Kuka oli Teofilos Antiokialainen?

”SINÄ kutsut minua kristityksi ikään kuin olisi kirous kantaa tätä nimeä; minä puolestani tunnustan avoimesti, että olen kristitty, ja kannan tätä nimeä Jumalalle rakkaana toivoen olevani kelvollinen palvelemaan Jumalaa.”

Näin aloittaa Teofilos kolmiosaisen teoksensa ”Teofilos Autolykokselle”. Hän aloittaa sillä puolustuksensa 100-luvulla esiintynyttä luopumusta vastaan. Hän myöntää rohkeasti olevansa Kristuksen seuraaja. Vaikuttaa siltä, että hän on päättänyt hoitaa asiansa niin, että hänestä tulee ”Jumalalle rakas”, mikä on sopusoinnussa hänen kreikankielisen nimensä merkityksen kanssa. Mutta kuka oli Teofilos? Milloin hän eli? Entä mitä hän teki?

Hänen elämänvaiheensa

Teofiloksen omasta elämästä tiedetään hyvin vähän. Hänen vanhempansa eivät olleet kristittyjä. Myöhemmin Teofilos kääntyi kristillisyyteen, mutta vasta tutkittuaan huolellisesti Raamattua. Hänestä tuli Syyrian Antiokian seurakunnan piispa; paikkakunnan nykyinen nimi on Antakya, ja se sijaitsee Turkissa.

Jeesuksen käskyn mukaisesti ensimmäisen vuosisadan kristityt saarnasivat antiokialaisille. Luukas kirjoitti muistiin heidän menestyksensä: ”Jehovan käsi oli heidän kanssaan, ja suuri määrä uskoviksi tulleita kääntyi Herran puoleen.” (Apostolien teot 11:20, 21.) Jumalan ohjauksesta Jeesuksen Kristuksen seuraajia alettiin kutsua kristityiksi. Tätä termiä käytettiin ensimmäisen kerran Syyrian Antiokiassa. (Apostolien teot 11:26.) Ensimmäisellä vuosisadalla apostoli Paavali matkusti Syyrian Antiokiaan, ja siitä tuli hänen keskuspaikkansa. Barnabas ja Paavali lähtivät sieltä Johannes Markus mukanaan ensimmäiselle lähetysmatkalleen.

Apostolien vierailut Antiokiaan ovat varmasti rohkaisseet suuresti tuossa kaupungissa asuneita varhaiskristittyjä. Heidän innostuksensa Jumalan sanan totuutta kohtaan oli epäilemättä osittain sen ansiota, että ensimmäisen vuosisadan hallintoelimen edustajat tekivät uskoa vahvistavia vierailuja heidän luokseen (Apostolien teot 11:22, 23). He ovat saaneet varmasti paljon rohkaisua nähdessään hyvin monien antiokialaisten vihkivän elämänsä Jehova Jumalalle. Teofilos eli Antiokiassa kuitenkin toista sataa vuotta myöhemmin.

Historioitsija Eusebios mainitsi, että Teofilos oli Antiokian kuudes piispa laskettuna Kristuksen apostolien ajasta. Teofilos kirjoitti muistiin huomattavan määrän niistä suullisista keskusteluista, joita käytiin harhaoppisuutta vastaan sen kumoamiseksi. Hänet luetaan oman aikansa noin 12 kristityn apologeetan joukkoon.

Silmäys hänen kirjoituksiinsa

Vastaukseksi aiempaan vuoropuheluun Teofilos aloittaa kirjeensä Autolykokselle, joka oli pakana, seuraavin sanoin: ”Lipevä kieli ja elegantti tyyli antavat kurjille miehille, jotka ovat mieleltään turmeltuneita, miellyttävyyttä ja sellaista ylistystä, josta omahyväisyys iloitsee.” Teofilos valaisee tätä sanoen: ”Totuutta rakastava ihminen ei välitä korupuheista vaan tutkii puheen todellisen merkityksen – – sinä olet ahdistanut minua tyhjillä sanoilla, kerskunut puisilla ja kivisillä jumalillasi, hakatuilla ja valetuilla, kaiverretuilla ja veistetyillä, jotka eivät näe eivätkä kuule, sillä ne ovat epäjumalia ja ihmiskätten tekoa.” (Vrt. Psalmit 115:4–8.)

Teofilos paljastaa epäjumalanpalveluksen petollisuuden. Kirjoitustyylilleen uskollisena hän yrittää eloisasti vaikkakin melko runsassanaisesti osoittaa tosi Jumalan todellisen luonteen. Hän selittää: ”Jumalan ulkomuotoa ei voi selittää eikä kuvata sanoin, eikä sitä voi nähdä lihan silmin. Sillä loistossa Hän on rajaton, suuruudessa mittaamaton, korkeudessa käsittämätön, voimassa verraton, viisaudessa ainutlaatuinen, hyvyydessä jäljittelemätön, huomaavaisuudessa sanoin kuvaamaton.”

Kuvailtuaan näin Jumalaa Teofilos jatkaa: ”Mutta hän on Herra, koska Hän hallitsee maailmankaikkeutta; Isä, koska hän on ollut ennen kaikkea muuta; Muodostaja ja Tekijä, koska Hän on kaikkeuden luoja ja tekijä; Korkein, koska Hän on kaiken yläpuolella; ja Kaikkivaltias, koska Hän Itse hallitsee kaikkea ja se on Hänen.”

Seuraavaksi Teofilos keskittyy Jumalan nimenomaisiin aikaansaannoksiin ja alkaa kertoa niistä perusteelliseen ja jossain määrin itseään toistavaan tyyliinsä: ”Sillä taivaat ovat Hänen tekoaan, maa on Hänen luomistyönsä, meri on Hänen kättensä työtä; ihminen on Hänen muovaamansa ja Hänen kuvansa; aurinko, kuu ja tähdet ovat Hänen tekemiään alkuaineita, tehdyt merkeiksi ja vuodenaikoja ja päiviä ja vuosia varten, jotta ne palvelisivat ihmistä ja olisivat hänen orjiaan; ja kaiken Jumala on tehnyt olemattomasta olevaiseksi, jotta Hänen suuruutensa voitaisiin tuntea ja ymmärtää Hänen tekojensa kautta.”

Lisänäyte Teofiloksen hyökkäyksestä aikansa vääriä jumalia vastaan saadaan seuraavista Autolykokselle osoitetuista sanoista: ”Niiden nimet, joita sinä sanot palvovasi, ovat kuolleiden ihmisten nimiä. – – Ja millaisia ihmisiä he olivat? Eikö Saturnusta pidetä kannibaalina, joka tuhoaa ja ahmii omia lapsiaan? Ja jos nimeät hänen poikansa Juppiterin, – – kuinka vuohi imetti häntä – – Ja hänen muut tekonsa – hänen sukurutsauksensa ja aviorikoksensa ja himonsa.”

Teofilos laajentaa näkökulmaansa ja voimistaa kantaansa pakanallista epäjumalanpalvelusta vastaan. Hän kirjoittaa: ”Pitäisikö minun edelleen kertoa niistä lukuisista eläimistä, joita egyptiläiset palvovat, niin matelijoista, karjaeläimistä, villieläimistä, linnuista kuin jokikaloistakin – – kreikkalaiset ja muut kansat, ne palvovat kiviä ja puuta ja muuta ainetta.” ”Mutta Jumalaa, elävää ja tosi Jumalaa, minä palvon”, julistaa Teofilos. (Vrt. 2. Samuelin kirja 22:47; Apostolien teot 14:15; Roomalaisille 1:22, 23.)

Arvokas todistus

Teofiloksen kolmiosaisessa teoksessa, jonka hän kirjoitti Autolykosta vastaan, on moninaisia ja yksityiskohtaisia neuvoja ja kehotuksia. Jotkin Teofiloksen kirjoitukset oli suunnattu Hermogenestä ja Markionia vastaan. Lisäksi hän kirjoitti opettavia ja valistavia kirjoja, joissa hän lisäsi selityksiä evankeliumeihin. Kuitenkin vain nuo kolme Autolykokselle osoitettua kirjaa, jotka muodostavat yhden käsikirjoituksen, ovat säilyneet.

Ensimmäinen kirja on Autolykokselle kirjoitettu apologia, jossa puolustetaan kristillistä uskontoa. Toisessa Autolykokselle osoitetussa kirjassa todistetaan suosittua pakanauskontoa, spekulointia, filosofeja ja runoilijoita vastaan. Teofiloksen kolmannessa kirjassa vertaillaan pakanakirjallisuutta Raamattuun.

Kun Teofilos aloitti kolmatta kirjaansa, Autolykos ajatteli ilmeisesti vieläkin, että totuuden Sana oli joutavaa satua. Teofilos syyttää Autolykosta väittäen: ”Sinä siedät typeryksiä ilomielin. Muuten et olisi sallinut järjettömien miesten vaikuttaa itseesi tyhjillä sanoilla ja saada sinua luottamaan yleiseen huhuun.”

Mikä oli tuo ”yleinen huhu”? Teofilos paljastaa, mistä se oli lähtöisin. Panettelevat ihmiset ”jumalattomin huulin syyttävät väärin meitä, jotka palvomme Jumalaa ja joita kutsutaan kristityiksi, väittäen, että meidän kaikkien vaimoja pidetään yhteisinä ja käytetään vapaisiin sukupuolisuhteisiin ja että me jopa harjoitamme sukurutsausta omien sisartemme kanssa ja, mikä kaikkein jumalattominta ja barbaarisinta, että me syömme ihmislihaa”. Teofilos taisteli tätä äärimmäisen vääristynyttä näkemystä vastaan, joka pakanoilla oli 100-luvulla kristityiksi tunnustautuvista. Hän käytti siihen Jumalan henkeytetyn sanan totuuden valoa. (Matteus 5:11, 12.)

Teofilos tunsi Jumalan sanan hyvin, mistä todistaa se, että hän lainasi usein jakeita sekä Raamatun heprealaisista että kreikkalaisista kirjoituksista ja viittasi niihin toistuvasti. Hän oli ensimmäisiä evankeliumien selittäjiä. Teofiloksen useat viittaukset Raamattuun auttavat ymmärtämään suuresti hänen ajalleen ominaista ajattelua. Hän käytti henkeytettyjen kirjoitusten tuntemustaan osoittaakseen, kuinka suunnattoman ylivertaisia nuo kirjoitukset olivat pakanafilosofiaan verrattuna.

Teofiloksen aineiston ryhmittely, hänen opettava sävynsä ja itseään toistava tyylinsä jättävät ehkä joidenkuiden mielestä hieman toivomisen varaa. Emme tätä nykyä osaa sanoa, missä määrin ennustettu luopumus on saattanut vaikuttaa hänen näkemystensä paikkansapitävyyteen (2. Tessalonikalaisille 2:3–12). Noin vuoteen 182 mennessä, jolloin Teofilos kuoli, hänestä oli kuitenkin selvästi tullut väsymätön apologeetta, jonka kirjoitukset kiinnostavat nykyajan vilpittömiä kristittyjä.

[Kuva s. 30]

Teofilos kumosi rohkeasti Autolykoksen väitteet

[Kuvan lähdemerkintä s. 28]

Sivujen 28 ja 30 kuvat jäljennöksiä teoksesta Illustrirte Pracht — Bibel/Heilige Schrift des Alten und Neuen Testaments, nach der deutschen Uebersetzung D. Martin Luther’s