Kuoleman jälkeinen elämä – miten, missä ja milloin?
IHMISEN Luoja ja Elämänantaja antaa itse takuun siitä, että kuolema ei välttämättä päätä elämää ikuisiksi ajoiksi. Lisäksi Jumala vakuuttaa, että meillä on mahdollisuus elää uudelleen jonkin aikaa ja jopa odottaa, ettei meidän tarvitse kuolla koskaan! Apostoli Paavali sanoi tämän yksinkertaisesti mutta luottavaisesti: ”Hän [Jumala] on antanut kaikille siitä takeen herättämällä hänet [Kristuksen Jeesuksen] kuolleista.” (Apostolien teot 17:31.)
Tämä ei tietenkään vielä vastaa kolmeen peruskysymykseen: Miten kuollut voi tulla jälleen eloon? Milloin se tapahtuu? Missä tuo uusi elämä toteutuu? Näihin kysymyksiin on annettu monenlaisia vastauksia kautta maailman, mutta totuuden selvittämiseksi on ratkaisevaa ymmärtää täsmällisesti, mitä ihmisille tapahtuu heidän kuollessaan.
Onko kuolemattomuus vastaus?
Vallalla on sellainen käsitys, että kaikissa ihmisissä on kuolematon osa ja että vain heidän ruumiinsa kuolee. Olet varmasti kuullut väitettävän näin. Tätä osaa, jonka väitetään olevan kuolematon, sanotaan vaihtelevasti joko ”sieluksi” tai ”hengeksi”. Sen sanotaan säilyvän elossa ruumiin kuollessa ja jatkavan elämää muualla. Tällainen käsitys ei suoraan sanoen ole peräisin Raamatusta. Muinaiset heprealaiset Raamatun henkilöt kyllä odottivat elämää kuoleman jälkeen, mutta eivät sitä, että heistä jäisi eloon jokin kuolematon osa. He odottivat luottavaisina sitä, että he palaisivat tulevaisuudessa eloon maan päälle ylösnousemusihmeen välityksellä.
Patriarkka Abraham on huomattava esimerkki ihmisestä, joka uskoi kuolleiden tulevaan ylösnousemukseen. Heprealaiskirjeen 11:17–19:ssä kuvaillaan Abrahamin halukkuutta uhrata poikansa Iisak ja sanotaan: ”Uskon vaikutuksesta Abraham, kun hänet koeteltiin, ikään kuin uhrasi Iisakin – –. Mutta hän laski, että Jumala kykenisi herättämään hänet kuolleistakin, ja sieltä hän saikin hänet kuvaannollisella tavalla”, sillä Jumala ei vaatinut Iisakin uhraamista. Myös profeetta Hoosean sanat todistavat israelilaisten uskoneen jo varhain, että he tulisivat jälleen eloon myöhempänä ajankohtana (sen sijaan että heidän elämänsä olisi jatkunut heti henkimaailmassa). Hoosea kirjoitti: ”Šeolin kädestä [ihmiskunnan yhteisestä haudasta] minä lunastan heidät, kuolemasta minä palautan heidät.” (Hoosea 13:14.)
Milloin juutalaiset sitten alkoivat ajatella ja uskoa, että ihminen on luonnostaan kuolematon? Encyclopaedia Judaica -tietosanakirja myöntää, että ”sielun kuolemattomuusoppi tuli juutalaisuuteen luultavasti kreikkalaisten vaikutuksesta”. Mutta aina Kristuksen päiviin saakka harrasmieliset juutalaiset uskoivat tulevaan ylösnousemukseen ja odottivat sitä. Tämä voidaan havaita selvästi keskustelusta, jonka Jeesus kävi Martan kanssa tämän veljen Lasaruksen kuoltua: ”Niin Martta sanoi Jeesukselle: ’Herra, jos olisit ollut täällä, niin veljeni ei olisi kuollut.’ – – Jeesus sanoi hänelle: ’Veljesi tulee nousemaan ylös.’ Martta sanoi hänelle: ’Tiedän, että hän nousee ylösnousemuksessa viimeisenä päivänä.’” (Johannes 11:21–24.)
Kuolleiden tila
Tätäkään asiaa ei tarvitse arvata. Yksinkertainen Raamatun totuus on, että kuolleet ovat ”unessa”, tiedottomina, tuntematta tai tietämättä yhtään mitään. Tätä totuutta ei esitetä Raamatussa monimutkaisesti ja vaikeaselkoisesti. Tarkastelehan seuraavia helppotajuisia raamatunkohtia: ”Elävät tietävät kuolevansa, mutta kuolleet eivät tiedä yhtään mitään – –. Kaikki, mitä kätesi löytää tehdäkseen, tee voimallasi, sillä ei ole työtä eikä suunnittelua eikä tietoa eikä viisautta Šeolissa, paikassa johon olet menossa.” (Saarnaaja 9:5, 10.) ”Älkää panko luottamustanne jalosukuisiin älkääkä ihmisen poikaan, jolle pelastus ei kuulu. Hänen henkensä lähtee, hän palaa maaperäänsä; sinä päivänä hänen ajatuksensa häviävät.” (Psalmit 146:3, 4.)
On siis ymmärrettävää, miksi Jeesus Kristus puhui kuolemasta unena. Apostoli Johannes kertoo Jeesuksen ja hänen opetuslastensa välisestä keskustelusta: ”Hän sanoi heille: ’Ystävämme Lasarus on vaipunut uneen, mutta minä menen sinne herättämään hänet unesta.’ Sen tähden opetuslapset sanoivat hänelle: ’Herra, jos hän on vaipunut uneen, niin hän tulee terveeksi.’ Jeesus oli kuitenkin puhunut hänen kuolemastaan. Mutta he luulivat hänen puhuneen unessa nukkumisesta. Niinpä Jeesus sanoi heille silloin suoraan: ’Lasarus on kuollut.’” (Johannes 11:11–14.)
Koko ihminen kuolee
Ihmisen kuolema merkitsee koko ihmisen, ei ainoastaan ruumiin, kuolemaa. Selvien Raamatun lausuntojen mukaan meidän täytyy päätellä, että ihmisellä ei ole kuolematonta sielua, joka voi säilyä elossa hänen ruumiinsa kuolemasta. Raamattu osoittaa selvästi, että sielu voi kuolla. ”Katso! Kaikki sielut – minulle ne kuuluvat. Niin kuin isän sielu, niin pojankin sielu – minulle ne kuuluvat. Se sielu, joka tekee syntiä, se tulee kuolemaan.” (Hesekiel 18:4.) Sanoilla ”kuolematon” tai ”kuolemattomuus” ei kuvata missään kohdin ihmiskunnalle luontaisia ominaisuuksia.
Tietosanakirjassa New Catholic Encyclopedia kerrotaan seuraavia kiinnostavia taustatietoja niistä heprean ja kreikan sanoista, jotka käännetään Raamatussa ”sieluksi”: ”VT:ssa [Vanhassa testamentissa] sielu on nepeš, UT:ssa [Uudessa testamentissa] [psy·khēʹ]. – – Nepeš on peräisin sanajuuresta, joka tarkoittaa luultavasti hengittämistä, ja näin ollen – – koska hengitys erottaa elävän kuolleesta, nepeš alkoi tarkoittaa elämää tai yksilöä itseään tai vain hänen elämäänsä. – – VT:ssa ei ole kahtiajakoa ruumiiseen ja sieluun. Israelilainen näki kaiken konkreettisesti, kokonaisuutena, ja niin hän piti ihmisiä yksilöinä eikä yhdistelminä. Vaikka sana nepeš on käännetty sanallamme sielu, se ei koskaan merkitse ruumiista tai yksilöstä erotettavissa olevaa sielua. – – Sana [psy·khēʹ] on nepešiä vastaava sana UT:ssa. Se voi tarkoittaa elämän alkuperää, elämää itseään tai elävää olentoa.”
Voit siis nähdä, että aikaisemmin elossa oleva ihminen eli elävä sielu lakkaa olemasta kuolinhetkellä. Ruumis palaa ”tomuun” eli maan alkuaineiksi joko vähitellen maatumalla haudassa tai nopeasti polttohautauksen välityksellä. Jehova sanoi Aadamille: ”Tomua sinä olet, ja tomuun sinä palaat.” (1. Mooseksen kirja 3:19.) Miten sitten elämä on mahdollista kuoleman jälkeen? Se on mahdollista, koska Jumala muistaa kuolleen ihmisen. Jehovalla on ihmeellinen voima ja kyky luoda ihmisiä, joten ei pitäisi olla yllättävää, että hän voi säilyttää yksilön elämänmallin muistissaan. Tuon yksilön mahdollisuudet tulla jälleen eloon riippuvat kokonaan Jumalasta.
Tällainen merkitys on sanalla ”henki”, jonka sanotaan palaavan tosi Jumalan luo, joka sen on antanut. Saarnaajan kirjan henkeytetty kirjoittaja kuvaili tätä lopputulosta ja selitti: ”Silloin tomu palaa maahan, niin kuin se on ollutkin, ja henki palaa tosi Jumalan luo, joka sen antoi.” (Saarnaaja 12:7.)
Vain Jumala voi tehdä jonkun eläväksi. Kun Jumala loi ihmisen Eedeniin, puhalsi hänen sieraimiinsa ”elämän henkäyksen” sekä täytti Aadamin keuhkot ilmalla, Jehova sai elämänvoiman virtaamaan kaikkiin hänen ruumiinsa soluihin (1. Mooseksen kirja 2:7). Koska vanhemmat voivat välittää tämän elämänvoiman lapsilleen hedelmöityksen ja syntymän kautta, ihmiselämä voidaan aivan oikein katsoa Jumalan ansioksi, vaikka se saadaankin tietysti vanhempien kautta.
Ylösnousemus – onnellista aikaa
Ylösnousemusta ei tule sekoittaa jälleensyntymiseen, jota Pyhä Raamattu ei suinkaan tue. Jälleensyntyminen on käsitys, jonka mukaan ihminen syntyy kuoleman jälkeen uudelleen yhden tai useamman kerran. Tämän sanotaan tapahtuvan joko olemassaolon korkeammalle tai alhaisemmalle asteelle ihmisen aiempaan elämään verrattuna sen perusteella, millaisen maineen hän on oletettavasti luonut itselleen tuossa aikaisemmassa elämässään. Tämän käsityksen mukaisesti ihminen voi ”syntyä uudelleen” joko ihmiseksi tai eläimeksi. Se on täysin ristiriidassa sen kanssa, mitä Raamattu opettaa.
Sana ”ylösnousemus” on käännetty kreikkalaisesta sanasta a·naʹsta·sis, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ’jälleen ylös nousemista’ (ne jotka ovat kääntäneet kreikkalaista tekstiä hepreaksi, ovat kääntäneet sanan a·naʹsta·sis heprealaisilla sanoilla teḥi·jatʹ ham·me·timʹ, jotka tarkoittavat ’kuolleiden heräämistä’). Ylösnousemuksessa sen yksilön elämänmalli, jonka Jumala on säilyttänyt muistissaan, palautetaan jälleen toimintaan. Tuota yksilöä koskevan Jumalan tahdon mukaan hänet ennallistetaan joko ihmis- tai henkiruumiiseen, mutta hänen henkilöllisyytensä säilyy, niin että hänellä on sama persoonallisuus ja samat muistot kuin hänellä oli kuollessaan.
Raamatussa puhutaan tosiaankin kahdenlaisesta ylösnousemuksesta. Toinen on ylösnousemus taivaaseen henkiruumiiksi, ja sen saavat vain suhteellisen harvat. Jeesus Kristus sai sellaisen ylösnousemuksen (1. Pietarin kirje 3:18). Ja hän osoitti, että sellaisen ylösnousemuksen saisivat valitut niistä, jotka seuraisivat hänen askeleitaan. Ensimmäisiä heistä olisivat uskolliset apostolit, joille hän lupasi: ”Olen menossa valmistamaan teille sijaa. – – tulen jälleen ja otan teidät kotiin luokseni, jotta tekin olisitte siellä, missä minä olen.” (Johannes 14:2, 3.) Raamatussa tätä sanotaan ”ensimmäiseksi ylösnousemukseksi”, koska se on ajallisesti ja tärkeydeltään ensimmäinen. Raamatussa kerrotaan, että ne, jotka saavat tällaisen ylösnousemuksen taivaalliseen elämään, ovat Jumalan pappeja ja hallitsevat kuninkaina Kristuksen Jeesuksen kanssa. (Ilmestys 20:6.) Tämän ”ensimmäisen ylösnousemuksen” saa rajallinen määrä ihmisiä, ja Raamatussa paljastetaan, että uskollisten miesten ja naisten keskuudesta valitaan vain 144 000. Heidän on täytynyt todistaa nuhteettomuutensa Jehova Jumalalle ja Kristukselle Jeesukselle aivan kuolemaansa saakka julistettuaan uskostaan aktiivisesti toisille. (Ilmestys 14:1, 3, 4.)
Kuolleiden ylösnousemus on epäilemättä suunnattoman ilon aikaa niille, jotka saavat ylösnousemuksen taivaalliseen elämään. Ilo ei kumminkaan lopu siihen, sillä on luvattu, että myös tänne maan päälle voi saada ylösnousemuksen. Ylösnousseet liittyvät siihen rajattoman suureen ihmisjoukkoon, joka säilyy elossa nykyisen pahan järjestelmän lopussa. Nähtyään näyn siitä pienestä ihmismäärästä, joka on kelvollinen saamaan taivaallisen ylösnousemuksen, apostoli Johannekselle annettiin näky ”suuresta joukosta, jota kukaan ei kyennyt laskemaan, kaikista kansakunnista ja heimoista ja kansoista ja kielistä”. Kuinka onnellista aikaa se tuleekaan olemaan, kun miljoonat, mahdollisesti miljardit, palaavat elämään tänne maan päälle! (Ilmestys 7:9, 16, 17.)
Milloin se tapahtuu?
Kaikki ilo ja onni olisi lyhytaikaista, jos kuolleet tulisivat takaisin maan päälle, joka olisi täynnä riitaa, verenvuodatusta, saastetta ja väkivaltaa – niin kuin on tilanne nykyään. Ylösnousemuksen täytyy odottaa ”uuden maan” perustamista. Kuvittelehan planeettaa, joka on puhdistettu sellaisista ihmisistä ja instituutioista, jotka ovat aina näihin päiviin saakka näyttäneet päättäneen turmella maata ja pilata sen koskemattoman kauneuden, puhumattakaan siitä suunnattomasta kurjuudesta, jota ne ovat aiheuttaneet sen asukkaille. (2. Pietarin kirje 3:13; Ilmestys 11:18.)
Ihmiskunnan yleinen ylösnousemus on selvästikin yhä edessäpäin. Hyvä uutinen on silti se, ettei se ole kaukana. Sen täytyy kyllä odottaa tämän nykyisen pahan asiainjärjestelmän loppua, mutta runsaat todisteet osoittavat, että ”suuri ahdistus” puhkeaa kohta äkisti ja huipentuu ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sotaan”, jota sanotaan tavallisesti Harmagedoniksi. (Matteus 24:3–14, 21; Ilmestys 16:14, 16.) Tämä saa aikaan sen, että kaikki pahuus poistetaan tältä miellyttävältä Maa-planeetalta. Sitten seuraa Kristuksen Jeesuksen tuhatvuotinen hallituskausi, jolloin maa muutetaan asteittain paratiisiksi.
Raamatussa paljastetaan, että kuolleet ihmiset saavat ylösnousemuksen tuon tuhatvuotiskauden aikana. Silloin täyttyy lupaus, jonka Jeesus antoi ollessaan maan päällä: ”Älkää ihmetelkö tätä, sillä tulee hetki, jolloin kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin – – ylösnousemukseen.” (Johannes 5:28, 29.)
Miten ylösnousemustoivo vaikuttaa
Ylösnousemus on todella suurenmoinen tulevaisuudentoivo – toivo ajasta, jolloin kuolleet palaavat eloon! Se tosiaankin rohkaisee meitä, kun joudumme kohtaamaan ikääntymiseen, sairauteen, odottamattomiin onnettomuuksiin ja suruun liittyviä vaikeuksia sekä vain jokapäiväisen elämän paineita ja ongelmia! Se vie pois kuoleman pistimen – vaikkei se poistakaan surua kokonaan, se erottaa meidät niistä, joilla ei ole mitään tulevaisuudentoivoa. Apostoli Paavali myönsi, että ylösnousemustoivo vaikuttaa tällä tavoin lohduttavasti, sanoessaan: ”Veljet, emme tahdo teidän olevan tietämättömiä niistä, jotka nukkuvat kuolemassa, jottette surisi niin kuin muut, joilla ei ole toivoa. Sillä jos uskomme, että Jeesus kuoli ja nousi jälleen, niin samoin Jumala tuo myös Jeesuksen kautta poisnukahtaneet hänen ohellaan.” (1. Tessalonikalaisille 4:13, 14.)
Olemme saattaneet jo kokea, että eräs toinen havainto, jonka itämailla asunut Job teki, pitää paikkansa: ”Ihminen lahoaa kuin jokin, mikä on pilaantunutta, kuin koinsyömä vaate. Naisesta syntynyt elää muutaman päivän ja on täynnä levottomuutta. Hän puhkeaa esiin kuin kukka ja kuihtuu pois; kuin ohikiitävä varjo, hän ei kestä.” (Job 13:28–14:2, New International Version.) Mekin olemme tietoisia elämän epävarmuudesta ja siitä julmasta todellisuudesta, että ”aika ja sattuma” voivat kohdata ketä tahansa meistä (Saarnaaja 9:11). Kukaan meistä ei varmastikaan nauti siitä ajatuksesta, että meidän täytyisi kuolla. Varma ylösnousemustoivo auttaa kuitenkin pääsemään eroon ylettömästä kuolemanpelosta.
Ole siksi rohkealla mielellä! Katso mahdollisen kuolemanunen yli aikaan, jolloin voi palata eloon ylösnousemusihmeen välityksellä. Luota päättymättömän tulevan elämän odotteeseen, ja iloitse lisäksi sen tietämisestä, että tuo siunattu aika on lähellä.