Valtakunnan julistajat kertovat
”Kansasi tarjoutuu halukkaasti”
VÄKEVÄ Syyrian armeijan päällikkö Naaman sairastaa spitaalia. Hoitamattomana tämä inhottava tauti voi pilata ihmisen ulkonäön ja johtaa kuolemaan. Mitä Naamanin pitäisi tehdä? Naamanin huonekunnassa on pieni tyttö, joka on tuotu ”Israelin maasta vangiksi”. Tämä korottaa rohkeasti äänensä ja kertoo, että profeetta Elisa pystyy parantamaan Naamanin. (2. Kuninkaiden kirja 5:1–3.)
Tytön rohkeuden vuoksi Naaman etsii käsiinsä Elisan ja paranee. Lisäksi Naamanista tulee Jehovan palvoja! Tämä Raamattuun muistiin merkitty kokemus on 900-luvulta eaa. (2. Kuninkaiden kirja 5:4–15.) Monet nuoret osoittavat nykyään samanlaista rohkeutta korottaessaan äänensä Valtakunnan etujen puolesta. Seuraava kokemus Mosambikista vahvistaa tämän.
Kuusivuotias Nuno on kastamaton hyvän uutisen julistaja. Jo ennen kuin hänestä tuli kastamaton julistaja, hänellä oli tapana koota yhteen naapuristonsa lapset, esittää rukous ja opettaa heille Raamatun sanomaa julkaisun Kirjani Raamatun kertomuksista avulla.
Monesti Nuno herää lauantaiaamulla varhain ja muistuttaa perhettään: ”Tänään lähdetään kentälle.” Hänen palvelusintonsa ilmenee muillakin tavoin. Ollessaan vanhempiensa kanssa sananpalveluksessa Maputon kaduilla Nuno lähestyy usein ihmisiä omin päin. Kerran hänen luokseen tuli kadulla liikemies, joka kysyi: ”Miksi myyt näitä lehtiä?” Nuno sanoi: ”En minä myy lehtiä, mutta otan kyllä vastaan lahjoituksia saarnaamistyön tukemiseksi.” Liikemies vastasi: ”Vaikken olekaan kiinnostunut, asenteesi ja kykysi ovat minusta vaikuttavia. Haluaisin antaa lahjoituksen tähän työhön.”
Erään toisen kerran Nuno lähestyi erästä miestä kadulla ja tarjosi hänelle kirjaa Tosi rauha ja turvallisuus – miten voit saada sen?. Mies kysyi: ”Etkö käykin tuota koulua tuolla?” ”Kyllä”, vastasi Nuno, ”käyn tuota koulua, mutta tänään esitän tärkeää sanomaa tästä kirjasta. Siinä osoitetaan, että voitte elää uudessa maailmassa, jonka Jumala saa aikaan, kuten näkyy tämän kirjan kuvasta.” Nuno ei tajunnut, että mies, jolle hän puhui, oli opettajana hänen koulussaan. Sen lisäksi, että opettaja otti kirjan, hän saa nyt säännöllisesti myös Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet Nunolta.
Kun Nunolta kysytään, miksi saarnaamistyö on hänelle niin mieluista, hän sanoo: ”Haluan puhua ihmisille ja opettaa heille asioita Jehovasta ja hänen Pojastaan, Jeesuksesta Kristuksesta.” Hän lisää: ”Ja jos ihmiset eivät halua kuunnella, ei kannata hermostua.”
Kautta maailman tuhannet Nunon kaltaiset nuoret ’tarjoutuvat halukkaasti’ opettamaan ja saarnaamaan Jumalan valtakuntaa koskevia asioita (Psalmit 110:3). Näin ei kuitenkaan tapahdu sattumalta. Vanhemmat, jotka opettavat lapsiaan tuntemaan Jehovan pienokaisesta saakka ja antavat hyvän esimerkin sananpalveluksessa sekä edistävät innokkaasti Valtakunnan etuja, palkitaan runsain määrin.