Aquila ja Priscilla – esimerkillinen pariskunta
”SANOKAA terveisiä Priscalle ja Aquilalle, työtovereilleni Kristuksessa Jeesuksessa, jotka ovat vaarantaneet oman kaulansa minun sieluni puolesta ja joita en kiitä vain minä, vaan myös kaikki kansakuntien seurakunnat.” (Roomalaisille 16:3, 4.)
Nämä sanat, jotka apostoli Paavali kirjoitti Rooman kristilliselle seurakunnalle, kertovat hänen tätä avioparia kohtaan tuntemastaan suuresta arvostuksesta ja lämpimästä kunnioituksesta. Hän piti huolen siitä, ettei unohtanut mainita heitä kirjoittaessaan heidän seurakunnalleen. Mutta keitä nämä kaksi Paavalin ”työtoveria” olivat, ja miksi he olivat niin rakkaita hänelle ja seurakunnille? (2. Timoteukselle 4:19.)
Aquila oli diasporajuutalaisia (hajallaan olevia juutalaisia) ja kotoisin Pontoksesta, Vähän-Aasian pohjoisosasta. Hän oli vaimonsa Priscillan (Priscan) kanssa muuttanut Roomaan. Tuossa kaupungissa oli ollut melko suuri juutalaisyhdyskunta ainakin siitä lähtien, kun Pompeius valtasi Jerusalemin vuonna 63 eaa., jolloin suuri määrä vankeja vietiin Roomaan orjiksi. Roomalaisista piirtokirjoituksista käy ilmi, että tuossa muinaisessa kaupungissa oli alun toistakymmentä synagogaa. Joitakin Rooman juutalaisia oli Jerusalemissa helluntaina vuonna 33, jolloin he kuulivat hyvän uutisen. Ehkä juuri he veivät kristillisen sanoman ensi kertaa Rooman valtakunnan pääkaupunkiin saakka. (Apostolien teot 2:10.)
Juutalaiset oli kuitenkin karkotettu Roomasta keisari Claudiuksen määräyksestä vuonna 49 tai alkuvuodesta 50. Siksi apostoli Paavali tapasi Aquilan ja Priscillan Korintin kaupungissa Kreikassa. Paavalin saavuttua sinne he ystävällisesti osoittivat hänelle vieraanvaraisuutta ja tarjosivat myös työtä, sillä heillä oli yhteinen ammatti: he tekivät telttoja. (Apostolien teot 18:2, 3.)
Teltantekijöitä
Teltan tekeminen ei ollut helppoa työtä. Siinä leikattiin ja ommeltiin yhteen jäykkiä, karheita kankaanpaloja tai nahkaa. Historioitsija Fernando Bean mukaan tuo ”työ kysyi ammattitaitoa ja huolellisuutta” teltantekijöiltä; he työstivät ”karkeita, kovia kankaita, joita käytettiin yövyttäessä matkalla, suojauduttaessa auringolta ja sateelta tai pakattaessa tavaroita laivojen ruumaan”.
Tämä herättää kysymyksen. Eikö Paavali sanonut, että hänet oli kasvatettu ”Gamalielin jalkojen juuressa”, mikä tasoitti tietä sille, että hän olisi tulevina vuosina voinut luoda arvostetun uran? (Apostolien teot 22:3.) Se pitää paikkansa, mutta ensimmäisen vuosisadan juutalaisten mielestä oli kunnioitettavaa opettaa pojalle käytännön ammatti, vaikka hänen oli tarkoitus saada korkeampaa koulutusta. On siksi todennäköistä, että sekä Aquila että Paavali olivat oppineet tekemään telttoja jo nuorena. Tuo kokemus osoittautui hyvin hyödylliseksi myöhemmin. Kristittyinä he eivät kuitenkaan pitäneet tällaista ansiotyötä päämääränä sinänsä. Paavali selitti, että työ, jota hän teki Korintissa Aquilan ja Priscillan kanssa, oli vain keino tukea hänen päätyötään, hyvän uutisen julistamista, ”sälyttämättä kallista taakkaa kenellekään” (2. Tessalonikalaisille 3:8; 1. Korinttilaisille 9:18; 2. Korinttilaisille 11:7).
Aquila ja Priscilla tekivät ilmeisestikin mielellään kaiken voitavansa helpottaakseen Paavalin lähetyspalvelusta. Kuka tietää, miten monta kertaa nuo kolme ystävystä keskeyttivät työnsä todistaakseen vapaamuotoisesti asiakkaille tai ohikulkijoille! Ja vaikka teltan tekeminen oli vähäpätöistä ja rasittavaa työtä, he tekivät sitä ilomielin, jopa ”yötä päivää työskennellen” edistääkseen Jumalan etuja – aivan kuten monet nykyajan kristityt elättävät itsensä osa-aika- tai kausityöllä voidakseen käyttää suurimman osan jäljelle jäävästä ajastaan hyvän uutisen kertomiseen ihmisille (1. Tessalonikalaisille 2:9; Matteus 24:14; 1. Timoteukselle 6:6).
Esimerkkejä vieraanvaraisuudesta
Aquilan koti oli todennäköisesti Paavalin lähetystyön tukikohtana niinä puolenatoista vuotena, jotka tämä viipyi Korintissa (Apostolien teot 18:3, 11). Siksi on luultavaa, että Aquila ja Priscilla saivat pitää vierainaan myös Silasta (Silvanusta) ja Timoteusta heidän saavuttuaan Makedoniasta (Apostolien teot 18:5). Apostoli Paavali on saattanut kirjoittaa kaksi tessalonikalaisille lähettämäänsä kirjettä, joista myöhemmin tuli osa Raamatun kaanonia, asuessaan Aquilan ja Priscillan luona.
On helppoa nähdä mielikuvituksen silmin, miten tuon pariskunnan koti oli tänä aikana todellinen teokraattisen toiminnan keskus. Siellä on kaiketi käynyt monia rakkaita ystäviä: Stefanas perheineen, Akhaian provinssin ensimmäiset kristityt, jotka Paavali itse oli kastanut; Titius Justus, joka antoi Paavalin pitää esitelmiä hänen talossaan; ja Crispus, synagogan esimies, joka oli omaksunut totuuden samoin kuin koko hänen huonekuntansa (Apostolien teot 18:7, 8; 1. Korinttilaisille 1:16). Sitten olivat Fortunatus ja Akaikos; Gaius, jonka kodissa ehkä pidettiin seurakunnankokouksia; Erastos, kaupungin taloudenhoitaja; Tertius, sihteeri jolle Paavali saneli roomalaisille osoittamansa kirjeen; ja Foibe, läheisen Kenkrean seurakunnan uskollinen sisar, joka todennäköisesti vei tuon kirjeen Korintista Roomaan (Roomalaisille 16:1, 22, 23; 1. Korinttilaisille 16:17).
Ne nykyiset Jehovan palvelijat, joilla on ollut tilaisuus osoittaa vieraanvaraisuutta matkavalvojalle, tietävät, miten rohkaisevaa ja ikimuistoista se voi olla. Rakentavat kokemukset, joita silloin kerrotaan, voivat tuoda todellista hengellistä virvoitusta kaikille (Roomalaisille 1:11, 12). Ja ne, jotka Aquilan ja Priscillan tavoin avaavat kotinsa ovet kokouksille, ehkä seurakunnan kirjantutkistelulle, saavat iloa ja tyydytystä siitä, että he voivat näin tukea tosi palvontaa.
Paavali oli Aquilalle ja Priscillalle niin läheinen ystävä, että kun hän lähti Korintista vuoden 52 keväällä, he saattoivat hänet Efesokseen asti (Apostolien teot 18:18–21). He jäivät tuohon kaupunkiin ja laskivat perustuksen apostolin seuraavalle käynnille. Juuri täällä nuo hyvän uutisen lahjakkaat opettajat ottivat kaunopuheisen Apolloksen ”mukaansa” ja saivat ilokseen auttaa häntä ymmärtämään ”Jumalan tien tarkemmin” (Apostolien teot 18:24–26). Kun Paavali sitten tuli Efesokseen uudelleen kolmannella lähetysmatkallaan jolloinkin talvella 52–53, tämän dynaamisen pariskunnan viljelemä pelto oli jo kypsä korjattavaksi. Paavali saarnasi ja opetti siellä ”Tietä” kolmisen vuotta, samalla kun kaupungin seurakunta piti kokouksia Aquilan kotona (Apostolien teot 19:1–20, 26; 20:31; 1. Korinttilaisille 16:8, 19).
Kun nämä kaksi Paavalin ystävää palasivat myöhemmin Roomaan, he ’noudattivat jatkuvasti vieraanvaraisuutta’ antaen kotinsa käytettäväksi kristillisiä kokouksia varten (Roomalaisille 12:13; 16:3–5).
He ’vaaransivat kaulansa’ Paavalin puolesta
Paavali on ehkä majoittunut Aquilan ja Priscillan luokse Efesoksessakin. Oliko hän heidän luonaan silloin, kun hopeasepät ryhtyivät mellakoimaan? Kun nuo pienoispyhäkköjä valmistavat käsityöläiset kapinoivat hyvän uutisen saarnaamista vastaan, veljien täytyi Apostolien tekojen 19:23–31:n mukaan pidätellä Paavalia uskaltautumasta väkijoukon eteen. Jotkut raamatunselittäjät ovat arvelleet, että juuri tällaisessa vaaratilanteessa Paavali on saattanut tuntea olevansa ’epävarma jopa elämänsä jatkumisesta’ ja että Aquila ja Priscilla ovat kenties puuttuneet asiaan jollain tavoin ja ’vaarantaneet kaulansa’ hänen puolestaan (2. Korinttilaisille 1:8; Roomalaisille 16:3, 4).
Kun ”mellakka oli asettunut”, Paavali teki viisaasti ja lähti kaupungista (Apostolien teot 20:1). Epäilemättä myös Aquila ja Priscilla saivat osakseen vastustusta ja pilkkaa. Lannistiko se heitä? Päinvastoin he jatkoivat rohkeasti kristillistä työtään.
Toisilleen läheiset puolisot
Kun Claudiuksen valtakausi päättyi, Aquila ja Priscilla palasivat Roomaan (Roomalaisille 16:3–15). Mutta kun heidät mainitaan Raamatussa viimeisen kerran, he ovat jälleen Efesoksessa (2. Timoteukselle 4:19). Taas tämä aviomies ja hänen vaimonsa mainitaan rinnakkain, niin kuin kaikissa muissakin raamatunkohdissa, joissa heistä puhutaan. Miten läheisiä he olivatkaan toisilleen ja miten yhteistoiminnallisen parin he muodostivatkaan! Paavali ei osannut ajatella tuota rakasta veljeä Aquilaa muistamatta hänen vaimonsa uskollista yhteistyötä. He ovat myös erinomainen esimerkki nykyajan kristityille aviopareille, sillä antaumuksellisen puolison uskollinen tuki antaa toiselle mahdollisuuden tehdä ”Herran työssä” paljon ja joskus jopa enemmän kuin hän olisi voinut tehdä naimattomana (1. Korinttilaisille 15:58).
Aquila ja Priscilla palvelivat useissa eri seurakunnissa. Heidän tavallaan monet innokkaat kristityt ovat nykyään asettuneet käytettäväksi ja muuttaneet sinne, missä tarve on suurempi. He saavat myös iloa ja tyydytystä siitä, että he näkevät Valtakunnan työn kasvavan ja voivat solmia lämpimiä ja kallisarvoisia kristillisiä ystävyyssuhteita.
Loistavalla esimerkillään kristillisestä rakkaudesta Aquila ja Priscilla voittivat Paavalin ja muiden kunnioituksen. Mutta mikä vielä tärkeämpää, he loivat hyvän maineen itse Jehovan silmissä. Raamatussa vakuutetaan: ”Jumala ei ole epävanhurskas, niin että hän unohtaisi teidän työnne ja sen rakkauden, jota olette osoittaneet hänen nimeään kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja edelleen palvelette.” (Heprealaisille 6:10.)
Meillä ei ehkä ole tilaisuutta asettua käytettäväksi samoilla tavoilla kuin Aquila ja Priscilla, mutta jokainen meistä voi jäljitellä heidän hienoa esimerkkiään. Tunnemme syvää tyydytystä, kun omistaudumme pyhään palvelukseen emmekä koskaan unohda ”hyvän tekemistä ja toisten kanssa jakamista, sillä sellaisiin uhreihin Jumala on hyvin mielistynyt” (Heprealaisille 13:15, 16).