Hellittämättömyyden palkka

HÄN oli kreikatar, joka asui Foinikiassa vuonna 32. Hänen tyttärensä oli hyvin sairas, ja nainen halusi epätoivoisesti löytää jonkin parannuskeinon. Kuultuaan, että seudulla vieraili muukalainen – vierasmaalainen jonka väitettiin kykenevän parantamaan sairaita – nainen päätti, että hänen oli tavattava tuo muukalainen ja pyydettävä häneltä apua.

Tavatessaan hänet nainen lankesi polvilleen ja anoi: ”Ole minulle armollinen, Herra, Daavidin Poika. Tyttäreni on pahoin demonin riivaama.” Kreikkalaisnainen pyysi näin Jeesusta parantamaan hänen tyttärensä.

Voitko kuvitella, millaista rohkeutta ja nöyryyttä tämä vaati häneltä? Jeesus oli huomattava henkilö, jolla oli valtaa ja joka oli saavuttanut kuuluisuutta, ja hän oli aiemmin tehnyt tiettäväksi, ettei hän halunnut kenenkään saavan selville hänen olinpaikkaansa. Hän oli tuonut apostolinsa Foinikiaan lepäämään – he olivat todella levon tarpeessa – eikä työskentelemään ei-uskovien pakanoiden pariin. Lisäksi Jeesus oli juutalainen ja nainen oli pakana, ja epäilemättä nainen tiesi juutalaisten inhoavan halveksittujen kansojen ihmisten seuraa. Hän oli kuitenkin lujasti päättänyt hankkia parantavaa hoitoa lapselleen.

Jeesus ja hänen apostolinsa yrittivät saada naisen luopumaan avun etsimisestä tuossa tilanteessa. Aluksi Jeesus ei sanonut hänelle sanaakaan. Ärsyyntyneinä naisen toistuvista, hellittämättömistä huudoista apostolit sanoivat sitten Jeesukselle: ”Lähetä hänet pois, koska hän huutaa jatkuvasti meidän peräämme.”

Nainen ei kuitenkaan antanut periksi. Sen sijaan hän heittäytyi Jeesuksen jalkojen juureen ja sanoi: ”Herra, auta minua!”

Viitaten ensisijaiseen vastuuseensa Israelin poikia kohtaan ja koetellakseen samalla naisen uskoa ja päättäväisyyttä Jeesus selitti hänelle sääliväisesti: ”Ei ole oikein ottaa [Israelin] lasten leipää ja heittää sitä pienille koirille [pakanoille].”

Nainen ei loukkaantunut syntyperäänsä kohdistetusta epämiellyttävästä vihjauksesta, vaan jatkoi nöyrästi sitkeää yritystään ja vastasi: ”Niin, Herra, mutta syöväthän pienet koirat niitä muruja, jotka putoavat niiden isäntien pöydältä.”

Jeesus palkitsi kreikkalaisnaisen hellittämättömyyden kiittämällä hänen uskoaan ja suostumalla hänen nöyriin pyyntöihinsä. Kuvittelehan, kuinka iloinen nainen olikaan, kun hän palasi kotiinsa ja havaitsi tyttärensä olevan täysin terve! (Matteus 15:21–28; Markus 7:24–30.)

Tuon ensimmäisellä vuosisadalla eläneen naisen tavoin meidänkin tulee ponnistella hellittämättömästi miellyttääksemme Jehovaa ja saadaksemme hänen suosionsa. Raamatussa vakuutetaan meille, että hellittämättömyytemme ”hyvän tekemisessä” palkitaan, kuten kävi kreikkalaisen naisen tapauksessa (Galatalaisille 6:9).

Mitä hellittämättömyys on? Miksi sitä tarvitaan? Mikä voi saada meidät menettämään tämän ominaisuuden, luovuttamaan tai antamaan periksi? Minkä palkan voimme odottaa saavamme, jos jatkamme nyt Luojamme ja Isämme, Jehovan, palvelemista hellittämättömästi?

Erään sanakirjan mukaan se, ettei hellitä, merkitsee muun muassa sitä, että ”pitää lujasti ja päättäväisesti kiinni jostakin aikomuksesta, tilasta tai sitoumuksesta huolimatta esteistä, varoituksista tai vastoinkäymisistä. – – jatkaa olemassaoloa; kestää.”

Raamatussa kehotetaan toistuvasti Jehovan palvelijoita jatkamaan hellittämättä hänen tahtonsa tekemistä. Meitä kannustetaan esimerkiksi ’etsimään jatkuvasti ensin Jumalan valtakuntaa’, ’pitämään kiinni siitä, mikä on hyvää’, ’olemaan hellittämättömiä rukouksessa’ ja olemaan ’lopen väsymättä’ hyvän tekemiseen. (Matteus 6:33; 1. Tessalonikalaisille 5:21; Roomalaisille 12:12; Galatalaisille 6:9.)

Voidaksemme selviytyä jokapäiväisen elämän asioista me kaikki tarvitsemme hellittämättömyyttä ja meidän täytyy kehittää tuota ominaisuutta. Ilman sitä emme voi saada aikaan mitään, millä on todellista, kestävää arvoa. Ajattelehan esimerkiksi pikkulasta, joka yrittää nousta seisomaan ja ottaa ensimmäisiä horjuvia askeleitaan. Perin harva vauva oppii seisomaan ja kävelemään kunnolla yhdessä ainoassa päivässä. Kun olimme lapsia, luultavasti me kaikki yritimme ja epäonnistuimme monta kertaa, ennen kuin kykenimme lopulta jotenkuten kävelemään. Mitä olisi tapahtunut, jos ensi kertaa kaatuessamme olisimme päättäneet lakata kokonaan yrittämästä? Saattaisimme vieläkin ryömiä ympäriinsä nelin kontin! Hellittämättömyyttä tarvitaan ehdottomasti, jotta voi saavuttaa arvokkaita päämääriä sekä hankkia lisää niihin liittyviä taitoja ja itsekunnioitusta. Suosittu sanonta kuuluukin: ”Voittajat eivät koskaan luovuta, ja luovuttajat eivät koskaan voita.”

Kokeneet tienraivaajat tajuavat, että erikoiskyvyt tai -lahjat eivät takaa menestystä. Vaaditaan sitkeyttä ja päättäväisyyttä tehdä Jehovan tahto täysin sekä rohkeutta, silloin kun joudutaan kasvotusten tilapäisten vastoinkäymisten, jopa masennuksen, kanssa. Päämäärä, mahdollisuus saada Jumalalta siunauksia ikuisesti, täytyy pitää selvänä mielessä.

Kaikkien meidän, jotka tavoittelemme Jehovan suosiota ja voittoa elämän kilpajuoksussa, on oltava hellittämättömiä, sinnikkäitä ja kestäviä. Ellei meillä olisi näitä ominaisuuksia, saattaisimme hyvinkin menettää Jehovan suosion ja todellisen elämän palkinnon. (Psalmit 18:21; Matteus 24:13; 1. Timoteukselle 6:18, 19.)

Usein kristityn on vaikeampi olla hellittämätön huolehtiessaan hengellisistä toimistaan kuin muista velvollisuuksistaan. Mies voisi ahertaa ansiotyössään pitääkseen huolta perheensä fyysisistä tarpeista, mutta hän saattaisi olla ”liian väsynyt” tutkiakseen säännöllisesti Raamattua vaimonsa ja lastensa kanssa. Mitkä seikat vaikuttavat siihen, että monien on vaikea tehdä kristillisiä tekoja hellittämättä?

Yksi asiaan vaikuttava seikka on se, että me masennumme omiin puutteisiimme ja heikkouksiimme. Jos haudomme virheitämme, saatamme vaipua epätoivoon ja lakata yrittämästä, koska meistä tuntuu, että Jehova ei voi koskaan antaa meille anteeksi kaikkia syntejämme.

Toinen seikka on moraalittomuuden, turmeluksen ja vihamielisyyden maailmallinen ilmapiiri (1. Johanneksen kirje 2:15, 16). Kristillinen hellittämättömyys on yksi niistä ”hyödyllisistä tavoista”, jotka maailmallinen vaikutus voi turmella (1. Korinttolaisille 15:33).

Se että ihmiset vastustavat pyhää palvelustamme tai suhtautuvat siihen välinpitämättömästi, voi heikentää hellittämättömyyttämme saarnaamistyössä. Päättelemme ehkä turhautuneina, että alueemme ihmiset eivät yksinkertaisesti halua totuutta. Tämä voi saada meidät ajattelemaan, ettei kannata edes yrittää, ja luopumaan erikoislaatuisesta palvelusedustamme.

Meihin voi vaikuttaa myös maailman nautinnonhaluinen henki. Miksi meidän pitäisi ponnistella ja uhrautua kovasti, kun kaikki muut näyttävät pitävän hauskaa tai suhtautuvan elämään rennosti? (Vrt. Matteus 16:23, 24.)

Voidaksemme hellittämättä jatkaa Jehovan tahdon tekemistä meidän on pukeuduttava kristilliseen persoonallisuuteen ja elettävä hengen mukaan, ei lihan mukaan (Roomalaisille 8:4–8; Kolossalaisille 3:10, 12, 14). Kun meillä on Jehovan näkemys asiasta, voimme jatkaa elintärkeää hengellistä toimintaamme (1. Korinttolaisille 16:13).

Hellittämättömyyden esimerkkejä

Jehova on huolehtinut siitä, että meillä on monia innoittavia esimerkkejä hänen palvelijoistaan, jotka pysyivät uskollisina monissa vaikeissa koetuksissa. Tarkastelemalla niitä huomaamme, miten voimme kehittää ja ilmaista kristillistä hellittämättömyyttä ja miksi se on erittäin arvokas ominaisuus.

Parhaan esimerkin antoi Jeesus, joka kärsi hyvin paljon voidakseen kirkastaa Jehovan nimeä. Raamatussa meitä kannustetaan tutkimaan tarkoin hänen hellittämättömän antaumuksellista toimintaansa: ”Niinpä siis, koska ympärillämme on näin suuri pilvi todistajia, pankaamme mekin pois jokainen paino ja meidät helposti kietova synti ja juoskaamme kestävinä eteemme asetettu kilpajuoksu katsoessamme kiinteästi uskomme Pääedustajaan ja Täydellistäjään, Jeesukseen. Siitä ilosta, joka oli asetettu hänen eteensä, hän kesti kidutuspaalun, halveksien häpeää, ja on istunut Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle. Ajatelkaa tosiaan tarkoin häntä, joka on kestänyt sellaista vastustavaa puhetta, jota syntiset ovat esittäneet omia etujaan vastaan, jottette väsyisi ja nääntyisi sielussanne.” (Heprealaisille 12:1–3.)

Elämän kilpajuoksu on pitkänmatkanjuoksu, ei mikään pikamatka tai lyhyt pyrähdys. Juuri siksi meidän on oltava yhtä hellittämättömiä kuin Kristus oli. Suurin osa kilpajuoksusta juostaan ehkä näkemättä määränpäätä, maaliviivaa. Meidän täytyy nähdä päämäärä selvästi hengen silmin, jotta voimme mielessämme kurottautua sitä kohti koko vaativan juoksun ajan. Jeesuksella oli tällainen kuva mielessään, nimittäin ”se ilo, joka oli asetettu hänen eteensä”.

Mitä nykypäivän kristittyjen iloon sisältyy? Ensinnäkin jotkut harvat saavat palkaksi kuolemattoman elämän taivaassa ja monet muut ikuisen elämän maan päällä. Siihen kuuluu myös tyytyväisyyden tunne, joka tulee sen tietämisestä, että on ilahduttanut Jehovan sydämen ja osallistunut Jumalan nimen pyhittämiseen (Sananlaskut 27:11; Johannes 17:4).

Tähän iloon sisältyy läheinen, miellyttävä suhde Jehovaan (Psalmit 40:9; Johannes 4:34). Tällainen suhde virkistää ja elähdyttää; se antaa ihmiselle voimaa juosta kilpajuoksu kestävänä, olla luovuttamatta. Lisäksi Jehova siunaa tuota suhdetta vuodattamalla pyhää henkeään palvelijoilleen, mikä taas lisää iloa ja iloista toimintaa. (Roomalaisille 12:11; Galatalaisille 5:22.)

On hyödyllistä pohtia Jobin hellittämättömän uskon esimerkkiä. Hän oli epätäydellinen, ja hänellä oli rajalliset tiedot tilanteestaan. Hän lankesikin siksi toisinaan puolustelemaan itseään ja joutui epätoivon valtaan. Sitkeän päättäväisesti hän pysyi kuitenkin koko ajan nuhteettomana Jehovan edessä eikä koskaan hylännyt Häntä (Job 1:20–22; 2:9, 10; 27:2–6). Jehova palkitsi Jobin hellittämättömän antaumuksen antamalla hänelle hengellisiä ja aineellisia siunauksia sekä ikuisen elämän toivon (Job 42:10–17; Jaakob 5:10, 11). Saatamme Jobin tavoin kokea nykyään monia kärsimyksiä ja menetyksiä elämässämme, mutta voimme olla varmoja myös siitä, että Jehova siunaa uskollisen kestävyytemme (Heprealaisille 6:10–12).

Nykyajan Jehovan todistajat ovat joukkona ilmaisseet kristillistä hellittämättömyyttä jatkaessaan Jehovan tahdon tekemistä. Esimerkiksi heidän hellittämättömyytensä talosta-taloon-työssä ja muissa julkisen saarnaamisen muodoissa on saattanut heidät ja heidän sanomansa koko maailman tietoon. Viestimissä on useaan otteeseen viitattu heidän intoonsa ja päättäväisyyteensä saarnata hyvää uutista vastustuksesta ja koettelemuksista huolimatta. Eräs juttu huipentui seuraavaan toteamukseen: ”Kukaan ei säästy Jehovan todistajilta!” (Matteus 5:16.)

Jehova on siunannut todistajiensa hellittämättömät ponnistelut tekemällä sananpalveluksesta entistä hedelmällisempää. Panehan merkille, mitä muutamat kekseliäät todistajat saivat kokea Italiassa 1960-luvulla, jolloin noin 10 000 todistajaa saarnasi maan yli 53 000 000 asukkaalle. Eräässä 6 000 asukkaan kaupungissa ei ollut yhtään todistajaa. Vierailevien veljien palvelukseen suhtauduttiin vihamielisesti.

Joka kerta, kun veljet menivät sinne saarnaamaan, monet sikäläiset naiset – ja miehiäkin oli mukana – kokosivat poikajoukon ja yllyttivät sitä kulkemaan todistajien perässä, viheltämään näille ja metelöimään kovasti. Kun tätä menoa oli jatkunut hetken aikaa, veljien oli pakko lähteä toiseen kaupunkiin. Koska veljet halusivat todistaa kunnolla ainakin kerran kaikille tämän kaupungin asukkaille, he päättivät saarnata siellä vain hyvin sateisina päivinä siinä toivossa, että nuoret jättäisivät heidät silloin rauhaan. He huomasivat, etteivät kaupungin asukkaat viitsineet kastella itseään vain siksi, että saisivat häiritä julistajia. Tällä tavoin annettiin hyvä todistus. Kiinnostuneita löydettiin. Uusia raamatuntutkisteluja aloitettiin. Tuohon pikkukaupunkiin perustettiin kukoistava seurakunta, ja lisäksi siellä alettiin saarnata aurinkoisinakin päivinä. Jehova on jatkuvasti siunannut todistajiensa hellittämättömyyden tuolla alueella ja kaikkialla Italiassa. Tuossa maassa on nyt yli 200 000 Jehovan todistajaa.

Kun jatkaa hellittämättä oikein tekemistä, saa suuren palkan. Jumalan hengen voimalla Jehovan todistajat ovat voineet saada aikaan jotakin ennenkuulumatonta ihmiskunnan historiassa: he ovat saarnanneet miljoonille ihmisille Valtakunnan hyvää uutista ovilla ja muissa paikoissa (Sakarja 4:6). He ovat riemuinneet nähdessään Jehovan maallisen järjestön hämmästyttävän kasvun ja voimistumisen täyttävän Raamatun profetioita (Jesaja 54:2; 60:22). Heillä on hyvä omatunto Jumalan edessä, ja he iloitsevat ikuisen elämän toivosta. Ennen kaikkea heillä on läheinen suhde Luojaan, Jehova Jumalaan (Psalmit 11:7).

[Kuvat s. 25]

Jeesus palkitsi tämän kreikkalaisnaisen nöyrän hellittämättömyyden

[Kuva s. 26]

Nykyajan kristittyjen eteen asetettuun iloon kuuluu elämä paratiisissa