Saatana – mielikuvituksen tuotetta vai todellinen paha persoona?

PAHUUDEN alkuperä on kiehtonut ajattelijoita varhaisista ajoista asti. James Hastingsin Raamatun tietosanakirjassa sanotaan: ”Tietoisuutensa alussa ihminen huomasi olevansa vastatusten sellaisten voimien kanssa, joita hän ei kyennyt hallitsemaan ja joilla oli vahingollinen tai tuhoisa vaikutus.” Samassa teoksessa sanotaan myös: ”Varhainen ihmiskunta etsi vaistomaisesti syitä ja piti noita voimia ja muita luonnonilmiöitä persoonallisina.” (A Dictionary of the Bible.)

Historioitsijoiden mukaan usko demonijumaliin ja pahoihin henkiin voidaan jäljittää Mesopotamian varhaishistoriaan. Muinaiset babylonialaiset uskoivat, että manalaa eli ”maata, josta ei ole paluuta”, hallitsi väkivaltainen Nergal, ”polttajana” tunnettu jumaluus. He pelkäsivät myös demoneja, joita he yrittivät lepyttää maagisilla loitsuilla. Egyptiläisessä mytologiassa pahuuden jumala oli Seth, ja hänet kuvattiin ”kuvitteellisen eläimen näköiseksi, jolla oli kapea kaareva kuono, suorat kulmikkaat korvat ja jäykkä haarautuva häntä” (Larousse Encyclopedia of Mythology).

Vaikka kreikkalaisilla ja roomalaisilla oli sekä hyvän- että pahantahtoisia jumaluuksia, heillä ei ollut yhtä ylintä pahaa jumalaa. Heidän filosofinsa opettivat, että on olemassa kaksi vastakkaista voimaa. Empedokleen mukaan ne olivat Rakkaus ja Viha. Platonin mukaan maailmalla oli kaksi ”Sielua”, toinen joka sai aikaan hyvää, ja toinen joka aiheutti pahaa. Kuten Georges Minois mainitsee kirjassaan Le Diable (Paholainen), ”klassinen [kreikkalais-roomalainen] pakanauskonto ei tuntenut Paholaista”.

Iranissa zarathustralaisuus opetti, että korkein jumala Ahura Mazda eli Ormazd loi Angra Mainyun eli Ahrimanin, joka halusi tehdä pahaa ja josta tuli tuhooja.

Juutalaisuudessa Saatana esitettiin yksinkertaisesti Jumalan vastustajaksi, joka sai aikaan synnin. Satojen vuosien kuluttua tähän käsitykseen kuitenkin sotkeutui pakanallisia ajatuksia. Tietosanakirjassa Encyclopaedia Judaica sanotaan: ”Suuri muutos oli tapahtunut – – viimeisiin ajanlaskumme alkua edeltäneisiin vuosisatoihin mennessä. – – [Juutalaisuuteen] omaksuttiin tänä aikana monia piirteitä dualismista, jonka mukaan Jumalaa ja hyvyyden ja totuuden voimia vastustivat taivaassa ja maan päällä väkevät pahuuden ja petollisuuden voimat. Tämä näyttää tapahtuneen persialaisen uskonnon vaikutuksesta.” Eräs toinen tietosanakirja kertoo: ”Suojaa – – [demoneja] vastaan saatiin noudattamalla käskyjä ja käyttämällä amuletteja.” (The Concise Jewish Encyclopedia.)

Luopiokristillinen teologia

Aivan niin kuin juutalaiset omaksuivat epäraamatullisia käsityksiä Saatanasta ja demoneista, myös luopiokristityt kehittelivät tahollaan epäraamatullisia ajatuksia. Eräässä tietosanakirjassa todetaan: ”Yksi melko radikaali entisaikojen teologinen käsitys on, että Jumala lunasti kansansa maksamalla Saatanalle heidän vapauttamisestaan.” (The Anchor Bible Dictionary.) Tämän ajatuksen esitti Irenaeus (100-luvulla), ja sitä kehitti edelleen Origenes (200-luvulla), joka väitti, että ”paholainen oli saanut laillisen oikeuden ihmisiin”, ja joka piti ”Kristuksen kuolemaa – – paholaiselle maksettuina lunnaina” (Adolf Harnack, History of Dogma).

Katolisen tietosanakirjan The Catholic Encyclopedian mukaan käsityksellä Paholaiselle maksetuista lunnaista ”oli noin tuhannen vuoden ajan huomattava osa teologian historiassa” ja se pysyi osana kirkon oppia. Toisetkin kirkkoisät, muun muassa Augustinus (300–400-luvulla), omaksuivat tämän käsityksen. Viimein 1100-luvulla katoliset teologit Anselm Canterburylainen ja Pierre Abélard tulivat siihen tulokseen, että Kristuksen uhri esitettiin Jumalalle eikä Saatanalle.

Keskiaikaista taikauskoa

Useimmat katolisen kirkon kirkolliskokoukset olivat harvinaisen vaitonaisia Saatanasta, mutta vuonna 1215 neljäs lateraanikonsiili esitti ”juhlallisen uskontunnustuksen” (New Catholic Encyclopedia). Kaanonissa 1 sanotaan: ”Jumala loi paholaisen ja muut demonit luonteeltaan hyviksi, mutta omasta syystään heistä tuli pahoja.” Siinä lisätään myös, että he yrittävät jatkuvasti viekoitella ihmisiä. Tämä ajatus piinasi monia keskiajalla. Kaiken epätavalliselta vaikuttavan, kuten selittämättömien sairauksien, äkkikuolemien tai huonojen satojen, ajateltiin johtuvan Saatanasta. Vuonna 1233 paavi Gregorius IX julkaisi harhaoppisia vastaan useita bullia, joista yhden kohteena oli eräs oletettavasti Paholaista palvova ryhmä.

Se että Paholaisen ja hänen demoniensa uskottiin voivan riivata ihmisiä, johti pian joukkohysteriaan: voimakkaaseen noituuden pelkoon. Noitia kohtaan tunnettava pelko levisi kaikkialle Eurooppaan ja siirtolaisten mukana myös Pohjois-Amerikkaan 1200-luvulta 1600-luvulle. Jopa protestanttiset uskonpuhdistajat Martti Luther ja Jean Calvin hyväksyivät noitavainot. Noitaoikeudenkäyntejä, jotka perustuivat pelkkiin huhuihin tai pahansuopiin ilmiantoihin, järjestivät Euroopassa sekä inkvisitio että maalliset oikeusistuimet. ”Syyllisyyden” tunnustuksia kiristettiin yleisesti kiduttamalla.

Syyllisiksi todetuille voitiin langettaa kuolemantuomio, joka pantiin täytäntöön joko polttamalla tai – Englannissa ja Skotlannissa – hirttämällä. The World Book Encyclopedia kertoo uhrien määrästä: ”Joidenkuiden historioitsijoiden mukaan kristillinen kirkko tappoi vuosien 1484 ja 1782 välisenä aikana noituuden perusteella noin 300000 naista.” Jos Saatana oli tämän keskiaikaisen murhenäytelmän takana, kummat olivat hänen työrukkasiaan, tapetut vai heidän fanaattiset uskonnolliset vainoojansa?

Toiset uskovat, toiset eivät

1700-luvulla alkoi voittaa alaa rationalistinen ajattelutapa, joka tunnetaan valistuksena. Encyclopædia Britannica kertoo: ”Valistuksen filosofia ja teologia yrittivät työntää paholaisen pois kristittyjen mielestä keskiajan mytologisen mielikuvituksen tuotteena.” Roomalaiskatolinen kirkko reagoi tähän ja vahvisti uskonsa Saatanaan Vatikaanin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa (1869–70) ja toisti kantansa melko arasti Vatikaanin toisessa kirkolliskokouksessa (1962–65).

Kuten katolisessa New Catholic Encyclopediassa todetaan, virallisesti ”kirkko puoltaa uskoa enkeleihin ja demoneihin”. Ranskalainen katolinen tietosanakirja Théo kuitenkin myöntää, että ”monet kristityt eivät nykyään halua selittää maailman pahuutta paholaisen olemassaololla”. Viime vuosina katoliset teologit ovat tasapainoilleet virallisen katolisen opin ja nykymielipiteen välillä. Encyclopædia Britannica sanoo: ”Liberaali kristillinen teologia pitää yleensä Saatanaa koskevaa Raamatun kielenkäyttöä kuvakielenä, jota ei tule ymmärtää kirjaimellisesti – mytologisena yrityksenä ilmaista maailmankaikkeudessa vallitsevan pahuuden todellisuus ja laajuus.” Protestanteista teoksessa mainitaan: ”Nykyinen liberaali protestanttisuus ei yleensä katso uskoa persoonalliseen paholaiseen tarpeelliseksi.” Mutta tulisiko tosi kristittyjen pitää sitä, mitä Raamatussa sanotaan Saatanasta, pelkkänä kuvakielenä?

Mitä Raamattu opettaa

Ihmisten filosofia ja teologia eivät ole tarjonneet pahuuden alkuperälle parempaa selitystä kuin Raamattu. Se mitä Raamattu sanoo Saatanasta, on avain sen ymmärtämiseen, mistä pahuus ja ihmisten kärsimykset johtuvat ja miksi pahin kuviteltavissa oleva väkivalta muuttuu vuosi vuodelta vain pahemmaksi.

Jotkut voivat pohtia, että jos Jumala on hyvä ja rakkaudellinen Luoja, miten hän saattoi luoda Saatanan kaltaisen pahan henkiolennon. Raamattu esittää sellaisen periaatteen, että kaikki Jehova Jumalan työt ovat täydellisiä ja että kaikilla hänen älyllisillä luomuksillaan on vapaa tahto (5. Mooseksen kirja 30:19; 32:4; Joosua 24:15; 1. Kuninkaiden kirja 18:21). Näin ollen henkiolennon, josta tuli Saatana, on täytynyt ensin olla täydellinen luomus ja sitten poiketa totuuden ja vanhurskauden tieltä tahallisesti (Johannes 8:44; Jaakobin kirje 1:14, 15).

Saatanan kapinallinen menettely vastaa monin tavoin ”Tyroksen kuninkaan” toimintaa. Tätä kuningasta kuvailtiin runollisesti ”täydelliseksi kauneudessa” ja ’moitteettomaksi teillään luomisensa päivästä asti, kunnes hänestä löytyi epävanhurskautta’. (Hesekiel 28:11–19.) Saatana ei kiistänyt sitä, että Jehova on Korkein ja Luoja. Miten hän olisikaan voinut, kun Jumala oli luonut hänet. Saatana kuitenkin kyseenalaisti Jehovan hallitsemistavan. Eedenin puutarhassa Saatana vihjasi, että Jumala pidätti ensimmäiseltä ihmisparilta jotakin sellaista, mihin heillä oli oikeus ja mistä heidän hyvinvointinsa riippui. (1. Mooseksen kirja 3:1–5.) Hän sai Aadamin ja Eevan kapinoimaan Jehovan oikeudenmukaista hallitusvaltaa vastaan ja tuotti näin heille ja heidän jälkeläisilleen synnin ja kuoleman (1. Mooseksen kirja 3:6–19; Roomalaisille 5:12). Täten Raamattu osoittaa, että Saatana on ihmisten kärsimysten perimmäinen syy.

Ennen vedenpaisumusta Saatanan kapinaan liittyi toisiakin enkeleitä. He ruumiillistuivat ihmisiksi tyydyttääkseen halunsa nauttia sukupuolisuhteista ihmisten tyttärien kanssa. (1. Mooseksen kirja 6:1–4.) Vedenpaisumuksessa nämä luopioenkelit palasivat henkimaailmaan, mutta eivät ”alkuperäiseen asemaansa” Jumalan luokse taivaaseen (Juudaan kirje 6). Heidät alennettiin sakean hengellisen pimeyden tilaan (1. Pietarin kirje 3:19, 20; 2. Pietarin kirje 2:4). Heistä tuli demoneja, jotka eivät enää palvelleet Jumalan hallitusvallan alaisuudessa vaan olivat alamaisia Saatanalle. Demonit eivät ilmeisesti enää kykene ruumiillistumaan, mutta he pystyvät silti vaikuttamaan voimakkaasti ihmisten mieleen ja elämään, ja epäilemättä he ovat syynä suureen osaan nykyisestä väkivallasta (Matteus 12:43–45; Luukas 8:27–33).

Saatanan valta lähellä loppuaan

On ilmeistä, että pahuuden voimat vaikuttavat maailmassa nykyään. Apostoli Johannes kirjoitti: ”Koko maailma on paholaisen vallassa.” (1. Johanneksen kirje 5:19.)

Täyttyneet Raamatun ennustukset kuitenkin osoittavat, että Paholainen aiheuttaa maailmassa yhä suurempia kärsimyksiä, koska hän tietää, että ”hänen aikansa [aiheuttaa tuhoa ennen hänen kahlitsemistaan] on lyhyt” (Ilmestys 12:7–12; 20:1–3). Saatanan hallitusvallan loppu merkitsee alkua vanhurskaalle uudelle maailmalle, missä kyyneleitä, kuolemaa ja kipua ”[ei] enää ole”. Silloin Jumalan tahto tapahtuu ”myös maan päällä niin kuin taivaassa”. (Ilmestys 21:1–4; Matteus 6:10.)

[Kuvat s. 4]

Babylonialaiset uskoivat väkivaltaiseen jumaluuteen Nergaliin (äärimmäisenä vasemmalla); Platon (vasemmalla) uskoi kahden toisiaan vastustavan ”Sielun” olemassaoloon

[Lähdemerkinnät]

Lieriö: Musée du Louvre, Paris; Platon: National Archaeological Museum, Athens, Greece

[Kuvat s. 5]

Irenaeus, Origenes ja Augustinus opettivat, että lunnaat maksettiin Paholaiselle

[Lähdemerkinnät]

Origenes: Culver Pictures; Augustinus: kirjasta Great Men and Famous Women

[Kuva s. 6]

Noitien pelko johti satojentuhansien teloittamiseen

[Lähdemerkintä]

Kirjasta Bildersaal deutscher Geschichte