’Antakaa tunnustusta sellaisille miehille’
Kaikki ei ollut kunnossa Korintin seurakunnassa. Oli sattunut järkyttävä sukupuolista moraalittomuutta koskeva tapaus, ja veljien keskuudessa oli nurkkakuntia. Joillakuilla oli vakavia henkilökohtaisia ongelmia ja toisilla kysymyksiä, jotka kaipasivat vastausta. Jotkut veljet haastoivat toisiaan oikeuteen, toiset kielsivät jopa ylösnousemuksen.
Lisäksi heräsi vakavia kysymyksiä. Tulisiko uskonnollisesti jakautuneessa huonekunnassa elävän kristityn pysyä ei-uskovan puolisonsa luona, vai tulisiko hänen erota tästä? Mikä oli sisarten osa seurakunnassa? Oliko sopivaa syödä epäjumalille uhrattua lihaa? Miten kokoukset – muun muassa Herran illallisen vietto – tulisi johtaa? (1. Korinttilaisille 1:12; 5:1; 6:1; 7:1–3, 12, 13; 8:1; 11:18, 23–26; 14:26–35.)
Akaikos, Fortunatus ja Stefanas lähtivät Efesokseen tapaamaan apostoli Paavalia epäilemättä siksi, että he olivat huolissaan veljiensä hyvinvoinnista tuollaisessa hengellisesti epävakaassa ilmapiirissä. Noiden huolestuttavien uutisten lisäksi heillä oli ehkä mukanaan Paavalille tarkoitettu seurakunnan kirje, jossa oli näitä asioita koskevia kysymyksiä. (1. Korinttilaisille 7:1; 16:17.) Ilmeisesti nämä kolme veljeä eivät olleet ainoat, jotka olivat huolissaan tilanteesta. Olihan Paavali jo kuullut ”niiltä, jotka ovat Kloen huonekuntaa”, että seurakunnan jäsenten keskuudessa oli erimielisyyksiä (1. Korinttilaisille 1:11). Epäilemättä näiden sanansaattajien raportti auttoi Paavalia ymmärtämään tilanteen selkeämmin sekä päättämään, mitkä neuvot olisivat paikallaan ja miten heränneisiin kysymyksiin tulisi vastata. Näyttäisi siltä, että kirje, jonka me nykyään tunnemme Ensimmäisenä korinttilaiskirjeenä, on Paavalin vastaus, joka esitettiin Jumalan pyhän hengen ohjauksessa. Kenties Akaikos, Fortunatus ja Stefanas toimittivat kirjeen perille.
Keitä olivat Akaikos, Fortunatus ja Stefanas? Mitä voimme oppia ottamalla selvää siitä, mitä Raamattu kertoo heistä?
Stefanaan huonekunta
Stefanaan huonekunta oli sen palveluksen ”ensi hedelmä”, jota Paavali oli suorittanut vuoden 50 tienoilla Rooman provinssissa Akhaiassa Etelä-Kreikassa, ja Paavali itse oli kastanut heidät. Ilmeisesti Paavali piti heitä mainitsemisen arvoisina ja ajatteli, että heillä oli kypsä, tasapainottava vaikutus korinttilaisiin. Hän kiitti heitä lämpimästi sen vuoksi, mitä he tekivät seurakunnan hyväksi: ”Minä kehotan teitä, veljet: Tehän tiedätte, että Stefanaan huonekunta on Akhaian ensi hedelmä ja että he ovat asettuneet palvelemaan pyhiä. Alistukaa tekin jatkuvasti sellaisten henkilöiden alaisuuteen ja jokaisen, joka on yhteistoiminnassa ja näkee vaivaa.” (1. Korinttilaisille 1:16; 16:15, 16.) Kertomatta jää, keitä Stefanaan huonekuntaan tarkalleen katsoen kuului. Ilmaus saattaa käsittää vain perheenjäsenet mutta mahdollisesti myös orjat tai työntekijät. Koska Akaikos on orjalle tyypillinen nimi ja Fortunatus vapautetulle orjalle tyypillinen nimi, jotkut kommentoijat otaksuvat, että nämä kaksi ovat saattaneet kuulua tuohon samaan huonekuntaan.
Olipa asia niin tai näin, Paavali piti Stefanaan huonekuntaa esimerkillisenä. Sen jäsenet olivat ”asettuneet palvelemaan pyhiä”. Stefanaan perheen on täytynyt tajuta, että seurakunnan hyväksi oli työtä tehtävänä, ja he ottivat tämän palveluksen vapaaehtoisesti henkilökohtaiselle vastuulleen. Heidän halunsa palvella sillä tavoin pyhiä oli epäilemättä moraalisen tuen ja kiitoksen arvoinen.
”He ovat virvoittaneet minun henkeni ja teidän”
Vaikka Paavali oli huolestunut Korintin seurakunnan tilanteesta, näiden kolmen sanansaattajan saapuminen nosti hänen mielialaansa. Hän sanoo: ”Minä iloitsen Stefanaan ja Fortunatuksen ja Akaikoksen läsnäolosta, koska he ovat korvanneet sen, että te ette ole täällä. Sillä he ovat virvoittaneet minun henkeni ja teidän.” (1. Korinttilaisille 16:17, 18.) Olosuhteet huomioon ottaen erossaolo korinttilaisista oli todennäköisesti tehnyt Paavalin levottomaksi, mutta nyt heidän lähettinsä korvasivat koko seurakunnan poissaolon. Luultavasti heidän raporttinsa täydensi Paavalin saaman kuvan tilanteesta ja hälvensi ainakin osittain hänen pelkojaan. Ehkä asiat eivät sittenkään olleet niin huonosti kuin hän oli kuvitellut.
Paavalin mukaan näiden kolmen matka ei virvoittanut ainoastaan hänen vaan myös Korintin seurakunnan henkeä. Epäilemättä seurakunta oli huojentunut, koska se tiesi, että heidän lähettinsä olivat selittäneet tarkoin asian kaikki puolet Paavalille ja että nämä palaisivat takaisin hänen neuvonsa mukanaan.
Stefanasta ja hänen kahta kumppaniaan suositeltiin siis lämpimästi sen vuoksi, että he näkivät vaivaa korinttilaisten hyväksi. Paavali arvosti näitä miehiä niin paljon, että heidän tuli palattuaan johtaa jakautunutta Korintin seurakuntaa. Apostoli kehottaa veljiä: ”Alistukaa tekin jatkuvasti sellaisten henkilöiden alaisuuteen ja jokaisen, joka on yhteistoiminnassa ja näkee vaivaa. – – Antakaa – – tunnustusta sellaisille miehille.” (1. Korinttilaisille 16:16, 18.) Näin voimakkaat suositukset kertovat selvästi, kuinka täydellisen uskollisia nämä miehet olivat huolimatta seurakunnan jännitteistä. Sellaisia miehiä tuli pitää kalliina (Filippiläisille 2:29).
Uskollinen yhteistyö tuottaa hyviä tuloksia
Ei ole epäilystäkään siitä, että läheinen yhteistyö Jehovan järjestön ja sen edustajien kanssa tuottaa hyviä tuloksia. Kun Paavali pian ensimmäisen kirjeensä jälkeen kirjoitti kirjeen, joka nykyään tunnetaan Toisena korinttilaiskirjeenä, seurakunnan asiat olivat jo kohentumassa. Stefanaan, Fortunatuksen ja Akaikoksen kaltaisten veljien jatkuva, kärsivällinen toiminta sekä Tituksen vierailu olivat tehneet hyvää. (2. Korinttilaisille 7:8–15; vrt. Apostolien teot 16:4, 5.)
Jehovan kansan nykyajan seurakuntien jäsenet voivat hyötyä mietiskelemällä sitä lyhyttä mainintaa, joka näistä uskollisista veljistä Raamatussa on. Oletetaanpa esimerkiksi, että paikallisessa seurakunnassa on ongelma, jota ei syystä tai toisesta kyetä ratkaisemaan heti ja joka huolestuttaa veljiä. Mitä pitäisi tehdä? Pitäisi jäljitellä Stefanasta, Fortunatusta ja Akaikosta, jotka eivät vältelleet vastuutaan kertoa tilanteesta Paavalille ja jotka jättivät sitten luottavaisesti asiat Jehovan käsiin. Heidän palava intonsa vanhurskauden puolesta ei millään tavoin saanut heitä toimimaan riippumattomasti tai ’raivostumaan Jehovaa vastaan’ (Sananlaskut 19:3).
Seurakunnat kuuluvat Jeesukselle Kristukselle, ja hän ratkaisee parhaaksi katsomanaan aikana – aivan kuten Korintissa – mitkä tahansa vaikeudet, jotka saattavat uhata niiden hengellisyyttä ja rauhaa (Efesolaisille 1:22; Ilmestys 1:12, 13, 20; 2:1–4). Jos me sillä välin seuraamme Stefanaan, Fortunatuksen ja Akaikoksen erinomaista esimerkkiä ja palvelemme veljiämme jatkuvasti vaivaa nähden, mekin tuemme uskollisesti seurakuntajärjestelyä, rakennamme veljiämme ja ’kannustamme heitä rakkauteen ja hyviin tekoihin’ (Heprealaisille 10:24, 25).