Hyvää uutista viedään yhä useammille
MIETTIESSÄNI kotimaani ihmisiä tajusin, että monet heistä tuntevat Jehovan todistajat vain uutisraporttien perusteella. Ajattelin, että heihin pitäisi ottaa yhteyttä, jotta he saisivat tietää, keitä Jehovan todistajat ovat ja mitä nämä todella uskovat. Mutta miten minä voisin auttaa? Mieheni on kristitty vanhin, ja hän antoi minulle viisaita neuvoja ja ehdotuksia.
Löysimme idean Herätkää!-lehdessä 8.1.1995 julkaistusta kirjoituksesta ”Lehtiä jotka antavat käytännöllistä apua”. Siinä sanottiin erään todistajan toiminnasta: ”Hän on ottanut asiakseen kerätä tiettyjen Herätkää!-lehtien vanhoja numeroita, joita toisille todistajille on kertynyt kotiin. Sitten hän käy laitoksissa ja virastoissa, joissa hän ajattelee kenties osoitettavan erityistä kiinnostusta joihinkin noista aiheista.”
Mieheni avustuksella keräsin pian kokoon useita satoja lehtiä. Niistä saatoin valita erilaisia aiheita niitä silmällä pitäen, joita yrittäisin tavata.
Puhelinluetteloiden ja julkisten rekisterien avulla laadin listan sairaaloista, nuorisohotelleista ja kuntoutuslaitoksista. Luetteloin myös hautausurakoitsijoita, koulutoimenjohtajia, opinto-ohjaajia, terveystarkastajia sekä vankiloiden ja tuomioistuinten virkailijoita. Listaani kuului alkoholisti- ja huumeparantoloiden, ympäristöjärjestöjen, vammaisia ja sodan uhreja varten perustettujen laitosten sekä ravintotutkimuslaitosten johtajia. En sivuuttanut myöskään sosiaalihuollon ja perheneuvonnan esimiehiä.
Mitä tavallisesti sanoin?
Alkajaisiksi kerroin käynneilläni selvästi, kuka olen. Sitten sanoin, että käyntini kestäisi vain muutaman minuutin.
Seistessäni kasvotusten esimiestason henkilön kanssa sanoin: ”Olen Jehovan todistaja. En ole täällä kuitenkaan keskustelemassa uskonnosta, mikä saattaisi olla sopimatonta virka-aikana.” Tavallisesti tunnelma hieman vapautui. Sitten jatkoin aina tilanteen mukaan: ”Käyntiini on kaksi syytä. Ensinnäkin haluan kiittää siitä työstä, jota virastossanne organisoidaan. Eihän tulisi pitää itsestään selvänä, että joku käyttää aikaansa ja voimiaan suuren yleisön hyväksi. Se on varmasti kiitettävää.” Monesti tällä tavoin puhuteltu henkilö oli yllättynyt.
Tässä vaiheessa hän hyvin todennäköisesti jo ihmetteli, mikä oli käyntini toinen syy. Jatkoin: ”Käyntini toinen syy on se, että olen valinnut maailmanlaajuisesti ilmestyvistä Herätkää!-lehdistä artikkeleita, jotka käsittelevät erityisesti teidän alaanne ja siihen liittyviä ongelmia. Teitä varmasti kiinnostaisi nähdä, miten kansainvälinen lehti suhtautuu näihin ongelmiin. Haluaisin jättää teille nämä numerot.” Monesti minua on kiitetty työstäni.
Yllättäviä ja palkitsevia tuloksia
Tällainen lähestymistapa sai useimmiten ystävällisen vastaanoton; ainoastaan yksi 17:stä kieltäytyi tarjouksesta. Lukuisat kokemukset olivat sekä yllättäviä että palkitsevia.
Esimerkiksi neljän yrityksen ja kärsivällisen odottelun jälkeen onnistuin pääsemään erään koulutoimentarkastajan puheille. Hän oli erittäin kiireinen mies. Silti hän oli hyvin ystävällinen ja puhui kanssani tovin. Ollessani lähdössä hän sanoi: ”Pidän suuressa arvossa vaivannäköänne ja luen aivan varmasti julkaisunne huolellisesti.”
Toisella kertaa kävin aluetuomioistuimessa ja tapasin päätuomarin, keski-ikäisen miehen. Astuessani hänen työhuoneeseensa hän katsoi ylös papereistaan ilmeisen ärtyneenä.
”Vastaanottoaika on ainoastaan tiistaiaamuisin, ja silloin vastaan kaikkiin tiedusteluihin”, hän sanoi töykeästi.
”Pyydän anteeksi, että tulin sopimattomaan aikaan”, vastasin nopeasti ja lisäsin: ”Tulen tietysti mielelläni uudelleen toisena ajankohtana. Asiani on kuitenkin oikeastaan yksityisluonteinen.”
Tuomarin uteliaisuus heräsi. Hän kysyi paljon leppoisampaan sävyyn, mitä halusin. Toistin tulevani uudelleen tiistaina.
”Istukaa, olkaa hyvä”, hän kehotti melkoiseksi yllätyksekseni. ”Mitä haluatte?”
Seurasi vilkas keskustelu, ja hän pyysi anteeksi alun epäystävällisyyttään: hänellä tosiaan oli kova kiire.
”Tiedättekö, mistä minä pidän Jehovan todistajissa?” tuomari kysyi jonkin ajan kuluttua. ”Heillä on lujalla pohjalla lepääviä periaatteita, joista he eivät poikkea. Hitler yritti kaikkensa, mutta todistajat eivät kumminkaan lähteneet sotaan.”
Kun astuimme palvelustoverini kanssa sisään erääseen virastoon, sihteerit huomasivat meidät. Sitten vastaava sihteeri ilmoitti viileästi: ”Johtaja ei milloinkaan ota vastaan minkään jutun osapuolia.”
”Mutta hän ottaa vastaan meidät”, vastasin rauhallisesti, ”koska me olemme Jehovan todistajia. Emme ole tulleet asiakkaina, eikä käyntimme kestä kuin korkeintaan kolme minuuttia.” Sydämessäni rukoilin palavasti: ”Jehova suo, että tässä kävisi hyvin!”
Sihteeri vastasi kylmäkiskoisesti: ”Hyvä on sitten, minä yritän.” Hän käveli pois. Parin minuutin kuluttua – jotka tuntuivat minusta iäisyydeltä – hän tuli takaisin perässään itse johtaja. Sanomatta sanaakaan tämä näytti tietä työhuoneeseensa kahden muun huoneen läpi.
Keskustelun edetessä hän muuttui yhä ystävällisemmäksi. Hän otti mielellään tarjoamamme Herätkää!-lehden erikoisnumerot. Kiitimme Jehovaa tästä tilaisuudesta antaa hyvä todistus työmme tarkoituksesta.
Muistellessani noita monia suurenmoisia kokemuksia olen oppinut ymmärtämään entistä syvemmin, mitä apostoli Pietari sanoi: ”Tosiaankin minä havaitsen, että Jumala ei ole puolueellinen, vaan jokaisessa kansakunnassa se, joka pelkää häntä ja toteuttaa vanhurskautta, on hänelle otollinen.” (Apostolien teot 10:34, 35.) Jumalan tahto on, että kaikkia olosuhteita, kieliä tai yhteiskunnallisia asemia edustavat ihmiset saavat tilaisuuden kuulla hänen tarkoituksestaan ihmiskunnan ja maapallon suhteen. (Lähetetty.)