He tekivät Jehovan tahdon

Elia korottaa tosi Jumalan

HÄN oli Israelin etsityin mies. Häntä odottaisi lähes varma kuolema, jos kuningas löytäisi hänet. Kuka tämä takaa-ajettu mies oli? Jehovan profeetta Elia.

Kuningas Ahab ja hänen pakanallinen vaimonsa Isebel olivat saaneet aikaan sen, että Baalin palvonta kukoisti Israelissa. Siksi Jehova oli aiheuttanut maalle kuivuuden, joka jatkui nyt neljättä vuotta. Raivostunut Isebel ryhtyi surmauttamaan Jehovan profeettoja, mutta Ahab halusi erityisesti Elian. Juuri tämä oli sanonut Ahabille runsaat kolme vuotta aiemmin: ”Näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muuten kuin minun sanani käskystä!” (1. Kuninkaiden kirja 17:1.) Ja siitä seurannut kuivuus vain jatkui.

Tässä vaarallisessa tilanteessa Jehova käski Eliaa: ”Mene, näyttäydy Ahabille, sillä olen päättänyt antaa sadetta maan pinnalle.” Elia totteli Jehovan käskyä, vaikka se merkitsi hänelle suurta henkilökohtaista riskiä. (1. Kuninkaiden kirja 18:1, 2.)

Vastapuolet kohtaavat

”Sinäkö se olet, joka saatat Israelin eristyksiin?” kysyi Ahab nähtyään Elian. ”En minä ole eristänyt Israelia”, vastasi Elia rohkeasti, ”vaan sinä ja sinun isäsi huone, koska te olette hylänneet Jehovan käskyt ja sinä olet lähtenyt seuraamaan Baaleja.” Sitten Elia määräsi, että koko Israelin piti kokoontua Karmelinvuorelle, mukaan luettuina ”ne neljäsataaviisikymmentä Baalin profeettaa ja ne neljäsataa pyhän paalun profeettaa”. Sen jälkeen Elia puhui ihmisjoukolle: ”Kuinka kauan te onnutte kahden eri mielipiteen välillä?a Jos Jehova on tosi Jumala, seuratkaa häntä, mutta jos Baal, seuratkaa häntä.” (1. Kuninkaiden kirja 18:17–21.)

Kansa pysyi vaiti. Ehkä se tajusi syyllisyytensä, koska se ei ollut omistanut yksinomaista antaumusta Jehovalle (2. Mooseksen kirja 20:4, 5). Tai siihen kuuluvien omatunto oli kenties niin paatunut, etteivät he pitäneet lainkaan syntisenä uskollisuutensa jakamista Jehovan ja Baalin välillä. Joka tapauksessa Elia käski kansaa tuomaan paikalle kaksi nuorta sonnia, toisen Baalin profeettoja varten ja toisen itseään varten. Molemmat sonnit valmistettaisiin teurasuhriksi, mutta tulta ei saanut sytyttää. ”Teidän on huudettava avuksenne jumalanne nimeä”, Elia sanoi, ”ja minä puolestani huudan avukseni Jehovan nimeä, ja on tapahduttava, että se Jumala, joka vastaa tulella, on tosi Jumala.” (1. Kuninkaiden kirja 18:23, 24.)

Jehova korotetaan

Baalin profeetat alkoivat ’onnuskella tekemänsä alttarin ympärillä’. Koko aamupäivän he huusivat: ”Oi Baal, vastaa meille!” Mutta Baal ei vastannut. (1. Kuninkaiden kirja 18:26.) Sitten Elia alkoi pilkata heitä: ”Huutakaa kovalla äänellä, sillä hän on jumala.” (1. Kuninkaiden kirja 18:27.) Baalin profeetat ryhtyivät jopa viiltelemään itseään tikareilla ja pistokeihäillä, mikä oli pakanoiden usein käyttämä keino herättää sääliä jumalissaan (1. Kuninkaiden kirja 18:28).b

Puolipäivä oli nyt mennyt, ja Baalin palvojat jatkoivat ”profeettoina käyttäytymistä”, mikä tässä tekstiyhteydessä ilmaisee, että he jatkoivat kiihkomielisesti ja itsehillintänsä menettäneinä. Myöhään iltapäivällä Elia sanoi viimein koko kansalle: ”Tulkaa tänne lähelleni.” Kaikki katsoivat tarkasti, kun Elia rakensi Jehovan alttarin uudelleen, teki sen ympärille kaivannon, paloitteli nuoren sonnin ja asetti sen alttarille polttopuiden päälle. Sen jälkeen sonni, alttari ja puut kasteltiin perusteellisesti ja kaivanto täytettiin vedellä (epäilemättä Välimerestä haetulla merivedellä). Sitten Elia rukoili Jehovaa: ”Tulkoon tänään tunnetuksi, että sinä olet Jumala Israelissa ja että minä olen sinun palvelijasi ja että sinun sanasi perusteella olen tehnyt kaikki nämä. Vastaa minulle, oi Jehova, vastaa minulle, jotta tämä kansa tietäisi, että sinä, Jehova, olet tosi Jumala ja että sinä olet kääntänyt heidän sydämensä takaisin.” (1. Kuninkaiden kirja 18:29–37.)

Yhtäkkiä taivaasta lankesi tuli ”ja kulutti polttouhrin ja puut ja kivet ja tomun sekä nuolaisi veden, joka oli kaivannossa”. Tapahtumaa seurannut kansa heittäytyi heti kasvoilleen ja sanoi: ”Jehova on tosi Jumala! Jehova on tosi Jumala!” Elian käskystä Baalin profeetat otettiin kiinni ja vietiin Kisonin purolaaksoon, missä heidät teloitettiin. (1. Kuninkaiden kirja 18:38–40.)

Opetus meille

Elia ilmaisi rohkeutta, joka saattaa näyttää yli-inhimilliseltä. Silti raamatunkirjoittaja Jaakob vakuuttaa, että ”Elia oli ihminen, jolla oli samanlaiset tunteet kuin meilläkin” (Jaakobin kirje 5:17). Hänkin tunsi pelkoa ja ahdistusta. Esimerkiksi kun Isebel myöhemmin vannoi kostoa Baalin profeettojen menetyksen vuoksi, Elia pakeni ja huusi sitten Jehovan puoleen rukouksessa: ”Riittää! Oi Jehova, ota nyt sieluni pois.” (1. Kuninkaiden kirja 19:4.)

Jehova ei ottanut Elian sielua pois kuolemaan. Sen sijaan hän järjesti tälle armollisesti apua (1. Kuninkaiden kirja 19:5–8). Jumalan nykyiset palvelijat voivat olla varmoja, että Jehova toimii samoin, kun heillä on voimakkaan ahdistuksen aikoja, kenties vastustuksen johdosta. Jos he tosiaankin rukoilevat Jehovalta apua, hän voi antaa heille ”voimaa, joka ylittää tavanomaisen”, niin että vaikka he olisivat ”ahtaalla joka suhteessa”, he eivät ole ”liikuntakyvyttömiksi ahdistettuja”. Näin heitä autetaan kestämään, kuten autettiin Eliaa. (2. Korinttilaisille 4:7, 8.)

[Alaviitteet]