Loppuvatko kärsimykset milloinkaan?

HIRVITTÄVIÄ näkymiä pommin räjähdettyä täpötäydellä torilla Sarajevossa; ihmisten teurastusta ja silpomista Ruandassa; nälän kuihduttamia lapsia anomassa kiihkeästi ruokaa Somaliassa; tyrmistyneitä perheitä arvioimassa menetyksiään maanjäristyksen jälkeen Los Angelesissa; tuhoisien tulvien avuttomia uhreja Bangladeshissa. Tällaiset näkymät ihmisten kärsimyksistä tulevat päivittäin eteemme television ja lehdistön välityksellä.

Surullinen seuraus inhimillisestä kärsimyksestä on ollut se, että jotkut ovat sen takia menettäneet uskonsa Jumalaan. ”Pahuuden olemassaolo on aina ollut vakavimpana esteenä uskolle”, sanotaan julkilausumassa, jonka on julkaissut eräs Yhdysvalloissa toimiva juutalainen yhteisö. Kirjoittajat viittaavat siihen, miten ihmiset ovat kuolleet Auschwitzin kaltaisissa natsien keskitysleireissä ja pommiräjähdyksissä esimerkiksi Hiroshimassa. ”Kysymys siitä, miksi oikeudenmukainen ja voimakas Jumala on voinut sallia tuhottavan niin paljon viattomia ihmisiä, vaivaa herkkää omaatuntoa ja hämmentää käsityskyvyn”, he sanovat.

Murhenäytelmistä kertovien raporttien loputon virta voi valitettavasti turruttaa ihmisen tunteet. Monet huomaavat, että toisten kärsimys tuskin liikuttaa heitä niin kauan kuin se ei koske heidän ystäviään ja sukulaisiaan.

Sen, että kykenemme tuntemaan sääliä ainakin omia läheisiämme kohtaan, pitäisi kuitenkin kertoa meille jotakin Tekijästämme. Raamatussa sanotaan, että ihminen luotiin ”Jumalan kuvaksi” ja hänen ”kaltaisekseen” (1. Mooseksen kirja 1:26, 27). Tämä ei tarkoita sitä, että ihmiset olisivat Jumalan näköisiä. Jeesus Kristus selitti, että ”Jumala on henki” ja ”hengellä ei ole lihaa eikä luita” (Johannes 4:24; Luukas 24:39). Se että meidät on tehty Jumalan kaltaisiksi, viittaa mahdollisuuteemme ilmaista jumalallisia ominaisuuksia. Koska normaalit ihmiset säälivät kärsiviä, meidän on siksi tehtävä se päätelmä, että ihmisen Luoja, Jehova Jumala, on sääliväinen ja hänellä on syvät tunteet kärsiviä ihmisluomuksiaan kohtaan. (Vrt. Luukas 11:13.)

Jumala on osoittanut sääliväisyyttään muun muassa antamalla ihmiskunnalle kirjallisen selityksen kärsimyksen syystä. Hän on tehnyt näin Sanassaan, Raamatussa. Siinä osoitetaan selvästi, että Jumala loi ihmisen nauttimaan elämästä, ei kärsimään (1. Mooseksen kirja 2:7–9). Siinä myös paljastetaan, että ensimmäiset ihmiset aiheuttivat itselleen kärsimyksiä hylkäämällä Jumalan vanhurskaan hallinnon (5. Mooseksen kirja 32:4, 5; Roomalaisille 5:12).

Tästä huolimatta Jumala tuntee yhä sääliä kärsivää ihmiskuntaa kohtaan. Se näkyy selvästi hänen lupauksestaan lopettaa kärsimykset. ”Katso! Jumalan teltta on ihmisten luona, ja hän on asuva heidän kanssaan, ja he tulevat olemaan hänen kansojaan. Ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan. Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva. Entiset ovat kadonneet.” (Ilmestys 21:3, 4; ks. myös Jesaja 25:8; 65:17–25; Roomalaisille 8:19–21.)

Nämä suurenmoiset lupaukset todistavat, että Jumala ei ole tunteeton ihmisten kärsimyksiä kohtaan ja että hän on päättänyt lopettaa ne. Mutta mistä tarkasti sanottuna kärsimykset juontavat juurensa ja miksi Jumala on antanut niiden jatkua meidän aikaamme asti?

[Kuvan lähdemerkintä s. 2]

Kansi ja sivu 32: Alexandra Boulat/Sipa Press

[Kuvan lähdemerkintä s. 3]

Kevin Frayer/Sipa Press