Aristarkos – uskollinen toveri
APOSTOLI Paavalin monien luotettavien työtovereiden joukkoon kuului Aristarkos. Mitä tulee mieleesi, kun kuulet hänen nimensä? Tuleeko mitään? Osaisitko sanoa, millainen osa hänellä oli varhaiskristillisessä historiassa? Vaikka Aristarkos ei ehkä kuulu meille tutuimpiin Raamatun henkilöihin, hän oli kuitenkin mukana monissa niistä tapahtumista, joista kerrotaan Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa.
Kuka siis Aristarkos oli? Millainen suhde hänellä oli Paavaliin? Miksi voidaan sanoa, että Aristarkos oli uskollinen toveri? Entä mitä voimme oppia tarkastelemalla hänen esimerkkiään?
Aristarkos ilmaantuu dramaattisesti Apostolien tekojen kertomukseen keskelle huutavaa ja sekasorron valtaan joutunutta hysteeristä väkijoukkoa Efesoksen kaupungissa (Apostolien teot 19:23–41). Epäjumala Artemiin hopeisten pienoispyhäkköjen valmistaminen oli kannattavaa liiketoimintaa Demetriokselle ja muille efesolaisille hopeasepille. Niinpä kun Paavalin saarnaamisrynnistys tuohon kaupunkiin sai aikaan sen, että melkoinen joukko ihmisiä hylkäsi tämän jumalattaren epäpuhtaan palvonnan, Demetrios kiihotti muita hopeaseppiä vihaan. Hän sanoi heille, että Paavalin saarnaaminen ei ainoastaan ollut uhka heidän taloudelliselle turvallisuudelleen vaan myös synnytti sellaisen mahdollisuuden, että Artemiin palvonta häviäisi.
Vihainen väkijoukko, joka ei onnistunut löytämään Paavalia, raahasi tämän toverit Aristarkoksen ja Gaiuksen pakolla teatteriin. Koska nämä kaksi olivat melkoisessa vaarassa, Paavalin ystävät pyysivät hartaasti häneltä, ”ettei hän uskaltautuisi teatteriin”.
Kuvittelehan itsesi tuohon tilanteeseen. Hysteerinen väkijoukko huusi noin kaksi tuntia: ”Suuri on efesolaisten Artemis!” Joutuminen tämän fanaattisen joukon armoille pystymättä edes puhumaan omaksi puolustuksekseen on varmasti ollut todella pelottava koettelemus Aristarkokselle ja Gaiukselle. Heidän on täytynyt miettiä, selviytyisivätkö he siitä elävinä. Onneksi he selviytyivät. Luukkaan kertomuksen eloisuus on saanut jotkut tutkijat ajattelemaan, että hän on saanut ensi käden tietoa silminnäkijöiltä, ehkä Aristarkokselta ja Gaiukselta itseltään.
Lopulta kaupungin kansleri rauhoitti mellakan. Aristarkos ja Gaius olivat varmasti valtavan huojentuneita, kun he kuulivat hänen vahvistavan puolueettomasti heidän syyttömyytensä ja kun he sitten näkivät ympärillään olevien metelöitsijöiden hajaantuvan.
Miltä sinusta olisi tuntunut tällaisen kokemuksen jälkeen? Olisitko tullut siihen tulokseen, ettei lähetystyö Paavalin rinnalla ole sinua varten, että se on liian vaarallista ja että sinun olisi parempi hakeutua viettämään rauhallisempaa elämää? Aristarkos ei ajatellut näin! Tessalonikalaisena hän oli todennäköisesti jo täysin selvillä vaaroista, joita hyvän uutisen julistamiseen liittyi. Kun Paavali saarnasi hänen kotikaupungissaan vain pari vuotta aiemmin, sielläkin puhkesi mellakka. (Apostolien teot 17:1–9; 20:4.) Aristarkos pysyi uskollisesti Paavalin rinnalla.
Kreikasta Jerusalemiin
Kun Paavali oli joitakin kuukausia hopeaseppien kapinan jälkeen Kreikassa ja aikoi lähteä purjehtimaan Syyriaan matkallaan Jerusalemiin, ”juutalaiset hautoivat häntä vastaan salajuonta” (Apostolien teot 20:2, 3). Kenet tapaamme Paavalin seurassa näissä vaarallisissa olosuhteissa? Aristarkoksen!
Tämä uusi uhka sai Paavalin, Aristarkoksen ja heidän toverinsa muuttamaan suunnitelmiaan: he matkustivat ensin Makedonian halki, sitten etappi etapilta pitkin Vähän-Aasian rannikkoa ennen kuin he lopulta nousivat laivaan Patarassa mennäkseen Foinikiaan (Apostolien teot 20:4, 5, 13–15; 21:1–3). Matkan tarkoitus oli ilmeisesti toimittaa Makedonian ja Akhaian kristittyjen avustukset heidän tarpeessa oleville veljilleen Jerusalemiin (Apostolien teot 24:17; Roomalaisille 15:25, 26). Matkalaisia oli suuri seurue, ehkä siksi, että he olivat saaneet tuon toimeksiannon eri seurakunnilta. Tällaisena isona joukkona matkustaminen oli epäilemättä myös turvallisempaa.
Aristarkoksella oli suurenmoinen etu matkustaa Paavalin seurassa Kreikasta Jerusalemiin. Seuraavan matkan he tekivät kuitenkin Juudeasta aina Roomaan asti.
Matka Roomaan
Tällä kertaa olosuhteet olivat aivan erilaiset. Paavali oli ollut pidätettynä Kesareassa kaksi vuotta, hän oli vedonnut keisariin, ja hänet oli määrä lähettää Roomaan kahleissa (Apostolien teot 24:27; 25:11, 12). Yritä kuvitella, miltä Paavalin tovereista tuntui. Matka Kesareasta Roomaan olisi pitkä ja henkisesti koetteleva, ja lopputulosta ei voitu tietää etukäteen. Kuka voisi lähteä hänen mukaansa tukemaan ja auttamaan häntä? Kaksi miestä valittiin, tai he tarjoutuivat vapaaehtoisiksi. He olivat Aristarkos ja Luukas, Apostolien tekojen kirjoittaja. (Apostolien teot 27:1, 2.)
Miten Luukas ja Aristarkos onnistuivat nousemaan samaan laivaan Roomaan suuntautuvan matkan ensimmäiselle osuudelle? Historioitsija Giuseppe Ricciotti esittää seuraavan ajatuksen: ”Nämä kaksi nousivat laivaan yksityismatkustajina – – tai vielä todennäköisemmin ystävällinen sadanpäämies, joka oli luulevinaan heitä Paavalin orjiksi, antoi heidän tulla mukaan, sillä laki salli Rooman kansalaisen pitää apunaan muutamaa orjaa.” Miten heidän läsnäolonsa ja kannustuksensa on täytynytkään rohkaista Paavalia!
Luukas ja Aristarkos osoittivat rakkautensa Paavaliin vaarantaen oman henkensä. Todellisuudessa he joutuivatkin vangitun toverinsa kanssa hengenvaaraan, kun heidän laivansa haaksirikkoutui Maltan edustalla (Apostolien teot 27:13–28:1).
Paavalin ”vankitoveri”
Kun Paavali kirjoitti kirjeensä kolossalaisille ja Filemonille vuosina 60 ja 61, Aristarkos ja Luukas olivat edelleen hänen rinnallaan Roomassa. Aristarkoksesta ja Epafraasta puhutaan Paavalin ’vankitovereina’. (Kolossalaisille 4:10, 14; Filemonille 23, 24.) Aristarkos oli siksi ilmeisesti jonkin aikaa Paavalin kanssa vankilakahleissa.
Vaikka Paavali oli vankina Roomassa ainakin kaksi vuotta, hän sai asua vartioituna omassa vuokratalossaan, missä hän saattoi julistaa hyvää uutista niille, jotka kävivät hänen luonaan (Apostolien teot 28:16, 30). Tuolloin Aristarkos, Epafras, Luukas ja jotkut muut palvelivat Paavalia auttaen ja tukien häntä.
”Vahvistava apu”
Kun tarkastelee näitä eri tapauksia, joissa Aristarkos esiintyy Raamatun henkeytetyssä tekstissä, niin millainen kuva hänestä muodostuu? Kirjoittaja W. D. Thomasin mukaan Aristarkos ”erottuu miehenä, joka kykeni kohtaamaan vastustusta ja selviytymään siitä säilyttäen murtumattoman uskon ja pysyen horjumattomana päätöksessään suorittaa palvelusta. Hän erottuu miehenä, joka rakasti Jumalaa paitsi hyvinä päivinä, jolloin aurinko paistoi siniseltä taivaalta, myös läpi pilkan ja myrskyn.”
Paavali sanoo, että Aristarkos ja muut olivat hänelle ”vahvistava apu” (kreikaksi pa·rē·go·riʹa) eli lohdutuksen lähde (Kolossalaisille 4:10, 11). Koska Aristarkos lohdutti ja rohkaisi Paavalia, hän oli siis todellinen toveri ahdingon aikana. Apostolin seurasta ja ystävyydestä nauttiminen monien vuosien ajan on varmasti ollut suurta tyydytystä tuottava ja hengellisesti rikastuttava kokemus.
Me emme ehkä kohtaa yhtä dramaattisia tapahtumia kuin Aristarkos. Samanlainen uskollisuus Kristuksen hengellisiä veljiä ja Jehovan järjestöä kohtaan on kuitenkin välttämätöntä kaikille nykyajan kristilliseen seurakuntaan kuuluville (vrt. Matteus 25:34–40). Ennemmin tai myöhemmin tutut palvojatoverimme kohtaavat todennäköisesti vastoinkäymisiä tai ahdinkoa, ehkä kuolemantapauksen, sairauden tai joidenkin muiden koettelemusten vuoksi. Pysymällä heidän rinnallaan sekä auttamalla, lohduttamalla ja rohkaisemalla heitä voimme saada iloa ja osoittautua uskollisiksi tovereiksi (vrt. Sananlaskut 17:17; Apostolien teot 20:35).