He tekivät Jehovan tahdon

Isä joka on valmis antamaan anteeksi

SITÄ on sanottu suurimmaksi novelliksi, mikä koskaan on kirjoitettu, ja syystäkin. Jeesuksen vertaus isän rakkaudesta kadonnutta poikaansa kohtaan on kuin ikkuna, jonka kautta saamme suurenmoisen kuvan Jumalan sääliväisyydestä katuvia synnintekijöitä kohtaan.

Kadonnut ja löytynyt

Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi sanoi hänelle: ’Haluan saada perintöni nyt, sen sijaan että odottaisin kuolemaasi asti.’ Isä suostui tähän ja antoi hänelle todennäköisesti kolmanneksen kaikesta omaisuudestaan – osan joka lain mukaan kuului kahdesta veljestä nuoremmalle (5. Mooseksen kirja 21:17). Nuorukainen kokosi kiireesti omaisuutensa ja matkusti kaukaiseen maahan, missä hän kulutti kaikki rahansa irstailevaan elämään. (Luukas 15:11–13.)

Sitten tuli ankara nälänhätä. Epätoivoissaan nuorimies suostui tekemään sikopaimenen työtä, jota juutalaiset halveksivat (3. Mooseksen kirja 11:7, 8). Ruokaa oli niin niukasti, että hänen alkoi tehdä mieli palkohedelmiä, joita annettiin ruoaksi sioille! Viimein tuo nuorimies tuli järkiinsä. ’Isäni palvelijatkin ovat paremmin ravittuja kuin minä!’ hän mietti itsekseen. ’Menen takaisin kotiin, tunnustan syntini ja pyydän hartaasti, että saisin jäädä isäni palkkalaiseksi.’a (Luukas 15:14–19.)

Nuorukainen taivalsi takaisin kotiin. Hän oli epäilemättä muuttunut huomattavasti ulkonäöltään. Silti hänen isänsä tunnisti hänet, ”kun hän oli vielä pitkän matkan päässä”. Säälistä liikuttuneena isä juoksi poikansa luokse, halasi häntä ja ”suuteli häntä hellästi”. (Luukas 15:20.)

Tämä lämmin vastaanotto teki nuorellemiehelle helpommaksi keventää mieltään. Hän sanoi: ”Isä, olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan sinun pojaksesi. Tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.” Isä kutsui paikalle orjansa ja käski: ”Nopeasti! Tuokaa pitkä vaate, paras, ja pukekaa hänet siihen, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja sandaalit hänen jalkaansa. Ja tuokaa syötetty nuori sonni, teurastakaa se, ja syödään ja pidetään hauskaa, sillä tämä minun poikani oli kuollut ja heräsi jälleen eloon; hän oli kadonnut ja on löytynyt.” (Luukas 15:21–24.)

Sitten alkoi hieno juhla, jossa kuultiin musiikkia ja tanssittiin. Vanhempi poika kuuli juhlahumun palatessaan pellolta. Saatuaan tietää, että hänen veljensä oli tullut kotiin ja että se oli juhlan syy, hän närkästyi. ’Minä olen monta vuotta raatanut sinun hyväksesi enkä ole koskaan ollut tottelematon, ja silti et ole koskaan antanut minulle nuorta vuohta pitääkseni hauskaa ystävieni kanssa’, hän valitti isälleen. ’Mutta nyt, heti kun rikkautesi tuhlannut poikasi palaa, sinä laitat hänelle pidot.’ ’Lapsi’, hänen isänsä vastasi lempeästi, ’sinä olet aina ollut minun kanssani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. Mutta täytyihän meidän iloita, sillä veljesi oli kuollut ja heräsi eloon. Hän oli kadonnut, ja sitten hän löytyi.’ (Luukas 15:25–32.)

Opetuksia meille

Jeesuksen vertauksen isä edustaa armollista Jumalaamme Jehovaa. Kadonneen pojan tavoin jotkut jättävät joksikin aikaa Jumalan huonekunnan turvallisuuden, mutta palaavat myöhemmin. Miten Jehova suhtautuu tällaisiin ihmisiin? Ne jotka palaavat Jehovan luo ja katuvat vilpittömästi, voivat olla varmoja siitä, että ”ei hän aina moiti eikä ajan hämärään asti ole vihoissaan” (Psalmit 103:9). Vertauksen isä juoksi toivottamaan poikansa tervetulleeksi takaisin. Samoin Jehova ei ole ainoastaan valmis vaan myös hyvin halukas antamaan anteeksi katuville synnintekijöille. Hän on ”altis” tekemään niin, ja hän antaa anteeksi ”paljon” (Psalmit 86:5; Jesaja 55:7; Sakarja 1:3).

Jeesuksen vertauksessa isän aito rakkaus teki pojalle helpommaksi kerätä rohkeutta ja palata. Mutta ajattelehan: mitä olisi tapahtunut, jos isä olisi kieltänyt poikansa tai sanonut tälle suuttumuksen puuskassa, ettei kotiin ollut enää tulemista? Sellainen asenne olisi todennäköisesti vieraannuttanut nuorukaisen lopullisesti. (Vrt. 2. Korinttilaisille 2:6, 7.)

Tavallaan isä siis loi pohjan poikansa paluulle silloin, kun tämä lähti. Nykyään kristittyjen vanhinten täytyy toisinaan poistaa katumattomia synnintekijöitä seurakunnasta (1. Korinttilaisille 5:11, 13). Sellaisessa tilanteessa he voivat alkaa tasoittaa tietä synnintekijän paluulle kertomalla hänelle rakkaudellisesti, mitä hän voi tehdä päästäkseen tulevaisuudessa takaisin. Muisto tällaisesta vilpittömästä kehotuksesta on myöhemmin saanut monet hengellisesti kadonneet katumaan ja palaamaan Jumalan huonekuntaan. (2. Timoteukselle 4:2.)

Isä myös osoitti sääliä poikansa palatessa. Hän tajusi nopeasti, että poika katui vilpittömästi. Sitten sen sijaan, että hän olisi vaatinut pojaltaan yksityiskohtaista tilitystä tämän rikkomuksista, hän toivotti tämän tervetulleeksi takaisin, ja selvästikin hän teki sen hyvin mielellään. Kristityt voivat jäljitellä tätä esimerkkiä. Heidän tulee iloita siitä, että kadonnut on löytynyt (Luukas 15:10).

Isän käytös ei jätä epäilyksen sijaa sille, että hän oli pitkään ounastellut omapäisen poikansa palaavan. Tämä on tietysti vain varjo Jehovan kaipuusta kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat jättäneet hänen huonekuntansa. Hän ”ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan haluaa kaikkien pääsevän katumukseen” (2. Pietarin kirje 3:9). Ne jotka katuvat syntejään, voivat siksi olla varmoja siitä, että heitä siunataan ”virvoittumisen ajoilla – – [jotka tulevat] Jehovan kasvojen luota” (Apostolien teot 3:19).

[Alaviite]