”Opeta meitä rukoilemaan”
”HERRA, opeta meitä rukoilemaan.” Tämän pyynnön esitti yksi Jeesuksen Kristuksen opetuslapsista. (Luukas 11:1.) Tuo nimeltä mainitsematon opetuslapsi oli selvästikin mies, joka arvosti syvästi rukoilemista. Tosi palvojat tunnustavat nykyäänkin sen tärkeyden. Onhan rukous keino päästä puhumaan kaikkeuden Korkeimmalle Persoonalle! Ja ajattelehan vain, että ”rukouksen Kuulija” kiinnittää henkilökohtaista huomiota huolenaiheisiimme (Psalmit 65:2). Mikä vielä tärkeämpää, rukouksen välityksellä me kiitämme ja ylistämme Jumalaa. (Filippiläisille 4:6.)
Sanat ”opeta meitä rukoilemaan” herättävät kuitenkin vakavia kysymyksiä. Maailman eri uskonnot lähestyvät Jumalaa monenlaisin menetelmin. Mutta onko olemassa oikea ja väärä tapa rukoilla? Jotta saisimme vastauksen, luodaanpa ensin silmäys joihinkin rukoilemiseen liittyviin yleisiin uskonnollisiin tapoihin. Keskitymme Latinalaisen Amerikan tapoihin.
Jumalankuvia ja ”suojeluspyhimyksiä”
Latinalaisen Amerikan maat ovat yleensä hyvin uskonnollisia. Esimerkiksi Meksikossa voi missä vain huomata, että ”suojeluspyhimysten” rukoileminen on suosittua. Tuon maan kaupungeilla onkin tavallisesti omia ”suojeluspyhimyksiä”, joiden kunniaksi pidetään juhlia tiettyinä päivinä. Lisäksi Meksikon katolilaiset esittävät rukouksia hyvin monenlaisille jumalankuville. Se, kenen ”pyhimyksen” puoleen kulloinkin käännytään, riippuu kuitenkin siitä, millaisen pyynnön palvoja haluaa esittää. Jos joku etsii aviopuolisoa, hän saattaa sytyttää kynttilän ”Pyhälle” Antoniukselle. Se, joka on lähdössä automatkalle, voi jättäytyä ”Pyhän” Khristoforoksen, matkamiesten ja etenkin autoilijoiden suojelijan, huomaan.
Mutta mistä tällaiset tavat ovat peräisin? Historia kertoo, että kun espanjalaiset saapuivat Meksikoon, he tapasivat väestön, joka oli omistautunut pakanajumalien palvontaan. Victor Wolfgang von Hagen sanoo atsteekkeja käsittelevässä kirjassaan: ”Oli henkilökohtaisia jumalia, jokaisella kasvilla oli oma jumalansa, jokaisella toimella oli oma jumalansa tai jumalattarensa, ja jopa itsemurhilla oli jumalansa. Kauppiaiden jumala oli Yacatecuhtli. Tässä monijumalaisessa maailmassa oli kaikilla jumalilla selvästi määritellyt taipumuksensa ja tehtävänsä.” (Los Aztecas, Hombre y Tribu.)
Nämä jumalat muistuttivat katolisia ”pyhimyksiä” niin silmiinpistävästi, että kun espanjalaiset konkistadorit yrittivät käännyttää alkuperäisasukkaat ”kristillisyyteen”, nämä yksinkertaisesti vaihtoivat omien jumaliensa tilalle kirkon ”pyhimykset”. Eräässä The Wall Street Journal -lehden kirjoituksessa vahvistettiin, että joissakin osissa Meksikoa harjoitetun katolisuuden juuret olivat pakanuudessa. Siinä todettiin, että eräällä alueella useimmat niistä 64 ”pyhimyksestä”, joita väestö kunnioitti, vastasivat ”nimenomaisia mayaintiaanien jumaluuksia”.
Hakuteoksessa New Catholic Encyclopedia väitetään, että ”pyhimyksen ja maan päällä olevien välille syntyy luottamuksellisen läheisyyden side, – – side, joka rikastuttaa ja syventää suhdetta Kristukseen ja Jumalaan, ei suinkaan ohjaa siitä pois”. Mutta miten side, joka on selvästikin jäänne pakanallisuudesta, voisi syventää ihmisen suhdetta tosi Jumalaan? Voisivatko tällaisille ”pyhimyksille” esitetyt rukoukset todella miellyttää Jumalaa?
Rukousnauhan alkuperä
Yleistä on myös rukousnauhan eli ruusukon käyttö. Eräässä tietosanakirjassa rukousnauhaa kuvaillaan seuraavasti: ”50:stä tai 150:stä helmestä koostuva nauha, jossa helmet on jaettu suuremmilla helmillä kymmenen helmen jaksoihin ja jonka päät on liitetty yhteen krusifiksilla, jota nykyisin edeltää kolme helmeä.” (Diccionario Enciclopédico Hispano-Americano.)
Eräässä katolisessa julkaisussa selitetään rukousnauhan käyttöä: ”Pyhä ruusukko on sanallisen ja sielullisen rukouksen muoto, joka liittyy lunastuksemme salaisuuksiin. Se koostuu 15:stä kymmenen helmen jaksosta. Kunkin jakson aikana lausutaan Isä meidän -rukous, kymmenen Ave Mariaa sekä Gloria Patri. Jokaisen lausekkeen aikana mietiskellään yhtä salaisuutta.” Salaisuudet ovat sellaisia oppeja eli opetuksia, jotka katolilaisten pitäisi tietää; tässä tapauksessa ne liittyvät Kristuksen Jeesuksen elämään, kärsimykseen ja kuolemaan.
Hakuteoksessa The World Book Encyclopedia sanotaan: ”Kristinuskon piirissä rukousnauhaa käytettiin ensimmäisiä kertoja keskiajalla, mutta vasta 1400- ja 1500-luvuilla se levisi laajalle.” Käytetäänkö rukousnauhaa yksinomaan katolisuudessa? Ei käytetä. Aiemmin lainatussa tietosanakirjassa todetaan: ”Samanlaisia nauhoja käytetään islamilaisessa, lamalaisessa ja buddhalaisessa palvonnassa.” (Diccionario Enciclopédico Hispano-Americano.) Eräässä uskontojen hakuteoksessa sanotaankin: ”Muhamettilaisten oletetaan saaneen ruusukkonsa buddhalaisilta ja kristittyjen muhamettilaisilta ristiretkien aikaan.” (Encyclopedia of Religion and Religions.)
Jotkut väittävät, että rukousnauha toimii vain muistin tukena, kun on toistettava useita rukouksia. Mutta miellyttääkö sen käyttö Jumalaa?
Meidän ei tarvitse spekuloida tai väitellä tällaisten tapojen sopivuudesta tai oikeellisuudesta. Jeesus antoi arvovaltaisen vastauksen, kun häntä pyydettiin opettamaan seuraajiaan rukoilemaan. Hänen sanansa selventävät asiaa joillekin lukijoille ja ehkä yllättävät heidät.
[Kuvat s. 3]
Katolilaisilla on tapana käyttää rukousnauhoja. Mikä on niiden alkuperä?