”Yksi elämäni parhaimmista päivistä!”
”MASENNUS on nuorten yleisin ja todennäköisesti vakavin mielenterveysongelma”, toteaa valtion rahoittama australialainen laitos Beyondblue. Tutkimukset osoittavat, että joka vuosi noin 100000 nuorta australialaista kärsii masennuksesta.
Nuoret kristityt eivät ole immuuneja masennukselle. Usko Jehovaan on kuitenkin auttanut monia heistä voittamaan kielteiset tunteet ja nauttimaan nuoruudestaan. He ovat myös voineet tehdä hyvän vaikutuksen toisiin.
Tätä valaisee 18-vuotiaan Clairen kokemus. Hän kuuluu äitinsä kanssa Jehovan todistajien seurakuntaan Melbournessa. Kun isä jätti perheen, Claire masentui. Mutta hänen uskonsa taivaalliseen Isään Jehovaan pysyi vahvana. Eräänä päivänä perheen lääkäri Lydia tuli katsomaan Clairen äitiä, joka oli sairaana. Lydia tarjoutui ystävällisesti antamaan Clairelle kyydin ostoskeskukseen. Matkalla hän kysyi Clairelta, oliko hänellä poikaystävää. Claire selitti, että Jehovan todistajana hän ei seurustellut poikien kanssa huvin vuoksi. Tämä hämmästytti lääkäriä. Claire kertoi sitten, millaisia viisaita ratkaisuja Raamattu oli auttanut häntä tekemään. Lopuksi hän tarjoutui tuomaan lääkärille Raamattuun perustuvan julkaisun, josta hän oli itse saanut paljon apua. Kirjan nimi oli Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia.
Kolme päivää kirjan saamisen jälkeen Lydia soitti Clairen äidille kertoakseen, kuinka paljon hän oli pitänyt lukemastaan. Hän pyysi saada kuusi kirjaa kollegoilleen. Kun Claire toimitti ne hänelle, hän kertoi, että Clairen usko oli tehnyt häneen suuren vaikutuksen. Claire ehdotti, että he voisivat tutkia Raamattua yhdessä, mihin lääkäri suostui.
Tutkistelua pidettiin monta kuukautta lääkärin ruokatunnilla. Sitten Lydia kysyi, voisiko Claire tulla puhumaan nuorten masennuksesta erääseen seminaariin. Claire suostui, vaikka häntä pelottikin. Seminaarissa oli yli 60 ihmistä, ja siellä puhui neljä mielenterveyden ammattilaista, jotka kaikki olivat aikuisia. Sitten tuli Clairen vuoro. Hän korosti sitä, miten tärkeää on, että nuorilla on suhde Jumalaan. Hän selitti, että Jehova Jumala välittää suuresti nuorista ja auttaa kaikkia niitä, jotka pyytävät häneltä tukea ja lohdutusta. Lisäksi hän kertoi uskovansa, että Jehova poistaa pian kaikenlaiset fyysiset ja psyykkiset sairaudet (Jesaja 33:24). Millaisiin tuloksiin tällaisen hyvän todistuksen antaminen johti?
”Jälkeenpäin monet tulivat sanomaan, että heistä oli ollut vaikuttavaa kuulla jonkun nuoren puhuvan Jumalasta”, kertoi Claire. ”Levitin 23 Nuoret kysyvät -kirjaa. Kolme kuulijoiden joukossa ollutta tyttöä antoi minulle puhelinnumeronsa, ja yksi heistä tutkii nyt Raamattua. Se oli yksi elämäni parhaimmista päivistä!”