Miten eräs poika auttoi isäänsä
KOLMISSAKYMMENISSÄ oleva englantilainen James on vaikeasti älyllisesti kehitysvammainen ja lievästi autistinen. Hän on kuitenkin monien vuosien ajan käynyt Jehovan todistajien kokouksissa äitinsä ja sisarensa kanssa. Hänen isänsä taas ei ollut koskaan osoittanut kovin paljon kiinnostusta heidän uskonkäsityksiään kohtaan. Eräänä iltana kokouksessa esitettiin näyte siitä, miten kutsua tuttava Kristuksen kuoleman muistojuhlaan. Kokouksen jälkeen James meni kotona nopeasti huoneeseensa. Hänen äitinsä seurasi häntä huolestuneena ja löysi hänet penkomasta kuumeisesti vanhoja Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä. Hän valitsi niiden joukosta lehden, jonka takakannessa oli muistonviettokutsun kuva, ja kiiruhti isänsä luo. Hän osoitti ensin kuvaa, sitten isäänsä, ja sanoi: ”Sinä!” Äiti ja isä katsoivat toisiaan hämmästyneinä, kun he tajusivat, että James kutsui isäänsä muistojuhlaan. Isä sanoi, että hän saattaisi lähteäkin.
Sinä iltana, jona muistojuhlaa vietettiin, James meni isänsä kaapille, valitsi sieltä housut, vei ne isälleen ja viittilöi häntä pukemaan ne ylleen. Isä vastasi, ettei hän lähtisi kokoukseen. Niinpä James ja hänen äitinsä lähtivät valtakunnansalille kahdestaan.
Myöhemmin Jamesista tuli kuitenkin entistä yhteistyöhaluttomampi, kun hänen äitinsä yritti laittaa häntä valmiiksi seurakunnan kokouksia varten, ja hän päätti sen sijaan jäädä kotiin isänsä kanssa. Eräänä sunnuntaiaamuna James kieltäytyi jälleen yhteistyöstä, kun äiti yritti laittaa häntä kokouskuntoon. Äidin suureksi yllätykseksi isä kääntyi Jamesin puoleen ja sanoi: ”James, jos minä lähden tänään kokoukseen, niin lähdetkö sinäkin?” Jamesin kasvot kirkastuivat. Hän kapsahti isänsä kaulaan ja sanoi: ”Lähden!” Sitten kaikki kolme lähtivät yhdessä valtakunnansalille.
Siitä pitäen Jamesin isä kävi kaikissa sunnuntaikokouksissa, ja pian hän totesi, että jos hän aikoi edistyä, hänen pitäisi alkaa käydä muissakin kokouksissa (Heprealaisille 10:24, 25). Hän tekikin niin, ja kaksi kuukautta myöhemmin hän alkoi tutkia Raamattua säännöllisesti. Hän edistyi nopeasti ja teki viipymättä tarvittavat muutokset elämässään. Ennen pitkää hän alkoi osallistua Valtakunnasta saarnaamiseen. Vuoden kuluttua siitä, kun hän alkoi tutkia Raamattua, hän vihki elämänsä Jehovalle ja vertauskuvasi sen upotuskasteella. Nykyään hän toimii seurakunnassaan avustavana palvelijana, ja koko perhe palvelee Jehovaa yksimielisesti.