Onko epäoikeudenmukaisuus väistämätöntä?

”Kaikesta huolimatta – – uskon edelleenkin ihmisen sisäiseen hyvyyteen. Minun on kerta kaikkiaan mahdotonta rakentaa kuoleman, kurjuuden ja sekasorron perustalle.” (Anne Frank)

ANNE FRANK, 15-vuotias juutalaistyttö, kirjoitti nuo koskettavat sanat päiväkirjaansa vähän ennen kuolemaansa. Hänen perhettään oli yli kaksi vuotta pidetty piilossa eräällä ullakolla Amsterdamissa. Hänen toiveensa paremmasta maailmasta romahtivat, kun ilmiantaja kavalsi heidän olinpaikkansa natseille. Anne kuoli vuonna 1945 lavantautiin Bergen-Belsenin keskitysleirissä. Kuusi miljoonaa muuta juutalaista koki samanlaisen kohtalon.

Hitlerin pirullinen suunnitelma kokonaisen kansan hävittämiseksi on ehkä pahin esimerkki rotusorrosta, mitä vuosisatamme on nähnyt, mutta se ei ole ainoa. Vuonna 1994 surmattiin Ruandassa yli puoli miljoonaa tutsia vain sen takia, että he kuuluivat ”väärään” heimoon. Ja ensimmäisen maailmansodan aikana kuoli noin miljoona armenialaista etnisissä puhdistuksissa.

Epäoikeudenmukaisuuden julmat kasvot

Epäoikeudenmukaisuus paljastaa kasvonsa muullakin tavoin kuin kansanmurhana. Yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus tuomitsee noin joka viidennen ihmisen elinikäiseen lohduttomaan köyhyyteen. Mikä pahempaa, ihmisoikeusryhmä Anti-Slavery International laskee, että yli 200 miljoonaa ihmistä elää orjuudessa. Maailmassa saattaa hyvinkin olla nykyään enemmän orjia kuin minään muuna aikana historiassa. Heitä ei ehkä myydä julkisissa huutokaupoissa, mutta heidän työolosuhteensa ovat usein huonommat kuin useimmilla entisaikojen orjilla.

Oikeudelliset vääryydet riistävät miljoonilta ihmisiltä heidän perusoikeutensa. ”Ihmisoikeuksia rikotaan julmasti käytännössä joka päivä jossain päin maailmaa”, kertoo Amnesty International vuoden 1996 raportissaan. ”Kaikkein haavoittuvimpia ovat köyhät ja vähäosaiset, etenkin naiset, lapset, vanhukset ja pakolaiset.” Raportissa todettiin: ”Valtion rakenne on joissakin maissa käytännössä romahtanut, minkä jäljiltä heikoilla ei ole mitään laillista viranomaista suojanaan vahvoja vastaan.”

Vuonna 1996 pidätettiin ja kidutettiin kymmeniätuhansia ihmisiä yli sadassa maassa. Lisäksi viime vuosina on satojatuhansia ihmisiä vain kadonnut, ilmeisesti joko turvallisuusjoukkojen tai terroristiryhmien sieppaamina. Monien heistä oletetaan kuolleen.

Sodat ovat tietysti pakostakin epäoikeudenmukaisia, mutta tässä suhteessa ne vain pahenevat. Nykyaikaisen sodankäynnin maalitauluna ovat siviilit, muun muassa naiset ja lapset. Eikä tämä johdu pelkästään umpimähkäisestä kaupunkien pommittamisesta. Naisten ja tyttöjen raiskaaminen kuuluu sotilaallisten operaatioiden normaaliin käytäntöön, ja monet kapinallisten ryhmät sieppaavat lapsia kouluttaakseen heistä tappajia. Näistä suuntauksista sanotaan YK:n raportissa ”Aseellisen konfliktin vaikutus lapsiin” seuraavasti: ”Yhä suurempi osa maailmasta on vajoamassa synkkään moraaliseen tyhjiöön.”

Tämä moraalinen tyhjiö on eittämättä johtanut siihen, että maailma on täynnä epäoikeudenmukaisuutta, oli se sitten rotusortoa tai yhteiskunnallista, oikeudellista tai sodankäyntiin liittyvää vääryyttä. Tämä ei tietenkään ole uutta. Heprealainen profeetta suri yli 2 500 vuotta sitten: ”Laki on heikko ja hyödytön, eikä oikeus koskaan tapahdu. Pahat saavat voiton vanhurskaista, ja niin oikeus vääristyy.” (Habakuk 1:4, Today’s English Version.) Vaikka epäoikeudenmukaisuus on aina ollut valloillaan, 1900-luku tullaan varmasti lukemaan aikakaudeksi, jolloin epäoikeudenmukaisuus saavutti uusia ulottuvuuksia.

Onko epäoikeudenmukaisuudella merkitystä?

Sillä on merkitystä, kun itse joutuu kärsimään sen takia. Sillä on merkitystä, koska se riistää ihmiskunnan enemmistöltä oikeuden onnellisuuteen. Ja sillä on merkitystä myös siksi, että epäoikeudenmukaisuus aiheuttaa vähän väliä verisiä yhteenottoja, jotka puolestaan pitävät yllä epäoikeudenmukaisuuden liekkejä.

Rauha ja onnellisuus ovat erottamattomasti sidoksissa oikeuteen, mutta epäoikeudenmukaisuus murskaa toivon ja optimismin. Kuten Anne Frank huomasi järkyttävällä tavalla, ihmiset eivät voi rakentaa kuoleman, kurjuuden ja sekasorron perustalle. Hänen tavallaan me kaikki kaipaamme jotain parempaa.

Tämä halu on saanut vilpittömät ihmiset toimimaan oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta. Siinä tarkoituksessa YK:n yleiskokouksen vuonna 1948 hyväksymässä ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa sanotaan: ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”

Nämä ovat varmasti jaloja sanoja, mutta ihmiskunta on vielä kaukana tuosta hartaasti kaivatusta päämäärästä – oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta, jossa jokaisella on tasavertaiset oikeudet ja jossa jokainen kohtelee toista veljenään. Tämän tavoitteen saavuttaminen olisi, kuten tuon YK:n julistuksen johdannossa sanotaan, ”vapauden, oikeudenmukaisuuden ja rauhan perustana maailmassa”.

Onko epäoikeudenmukaisuus niin syvällä yhteiskunnan rakenteissa, ettei sitä saada koskaan juurittua pois? Vai luodaanko vapauden, oikeudenmukaisuuden ja rauhan perustus vielä jollain tavalla? Kuka siinä tapauksessa voisi saada sen aikaan ja varmistaa, että se koituu kaikkien hyödyksi?

[Kuvan lähdemerkintä s. 3]

UPI/Corbis-Bettmann