Luovuin paljosta jonkin suuremman vuoksi

KERTONUT JULIUS OWO BELLO

Olin aladuraa 32 vuoden ajan. Luotin siihen, että uskolla parantaminen ja rukoukset ratkaisisivat kaikki ongelmani ja parantaisivat kaikki sairaudet. En koskaan ostanut lääkkeitä, en edes särkylääkkeitä. Noiden vuosien aikana ei kenenkään perheestäni tarvinnut mennä sairaalaan. Aina kun lapseni sairastuivat, rukoilin heidän puolestaan yötä päivää, kunnes he paranivat. Uskoin, että Jumala vastasi rukouksiini ja siunasi minua.

KUULUIN Egbe Jollyyn, Nigerian länsiosassa sijaitsevan Akuren kaupungin huomattavimpaan kerhoon. Kaupunkimme rikkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat ihmiset olivat ystäviäni. Deji, Akuren kuningas, vieraili usein kodissani.

Olin myös moniavioinen: minulla oli kuusi vaimoa ja monia sivuvaimoja. Liiketoimintani kukoisti. Minulla meni hyvin kaikin puolin. Mutta kuten tapahtui Jeesuksen kuvauksessa helmestä, minäkin löysin matkustavan kauppiaan tavoin jotakin niin arvokasta, että luovuin viidestä vaimostani, sivuvaimoistani, kirkosta, kerhosta ja huomattavasta maailmallisesta asemasta vaihtaakseni kaiken tämän siihen, minkä löysin (Matteus 13:45, 46).

Miten minusta tuli aladura?

Kuulin aladuroista ensimmäisen kerran vuonna 1936 ollessani 13-vuotias. Ystäväni Gabriel kertoi minulle: ”Jos tulet Kristuksen apostoliseen kirkkoon, saat kuulla Jumalan puhuvan.”

”Miten Jumala puhuu?” kysyin häneltä.

Hän sanoi: ”Tule katsomaan.”

Olin innokas kuuntelemaan Jumalaa. Niinpä menin tuona iltana Gabrielin kanssa kirkkoon. Pieni rakennus oli täynnä uskovaisia. Seurakunta rupesi hokemaan: ”Tulkaa ihmiset! Jeesus on täällä!”

Tämän hokemisen aikana joku huusi: ”Tule alas pyhä henki!” Joku toinen kilautti kelloa, ja seurakunta hiljentyi. Seuraavaksi alkoi eräs nainen kiihtyneenä suoltaa jotakin vierasta kieltä. Yhtäkkiä hän huudahti: ”Kuulkaa Jumalan sanoma, oi ihmiset! Näin on Jumala sanonut: ’Rukoilkaa metsästäjien puolesta, etteivät he tappaisi ihmisiä!’” Tunnelma oli latautunut.

Uskoin, että Jumala oli puhunut naisen välityksellä, joten seuraavana vuonna minut kastettiin Kristuksen apostolisen kirkon jäseneksi.

Ensikosketus Jehovan todistajiin

Vuonna 1951 sain Vartiotornin Adedeji Boboye -nimiseltä todistajalta. Lehti oli kiinnostava, joten tilasin sen ja luin sitä säännöllisesti. Vuonna 1952 olin Jehovan todistajien nelipäiväisessä piirikonventissa Ado Ekitissä.

Se mitä näin konventissa, teki minuun vaikutuksen. Pohdin vakavasti sitä, että tulisin Jehovan todistajaksi, mutta hylkäsin ajatuksen. Ongelmani oli se, että minulla oli sillä hetkellä kolme vaimoa ja yksi sivuvaimo. Ajattelin, etten millään voisi elää vain yhden vaimon kanssa.

Kun palasin Akureen, sanoin Adedejille, ettei hän enää kävisi luonani, enkä uusinut Vartiotornin tilaustani. Aloin toimia aktiivisemmin omassa kirkossani. Järkeilin, että olihan Jumala siunannut minua siitä lähtien, kun olin liittynyt Kristuksen apostoliseen kirkkoon. Minulla oli kolme vaimoa ja paljon lapsia. Olin rakentanut oman talon. En ollut koskaan joutunut sairaalaan. Koska Jumala näytti vastaavan rukouksiini, miksi vaihtaisin uskontoani?

Saavutan entistä huomattavamman aseman ja petyn

Aloin lahjoittaa paljon rahaa kirkolle. Pian minulle annettiin kirkossamme vanhimman asema, jossa pystyin näkemään kirkon toiminnan sisältäpäin. Se mitä näin, häiritsi minua. Pastori ja ”profeetat” rakastivat rahaa; heidän ahneutensa kauhistutti minua.

Esimerkiksi maaliskuussa 1967 minulle syntyi kolme lasta eri vaimoista. Kirkossamme oli tapana järjestää nimenantoseremonia lapselle. Niinpä vein lahjoja – kalaa, sitruunasoodaa ja muita virvoitusjuomia – juhlamenoja valmistelevalle pastorille.

Päivänä, jolloin pidettiin jumalanpalvelus, pastori sanoi koko seurakunnan edessä: ”Tämän kirkon rikkaat ihmiset hämmästyttävät minua. He haluavat järjestää nimenantoseremonian, mutta tuovat vain limonadia ja kalaa. Ei ollenkaan lihaa! Ei vuohta! Kuvitelkaa! Kain uhrasi Jumalalle suurikokoisia jamsseja, mutta Jumala ei hyväksynyt tuota uhria, koska siinä ei ollut verta. Jumala haluaa jotakin sellaista, missä on verta. Abel toi eläimen, ja hänen uhrinsa hyväksyttiin.”

Kuultuani sen nousin ja lähdin ovet paukkuen. Kävin kuitenkin edelleen kirkossa. Vietin yhä enemmän aikaa kerhossani seurustellen ja osallistuen sen kokoontumisiin. Joskus kävin kokouksissa valtakunnansalissa ja uusin Vartiotornin tilaukseni. En ollut kuitenkaan vielä valmis tulemaan Jehovan todistajaksi.

Päätös palvella Jehovaa

Vuosi 1968 oli käännekohta elämässäni. Eräänä päivänä aloin lukea Vartiotornin kirjoitusta, jossa kuvailtiin, miten raa’asti Malawin Jehovan todistajia vainottiin. Siinä kerrottiin 15-vuotiaasta tytöstä, joka sidottiin puuhun ja raiskattiin kuusi kertaa, koska hän ei luopunut vakaumuksestaan. Syvästi järkyttyneenä lopetin lehden lukemisen, mutta en voinut olla ajattelematta sitä, mitä olin lukenut. Tajusin, ettei kukaan seurakuntaani kuuluva tyttö ilmaisisi tuollaista uskoa. Myöhemmin tuona iltana otin lehden esille ja luin sivun toiseen kertaan.

Aloin tutkia Raamattua tosissani. Sitä mukaa kuin tietoni lisääntyi, aloin nähdä, kuinka paljon kirkko oli johtanut meitä harhaan. Se mikä piti paikkansa papeista kauan sitten, kävi toteen meilläkin, kun he eivät ”harjoittaneet muuta kuin irstautta” (Hoosea 6:9). Sellaiset miehet kuuluivat vääriin profeettoihin, joista Jeesus varoitti! (Matteus 24:24.) En enää uskonut heidän näkyihinsä ja voimatekoihinsa. Päätin murtautua vapaaksi väärästä uskonnosta ja auttaa muita tekemään samoin.

Yritykset pitää minut kirkon jäsenenä

Kun kirkon vanhimmat tajusivat, että olin vakaasti päättänyt lähteä kirkosta, he lähettivät delegaation puhumaan kanssani. He eivät halunneet menettää tärkeätä tulonlähdettä. He tarjosivat minulle Baba Egben, patronuksen, asemaa yhdessä Akuren Kristuksen apostolisessa kirkossa.

Kieltäydyin ja kerroin syyn siihen. ”Kirkko on valehdellut meille”, sanoin. ”Meille on sanottu, että kaikki hyvät ihmiset menevät taivaaseen. Mutta olen lukenut Raamattua ja olen vakuuttunut siitä, että vain 144 000 menee taivaaseen. Muut vanhurskaat ihmiset asuvat paratiisissa maan päällä.” (Matteus 5:5; Ilmestys 14:1, 3.)

Seurakunnan pastori yritti kääntää vaimoni minua vastaan. Hän käski heidän estää Jehovan todistajien käynnit kodissamme. Yksi vaimoistani myrkytti ruokani. Kaksi heistä varoitti minua näystä, jonka he olivat nähneet kirkossa. Tämä näky oli osoittanut, että kuolisin, jos jättäisin kirkon. Siitä huolimatta todistin vaimoilleni ja kutsuin heitä tulemaan kokouksiin kanssani. ”Löydätte sieltä itsellenne toiset miehet”, sanoin. Kukaan heistä ei kuitenkaan osoittanut kiinnostusta, ja he yrittivät jatkuvasti lannistaa minua.

Lopulta 2. helmikuuta 1970 saapuessani kotiin matkaltani eräästä lähikaupungista huomasin talon tyhjäksi. Kaikki vaimoni olivat lähteneet pois lasten kanssa.

Pidän yhden vaimon

Ajattelin, että nyt voin panna kuntoon aviosuhteeni. Pyysin vanhinta vaimoani, Janetia, tulemaan takaisin kotiin. Hän suostui. Hänen perheensä kuitenkin vastusti ajatusta voimakkaasti. Kun toiset vaimoni saivat tietää, että olin pyytänyt Janetia tulemaan takaisin, he menivät hänen isänsä kotiin ja yrittivät piestä hänet. Silloin hänen sukunsa kutsui minut kokoukseen.

Kokouksessa oli läsnä noin 80 henkeä. Janetin setä, joka oli suvun päämies, sanoi: ”Jos haluat mennä uudelleen naimisiin tyttäremme kanssa, sinun täytyy ottaa takaisin muutkin naiset. Jos haluat kuitenkin harjoittaa uutta uskontoasi ja elää yhden vaimon kanssa, sinun täytyy löytää joku toinen nainen. Jos otat takaisin Janetin, toiset vaimosi tappavat hänet, ja me emme halua, että tyttäremme kuolee.”

Paljon puhumisen jälkeen suku tajusi, että olin lujasti päättänyt pitää vain yhden vaimon. Lopulta he antoivat periksi. Setä sanoi: ”Emme ota vaimoasi pois sinulta. Voit viedä hänet mukanasi.”

Vuonna 1970 toukokuun 21. päivänä meidät vihittiin laillisesti. Yhdeksän päivää myöhemmin minut kastettiin Jehovan todistajaksi. Saman vuoden joulukuussa kastettiin myös Janet.

Jehova siunaa minua

Entisen kirkkomme jäsenet ennustivat, että kuolisimme, jos meistä tulisi Jehovan todistajia. Tästä on kulunut noin 30 vuotta. Vaikka kuolisin nyt, olisiko syy se, että minusta tuli Jehovan todistaja? Jos vaimoni kuolisi nyt, voisiko kukaan sanoa sen johtuvan siitä, että hänestä tuli Jehovan todistaja?

Olen ponnistellut kovasti osoittaakseni 17 lapselleni totuuden tien. Vaikka monet heistä olivat aikuisia, kun minusta tuli todistaja, rohkaisin heitä tutkimaan Raamattua ja otin heitä mukaan kokouksiin ja konventteihin. Ilokseni viisi heistä palvelee Jehovaa kanssani. Yksi palvelee rinnallani seurakunnan vanhimpana. Toinen palvelee naapuriseurakunnan avustavana palvelijana. Kaksi lapsistani toimii vakituisina tienraivaajina.

Muistellessani menneitä ihmettelen Jehovan osoittamaa ansaitsematonta hyvyyttä, kun hän auttoi minua tulemaan hänen palvelijakseen. Miten hyvin Jeesuksen sanat pitävätkään paikkansa: ”Kukaan ei voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka on lähettänyt minut, vedä häntä.” (Johannes 6:44.)

[Alaviite]