Michael Faraday – uskova tiedemies

”Sähkön isä.” ”Kaikkien aikojen suurin kokeellisen tieteen harjoittaja.” Nämä kaksi lausuntoa kuvaavat englantilaista Michael Faradayta, joka syntyi vuonna 1791. Hän keksi sähkömagneettisen induktion, mikä johti sähkömoottorien ja energian tuotannon kehittymiseen.

FARADAY luennoi laajalti kemiasta ja fysiikasta Lontoon Royal Institutionissa. Hän pyrki luennoillaan kansantajuistamaan tiedettä ja auttoi siten nuoria ymmärtämään vaikeita käsitteitä. Hän sai kunnianosoituksia lukuisilta yliopistoilta. Silti hän kaihtoi julkisuutta. Hän oli syvästi uskonnollinen mies, joka viihtyi parhaiten omassa rauhassaan kolmen huoneen asunnossaan perheensä kanssa ja samanuskoisten seurassa. Faraday kuului uskontoon, jota hän kuvaili ”hyvin pieneksi ja halveksituksi kristittyjen lahkoksi, joka tunnetaan – – sandemanilaisina”. Keitä he olivat? Mihin he uskoivat? Entä miten se vaikutti Faradayhyn?

Sandemanilaiset

”Faradayn perhe loi ensimmäiset siteet sandemanilaiseen kirkkoon Michael Faradayn isovanhempien aikaan”, kertoo Geoffrey Cantor Faradayn elämäkerrassaan (Michael Faraday: Sandemanian and Scientist). Nämä olivat sellaisen matkustavan nonkonformistipapin seuraajien yhteydessä, jonka toverit olivat omaksuneet sandemanilaiset uskonkäsitykset.

Robert Sandeman (1718–71) opiskeli Edinburghin yliopistossa matematiikkaa sekä kreikkaa ja muita kieliä, kun hän eräänä päivänä kuunteli entisen presbyteeripapin John Glassin saarnaa. Se mitä hän kuuli, sai hänet lopettamaan opintonsa, palaamaan kotiinsa Perthiin ja liittymään Glassiin ja tämän tovereihin.

John Glass oli 1720-luvulla alkanut epäillä joitakin Skotlannin kirkon opetuksia. Kun hän tutki Jumalan sanaa, hän huomasi, että Raamatussa mainittu Israelin kansakunta oli esikuva hengellisestä kansakunnasta, jonka jäsenet kuuluisivat moniin kansakuntiin. Hän ei löytänyt mistään perustetta sille, että kullakin kansakunnalla olisi oma kirkkonsa.

Glass ei enää viihtynyt kotikirkossaan Tealingissa Dundeen liepeillä Skotlannissa, vaan erosi Skotlannin kirkosta ja järjesti omia kokouksia. Häneen liittyi satakunta ihmistä, jotka alusta asti katsoivat tarpeelliseksi pitää rivinsä yhtenäisinä. Mahdollisten erimielisyyksiensä selvittämisessä he päättivät noudattaa Kristuksen ohjeita, jotka on kirjoitettu muistiin Matteuksen 18. luvun jakeisiin 15–17. Myöhemmin he pitivät viikoittain kokouksia, joihin samanuskoiset kokoontuivat rukoilemaan ja kannustamaan toisiaan.

Kun eri ryhmien kokouksissa alkoi käydä säännöllisesti kohtalaisen suuri määrä ihmisiä, tarvittiin vastuullisia miehiä valvomaan heidän uskonnon harjoittamistaan. Mutta ketkä olisivat siihen päteviä? John Glass tovereineen kiinnitti erityishuomiota siihen, mitä apostoli Paavali kirjoitti tästä asiasta (1. Timoteukselle 3:1–7; Titukselle 1:5–9). He eivät löytäneet mainintaa yliopistokoulutuksesta tai heprean ja kreikan kielen taidosta. Siksi he rukoiltuaan ja Raamatun suuntaviivoja harkittuaan nimittivät päteviä miehiä vanhimmiksi. Skotlannin kirkolle uskolliset katsoivat, että kun koulunkäymättömät ihmiset, jotka olivat ”syntyneet kutomaan, ompelemaan tai kyntämään”, olivat ymmärtävinään Raamattua ja saarnasivat sen sanomaa, se ”lähenteli jo jumalanpilkkaa”. Kun Glass uskontovereineen rakensi vuonna 1733 oman kokoussalin Perthin kaupunkiin, paikallinen papisto yritti painostaa viranomaiset ajamaan heidät tiehensä kaupungista. Yritys epäonnistui, ja liike jatkoi kasvamistaan.

Robert Sandeman meni naimisiin Glassin vanhimman tyttären kanssa, ja hänestä tuli 26-vuotiaana vanhin Perthissä toimivaan glassilaisten seurakuntaan. Hänellä oli tuossa asemassa niin paljon tehtävää, että hän päätti omistaa kaiken aikansa paimennustyöhön. Myöhemmin, vaimonsa kuoltua, Robert ”suostui mielellään palvelemaan Herraa missä vain hänen paikkansa olisi”, sanotaan eräässä hänen lyhyessä elämäkerrassaan.

Sandemanilaisuus leviää

Sandeman laajensi palvelustaan innokkaasti Skotlannista Englantiin, missä syntyi uusia uskovien ryhmiä. Tuohon aikaan Englannin kalvinisteilla oli suuria erimielisyyksiä. Osa heistä uskoi, että heidät oli määrätty ennalta pelastukseen. Sandeman taas asettui niiden puolelle, joiden mielestä usko oli välttämätön edellytys. Hän julkaisi tämän näkemyksen tueksi kirjan, josta otettiin neljä lisäpainosta ja joka ilmestyi myös kahtena amerikkalaisena laitoksena. Tämän teoksen julkaiseminen oli Geoffrey Cantorin mukaan ”tärkein yksittäinen seikka, joka nosti aluksi vain Skotlannin perukoilla toimineen [sandemanilaisten] lahkon esiin”.

Vuonna 1764 Sandeman matkusti muutamien muiden glassilaisten vanhinten kanssa Amerikkaan, mikä aiheutti paljon kohua ja vastustusta. Siitä huolimatta Danburyyn Connecticutiin perustettiin vierailun johdosta samanmielisten kristittyjen ryhmä.a Sandeman kuoli siellä vuonna 1771.

Faradayn uskonnollisia käsityksiä

Nuori Michael omaksui sandemanilaiset opetukset vanhemmiltaan. Hän oppi, että sandemanilaiset pysyivät erossa niistä, jotka eivät toimineet Raamatun opetusten mukaan. He eivät esimerkiksi käyneet vihillä anglikaanisessa kirkossa, vaan rajoittivat vihkitoimituksensa mieluummin siihen, mitä laki vaati.

Sandemanilaisille oli tunnusomaista alamaisuus hallituksille mutta samalla puolueettomuus politiikassa. Vaikka he olivat yhteisönsä kunnioitettuja jäseniä, he harvoin ottivat vastaan julkisia virkoja. Jos he joskus näin tekivätkin, he pysyivät erossa puoluepolitiikasta. Tämän kannan vuoksi heitä arvosteltiin. (Vrt. Johannes 17:14.) Sandemanilaiset olivat sitä mieltä, että Jumalan taivaallinen valtakunta on täydellinen hallitus. He pitivät politiikkaa ”arvottomana, likaisena pelinä, josta moraali oli kadonnut”, toteaa Cantor.

He eivät kuitenkaan omaksuneet itsevanhurskaita asenteita, vaikka olivatkin erossa muista. He julistivat: ”Meidän mielestämme on ehdottoman välttämätöntä karttaa muinaisten fariseusten henkeä ja tapoja, niin ettemme määritä enempää syntejä tai velvollisuuksia kuin Raamattu on määrittänyt ja ettemme tee tyhjäksi jumalallisia sääntöjä ihmisten perinteillä tai loogisilla verukkeilla.”

He omaksuivat raamatullisen menettelytavan erottaa sellainen jäsen, josta tuli juoppo, kiristäjä tai haureellinen tai joka harjoitti muita vakavia syntejä. Jos synnintekijä katui aidosti, he yrittivät vahvistaa häntä. Muussa tapauksessa he noudattivat Raamatun määräystä ’poistaa paha ihminen’. (1. Korinttilaisille 5:5, 11, 13.)

Sandemanilaiset tottelivat Raamatun käskyä karttaa verta (Apostolien teot 15:29). John Glass oli selittänyt, että Jumalan kansa oli velvollinen noudattamaan verta koskevaa rajoitusta, aivan kuten Jumala oli kieltänyt ensimmäisiä ihmisiä syömästä hyvän ja pahan tiedon puun hedelmää (1. Mooseksen kirja 2:16, 17). Verta koskevan käskyn rikkominen oli käytännössä samaa kuin Kristuksen veren oikean käytön, nimittäin syntien sovittamisen, hylkääminen. Glass päätteli seuraavasti: ”Veren syömistä koskeva kielto on aina ollut ja on yhä äärimmäisen tärkeä.”

Sandemanilaiset välttivät monet salahaudat sen ansiosta, että he nojautuivat Raamattuun. Esimerkiksi ajanvietteen suhteen he antoivat Kristuksen käskyjen ohjata heitä. ”Emme tohdi laatia lakia siitä, mistä Kristus ei sellaista laatinut”, he sanoivat, ”emmekä hylätä omavaltaisesti niitä lakeja, jotka hän on antanut meille. Niinpä koska emme voi löytää kohtaa, jossa julkinen tai yksityinen ajanviete kielletään, pidämme sellaisia huvituksia sallittuina, jotka eivät liity syntisiin olosuhteisiin.”

Vaikka monet sandemanilaisten näkemykset siis perustuivat tarkoin Raamattuun, he eivät ymmärtäneet sen toiminnan tärkeyttä, joka on tosi kristittyjen tuntomerkki: jokaisen tulisi saarnata Valtakunnan hyvää uutista toisille (Matteus 24:14). Heidän kokouksiinsa oli silti kaikilla vapaa pääsy, ja niissä he pyrkivät perustelemaan toivonsa jokaiselle, joka sitä kysyi (1. Pietarin kirje 3:15).

Miten tämä ajattelutapa vaikutti tiedemies Michael Faradayhyn?

Sandemanilainen Faraday

Merkittävien keksintöjensä vuoksi kunnioitettu ja juhlittu Michael Faraday eli yksinkertaista elämää. Kun joku kuuluisa henkilö kuoli ja julkisen elämän edustajien odotettiin tulevan hautajaisiin, Faraday loisti poissaolollaan, koska hänen omatuntonsa ei sallinut hänen joutuvan mukaan Englannin kirkon menoihin.

Tiedemiehenä Faraday pysytteli tiukasti siinä, minkä hän pystyi näyttämään todeksi. Siksi hän vältti läheistä kanssakäymistä sellaisten oppineiden kanssa, jotka edistivät omia olettamuksiaan ja ottivat kantaa kiistakysymyksiin. Kerran hän sanoikin kuulijoille, että perustotuus ei koskaan petä, sen todisteet ovat aina tosia. Hän kuvaili tieteen riippuvaiseksi tarkoin havainnoiduista tosiasioista. Luonnon perusvoimia koskevan esityksensä päätteeksi Faraday kannusti kerran kuulijoitaan miettimään ”Häntä, joka on ne tehnyt”. Sitten hän lainasi kristittyä apostoli Paavalia: ”Hänen näkymättömät ominaisuutensa ovat selvästi nähtävissä maailman luomisesta lähtien, koska ne havaitaan siitä, mikä on tehty, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensakin.” (Roomalaisille 1:20.)

Se mikä teki Faradaysta aivan erilaisen kuin monet muut tiedemiehet, oli hänen halunsa oppia Jumalan henkeytetystä kirjasta yhtä lailla kuin luonnonkirjasta. ”Sandemanilaisuutensa välityksellä hän ymmärsi, miten elää uskollisena Jumalan moraalilaeille ja ikuisen elämän lupaukselle”, Cantor havainnoi. ”Tieteensä välityksellä hän oppi tuntemaan niitä fysiikan lakeja, jotka Jumalan päätöksestä hallitsevat kaikkeutta.” Faraday uskoi, että ”tiede ei voinut horjuttaa Raamatun ehdotonta arvovaltaa, vaan se saattoi havainnollistaa Jumalan toista kirjaa, mikäli tiedettä harjoitettiin tosi kristillisellä tavalla”.

Faraday kieltäytyi vaatimattomasti monista niistä kunnianosoituksista, joita toiset halusivat hänelle antaa. Hän osoitti yhä uudelleen, ettei hän välittänyt ritarin arvosta. Hän toivoi saavansa pysyä pelkkänä Faradayna. Hän omisti paljon aikaa vanhimman tehtäviinsä; hän muun muassa matkusti säännöllisesti pääkaupungista erääseen Norfolkissa sijaitsevaan kylään huolehtimaan sikäläisten samanuskoisten pienestä ryhmästä.

Michael Faraday kuoli 25. elokuuta 1867, ja hänet haudattiin Highgaten hautausmaahan Pohjois-Lontooseen. Biografi John Thomas kertoo, että Faraday ”jätti jälkimaailmalle perinnöksi useampia puhtaasti tieteellisiä saavutuksia kuin kukaan muu fyysikko ja hänen keksintöjensä käytännön sovellukset ovat vaikuttaneet syvällisesti sivistyneen elämän luonteeseen”. Faradayn leski Sarah kirjoitti: ”Uusi testamentti oli hänen ainoa oppaansa ja sääntönsä, sillä sitä hän piti Jumalan sanana – – joka sitoo kristittyjä yhtä paljon nykyään kuin kirjoitusaikanaan” – paljonpuhuva todistus etevästä tiedemiehestä, joka eli tinkimättömästi uskonsa mukaan.

[Alaviite]

[Tekstiruutu s. 29]

Luennoitsijan virassaan Englannin Royal Institutionissa Michael Faraday kansantajuisti tiedettä, niin että lapsikin saattoi sitä ymmärtää. Hänen neuvonsa toisille luennoitsijoille sisältävät käytännöllisiä ehdotuksia, joita julkisesti opettavien nykyajan kristittyjen on hyvä miettiä.

◻ ”Puheen ei pitäisi olla nopeaa ja hätäistä ja niin ollen käsittämätöntä, vaan rauhallista ja harkittua.”

◻ Puhujan pitäisi yrittää herättää kuulijakuntansa kiinnostus ”luennon alussa, lisätä sitä asteittain luennon aikana siten etteivät muut sitä huomaa, ja pitää sitä vireillä niin kauan kuin aihe sitä vaatii”.

◻ ”Luennoitsijan arvolle on täysin sopimatonta vajota niin alas, että hän kalastelee suosionosoituksia ja pyytää kiitosta.”

◻ Jäsennyksen käytöstä: ”Huomaan, että – – minun on aina pakko hahmotella – – [aiheesta] suunnitelma paperille ja lisätä sitten eri piirteet palauttamalla ne mieleen, joko assosiaation avulla tai muilla keinoin. – – minulla on sarja tärkeitä ja vähemmän tärkeitä pääkohtia järjestyksessä, ja niiden pohjalta puhun aiheesta.”

[Kuvan lähdemerkintä s. 26]

Molemmat kuvat Royal Institutionin luvalla