Miellyttävätkö sadonkorjuujuhlat Jumalaa?

MEHEVÄT hedelmät, herkulliset vihannekset ja terveellisestä viljasta sidotut lyhteet korkeina kasoina ovat miellyttävä näky. Tällaiset asetelmat kaunistavat sadonkorjuuaikana kirkkojen alttareita ja saarnastuoleja kaikkialla Englannissa. Monet juhlat Euroopassa niin kuin muuallakin sekä aloittavat että päättävät sadonkorjuuajan.

Erityisen kiitollisia maan antimista ovat ne, joiden toimeentulo on riippuvainen maasta. Jumala kehottikin muinaista Israelin kansaa viettämään kolmea vuosittaista juhlaa, jotka liittyivät läheisesti sadonkorjuuseen. Varhain keväällä happamattomien leipien juhlassa israelilaiset esittivät Jumalalle ohrasadon ensi hedelmistä tehdyn lyhteen. Viikkojuhlassa (eli helluntaina) myöhään keväällä he uhrasivat vehnäsadon ensi hedelmistä leivottuja leipiä. Syksyllä oli korjuujuhla, joka päätti Israelin maanviljelysvuoden. (2. Mooseksen kirja 23:14–17.) Nämä juhlat olivat ”pyhiä kokouksia” ja iloitsemisen aikaa (3. Mooseksen kirja 23:2; 5. Mooseksen kirja 16:16).

Entä sitten nykyiset sadonkorjuujuhlat? Miellyttävätkö ne Jumalaa?

Yhteys pakanuuteen

Cornwallissa Englannissa toiminut anglikaanipappi, jota sadonkorjuuajan perinteisten pitojen maallinen luonne ja niihin liittyvä juopottelu häiritsivät, päätti vuonna 1843 elvyttää erään keskiaikaisen sadonkorjuuajan tavan. Hän otti uutisviljaa ja teki siitä leipää ehtoollista varten, jota hänen kirkossaan vietettiin. Siten hän teki kuolemattomaksi uutisleivän juhlan – ”kristillisen” juhlan, joka joidenkuiden mukaan on saanut alkunsa kelttien jumalan Lughin muinaisesta palvonnasta. Nykyisen anglikaanisen sadonkorjuujuhlan juuret ovat siis pakanuudessa.

Mitä voidaan sanoa muista juhlista, joita vietetään sadonkorjuuajan lopussa? Tietosanakirjan Encyclopædia Britannica mukaan monet näitä juhlia leimaavista tavoista juontuvat ”animistisesta uskosta viljan henkeen tai viljan äitiin”. Joillakin alueilla maanviljelijät uskoivat, että sadon viimeisessä viljalyhteessä asui henki. Jotta se olisi saatu ajettua pois, jyvät hakattiin maahan. Toisaalla taas viljasta punottiin nukke, jota ”hyvän onnen” turvaamiseksi pidettiin tallessa seuraavan vuoden kylvöön saakka. Sitten tähkät pantiin takaisin maahan siinä toivossa, että näin uusi sato saisi siunauksen.

Joissakin taruissa sadonkorjuuaika yhdistetään babylonialaisen Tammus-jumalan, hedelmällisyyden jumalattaren Ištarin puolison, palvontaan. Tuleentuneen tähkäpään katkaiseminen vastasi Tammuksen ennenaikaista kuolemaa. Jotkin toiset tarut yhdistävät sadonkorjuuajan jopa ihmisuhrien uhraamiseen – tapaan jota Jehova Jumala inhoaa (3. Mooseksen kirja 20:2; Jeremia 7:30, 31).

Mikä on Jumalan näkemys?

Jumalan toiminta muinaisen Israelin suhteen paljastaa selvästi, että Jehova, joka on Luoja ja elämän Lähde, vaati palvojiltaan yksinomaista antaumusta (Psalmit 36:9; Nahum 1:2). Profeetta Hesekielin aikana tapa itkeä Tammus-jumalaa oli Jehovan silmissä ’suuri inhottavuus’. Tämä yhdessä muiden väärän uskonnon menojen kanssa sai Jumalan sulkemaan korvansa noiden väärän palvonnan harjoittajien rukouksilta. (Hesekiel 8:6, 13, 14, 18.)

Vertaahan tätä siihen juhlaan, jota Jehova Jumala käski Israelin viettää sadonkorjuun yhteydessä. Korjuujuhlassa israelilaiset pitivät juhlakokouksen, jonka aikana nuoret ja vanhat, rikkaat ja köyhät asuivat väliaikaisissa asumuksissa, jotka oli koristeltu mahtavien puiden tuuheilla lehvillä. Tämä oli heille suuren ilon aikaa, mutta silloin piti myös muistella sitä vapautusta, jonka Jumala oli antanut heidän esi-isilleen näiden lähtiessä Egyptistä. (3. Mooseksen kirja 23:40–43.)

Israelilaisten juhlissa uhrit esitettiin Jehovalle, ainoalle tosi Jumalalle (5. Mooseksen kirja 8:10–20). Mitä tulee aiemmin mainittuihin animistisiin uskomuksiin, Raamattu ei missään sano, että maan antimilla, esimerkiksi vehnälyhteillä, olisi sielua.a Ja Raamattu osoittaa selvästi, että epäjumalat pysyvät elottomina, kykenemättöminä puhumaan, näkemään, kuulemaan, haistamaan, tunnustelemaan tai auttamaan palvojiaan millään tavalla (Psalmit 115:5–8; Roomalaisille 1:23–25).

Nykyajan kristityt eivät ole lakiliiton alaisia, jonka Jumala solmi muinaisen Israelin kansan kanssa. Jumala tosiaan ’otti sen pois tieltä naulitsemalla sen Jeesuksen kidutuspaaluun’ (Kolossalaisille 2:13, 14). Jehovan nykyiset palvelijat elävät ”Kristuksen lain” mukaan ja ilmaisevat arvostavaa vastakaikua kaikelle, mitä Jumala antaa (Galatalaisille 6:2).

Apostoli Paavali sanoi selvästi, että juutalaiset juhlat olivat ”tulevaisten varjo”, ja jatkoi: ”Mutta todellisuus kuuluu Kristukselle.” (Kolossalaisille 2:16, 17.) Näin ollen tosi kristityt hyväksyvät Raamatun perustelun: ”Mitä kansakunnat uhraavat, sen ne uhraavat demoneille eivätkä Jumalalle – –. Ette voi juoda Jehovan maljaa ja demonien maljaa.” (1. Korinttilaisille 10:20, 21.) Lisäksi kristityt noudattavat ohjetta ”lakatkaa koskemasta epäpuhtaaseen”. Onko sinun asuinseudullasi vietettävissä sadonkorjuujuhlissa pakanuudesta tai vääristä uskonnoista omaksuttuja piirteitä? Mikäli on, aidot kristityt voivat välttää herättämästä tyytymättömyyttä Jehovassa kieltäytymällä sekaantumasta millään tavalla tällaiseen saastuneeseen palvontaan. (2. Korinttilaisille 6:17.)

Kun arvostava lapsi saa lahjan isältään, ketä hän kiittää? Jotakuta täysin vierasta ihmistäkö vai isäänsä? Jumalan palvojat kiittävät hartaassa rukouksessa päivittäin Jehovaa, taivaallista Isäänsä, hänen anteliaisuudestaan (2. Korinttilaisille 6:18; 1. Tessalonikalaisille 5:17, 18).

[Alaviite]