Lukijoiden kysymyksiä

Jeesus sanoi: ”Jos te annatte joidenkuiden synnit anteeksi, ne ovat heille anteeksi annettuja; jos te pidätätte joidenkuiden synnit, ne ovat pidätettyjä.” Tarkoittavatko nämä sanat sitä, että kristityt voivat antaa syntejä anteeksi?

Ei ole raamatullista perustetta sille, että kristityillä yleensä, tai edes seurakuntien nimitetyillä vanhimmilla, olisi Jumalan antama valta antaa syntejä anteeksi. Se mitä Jeesus sanoi yllä lainatun Johanneksen 20:23:n mukaan, osoittaa kuitenkin, että Jumala antoi apostoleille erikoiskykyjä tai -vallan tässä suhteessa. Ja tämä Jeesuksen toteamus saattaa liittyä siihen, mitä hän sanoi taivaassa tehtävistä päätöksistä Matteuksen 18:18:ssa.

Kristityt voivat antaa anteeksi joitakin loukkauksia, kuten Paavali neuvoi Efesolaiskirjeen 4:32:ssa: ”Tulkaa huomaavaisiksi toisianne kohtaan, hellän sääliväisiksi, ja antakaa toisillenne auliisti anteeksi, niin kuin Jumalakin on Kristuksen kautta antanut teille auliisti anteeksi.” Paavali puhui tässä kristittyjen välisistä henkilökohtaisista ongelmista, joita esimerkiksi piittaamaton puhe saattaa aiheuttaa. Heidän tulee pyrkiä selvittämään sellaiset asiat ja antaa toisilleen anteeksi. Muista Jeesuksen sanat: ”Jos siis tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, jätä lahjasi siihen alttarin eteen ja mene pois; tee ensin sovinto veljesi kanssa, ja sitten takaisin tultuasi uhraa lahjasi.” (Matteus 5:23, 24; 1. Pietarin kirje 4:8.)

Johanneksen 20:23:n tekstiyhteys antaa kuitenkin ymmärtää, että Jeesus puhui paljon vakavammista synneistä, minkä osoittaa se, mitä muuta hän silloin sanoi tälle poikkeukselliselle kuulijakunnalle. Katsotaanpa miksi.

Sinä päivänä, jona Jeesus sai ylösnousemuksen, hän ilmestyi opetuslapsilleen eräässä lukitussa huoneessa Jerusalemissa. Kertomus kuuluu seuraavasti: ”Niinpä Jeesus sanoi heille uudelleen: ’Olkoon teillä rauha. Niin kuin Isä on lähettänyt minut, minäkin lähetän teidät.’ Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päälleen ja sanoi heille: ’Ottakaa vastaan pyhää henkeä. Jos te annatte joidenkuiden synnit anteeksi, ne ovat heille anteeksi annettuja; jos te pidätätte joidenkuiden synnit, ne ovat pidätettyjä.’” (Johannes 20:21–23.)

Todennäköisesti tässä mainitut opetuslapset olivat pääasiassa uskollisia apostoleja (vrt. jae 24). Puhaltamalla heidän päälleen ja sanomalla: ”Ottakaa vastaan pyhää henkeä” Jeesus antoi heille vertauskuvallisen ilmoituksen siitä, että pian pyhää henkeä vuodatettaisiin heidän päälleen. Jeesus jatkoi sanoen, että he saisivat vallan, joka liittyi syntien anteeksi antamiseen. On järkevää ajatella, että hänen kaksi toteamustaan liittyvät toisiinsa ja ensimmäinen johtaa toiseen.

Jeesus vuodatti pyhän hengen helluntaina, 50 päivää ylösnousemuksensa jälkeen. Mitä se sai aikaan? Ensinnäkin ne, jotka saivat pyhää henkeä, syntyivät uudelleen Jumalan hengellisiksi pojiksi, joilla on toivo tulla Kristuksen hallitsijatovereiksi taivaassa (Johannes 3:3–5; Roomalaisille 8:15–17; 2. Korinttilaisille 1:22). Mutta tuo hengen vuodattaminen sai aikaan jotain muutakin. Jotkut henkeä saaneet saivat yliluonnollisia kykyjä. Sen ansiosta jotkut osasivat puhua vierailla kielillä, joita he eivät tunteneet. Toiset pystyivät profetoimaan. Jotkut muut taas kykenivät parantamaan sairaita tai herättämään kuolleita eloon. (1. Korinttilaisille 12:4–11.)

Koska Jeesuksen sanat Johanneksen 20:22:ssa viittasivat tähän pyhän hengen vuodattamiseen opetuslasten päälle, hänen samassa yhteydessä lausumansa sanat syntien anteeksi antamisesta näyttävät merkitsevän sitä, että apostolit olivat hengen toiminnan kautta saaneet Jumalalta ainutlaatuisen vallan antaa anteeksi tai pidättää syntejä (ks. Vartiotornia [engl.] 1.3.1949 s. 78).

Raamattu ei sisällä täydellistä selostusta jokaisesta tilanteesta, jolloin apostolit käyttivät sellaista valtaa, mutta se ei myöskään kerro kaikkia tapauksia, jolloin he käyttivät jotakin ihmelahjaa puhuakseen kielillä, profetoidakseen tai parantaakseen sairaita (2. Korinttilaisille 12:12; Galatalaisille 3:5; Heprealaisille 2:4).

Eräs tapaus, joka liittyi apostolien valtaan antaa anteeksi tai pidättää syntejä, koski Ananiasta ja Safiraa, jotka valehtelivat hengelle. Pietari, joka kuuli Johanneksen 20:22, 23:ssa olevat Jeesuksen sanat, paljasti Ananiaan ja Safiran. Ensin Pietari puhutteli Ananiasta, joka kuoli siihen paikkaan. Kun Safira myöhemmin tuli sisään ja piti kiinni valheesta, Pietari julisti hänen tuomionsa. Pietari ei antanut hänen syntiään anteeksi vaan sanoi: ”Katso! Niiden jalat, jotka hautasivat miehesi, ovat ovella, ja he kantavat sinut ulos.” Safirakin kuoli siinä samassa. (Apostolien teot 5:1–11.)

Tällä kertaa apostoli Pietari käytti erikoisvaltaa pidättää synti ehdottomasti, eli hän käytti yliluonnollista tietoa, jonka mukaan Jumala ei antaisi Ananiaan ja Safiran syntiä anteeksi. Apostoleilla näytti myös olevan yliluonnollista ymmärrystä tapauksissa, joissa he olivat varmoja, että synnit oli annettu anteeksi Kristuksen uhrin perusteella. Siten nuo hengen voimaa saaneet apostolit kykenivät joko antamaan anteeksi tai pidättämään syntejä.a

Tämä ei tarkoita, että kaikilla silloisilla hengellävoidelluilla vanhimmilla olisi ollut sellainen yliluonnollinen valta. Voimme nähdä sen siitä, mitä apostoli Paavali sanoi Korintin seurakunnasta erotetusta miehestä. Paavali ei sanonut: ”Minä annan sen miehen synnit anteeksi” eikä edes: ”Tiedän, että sille miehelle on annettu anteeksi taivaassa, joten ottakaa hänet takaisin.” Sen sijaan hän kehotti koko seurakuntaa antamaan anteeksi ja osoittamaan rakkautta tälle takaisin otetulle kristitylle. Paavali lisäsi: ”Mitä hyvänsä te huomaavaisesti annattekin anteeksi kenelle tahansa, minäkin annan.” (2. Korinttilaisille 2:5–11.)

Kun tuo mies oli otettu takaisin seurakuntaan, kaikki kristityt veljet ja sisaret voisivat antaa hänelle anteeksi siten, etteivät kantaisi hänelle kaunaa sen johdosta, mitä hän oli tehnyt. Ensin hänen täytyisi kuitenkin katua ja päästä takaisin seurakuntaan. Miten se tapahtuisi?

On olemassa vakavia syntejä, joita seurakunnan vanhinten täytyy käsitellä, esimerkiksi varastaminen, valehtelu tai törkeä moraalittomuus. He yrittävät oikaista ja ojentaa sellaisia väärintekijöitä, jotta nämä katuisivat. Mutta jos joku katumatta harjoittaa vakavaa syntiä, nämä vanhimmat soveltavat sitä Jumalan antamaa ohjetta, jonka mukaan väärintekijä tulee erottaa (1. Korinttilaisille 5:1–5, 11–13). Se mitä Jeesus sanoi Johanneksen 20:23:ssa, ei sovellu sellaisiin tapauksiin. Näillä vanhimmilla ei ole hengen ihmelahjoja, kuten kykyä parantaa fyysisesti sairaita tai herättää kuolleita; nuo lahjat täyttivät tarkoituksensa ensimmäisellä vuosisadalla ja sitten lakkasivat (1. Korinttilaisille 13:8–10). Nykyajan vanhimmilla ei myöskään ole jumalallista valtaa antaa anteeksi vakavia väärintekoja julistamalla vakavan synnin tehnyt ihminen Jehovan silmissä puhtaaksi. Sellaisen anteeksiannon täytyy perustua lunastusuhriin, ja vain Jehova voi antaa anteeksi sillä perusteella (Psalmit 32:5; Matteus 6:9, 12; 1. Johanneksen kirje 1:9).

Kun ihminen, joka tekee vakavaa syntiä, kieltäytyy katumasta, hänet on erotettava, kuten kävi muinaisessa Korintissa eläneen miehen tapauksessa. Jos synnintekijä myöhemmin katuu ja tekee katumukseen sopivia tekoja, Jumala voi antaa hänelle anteeksi (Apostolien teot 26:20). Tällöin vanhimmilla on Raamatun nojalla syyt uskoa, että Jehova on tosiaan antanut väärintekijälle anteeksi. Kun sitten ihminen on otettu takaisin, vanhimmat voivat auttaa häntä hengellisesti, jotta hän saisi lujan uskon. Muut seurakunnan jäsenet voivat antaa anteeksi samalla tavalla kuin Korintin kristityt antoivat aikoinaan anteeksi erotetulle miehelle, joka otettiin silloin takaisin.

Tällä tavoin toimiessaan vanhimmat eivät laadi omia oikeusnormeja. He soveltavat Raamatun periaatteita ja seuraavat tarkoin menettelytapoja, jotka Jehova esittää Raamatussa. Aina kun vanhimmat siis antavat anteeksi jonkin synnin tai eivät anna sitä anteeksi, se tapahtuu siinä merkityksessä kuin Jeesus sanoi Matteuksen 18:18:ssa: ”Totisesti minä sanon teille: mitä te sitonettekin maan päällä, se tulee olemaan sidottua taivaassa, ja mitä te päästänettekin maan päällä, se tulee olemaan päästettyä taivaassa.” Heidän toimintansa yksinkertaisesti heijastaisi Raamatussa esitettyjä Jehovan näkemyksiä asioista.

Näin ollen se, mitä Jeesus sanoi Johanneksen 20:23:ssa, ei ole ristiriidassa muun Raamatun kanssa, vaan osoittaa, että apostoleilla oli anteeksiantoon nähden erikoisvalta sopusoinnussa sen erityisaseman kanssa, joka heillä oli kristillisen seurakunnan alkuaikoina.

[Alaviite]