Jehova rakastaa vanhurskautta ja oikeutta
ERÄS sarajevolainen tyttö miettii, miksi hänen kaupunkinsa lasten täytyy kärsiä niin paljon. ”Me emme ole tehneet mitään. Me olemme syyttömiä”, hän sanoo. Kiihtyneet argentiinalaiset äidit ovat käyneet eräällä aukiolla Buenos Airesissa noin 15 vuoden ajan protestiksi poikiensa katoamista vastaan. Emmanuel-niminen afrikkalainen, jonka äiti ja kolme sisarta murhattiin raa’asti etnisissä väkivaltaisuuksissa, vaatii: ”Kaikkien on saatava ansionsa mukaan – – Me haluamme oikeutta.”
Oikeudenmukaisuus on Jehova Jumalan pääominaisuuksia. ”Kaikki hänen tiensä ovat oikeutta”, sanotaan Raamatussa. Jehova tosiaan ”rakastaa vanhurskautta ja oikeutta”. (5. Mooseksen kirja 32:4; Psalmit 33:5.) Jotta tuntisimme Jumalan hyvin, meidän on ymmärrettävä hänen oikeudentajuaan ja opittava jäljittelemään sitä (Hoosea 2:19, 20; Efesolaisille 5:1).
Luultavasti käsityksemme oikeudenmukaisuudesta on muovautunut sen perusteella, minkälaiseksi ihmiset sen mieltävät. Joissakin osissa maailmaa oikeus kuvataan usein naiseksi, jolla on side silmillään sekä miekka toisessa ja vaaka toisessa kädessään. Ihmisten oletetaan jakavan oikeutta puolueettomasti eli varallisuuteen tai vaikutusvaltaan katsomatta. Oikeuden tulee punnita vaa’alla huolellisesti, onko syytetty syyllinen vai syytön. Miekalla oikeuden tulee puolustaa syyttömiä ja rangaista väärintekijöitä.
Kirjassa Right and Reason—Ethics in Theory and Practice sanotaan, että ”oikeus liittyy lakiin, velvollisuuksiin, oikeuksiin ja vastuuseen ja se langettaa päätöksensä tasa-arvoisuuden tai ansion perusteella”. Mutta Jehovan oikeudenmukaisuus menee tätä paljon pitemmälle. Voimme nähdä sen tarkastelemalla Jeesuksen Kristuksen toimintaa ja ominaisuuksia, koska hän muistuttaa hyvin tarkoin taivaallista Isäänsä (Heprealaisille 1:3).
Evankeliumin kirjoittaja Matteus soveltaa Jesajan 42:3:n sanat Jeesukseen sanoessaan: ”Runneltua ruokoa hän ei muserra, ja kytevää pellavaista lampunsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon.” Jeesus julisti lohduttavaa sanomaa ihmisille, jotka olivat kuin runneltuja ruokoja, jotka oli taitettu ja vieläpä tallattu jalkoihin. He olivat kuin lampun kyteviä sydämiä, ikään kuin heidän viimeinen elämänkipinänsä olisi miltei sammunut. Sen sijaan että Jeesus olisi kuvaannollisesti musertanut runnellut ruo’ot ja sammuttanut kytevät lampunsydämet, hän sääli ahdistettuja ihmisiä, opetti heitä ja paransi heidät sekä selvitti heille, mitä Jehova Jumalan oikeus on. (Matteus 12:10–21.) Kuten Jesajan profetiassa ennustettiin, sellainen oikeus herätti toivoa.
Armo ja Jehovan oikeudenmukaisuus
Armo on olennainen osa Jumalan oikeudenmukaisuutta. Tämä tuli esille Jeesuksen ollessa maan päällä. Hän edusti täydellisesti Jumalan oikeuden ja vanhurskauden normeja. Juutalaiset kirjanoppineet ja fariseukset pyrkivät kuitenkin saavuttamaan vanhurskauden noudattamalla jäykkiä lakeja, jotka olivat usein heidän itsensä laatimia. Heidän ankarasti lakiin sidottu oikeutensa sivuutti usein armon. Jeesuksen ja fariseusten väliset kiistelyt keskittyivät monesti kysymykseen siitä, mikä todellisuudessa on oikeudenmukaista ja vanhurskasta (Matteus 9:10–13; Markus 3:1–5; Luukas 7:36–47).
Jeesus havainnollisti sitä, miten toisia voi kohdella oikeudenmukaisesti ja vanhurskaasti. Eräs lainoppinut mies kysyi kerran Jeesukselta, mitä hänen pitäisi tehdä periäkseen ikuisen elämän. Vastaukseksi Jeesus teki hänelle kysymyksen ja kiitti häntä, kun hän vastasi, että kaksi tärkeintä lakia olivat käskyt rakastaa Jumalaa koko sydämellään, sielullaan, mielellään ja voimallaan sekä lähimmäistään niin kuin itseään. Sitten mies kysyi: ”Kuka oikeastaan on minun lähimmäiseni?” Jeesus vastasi kertomalla kuvauksen lähimmäistään rakastavasta samarialaisesta. (Luukas 10:25–37.)
Jeesuksen kuvaus samarialaisesta valaisee Jehovan vanhurskautta ja armollista oikeutta. Auttaessaan epäitsekkäästi haavoittunutta, vierasta miestä samarialainen teki jotain oikeamielistä, oikeudenmukaista ja armollista. Jeesus osoitti itse samaa henkeä ollessaan maan päällä. Hän oli vanhurskas ja oikeudenmukainen. Lisäksi hän antoi elämänsä köyhien ihmisten puolesta, syntisen ja epätäydellisen ihmiskunnan puolesta, joka on kärsimysten, sairauksien ja kuoleman alainen. Apostoli Paavali liitti vanhurskauden lunastusjärjestelyyn. Hän kirjoitti: ”Kuten yhdestä hairahduksesta oli kaikenlaisille ihmisille seurauksena langettava tuomio, samoin myös yhdestä vanhurskautusteosta [tai: ”yhdestä vanhurskaasta teosta”, engl. viitelaitoksen alaviite] on kaikenlaisille ihmisille seurauksena heidän julistamisensa vanhurskaiksi elämään.” (Roomalaisille 5:18.) Tämä ”yksi vanhurskas teko” oli Jumalan keino pelastaa tottelevaiset ihmiset Aadamin synnin tuhoisilta seurauksilta, joista he eivät olleet suoranaisesti vastuussa.
Jumalan oikeudenmukaisuus vaati sitä, että syntinen ihmiskunta lunastetaan mutta samaan aikaan pidetään yllä vanhurskaita periaatteita. Se että synti olisi jätetty huomioon ottamatta, olisi ollut sekä epäoikeudenmukaista että rakkaudetonta, koska se olisi edistänyt laittomuutta. Jos toisaalta Jumalan oikeudenmukaisuus olisi rajoittunut siihen, että hän olisi vain joko antanut palkinnon tai säätänyt rangaistuksen, ihmiskunnan tilanne olisi ollut toivoton. Raamatun mukaan ”synnin palkka on kuolema” eikä ”ole ketään vanhurskasta ihmistä, ei yhtäkään” (Roomalaisille 3:10; 6:23). Jehova antoi sovitusuhrin syntien puolesta, vaikka se merkitsi suuria uhrauksia hänelle ja hänen rakkaalle Pojalleen (1. Johanneksen kirje 2:1, 2).
Lunnaat osoittavat, että Jumalan oikeudenmukaisuus käy käsi kädessä periaatteen ohjaaman rakkauden (kreikaksi a·gaʹpē) kanssa. Jumalan oikeudenmukaisuus heijastaa todellakin hänen vanhurskaita periaatteitaan – sitä, mitä hän edustaa moraalisesti. Se perustuu siis hänen osoittamaansa a·gaʹpē-rakkauteen (Matteus 5:43–48). Jos siis todella ymmärrämme, mistä Jehovan oikeudenmukaisuudessa on kyse, me luotamme hänen oikeudellisiin päätöksiinsä ehdottomasti. ”Kaiken maan Tuomarina” hän toimii aina oikein. (1. Mooseksen kirja 18:25; Psalmit 119:75.)
Jäljittele Jehovan oikeudenmukaisuutta
Raamattu kehottaa: ”Tulkaa – – Jumalan jäljittelijöiksi.” (Efesolaisille 5:1.) Se merkitsee sekä hänen oikeudenmukaisuutensa että rakkautensa jäljittelemistä. Koska kuitenkin olemme epätäydellisiä, tiemme eivät ole yhtä ylevät kuin Jehova Jumalan tiet (Jesaja 55:8, 9; Hesekiel 18:25). Miten siis voimme osoittaa rakastavamme vanhurskautta ja oikeutta? Panemalla yllemme ”uuden persoonallisuuden, joka luotiin Jumalan tahdon mukaan tosi vanhurskaudessa ja uskollisuudessa” (Efesolaisille 4:24). Silloin rakastamme sitä, mitä Jumala rakastaa, ja vihaamme sitä, mitä hän vihaa. ”Tosi vanhurskaus” kaihtaa väkivaltaa, moraalittomuutta, epäpuhtautta ja luopumusta, koska ne loukkaavat sitä, mikä on pyhää. (Psalmit 11:5; Efesolaisille 5:3–5; 2. Timoteukselle 2:16, 17.) Jumalinen oikeudenmukaisuus saa meidät myös olemaan vilpittömästi kiinnostuneita toisista (Psalmit 37:21; Roomalaisille 15:1–3).
Lisäksi jos ymmärrämme Jumalan oikeudenmukaisuuden armollisen luonteen, emme ole taipuvaisia tuomitsemaan hengellisiä veljiämme tai sisariamme. Kuinka voisimme mitenkään ymmärtää heitä yhtä hyvin kuin Jehova? Emmekö tuomitsisi heidät omasta vääristyneestä näkökulmastamme? Siksi Jeesus varoitti: ”Lakatkaa tuomitsemasta, jottei teitä tuomittaisi, sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä tuomitaan teidät, ja millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille. Miksi sitten katsot kortta, joka on veljesi silmässä, mutta et ota huomioon hirttä, joka on omassa silmässäsi? Tai kuinka voit sanoa veljellesi: ’Salli minun ottaa pois korsi silmästäsi’, kun katso, hirsi on omassa silmässäsi? Ulkokullattu! Ota ensin hirsi pois omasta silmästäsi, niin sitten näet selvästi ottaa pois korren veljesi silmästä.” (Matteus 7:1–5.) Se että arvioimme rehellisesti omia puutteitamme, estää meitä langettamasta tuomioita, joita Jehova pitäisi epävanhurskaina.
Nimitetyt seurakunnan vanhimmat ovat velvollisia tuomitsemaan vakavissa väärintekotapauksissa (1. Korinttilaisille 5:12, 13). Toimiessaan siten he muistavat, että Jumalan oikeudenmukaisuuteen liittyy se, että hän pyrkii osoittamaan armoa, kun se on mahdollista. Jos armolle ei ole perustetta – kuten katumattoman synnintekijän tapauksessa – sitä ei voida osoittaa. Mutta vanhimmat eivät aja sellaista väärintekijää pois seurakunnasta kostonhalusta. He toivovat, että erottaminen itsessään saisi hänet järkiinsä (vrt. Hesekiel 18:23). Kristuksen johdon alaisuudessa vanhimmat toimivat oikeuden hyväksi, ja siihen sisältyy se, että he ovat kuin ”kätköpaikka tuulelta” (Jesaja 32:1, 2). Sen vuoksi heidän on oltava puolueettomia ja järkeviä (5. Mooseksen kirja 1:16, 17).
Kylvä vanhurskaudessa
Sillä aikaa kun odotamme Jumalan vanhurskasta uutta maailmaa, meidän täytyy ’etsiä vanhurskautta’ saadaksemme Jumalan suosion (Sefanja 2:3; 2. Pietarin kirje 3:13). Tämä ilmaistaan kauniisti Hoosean 10:12:n sanoissa: ”Kylväkää itsellenne vanhurskaudessa, korjatkaa rakkaudellisen huomaavaisuuden mukaan. Muokatkaa itsellenne viljelysmaata, kun on aika etsiä Jehovaa, kunnes hän tulee ja antaa teille opetusta vanhurskaudessa.”
Jokapäiväisessä elämässämme meillä on useita tilaisuuksia ’kylvää vanhurskaudessa’, aivan kuten Jeesus havainnollisti vertauksessa lähimmäistään rakastavasta samarialaisesta. Jehova varmistaa sen, että me korjaamme ”rakkaudellisen huomaavaisuuden mukaan”. Jos vaellamme jatkuvasti ”oikeuden polulla”, saamme edelleen opetusta vanhurskaudessa Valtakunnan hallinnon alaisuudessa (Jesaja 40:14). Ajan kuluessa ymmärrämme epäilemättä vielä täydemmin sen, että Jehova rakastaa vanhurskautta ja oikeutta (Psalmit 33:4, 5).
[Kuva s. 23]
Lähimmäistään rakastava samarialainen valaisi Jehovan oikeudenmukaisuutta
[Kuva s. 23]
Jeesus sääli ahdistettuja ihmisiä, jotka olivat kuin runneltuja ruokoja