”Kullan sijasta löysin timantteja”
KERTONUT MICHALIS KAMINARIS
Vietettyäni viisi vuotta Etelä-Afrikassa, jonne olin mennyt etsimään kultaa, olin palaamassa kotiin mukanani jotain paljon arvokkaampaa. Minäpä kerron sinulle siitä rikkaudesta, jota minulla nyt oli ja jota halusin jakaa muille.
SYNNYIN vuonna 1904 Kreikassa Kefallenian saaressa, joka sijaitsee Joonianmeressä. Molemmat vanhempani kuolivat pian sen jälkeen, joten kasvoin orpona. Kaipasin kipeästi apua ja rukoilin usein Jumalaa. Vaikka kävin säännöllisesti Kreikan ortodoksisessa kirkossa, en tiennyt yhtään mitään Raamatusta. En saanut lohdutusta.
Vuonna 1929 päätin muuttaa maasta ja etsiä parempaa elämää. Lähdin karulta saareltani ja astuin Etelä-Afrikan-laivaan, joka kulki Englannin kautta. 17 päivää kestäneen merimatkan päätteeksi saavuin perille Etelä-Afrikkaan Kapkaupunkiin, jossa muuan maanmieheni palkkasi minut heti töihin. En kuitenkaan saanut lohdutusta aineellisesta vauraudesta.
Jotain kallisarvoisempaa
Olin ollut Etelä-Afrikassa parisen vuotta, kun työpaikallani tuli käymään Jehovan todistaja, joka tarjosi minulle kreikankielistä raamatullista kirjallisuutta. Sain muun muassa kirjaset Missä ovat kuolleet? ja Sorto – milloin se loppuu?. Muistan hyvin, miten innokkaasti luin ne ja opettelin jopa ulkoa kaikki lainatut raamatunkohdat. Eräänä päivänä sanoin työtoverilleni: ”Olen löytänyt sen, mitä olen etsinyt kaikki nämä vuodet. Tulin Afrikkaan kullan perässä, mutta kullan sijasta löysin timantteja.”
Minulle tuotti suurta iloa oppia, että Jumalalla on oma nimi, Jehova, että hänen Valtakuntansa on jo perustettu taivaissa ja että elämme tämän asiainjärjestelmän viimeisiä päiviä (Psalmit 83:18; Daniel 2:44; Matteus 6:9, 10; 24:3–12; 2. Timoteukselle 3:1–5; Ilmestys 12:7–12). Miten innostavaa olikaan saada tietää, että Jehovan valtakunta tuo loputtomia siunauksia kaikille ihmiskunnan roduille! Minuun teki vaikutuksen myös se, että näitä kallisarvoisia totuuksia saarnattiin joka puolella maailmaa. (Jesaja 9:6, 7; 11:6–9; Matteus 24:14; Ilmestys 21:3, 4.)
Pian löysin Vartiotorni-seuran haaratoimiston Kapkaupungista ja hankin lisää raamatullista kirjallisuutta. Erityisen iloinen olin siitä, että sain oman Raamatun. Lukemani herätti minussa halun todistaa. Ryhdyin toimeen lähettämällä raamatullisia julkaisuja sukulaisilleni, ystävilleni ja tuttavilleni kotikaupunkiini Liksourioniin. Tutkimiseni perusteella ymmärsin vähitellen, että miellyttääkseen Jehovaa ihmisen täytyy vihkiä elämänsä hänelle. Tein heti niin rukouksessa.
Kerran olin läsnä Jehovan todistajien kokouksessa, mutta koska en osannut englantia, en ymmärtänyt sanaakaan. Kuultuani, että Port Elizabethissa asui paljon kreikkalaisia, muutin sinne, mutten löytänyt ketään kreikankielistä todistajaa. Niinpä päätin palata Kreikkaan, jotta minusta voisi tulla kokoaikainen evankelista. Muistelen sanoneeni itselleni, että palaan Kreikkaan mihin hintaan hyvänsä.
Kokoaikaista sananpalvelusta Kreikassa
Keväällä 1934 olin italialaisen valtamerialuksen Duilion kannella. Saavuin Marseilleen Ranskaan, ja vietettyäni siellä kymmenen päivää lähdin Kreikkaan matkustajalaiva Patrisilla. Merellä laivassa ilmeni teknisiä ongelmia, ja yöllä tuli käsky laskea pelastusveneet veteen. Silloin muistin, mitä olin ajatellut palaamisesta Kreikkaan mihin hintaan hyvänsä. Viimein paikalle saapui kuitenkin italialainen hinaaja, joka veti meidät Napoliin Italiaan. Myöhemmin pääsimme vihdoin Pireukseen Kreikkaan.
Sieltä suuntasin kohti Ateenaa, jossa kävin Vartiotorni-seuran haaratoimistossa. Keskustelin haaratoimistonvalvoja Athanassios Karanassioksen kanssa ja pyysin määräystä kokoaikaiseen saarnaamistyöhön. Seuraavana päivänä olin matkalla Peloponnesokseen Kreikan mantereen eteläosaan. Koko tuo seutu määrättiin minun henkilökohtaiseksi alueekseni!
Rajattoman innostuneena aloitin saarnaamistyön ja kuljin kaupungista kaupunkiin, kylästä kylään, maatilalta maatilalle ja syrjäisestä talosta syrjäiseen taloon. Pian sain toverikseni Michael Triantafilopoulosin, joka kastoi minut kesällä 1935 – yli vuosi sen jälkeen kun olin aloittanut kokoaikaisen palveluksen! Yleisiä kulkuneuvoja ei ollut, joten kuljimme joka paikkaan jalan. Suurin ongelmamme olivat vastustavat papit, jotka tekivät mitä vain lopettaakseen työmme. Ihmiset olivat sen vuoksi hyvin ennakkoluuloisia meitä kohtaan. Mutta esteistä huolimatta alueella todistettiin ja Jehovan nimeä julistettiin joka suunnalla.
Kestämme vastustusta
Ollessamme eräänä aamupäivänä saarnaamassa vuoristoisessa Arkadian hallintopiirissä tulin Magoulianan kylään. Kun olin todistanut tunnin verran, kuulin kirkonkellojen soittoa ja tajusin pian, että ne soivat minun takiani! Väkeä kerääntyi koolle ortodoksisen arkkimandriitan (piispaa alempiarvoinen kirkonmies) johdolla. Suljin nopeasti kenttälaukkuni ja rukoilin mielessäni Jehovaa. Lapsijoukko perässään arkkimandriitta suunnisti suoraan minua kohti. Hän alkoi huutaa: ”Tuo se on! Tuo se on!”
Lapset asettuivat tiiviiksi piiriksi ympärilleni, ja pappi astui eteenpäin ja alkoi töniä minua suurella, pullealla mahallaan; hän sanoi haluavansa pitää kätensä irti minusta, jottei hän vain saisi tartuntaa. Hän kiljui: ”Käykää kimppuun! Käykää kimppuun!” Mutta juuri sillä hetkellä paikalle ilmaantui poliisi, joka vei meidät molemmat poliisiasemalle. Pappi joutui oikeuteen väkijoukon yllyttämisestä ja sai maksettavakseen 300 drakhman sakot oikeudenkäyntikulujen lisäksi. Minut päästettiin vapaaksi.
Aina kun saavuimme uudelle alueelle, valitsimme jonkin suuremman kaupungin keskuspaikaksemme, josta käsin kävimme läpi koko alueen neljän tunnin kävelymatkan etäisyydeltä. Se merkitsi sitä, että lähdimme liikkeelle aamulla ennen päivänkoittoa ja palasimme kotiin illalla pimeän tultua käytyämme tavallisesti kylässä tai kahdessa kunakin päivänä. Kun lähikylät oli käyty läpi, saarnasimme keskuspaikassamme ja siirryimme sitten eteenpäin. Meidät pidätettiin tuon tuosta, koska papisto kiihotti ihmiset meitä vastaan. Parnassoksen seudulla Keski-Kreikassa poliisi etsi minua kuukausikaupalla. Minua ei kuitenkaan saatu kiinni.
Eräänä päivänä olimme veli Triantafilopouloksen kanssa saarnaamassa Mouríkin kylässä Boiotian hallintopiirissä. Jaoimme kylän kahtia, ja minä aloin työskennellä jyrkillä vuorenrinteillä, koska olin nuorempi. Yhtäkkiä kuulin alhaalta huutoja. Juostessani alas ajattelin, että veli Triantafilopoulosta piestiin. Kyläläiset olivat kerääntyneet paikkakunnan kahvilaan, ja pappi polki jalkaa kuin vihainen härkä. ”Nämä ihmiset sanovat meitä ’Käärmeen siemeneksi’!” hän huusi huutamistaan.
Papilta oli jo mennyt kävelykeppi poikki hänen lyödessään sillä veli Triantafilopoulosta päähän, ja veri valui tämän kasvoja pitkin. Puhdistettuani veren pois pääsimme jatkamaan matkaa. Kävelimme kolme tuntia, kunnes tulimme Theban kaupunkiin. Siellä haava hoidettiin eräällä klinikalla. Ilmoitimme välikohtauksesta poliisille, ja pappia vastaan nostettiin syyte. Hänellä oli kuitenkin suhteita, ja lopulta hänet vapautettiin syytteestä.
Työskennellessämme Leukaan kaupungissa yhden tuon alueen poliittisen johtajan seuraajat ”pidättivät” meidät ja veivät meidät kylän kahvilaan, jossa huomasimme olevamme syytettyinä omatekoisessa kansantuomioistuimessa. Tuo poliittinen johtaja ja hänen miehensä hoippuivat vuoron perään eteemme pitämään puheita – loputtoman tuntuisia, mahtipontisia saarnoja – ja heristämään meille uhkaillen nyrkkejään. He olivat juovuksissa joka mies. Heidän nuhdesaarnansa meitä vastaan jatkuivat keskipäivästä auringonlaskuun saakka, mutta me pysyimme rauhallisina ja hymyilimme vain vakuuttaessamme syyttömyyttämme ja rukoillessamme ääneti Jehova Jumalalta apua.
Hämärän tullen kaksi poliisia päästi meidät pälkähästä. He veivät meidät poliisiasemalle ja kohtelivat meitä hyvin. Puolustellakseen toimiaan tuo poliittinen johtaja tuli seuraavana päivänä syyttämään meitä Kreikan kuninkaan vastaisen propagandan levittämisestä. Sen vuoksi poliisi lähetti meidät kahden miehen saattamana Lamian kaupunkiin lisäkuulusteluihin. Meitä pidettiin säilössä seitsemän päivää, ja sitten meidät vietiin käsiraudoissa Larisan kaupunkiin oikeuteen.
Larisan kristityt veljemme, joille oli tiedotettu asiasta, olivat meitä vastassa. Heidän sydämellisyytensä oli hyvä todistus vartijoille. Asianajajamme, joka oli Jehovan todistaja ja entinen everstiluutnantti, tunnettiin kaupungissa hyvin. Kun hän ilmaantui oikeuteen puolustamaan meitä jutussa, syytteet paljastettiin vääriksi ja meidät vapautettiin.
Kun Jehovan todistajien saarnaamistyö kaiken kaikkiaan menestyi, vastustus voimistui. Vuosina 1938 ja 1939 hyväksyttiin lait, jotka kielsivät käännyttämisen, ja me jouduimme Michaelin kanssa kymmeniä kertoja oikeuteen tämän perusteella. Myöhemmin haaratoimisto neuvoi meitä työskentelemään erikseen, jotta toimintamme ei herättäisi niin paljon huomiota. Minusta oli vaikea toimia ilman toveria. Luotin kuitenkin Jehovaan ja kävin jalan läpi Attikan, Boiotian, Fthiotiin, Euboian, Aitolian, Akarnanian, Euritanian ja Peloponnesoksen alueet.
Tänä aikana minua auttoivat psalmistan kauniit sanat, jotka kertovat luottamuksesta Jehovaan: ”Sinun avullasi voin rientää rosvojoukkoa vastaan, ja Jumalani avulla voin kiivetä yli muurin. Tosi Jumala vyöttää minut tiukasti elinvoimalla, ja hän suo tieni olla täydellinen, hän tekee jalkani sellaisiksi kuin naarasjalohirvillä, ja minulle korkeilla kukkuloilla hän pitää minut seisomassa.” (Psalmit 18:29, 32, 33.)
Vuonna 1940 Italia julisti sodan Kreikalle, ja pian sen jälkeen maahan tunkeutui saksalaisia joukkoja. Kreikkaan julistettiin poikkeustila ja Vartiotorni-seuran kirjat kiellettiin. Se oli vaikeaa aikaa Kreikan Jehovan todistajille; siitä huolimatta heidän määränsä kasvoi huikeasti: vuonna 1940 heitä oli 178 ja vuonna 1945, kun toinen maailmansota päättyi, 1770!
Betel-palvelus
Vuonna 1945 minut kutsuttiin palvelemaan Jehovan todistajien haaratoimistoon Ateenaan. Betel, joka tarkoittaa ’Jumalan huonetta’, sijaitsi silloin vuokratalossa Lombardounkadulla. Toimistotilat olivat ensimmäisessä kerroksessa ja paino kellarissa. Siellä oli pieni painokone ja leikkuukone. Painossa oli aluksi vain kaksi työntekijää, mutta pian siellä alkoi käydä talon ulkopuolelta muita vapaaehtoisia auttamassa.
Brooklynissa New Yorkissa sijaitsevaan Vartiotorni-seuran päätoimistoon saatiin uudelleen yhteys vuonna 1945, ja samana vuonna aloimme taas painaa Kreikassa Vartiotornia säännöllisesti. Sitten vuonna 1947 haaratoimistomme muutti Tenedounkatu 16:een, mutta paino jäi Lombardounkadulle. Myöhemmin paino siirrettiin sieltä eräälle todistajalle kuuluvaan tehdasrakennukseen noin viiden kilometrin päähän. Saimme jonkin aikaa juosta edestakaisin kolmen paikan väliä.
Muistan, miten lähdin asuntolasta Tenedounkadulta aina ennen aamunkoittoa ja kuljin painoon. Tein siellä töitä yhteen asti, ja sitten menin Lombardounkadun tiloihin, jonne painamamme paperiarkit vietiin. Siellä ne taitettiin lehdiksi, nidottiin ja leikattiin käsin. Sen jälkeen veimme valmiit lehdet postitoimistoon, kannoimme ne kolmanteen kerrokseen, autoimme henkilökuntaa lajittelemaan ne ja liimasimme kuoriin postimerkit.
Vuoteen 1954 mennessä todistajien määrä oli Kreikassa kasvanut runsaaseen 4 000:een, ja tarvitsimme suurempia tiloja. Muutimme siksi uuteen, kolmikerroksiseen Beteliin Ateenan keskustaan Kartalinkadulle. Vuonna 1958 minua pyydettiin ottamaan vastuulleni keittiö, ja se oli vastuualueenani vuoteen 1983 asti. Tällä välin, vuonna 1959, menin naimisiin Eleftherian kanssa, joka on osoittautunut uskolliseksi elämäntoveriksi Jehovan palveluksessa.
Kestämme jälleen vastustusta
Vuonna 1967 valtaan nousi sotilasjuntta ja saarnaamistyötämme rajoitettiin jälleen kerran. Mutta koska meillä oli kokemusta toimimisesta kiellon alaisuudessa, mukauduimme tilanteeseen nopeasti ja jatkoimme työtä menestyksellisesti maan alla.
Pidimme kokoukset yksityiskodeissa ja olimme varovaisia ovelta-ovelle-palveluksessa. Silti veljiämme pidätettiin tasaiseen tahtiin ja oikeusjuttujen määrä moninkertaistui. Asianajajamme olivat aina menossa, kun he hoitivat tehtäviään oikeudenkäynneissä eri puolilla maata. Vastustuksesta huolimatta todistajien enemmistö saarnasi säännöllisesti, etenkin viikonloppuisin.
Kun lopetimme saarnaamisen lauantaisin tai sunnuntaisin, meillä oli tapana tarkistaa, puuttuiko joku ryhmistämme. Puuttuvat julistajat olivat yleensä pidätettyinä lähimmällä poliisiasemalla. Veimme heille huopia ja ruokaa ja rohkaisimme heitä. Sen lisäksi lähetimme sanan asianajajillemme, jotka sitten ilmaantuivat maanantaina syyttäjän eteen puolustamaan pidätettyjä. Säilytimme iloisen mielen tässä tilanteessa, koska kärsimme totuuden tähden!
Kiellon aikana painotilamme Betelissä suljettiin. Niinpä siitä talosta, jossa asuimme Eleftherian kanssa Ateenan esikaupunkialueella, tuli eräänlainen paino. Eleftheria kopioi painavalla kirjoituskoneella Vartiotornin kirjoituksia. Hän pani koneeseen kymmenen paperiarkkia kerrallaan ja joutui sitten lyömään näppäimiä kovaa, jotta kirjaimista olisi jäänyt jälki. Sen jälkeen minä kokosin sivut ja nidoin ne yhteen. Tätä jatkui joka ilta puoleenyöhön saakka. Alapuolellamme asui eräs poliisi, ja ihmettelemme vieläkin, miksei hän koskaan epäillyt mitään.
Iloa jatkuvasta laajenemisesta
Demokratia palautui Kreikkaan vuonna 1974, ja saarnasimme jälleen avoimemmin. Niiden seitsemän vuoden aikana, jolloin työtämme oli rajoitettu, todistajien määrä oli kuitenkin kasvanut suurenmoisesti yli 6 000 uudella, niin että kaikkiaan Valtakunnan julistajia oli 17 000.
Säännöllinen painotoiminta alkoi sekin uudelleen haaratoimistossa. Kartalinkadulla sijaitsevat Betelin tilat jäivät hetkessä pieniksi. Siksi Marousista, Ateenan esikaupungista, hankittiin hehtaarin suuruinen tontti. Sille rakennettiin uusi Betel, johon kuului 27 asuinhuonetta, paino, toimistoja ja muita tiloja. Ne vihittiin käyttöön lokakuussa 1979.
Aikaa myöten tarvitsimme vielä enemmän tilaa, joten noin 60 kilometrin päästä Ateenasta pohjoiseen hankittiin 22 hehtaarin suuruinen maapalsta. Se sijaitsee Eleonassa eräässä rinteessä, jolta on näkymä vuorille ja runsasvetisiin laaksoihin. Huhtikuussa 1991 siellä vihittiin käyttöön paljon suuremmat tilat, muun muassa 22 taloa, joihin kuhunkin mahtuu kahdeksan asukasta.
Vietettyäni nyt yli 60 vuotta kokoaikaisessa palveluksessa minua siunataan yhä hyvällä terveydellä. On onni, että ’menestyn vielä harmaapäisenäkin’ (Psalmit 92:14). Olen Jehovalle erityisen kiitollinen siitä, että olen ehtinyt nähdä omin silmin, miten tosi palvojien määrä on kasvanut suuresti. Profeetta Jesaja ennusti tällaisen kasvun: ”Sinun porttisi pidetään aina auki; niitä ei suljeta päivällä eikä yöllä, jotta sinulle tuotaisiin kansakuntien rikkaudet.” (Jesaja 60:11.)
Miten ihmeellistä onkaan nähdä, kun miljoonat ihmiset kaikista kansakunnista kerääntyvät Jehovan järjestöön ja heille opetetaan, miten selviytyä elossa suuren ahdistuksen läpi Jumalan uuteen maailmaan! (2. Pietarin kirje 3:13.) Voin totuudenmukaisesti sanoa, että kokoaikainen palvelus on osoittautunut minulle arvokkaammaksi kuin mikään, mitä tällä maailmalla on tarjottavanaan. Olen tosiaan löytänyt kulta-aarteiden sijasta hengellisiä timantteja, jotka ovat rikastuttaneet elämääni rajattomasti.
[Kuvat s. 23]
Michalis ja Eleftheria Kaminaris
(Oikealla) Lombardounkadun paino