Varo ”epikurolaisia”

”Hän on niin mukava! Hänellä on korkeat moraalinormit. Hän ei polta, ei käytä huumeita eikä kiroile. Hän on itse asiassa mukavampi kuin jotkut veljet, jotka väittävät olevansa kristittyjä!”

OLETKO kuullut joidenkuiden perustelevan tähän tapaan sopimattomia ystävyyssuhteita, joita he kehittävät? Kestääkö tuo todistelutapa tarkastelun Raamatun valossa? Eräs esimerkki varhaiskristillisen seurakunnan ajalta valaisee tätä asiaa.

Apostoli Paavali varoitti Korintin seurakuntaa ensimmäisellä vuosisadalla: ”Älkää eksykö. Huono seura turmelee hyödylliset tavat.” Jotkut kristityt olivat ehkä läheisesti tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka olivat saaneet vaikutteita kreikkalaisesta filosofiasta, muun muassa epikurolaisuudesta. Keitä olivat epikurolaiset? Miksi he olivat uhka Korintin kristittyjen hengellisyydelle? Onko nykyään heidän laisiaan ihmisiä, joita meidän pitäisi varoa? (1. Korinttilaisille 15:33.)

Keitä olivat epikurolaiset?

Epikurolaiset olivat vuosina 341–270 eaa. eläneen kreikkalaisen filosofin Epikuroksen seuraajia. Hän opetti pitämään nautintoja elämän ainoana tai pääasiallisena antina. Merkitseekö tämä sitä, että epikurolaiset elivät pahennusta herättävästi, ilman periaatteita, harrastaen häpeällisiä tapoja pyrkiessään jatkuvasti pitämään hauskaa? Yllättävää kyllä Epikuros ei opettanut seuraajiaan elämään tuolla tavalla! Sen sijaan hän opetti, että suurinta mielihyvää tuottaa eläminen harkitsevasti, rohkeasti, itsensä hilliten ja kohtuutta noudattaen. Hän ei kannattanut nopeaan ja hetkelliseen nautintoon pyrkimistä, vaan elinikäisen mielihyvän tavoittelemista. Epikurolaiset ovatkin siksi saattaneet näyttää hyveellisiltä verrattuna niihin, jotka harjoittivat törkeää syntiä (vrt. Titukselle 1:12).

Samanlaista kuin kristillisyys?

Jos sinä olisit kuulunut Korintin varhaiskristilliseen seurakuntaan, olisivatko epikurolaiset tehneet sinuun vaikutuksen? Jotkut ovat saattaneet järkeillä, että heidän korkealta vaikuttava etiikkansa teki heistä turvallista seuraa kristityille. Jos korinttilaiset ovat menneet järkeilyssään pitemmälle, he ovat kenties panneet merkille näennäisiä yhtäläisyyksiä epikurolaisten normien ja Jumalan sanan normien välillä.

Epikurolaiset olivat esimerkiksi kohtuullisia pyrkiessään nauttimaan elämästä. He pitivät mielen nautintoja arvokkaampina kuin fyysisiä nautintoja. Se mitä joku söi, ei ollut yhtä tärkeää kuin se, millainen suhde hänellä oli ihmiseen, jonka seurassa hän söi. Epikurolaiset pidättyivät jopa poliittisesta toiminnasta ja salaisesta väärin tekemisestä. Miten helppoa olisikaan ollut olettaa: ”He ovat hyvin samanlaisia kuin me!”

Olivatko epikurolaiset kuitenkaan todella varhaiskristittyjen kaltaisia? Eivät missään nimessä. Ne joiden havaintokykyä oli valmennettu oikein, pystyivät näkemään merkittäviä eroja (Heprealaisille 5:14). Pystytkö sinä? Katsotaanpa Epikuroksen opetuksia hiukan tarkemmin.

Epikurolaisuuden pimeä puoli

Auttaakseen ihmisiä voittamaan jumalien ja kuoleman pelkonsa Epikuros opetti, että jumalat eivät ole kiinnostuneita ihmiskunnasta eivätkä puutu ihmisten asioihin. Hänen mukaansa jumalat eivät luoneet kaikkeutta ja elämä syntyi sattumalta. Eikö tämä ollut selvästi ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa, jonka mukaan on ”yksi Jumala”, Luoja, ja hän välittää ihmisluomuksistaan? (1. Korinttilaisille 8:6; Efesolaisille 4:6; 1. Pietarin kirje 5:6, 7.)

Epikuros opetti myös, että kuoleman jälkeen ei voi olla elämää. Tämä oli tietenkin vastoin Raamatun opetusta ylösnousemuksesta. Apostoli Paavalin puhuessa Areiopagilla epikurolaiset olivatkin todennäköisesti niiden joukossa, jotka ryhtyivät kiistelemään hänen kanssaan ylösnousemusopista. (Apostolien teot 17:18, 31, 32; 1. Korinttilaisille 15:12–14.)

Saattaa olla, että Epikuroksen filosofian vaarallisin aines oli myös salakavalin. Koska hän kielsi kuolemanjälkeisen elämän, hän tuli sellaiseen johtopäätökseen, että ihmisen pitäisi elää mahdollisimman onnellisesti lyhyt elämänsä maan päällä. Kuten huomasimme, hänen ajatuksensa ei välttämättä ollut se, että elettäisiin syntisesti, vaan sen sijaan että nautittaisiin siitä hetkestä, jota eletään, koska muuta ei ole.

Epikuros ei sen tähden pitänyt suotavana salaista väärin tekemistä, koska ilmitulemisen pelko uhkasi selvästikin käsillä olevan hetken onnellisuutta. Hän kannusti kohtuuteen hillittömyyden seurauksien välttämiseksi – hillittömyyskin esti kuluvan hetken onnellisuuden. Hän suosi myös hyviä ihmissuhteita, koska ne tuottivat hyödyllisiä vastapalveluksia. Salaisen väärin tekemisen karttaminen, kohtuuden noudattaminen ja ystävyyssuhteiden kehittäminen ovat tietenkin sinänsä hyviä asioita. Miksi sitten Epikuroksen filosofia oli vaarallista kristitylle? Koska hänen neuvonsa perustuivat hänen epäuskoiseen asenteeseensa: ”Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme.” (1. Korinttilaisille 15:32.)

Raamatussa kyllä osoitetaan, miten voi elää onnellista elämää nyt. Siinä kuitenkin neuvotaan: ”Pitäkää itsenne Jumalan rakkaudessa, samalla kun odotatte Herramme Jeesuksen Kristuksen armoa ikuinen elämä silmämääränä.” (Juudaan kirje 21.) Raamattu tosiaan panee enemmän painoa ikuiselle tulevaisuudelle kuin ohikiitävälle nykyhetkelle. Jumalan palveleminen on kristitylle kaikkein tärkeintä, ja hän huomaa, että pannessaan Jumalan ensi sijalle hän on onnellinen ja tyytyväinen. Jeesuskaan ei keskittynyt omiin henkilökohtaisiin etuihinsa, vaan käytti energiansa epäitsekkäästi Jumalan palvelemiseen ja ihmisten auttamiseen. Hän opetti opetuslapsiaan tekemään hyvää toisille, ei vastapalkkion toivossa, vaan aidosta rakkaudesta. Epikurolaisuuden ja kristillisyyden perusvaikuttimet ovat selvästikin täysin erilaiset. (Markus 12:28–31; Luukas 6:32–36; Galatalaisille 5:14; Filippiläisille 2:2–4.)

Salakavala vaara

Ironista kyllä vaikka epikurolaiset tähdensivät niin paljon onnellisuutta, heidän oma onnellisuutensa oli parhaimmillaankin vähäistä. Koska Epikurokselta puuttui ”Jehovan ilo”, hän sanoi elämää ”katkeraksi lahjaksi” (Nehemia 8:10). Miten onnellisia varhaiskristityt olivatkaan tähän verrattuna! Jeesus ei suositellut ilotonta, kieltäymyksellistä elämää. Hänen askeleidensa seuraaminen johtaa todellisuudessa suurimpaan onnellisuuteen (Matteus 5:3–12).

Jos jotkut Korintin seurakunnan jäsenet luulivat voivansa olla tekemisissä niiden kanssa, jotka olivat saaneet vaikutteita epikurolaisesta ajattelutavasta, vaarantamatta uskoaan, he erehtyivät. Jotkut heistä olivat jo menettäneet uskonsa ylösnousemukseen siinä vaiheessa, kun Paavali kirjoitti ensimmäisen kirjeensä korinttilaisille (1. Korinttilaisille 15:12–19).

Epikurolaisuutta nykyään?

Epikurolaisuus hävisi 300-luvulla, mutta nykyään on ihmisiä, jotka ajattelevat samaan tapaan, ettei elettävänä ole muuta kuin nykyhetki. He eivät juuri usko Jumalan lupaukseen ikuisesta elämästä. Silti joillakin heistä on suhteellisen korkeat käytösnormit.

Kristitty voisi tuntea kiusausta ystävystyä läheisesti tällaisten kanssa sillä perusteella, että he ovat kunnollisia ihmisiä, kuten asiaa voitaisiin selitellä. Mutta vaikka emme pidäkään itseämme muita parempina, meidän täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki ”huono seura” – myös se jonka vaikutus on huomaamattomampaa – ”turmelee hyödylliset tavat”.

Sellainen perusajatus, ettei elettävänä ole muuta kuin nykyhetki, pulpahtaa pintaan joissakin liikemiesseminaareissa, elämäntapaoppaissa, romaaneissa, elokuvissa, televisio-ohjelmissa ja musiikissa. Voisiko tämä epäuskoinen katsomus vaikuttaa meihin salakavalasti, vaikkei se suoranaisesti edistäisikään syntistä käytöstä? Voisimmeko esimerkiksi keskittyä siinä määrin itsemme toteuttamiseen, että menetämme näkyvistämme Jehovan suvereeniutta koskevan kiistakysymyksen? Voisimmeko erehtyä ottamaan sananpalveluksen ”rennosti”, sen sijaan että meillä olisi ”runsaasti tehtävää Herran työssä”? Tai voitaisiinko meidät eksyttää epäilemään Jehovan normien oikeellisuutta ja hyödyllisyyttä? Meidän täytyy varoa altistumista suoranaiselle moraalittomuudelle, väkivallalle ja spiritismille ja myös sellaisia ihmisiä, joihin maailmalliset näkemykset ovat vaikuttaneet! (1. Korinttilaisille 15:58; Kolossalaisille 2:8.)

Kehittäkäämme siksi ystävyyttä ensisijaisesti niiden kanssa, jotka seuraavat kokosydämisesti Jehovan ohjausta (Jesaja 48:17). Sen ansiosta hyödylliset tapamme lujittuvat. Uskomme vahvistuu. Elämme onnellisina sekä nyt että tulevaisuudessa, ikuinen elämä silmämääränä. (Psalmit 26:4, 5; Sananlaskut 13:20.)

[Kuva s. 24]

Epikuros opetti, että jumalat eivät ole kiinnostuneita ihmiskunnasta

[Lähdemerkintä]

British Museumin luvalla