Voivatko unet kertoa tulevaisuuden?
MUINAISISTA ajoista saakka ihmiskunta on ollut erittäin kiinnostunut unista. Egyptiläiset valmistivat yksityiskohtaisia unikirjoja, ja babylonialaisilla oli omat unien selittäjänsä. Kreikkalaisilla oli tapana panna sairaat nukkumaan Asklepioksen pyhäkköihin, jotta nämä olisivat nukkuessaan saaneet terveysohjeita. Artemidoros laati 100-luvulla kirjan, jossa hän selitti unen symboleja. Sen jälkeen on kirjoitettu monia samanlaisia teoksia, jotka ovat perustuneet hänen kirjaansa. Unia on yritetty tulkita aina nykypäiviin saakka, mutta saako niistä todellisuudessa selvää käsitystä tulevista tapahtumista?
Jonkin korkeamman voiman täytyisi vaikuttaa niihin, jotta niillä olisi merkitystä tulevaisuuden kannalta. Raamatussa kerrotaan monta tapausta, joissa Jumala käytti juuri tuollaista voimaa. Hän antoi profeetallisia unia palvelijoilleen samoin kuin joillekuille, jotka eivät palvoneet häntä. Jobin 33:14–16:ssa sanotaankin: ”Jumala puhuu – – unessa, yöllisessä näyssä, kun sikeä uni valtaa ihmiset, heidän uinaillessaan vuoteessa. Silloin hän avaa ihmisten korvan.”
Jumala toimi näin Egyptin faraon tapauksessa Joosefin päivinä. Joosef eli yli 1700 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Faraon uni löytyy 1. Mooseksen kirjan 41:1–7:stä, ja jakeissa 25–32 Joosef kertoo sen olevan ennustus siitä, että ”koko Egyptin maahan” tulisi ”seitsemän suuren yltäkylläisyyden vuotta”, joita seuraisi seitsemän nälkävuotta. Joosef selitti faraolle: ”Tosi Jumala on antanut faraon nähdä, mitä hän tekee.” (1. Mooseksen kirja 41:28.) Uni kertoi profeetallisesti sen, mitä todella tapahtui.
Eräällä Babylonian mahtavalla kuninkaalla oli samanlainen kokemus. Nebukadnessar näki unen, joka järkytti häntä suuresti, mutta hän ei kyennyt muistamaan sitä. Niinpä hän kutsui noitansa luokseen ilmoittamaan hänelle unen ja sen selityksen. Nämä eivät pystyneet täyttämään hänen pyyntöään. (Daniel 2:1–11.)
Koska Jumala oli antanut kuninkaalle tuon unen, Hän antoi profeetta Danielille kyvyn paljastaa uni ja sen selitys. Danielin 2:19:ssä sanotaan: ”Silloin salaisuus paljastettiin Danielille yöllisessä näyssä.” Daniel antoi kunnian tuosta unesta Jumalalle: ”Salaisuutta, jota kuningas itse kysyy, eivät edes viisaat, manaajat, taikuutta harjoittavat papit eivätkä tähdistäennustajat kykene esittämään kuninkaalle. Taivaissa on kuitenkin Jumala, joka on salaisuuksien Paljastaja, ja hän on ilmoittanut kuningas Nebukadnessarille, mitä on määrä tapahtua päivien lopulla.” (Daniel 2:27, 28.)
Aika ajoin Jumala antoi ohjeita kansalleen unien välityksellä, ja toisinaan hän vakuutti kansaansa kuuluville, että nämä nauttivat hänen suosiotaan, tai auttoi heitä ymmärtämään, miten hän tuki heitä. Jaakobin tapauksessa Jumala ilmaisi hyväksymyksensä unen välityksellä (1. Mooseksen kirja 48:3, 4).
Kun Joosef, Jeesuksen ottoisä, sai tietää, että Maria oli raskaana, hän päätti erosta tästä. Häntä neuvottiin silloin unessa, ettei hänen tullut tehdä niin. Matteuksen 1:20:ssä sanotaan: ”Kun hän oli tätä harkinnut, katso, Jehovan enkeli näyttäytyi hänelle unessa ja sanoi: ’Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa luoksesi Mariaa, vaimoasi, sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on pyhästä hengestä.’” Myöhemmin häntä varoitettiin unessa: ”Jehovan enkeli näyttäytyi unessa Joosefille ja sanoi: ’Nouse, ota lapsukainen ja sen äiti ja pakene Egyptiin.’” (Matteus 2:13.)
Unia jotka eivät ole lähtöisin Jumalasta
Se että unien selittäminen oli yleistä Jumalan kansaan kuulumattomien keskuudessa, osoittaa, että unien ei yleensä voida katsoa paljastavan luotettavasti tulevaisuutta. Jumalan profeetan Jeremian päivinä väärät profeetat sanoivat: ”Olen nähnyt unen! Olen nähnyt unen!” (Jeremia 23:25.) Heidän aikomuksenaan oli saada kansa ajattelemaan virheellisesti, että Jumala puhui heidän kauttaan. Jeremia henkeytettiin sanomaan näistä unennäkijöistä: ”Näin on armeijoiden Jehova, Israelin Jumala, sanonut: ’Älkää antako keskuudessanne olevien profeettojenne ja ennustelijoittenne pettää teitä, älkääkä kuunnelko heidän uniaan, joita he uneksivat. Sillä ”valhetta he profetoivat teille minun nimessäni – –”, lausuu Jehova.’” (Jeremia 29:8, 9.)
Koska nämä väärät profeetat olivat ”ennustelijoita”, heidän uniinsa olivat saattaneet vaikuttaa pahat henkivoimat tarkoituksenaan pettää ihmisiä. Sama käy ilmi siitä, mitä sanotaan Sakarjan 10:2:ssa: ”Itse terafim-kuvat ovat puhuneet sitä, mikä on maagista, ja ennustelijat puolestaan ovat nähneet näyissä valhetta, ja arvottomia unia he puhuvat.”
Panettelija on pääpettäjä, joka on vuosituhansia pannut uskonnolliset johtajat väittämään valheellisesti, että Jumala on puhunut heille näkyjen ja unien välityksellä, aivan niin kuin väärät profeetat tekivät Jeremian ja Sakarjan päivinä. Henkeytetty raamatunkirjoittaja Juudas kirjoitti tällaisista ihmisistä ensimmäisen vuosisadan kristityille: ”Joukkoon on pujahtanut eräitä ihmisiä, jotka Raamattu on kauan sitten määrännyt tähän tuomioon, jumalattomia, jotka vääntävät Jumalamme ansaitsemattoman hyvyyden irstauden puolusteluksi ja osoittautuvat pettymykseksi ainoalle Omistajallemme ja Herrallemme, Jeesukselle Kristukselle.” Hän sanoi, että nämä miehet ikään kuin ’antautuivat unien valtaan’. (Juudaan kirje 4, 8.)
Koettele väitteet
Joku saattaa väittää, että Jumala on puhunut hänelle unessa tai että hänen tulevia tapahtumia koskevat unensa ovat käyneet toteen, mutta tämä ei ole riittävä syy uskoa häntä ja seurata häntä sokeasti. Huomaa israelilaisille kirjoitetut ohjeet, jotka löytyvät 5. Mooseksen kirjan 13:1–3, 5:stä: ”Jos keskuudestasi nousee joku profeetta tai unennäkijä ja antaa sinulle tunnusmerkin tai ennusmerkin ja se tunnusmerkki tai ennusmerkki toteutuu, josta hän puhui sinulle sanoen: ’Seuratkaamme muita jumalia, joita et ole tuntenut, ja palvelkaamme niitä’, niin et saa kuunnella sen profeetan tai sen unennäkijän sanoja – –. Ja se profeetta tai se unennäkijä tulee surmata.” Jumala salli tällaisten ihmisten puhua valheellisesti koetellakseen kansansa uskollisuutta.
Sen sijaan että uskoisimme sokeasti karismaattisten unennäkijöiden väitteitä, meidän on viisasta koetella heidän väitteensä, jottei näkymätön pääpettäjä, joka ”eksyttää koko asuttua maata”, eksyttäisi meitä (Ilmestys 12:9). Mutta miten ne voidaan koetella luotettavasti?
Jumalan kirjoitettu sana on Jumalalta saamamme totuuden opas. Jeesus Kristus sanoi siitä: ”Sinun sanasi on totuus.” (Johannes 17:17.) Ensimmäisen Johanneksen kirjeen 4:1:ssä meitä neuvotaankin: ”Rakkaat, älkää uskoko jokaista henkeytettyä ilmausta, vaan koetelkaa henkeytetyt ilmaukset nähdäksenne, ovatko ne Jumalasta, koska monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.” Kun heidän väitteitään, filosofisia ajatuksiaan ja tekojaan verrataan huolellisesti Raamattuun, ne ovat ristiriidassa sen kanssa. Jumalan sana on auktoriteetti sen suhteen, mikä on totuus.
Onko todellisuudessa kyse siitä, että unennäkijä, joka väittää itsellään olevan erityistietoja, ennustelee tai harjoittaa muuten spiritismiä? Jos näin on, niin Jumalan sana tuomitsee hänet. ”Keskuudestasi ei saa löytyä ketään – – ennustelijaa eikä taikuuden harjoittajaa eikä enteiden tähyilijää, ei noitaa eikä sellaista, joka kietoo toisia loitsulla, eikä ketään, joka kysyy neuvoa meediolta tai ammattimaiselta ennustajalta tai tiedustelee kuolleilta. Sillä jokainen näitä harjoittava on Jehovasta inhottava.” (5. Mooseksen kirja 18:10–12.)
Jos hän väittää, että hänessä on sielu, joka ei kuole, hänen sanansa ovat ristiriidassa Jumalan sanan kanssa, joka sanoo selvästi: ”Se sielu, joka tekee syntiä, se tulee kuolemaan.” (Hesekiel 18:4.) Korottaako hän itsensä ja haaliiko hän itselleen seuraajia? Matteuksen 23:12 varoittaa: ”Joka korottaa itsensä, se nöyrrytetään.” Ja Apostolien tekojen 20:30:ssä kristittyjä varoitetaan: ”Omasta keskuudestanne nousee miehiä, jotka puhuvat vääristeltyjä asioita vetääkseen opetuslapset mukaansa.”
Puolustaako hän väkivaltaisia tekoja? Jaakobin kirjeen 3:17, 18 tuomitsee hänet: ”Ylhäältä tuleva viisaus on ennen kaikkea siveellisesti puhdas, sitten rauhaisa, järkevä, altis tottelemaan, täynnä armoa ja hyviä hedelmiä, se ei tee puolueellisia erotuksia eikä ole ulkokultainen. Lisäksi rauhaa rakentaville kylvetään rauhallisissa olosuhteissa vanhurskauden hedelmän siemen.” Tavoitteleeko hän poliittista vaikutusvaltaa maailmassa? Jumalan sanassa hänet tuomitaan painokkaasti: ”Joka – – haluaa olla maailman ystävä, se asettuu Jumalan viholliseksi.” Raamattu siis paljastaa petoksen. (Jaakobin kirje 4:4.)
Joku voi nähdä unta perheenjäsenen tai ystävän kuolemasta siksi, että hän on huolissaan tuosta ihmisestä. Se, että tuo ihminen on saattanut kuolla juuri tuona samana yönä, jolloin hänestä on nähty unta, ei itsessään todista, että uni on ollut profeetallinen. Jokaista tällaista unta kohden, joka näyttää toteutuvan, on satoja unia, jotka eivät toteudu.
Vaikka Jumala paljastikin menneisyydessä unien välityksellä profeetallisia tapahtumia ja antoi ohjeita, kun hänen kirjoitettua Sanaansa laadittiin, hänen ei tarvitse tehdä niin nykyään. Tuo kirjoitettu Sana sisältää kaikki ne Jumalan ohjeet, joita ihmiskunta tänä aikana tarvitsee, ja sen profetiat tulevista tapahtumista ulottuvat pitemmälle kuin tuhannen vuoden päähän. (2. Timoteukselle 3:16, 17.) Voimme siksi luottaa siihen, että unemme eivät ole Jumalasta lähtöisin olevia osoituksia siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, vaan henkiselle hyvinvoinnillemme välttämättömiä aivojemme toimintoja.
[Kuva s. 7]
Niin kuin faraon uni osoitti, mitä oli määrä tapahtua, Jumalan sana valottaa meidän tulevaisuuttamme