jehovalle. Ajan mittaan Daavidin tunteiden kiivaus todennäköisesti kuitenkin laantui. Hän ei jäänyt raivon valtaan loppuelämäkseen. Daavid jopa jatkoi työskentelyä Jooabin kanssa, mutta hän ei vain antanut anteeksi tälle katumattomalle tappajalle. Daavid huolehti siitä, että oikeus pantiin lopulta täytäntöön. (2. Samuelin kirja 3:28–39; 1. Kuningasten kirja 2:5, 6.)

Tarvitaan ehkä jonkin verran aikaa ja ponnistelua ennen kuin ne, joita toisten vakavat synnit ovat loukanneet, voivat voittaa ensimmäiset vihantunteensa. Paraneminen saattaa olla paljon helpompaa, kun rikkoja tunnustaa väärintekonsa ja katuu. Synnin viattomaksi uhriksi joutuneen tulisi kuitenkin pystyä saamaan lohtua ja huojennusta Jehovan oikeudenmukaisuuden ja viisauden tuntemisesta sekä kristillisestä seurakunnasta, riippumatta väärintekijän menettelystä.

Tulee tajuta myös se, että kun antaa anteeksi synnintekijälle, se ei tarkoita synnin suvaitsemista. Kristityille anteeksianto merkitsee sitä, että jättää asian luottavaisesti Jehovan käsiin. Hän on koko kaikkeuden vanhurskas Tuomari ja huolehtii siitä, että oikeus toteutuu oikeaan aikaan. Tähän liittyy petollisten ”haureellisten ja avionrikkojien” tuomitseminen (Heprealaisille 13:4).

Anteeksi antamisesta koituvat siunaukset

Psalmista Daavid lauloi: ”Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja anteeksiantavainen, suuri armossa kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat.” (Psalmit 86:5.) Oletko sinä Jehovan tavoin ”anteeksiantavainen”? Siitä koituu monia siunauksia.

Se että antaa toisille anteeksi, edistää ensiksikin hyviä suhteita. Raamatussa kristittyjä kehotetaan: ”Tulkaa huomaavaisiksi toisianne kohtaan, hellän sääliväisiksi, antaen toisillenne auliisti anteeksi, niin kuin Jumalakin Kristuksen kautta on antanut teille auliisti anteeksi.” (Efesolaisille 4:32.)

Toiseksi anteeksianto tuottaa rauhaa. Tällä ei tarkoiteta ainoastaan rauhaa toisten ihmisten kanssa vaan myös sisäistä rauhaa. (Roomalaisille 14:19; Kolossalaisille 3:13–15.)

Kolmanneksi se, että antaa toisille anteeksi, auttaa meitä muistamaan, että me itse tarvitsemme anteeksiantoa. Tosiaankin ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kunniaa vailla” (Roomalaisille 3:23).

Lopuksi anteeksi antaminen toisille avaa tien sille, että Jumala antaa anteeksi meidän syntimme. Jeesus sanoi: ”Jos te annatte ihmisille anteeksi heidän hairahduksensa, niin taivaallinen Isännekin antaa teille anteeksi.” (Matteus 6:14.)

Ajattelehan niitä monia asioita, joiden on täytynyt askarruttaa Jeesusta sinä iltapäivänä, jona hän kuoli. Hän oli huolissaan opetuslapsistaan, saarnaamistyöstä ja erityisesti nuhteettomana pysymisestään Jehovalle. Mutta mistä hän puhui vielä silloinkin, kun hän kärsi kidutuspaalussa? Hänen viimeisiä sanojaan olivat nämä: ”Isä, anna heille anteeksi.” (Luukas 23:34.) Me voimme jäljitellä Jeesuksen täydellistä esimerkkiä antamalla sydämestämme anteeksi toinen toisellemme.

[Alaviitteet]

[Kuvat s. 5]

Ymmärsitkö sen kuvauksen ytimen, jossa Jeesus kertoi leppymättömästä orjasta?

[Kuvat s. 7]

Anteeksi antaminen toisille edistää hyviä suhteita ja tuottaa onnellisuutta