Paikalliset kulttuurit ja kristilliset periaatteet – sopivatko ne yhteen?

STEPHEN, Pohjois-Euroopasta kotoisin oleva Jehovan todistaja, nimitettiin lähetystyöntekijäksi afrikkalaiseen maahan. Kävellessään kaupungilla erään paikallisen veljen kanssa hän hätkähti, kun tuo veli otti häntä kädestä kiinni.

Käveleminen vilkkaalla kadulla käsi kädessä toisen miehen kanssa tuntui Stephenistä tyrmistyttävältä. Hänen kulttuurissaan se viittasi homoseksuaalisuuteen (Roomalaisille 1:27). Afrikkalaiselle veljelle käsikkäin kulkeminen oli kuitenkin puhtaasti ystävyyden merkki. Käden torjuminen olisi merkinnyt ystävyyden torjumista.

Miksi meitä kiinnostaisivat kulttuurien yhteentörmäykset? Ensinnäkin siksi, että Jehovan kansa haluaa innokkaasti ’tehdä opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä’ Jumalalta saamansa toimeksiannon mukaisesti (Matteus 28:19). Jotkut ovat tästä syystä muuttaneet palvelemaan alueelle, jolla sananpalvelijoita tarvitaan enemmän. Menestyäkseen uudessa elinympäristössään heidän täytyy ymmärtää erilaisia kulttuureita ja sopeutua niihin. Silloin he pystyvät työskentelemään harmonisesti veljiensä ja sisartensa kanssa sekä olemaan tehokkaampia julkisessa palveluksessa.

Lisäksi monet ihmiset ovat tässä kuohuvassa maailmassa paenneet levottomista kotimaistaan poliittisten tai taloudellisten syiden vuoksi ja asettuneet muihin maihin. Saarnatessamme näille uusille lähimmäisille voimme hyvinkin törmätä myös uusiin tapoihin (Matteus 22:39). Kun joudumme niiden kanssa ensi kertaa tekemisiin, ne voivat hämmentää meitä.

Selvästi määriteltävät alueet

Kulttuuri on erottamaton osa yhteiskuntarakennetta. Olisi siksi täysin hyödytöntä tulla ”liian vanhurskaaksi” ja yrittää saada selville jokaisesta vähäpätöisestäkin tavasta, sopiiko se yhteen Raamatun periaatteiden kanssa (Saarnaaja 7:16).

Toisaalta on tarpeen tunnistaa sellaiset paikalliset tavat, jotka selvästi rikkovat jumalallisia periaatteita. Yleensä se ei kuitenkaan ole vaikeaa, sillä käytettävissä on Jumalan sana ”oikaisemiseen” (2. Timoteukselle 3:16). Esimerkiksi monivaimoisuus on joissakin maissa tavallista, mutta tosi kristityt noudattavat Raamatun normia, jonka mukaan miehellä tulee olla vain yksi elossa oleva vaimo (1. Mooseksen kirja 2:24; 1. Timoteukselle 3:2).

Tosi kristitty ei liioin voisi hyväksyä eräitä hautajaistapoja, joiden tarkoitus on pitää loitolla pahat henget tai jotka perustuvat käsitykseen kuolemattomasta sielusta. Jotkut polttavat suitsuketta tai esittävät rukouksia vainajalle karkottaakseen pahat henget. Toiset pitävät valvojaisia tai jopa toiset hautajaiset auttaakseen vainajaa valmistautumaan ”seuraavassa maailmassa” elämistä varten. Raamattu kuitenkin opettaa, että kun ihminen kuolee, hän ei ”tiedä yhtään mitään” eikä niin ollen voi tehdä hyvää eikä pahaa kenellekään. (Saarnaaja 9:5; Psalmit 146:4.)

Tietysti on monia tapoja, jotka eivät ole ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. On hyvin virkistävää päästä kosketuksiin sellaisten kulttuurien kanssa, joissa vieraanvaraisuus kukoistaa yhä ja joissa tapa vaatii, että jopa ventovierasta tervehditään lämpimästi ja kodin ovet ovat hänelle tarpeen tullen avoinna! Kun koet tällaista omakohtaisesti, eikö se saakin sinut seuraamaan esimerkkiä? Jos saa, se varmasti kehittää kristillistä persoonallisuuttasi. (Heprealaisille 13:1, 2.)

Kenestäpä meistä olisi mukavaa joutua odottamaan toisia? Joissakin maissa siihen on harvoin tarvetta, koska täsmällisyyttä pidetään tärkeänä. Raamattu kertoo, että Jehova on järjestyksen Jumala (1. Korinttilaisille 14:33). Hän onkin asettanut ”päivän ja hetken”, jolloin pahuus loppuu, ja hän vakuuttaa, että tämä tapahtuma ”ei myöhästy” (Matteus 24:36; Habakuk 2:3). Kohtuullista täsmällisyyttä edistävät kulttuurit auttavat meitä olemaan järjestyksellisiä ja osoittamaan sopivaa kunnioitusta ihmisiä ja heidän aikaansa kohtaan, mikä on varmasti Raamatun periaatteiden mukaista (1. Korinttilaisille 14:40; Filippiläisille 2:4).

Entä harmittomat tavat?

Vaikka jotkin tavat sopivat selvästi yhteen kristillisen elämäntavan kanssa, toiset eivät sovi. Entä sellaiset, joita ei voi määritellä hyviksi eikä huonoiksi? Monet tavat ovat harmittomia, ja asenteemme niitä kohtaan voi kertoa hengellisestä tasapainostamme.

On esimerkiksi monenlaisia tapoja tervehtiä: kättely, kumarrus, suukko tai jopa halaus. Niin ikään on tavattoman monenlaisia pöytätapoja. Joillakin alueilla ihmiset syövät yhteiseltä lautaselta tai samasta kulhosta. Röyhtäily on joissakin maissa hyväksyttävä – jopa toivottava – kiitoksen ilmaus, kun taas muualla se ei tule kysymykseenkään, vaan sitä pidettäisiin huonojen tapojen huippuna.

Sen sijaan että miettisimme, mistä näistä vaarattomista tavoista me itse pidämme tai emme pidä, meidän tulisi keskittyä omaksumaan oikeanlainen asenne niitä kohtaan. Raamatun ajaton neuvo suosittelee, ’ettemme tee mitään riidanhalusta tai itsekeskeisyydestä, vaan katsomme nöyrämielisesti, että toiset ovat meitä parempia’ (Filippiläisille 2:3). Eräässä hyvien tapojen kirjassa esitetään vastaava ajatus: ”Aivan ensimmäiseksi tarvitaan hyvää sydäntä.” (Eleanor Boykin, This Way, Please—A Book of Manners.)

Tämä nöyrä lähestymistapa estää meitä väheksymästä toisten tapoja. Tunnemme halua ottaa selvää muiden elintavoista, noudattaa heidän tapojaan ja maistaa heidän ruokiaan, sen sijaan että suhtautuisimme varauksellisesti tai epäluuloisesti kaikkeen, mikä näyttää erilaiselta. Avoin mieli ja halukkuus kokeilla uusia tapoja ovat kohteliaisuuksia isännällemme tai ulkomaisille lähimmäisillemme. Hyödymme myös itse siitä, että ’avarramme’ sydäntämme ja näköpiiriämme (2. Korinttilaisille 6:13).

Jos jokin tapa jarruttaa hengellistä edistymistä

Entä jos törmäämme tapoihin, jotka eivät sinänsä ole epäraamatullisia mutta jotka eivät silti tue hengellistä edistymistä? Esimerkiksi joissakin maissa ihmiset saattavat olla taipuvaisia lykkäämään asioita tuonnemmaksi. Tämä rento elämänasenne voi vähentää stressiä, mutta todennäköisesti meidän on silloin vaikeampi suorittaa palveluksemme ”täydelleen” (2. Timoteukselle 4:5).

Miten voimme kannustaa toisia välttämään tärkeiden asioiden siirtämistä ”huomiseen”? Muista, että ”aivan ensimmäiseksi tarvitaan hyvää sydäntä”. Voimme rakkaudellisesti näyttää esimerkkiä ja selittää sitten ystävällisesti, mitä hyötyä on siitä, ettei jätä seuraavaksi päiväksi sitä, mikä pitäisi tehdä tänään (Saarnaaja 11:4). Samalla meidän täytyy olla tarkkoina, ettemme uhraa keskinäistä luottamusta tehokkuuden nimessä. Elleivät toiset ota ehdotuksiamme vastaan heti, meidän ei tulisi hallita heitä herroina eikä purkaa heihin turhautuneisuuttamme. Rakkauden on aina mentävä tehokkuuden edelle. (1. Pietarin kirje 4:8; 5:3.)

Paikallinen maku huomioon

Meidän täytyy olla varmoja siitä, että ehdotuksemme on pätevä eikä vain yritys tyrkyttää muille omaa makuamme. Esimerkiksi pukeutumistyyleissä on paljon vaihtelua. Hyvää uutista saarnaavan miehen on monin paikoin sopivaa käyttää solmiota, mutta joissakin tropiikin maissa sitä saatetaan pitää kovin virallisena. Suuntaa antaa usein se, mitä paikallisesti pidetään sopivana asuna liikealan työntekijöille, jotka ovat tekemisissä asiakkaiden kanssa. ”Tervemielisyys” on erittäin tärkeää arkaluonteisissa pukeutumiskysymyksissä (1. Timoteukselle 2:9, 10).

Entä jos jokin tapa ei miellytä meitä? Pitäisikö se hylätä automaattisesti? Ei välttämättä. Edellä mainittu miesten tapa pitää toisiaan kädestä oli täysin hyväksyttävää juuri tuossa afrikkalaisessa yhteisössä. Kun lähetystyöntekijä huomasi, että muutkin miehet kävelivät käsi kädessä, hänen olonsa helpottui.

Apostoli Paavali vieraili pitkillä lähetysmatkoillaan seurakunnissa, joiden jäsenillä oli monenlaisia taustoja. Kulttuurien yhteentörmäykset olivat epäilemättä tavallisia. Siksi Paavali mukautui kaikkiin tapoihin, joihin suinkin vain pystyi tinkimättä Raamatun periaatteista. ”Minusta on tullut kaikkea kaikenlaisille ihmisille”, hän sanoi, ”pelastaakseni kaikin keinoin muutamia.” (1. Korinttilaisille 9:22, 23; Apostolien teot 16:3.)

Jokunen olennainen kysymys voi auttaa meitä ratkaisemaan, miten uusiin tapoihin tulisi suhtautua. Millaisen vaikutelman annamme tarkkailijoille, jos mukaudumme johonkin tapaan tai torjumme sen? Tuntevatko he vetoa Valtakunnan sanomaa kohtaan sen ansiosta, että he voivat nähdä meidän koettavan sopeutua heidän kulttuuriinsa? Jos taas omaksumme jonkin paikallisen tavan, niin voitaisiinko ’palvelustamme moittia’? (2. Korinttilaisille 6:3.)

Jos haluamme olla ”kaikkea kaikenlaisille ihmisille”, meidän on ehkä muutettava syvään juurtuneita näkemyksiä siitä, mikä on sopivaa ja mikä ei. ”Oikea” ja ”väärä” tapa tehdä jotakin riippuu monesti pelkästään siitä, missä asumme. Niinpä miesten kulkeminen käsikkäin kertoo yhdessä maassa ystävyydestä, kun taas monissa muissa maissa se varmasti loitontaisi ihmisiä Valtakunnan sanomasta.

On kuitenkin tapoja, jotka hyväksytään eri alueilla ja jotka voivat olla sopivia jopa kristityille, mutta meidän on silti oltava niiden suhteen valppaita.

Varo ylittämästä rajaa!

Jeesus Kristus sanoi, että vaikka hänen opetuslapsiaan ei voitaisi ottaa pois maailmasta, he eivät saaneet olla ”osa maailmasta” (Johannes 17:15, 16). Joskus on kuitenkin vaikea nähdä, missä kulkee raja Saatanan maailmaan selvästi kuuluvan osan ja pelkän kulttuurin välillä. Esimerkiksi musiikki ja tanssi kuuluvat lähes kaikkiin kulttuureihin, joskin ne ovat joissakin maissa tärkeämmällä sijalla.

Meidän on helppo muodostaa mielipiteitä – käsityksiä jotka perustuvat pikemminkin taustaamme kuin päteviin raamatullisiin syihin. Saksalainen veli Alex sai aluemääräyksen Espanjaan. Hänen aiemmassa elinympäristössään tanssiminen ei ollut kovin suosittua, mutta Espanjassa se on osa kulttuuria. Kun hän ensi kertaa näki veljen ja sisaren esittävän vauhdikkaan paikallisen tanssin, hän oli hämmentynyt. Oliko tällainen tanssiminen väärin tai ehkä maailmallista? Madaltaisiko hän normejaan, jos hän hyväksyisi sen? Alex oppi, että vaikka tuo musiikki ja tanssi oli erilaista, ei ollut mitään syytä olettaa, että hänen espanjalaiset veljensä ja sisarensa madalsivat kristillisiä normeja. Hänen hämmennyksensä johtui kulttuurieroista.

Emilio, perinteisestä espanjalaisesta tanssista pitävä veli, näkee asiassa vaaran. ”Huomaan, että monet tanssilajit vaativat paria olemaan hyvin läheisessä kosketuksessa”, hän selittää. ”Naimattomana ymmärrän, että se voi vaikuttaa ainakin toisen osapuolen tunteisiin. Joskus tanssin varjolla voidaan ilmaista kiintymystä sellaista ihmistä kohtaan, josta on kiinnostunut. Se että musiikki pidetään tervehenkisenä ja fyysinen kosketus minimissä, voi olla suojaksi. Minun täytyy kuitenkin myöntää, että kun ryhmä nuoria naimattomia veljiä ja sisaria lähtee yhdessä tanssimaan, on hyvin vaikeaa säilyttää ilmapiiri teokraattisena.”

Emme varmastikaan haluaisi käyttää kulttuuriamme tekosyynä maailmalliselle käytökselle. Laululla ja tanssilla oli paikkansa Israelin kulttuurissa, ja kun israelilaiset oli vapautettu Egyptistä Punaisellamerellä, he juhlivat sitä muun muassa niillä keinoin (2. Mooseksen kirja 15:1, 20). Heidän oma musiikkinsa ja tanssinsa olivat kuitenkin erilaisia kuin heitä ympäröivän pakanamaailman.

Valitettavasti israelilaiset tulivat kärsimättömiksi odottaessaan Moosesta takaisin Siinainvuorelta ja tekivät kultaisen vasikan, ja sitten syötyään ja juotuaan ”he nousivat pitämään hauskaa” (2. Mooseksen kirja 32:1–6). Laulun äänet herättivät Mooseksessa ja Joosuassa levottomuutta heti kun ne kantautuivat heidän korviinsa (2. Mooseksen kirja 32:17, 18). Israelilaiset olivat ylittäneet ”rajan”, ja nyt heidän laulunsa ja tanssinsa heijastivat heitä ympäröivää pakanamaailmaa.

Vastaavasti musiikki ja tanssiminen saattavat nykyään olla asuinseudullamme yleisesti hyväksyttyjä, eivätkä ne loukkaa muiden omaatuntoa. Mutta jos valoja himmennetään ja vilkkuvia valoja lisätään tai jos musiikin rytmi on erilaista, niin aiemmin hyväksyttävä saattaa nyt heijastaa maailman henkeä. ”Sehän on vain meidän kulttuuriamme”, voimme väittää. Aaron puolusteli toimintaansa samalla tavalla annettuaan myöten pakanalliselle ajanvietteelle ja palvonnalle, kun hän väärin kuvaili tuon tapahtuman olevan ”juhla Jehovan kunniaksi”. Se oli hatara veruke. Pidettiinhän heidän käytöstään jopa ”häpeänä vastustajien keskuudessa” (2. Mooseksen kirja 32:5, 25).

Kulttuurilla on paikkansa

Eksoottiset tavat voivat tuottaa meille aluksi järkytyksen, mutta ne eivät kaikki ole välttämättä sopimattomia. Jos ’havaintokykymme on valmentunut’, voimme nähdä, mitkä tavat sopivat yhteen kristillisten periaatteiden kanssa ja mitkä eivät (Heprealaisille 5:14). Kun meillä on hyvä sydän, joka on täynnä rakkautta lähimmäistämme kohtaan, suhtaudumme harmittomiin tapoihin oikein.

Saarnatessamme Valtakunnan hyvää uutista ihmisille omalla paikkakunnallamme tai kauempana meistä voi tulla ”kaikkea kaikenlaisille ihmisille”, kun lähestymme kulttuurien kirjoa tasapainoisesti. Lisäksi huomaamme epäilemättä, että kun suhtaudumme avoimesti erilaisiin kulttuureihin, ne tekevät elämästämme rikasta, värikästä ja kiehtovaa.

[Kuva s. 20]

Kristillinen tervehdys voidaan esittää monella sopivalla tavalla

[Kuva s. 23]

Tasapainoinen näkemys eri kulttuureista voi johtaa rikkaaseen, värikkääseen elämään