Johannes Wessel Gansfort – ”uskonpuhdistuksen edeltäjä”

Vuonna 1517 alkaneeseen protestanttiseen uskonpuhdistukseen liitetään yleensä nimet Luther, Tyndale ja Calvin, mutta vain harva on kuullut nimen Johannes Wessel tai Johannes Wessel Gansfort. Häntä on sanottu ”uskonpuhdistuksen edeltäjäksi”. Haluaisitko tietää tästä miehestä enemmän?

WESSEL syntyi vuonna 1419 Groningenin kaupungissa Alankomaissa. Toisin kuin useimmat 1400-luvulla eläneet ihmiset hän sai käydä koulua. Hyvästä menestyksestä huolimatta hänen täytyi keskeyttää lukunsa yhdeksänvuotiaana, koska hänen vanhempansa olivat rutiköyhiä. Onneksi muuan rikas leskirouva kuuli tästä nuoresta lahjakkuudesta, otti hänet suojatikseen ja tarjoutui kustantamaan hänen koulunkäyntinsä. Näin Wessel pystyi jatkamaan opintojaan. Aikanaan hän valmistui maisteriksi ja myöhemmin ilmeisesti myös teologian tohtoriksi.

Wesselin tiedonjano oli pohjaton. Noihin aikoihin kirjastoja oli kuitenkin harvassa. Vaikka hänen päivinään kirjanpainannassa keksittiinkin irtokirjakkeet, useimmat kirjat kirjoitettiin yhä käsin ja ne olivat kalliita. Wessel kuului sellaisten oppineiden ryhmään, jotka kulkivat kirjastosta ja luostarista toiseen etsimässä harvinaisia käsikirjoituksia ja pitkään kadoksissa olleita kirjoja. Sitten he kertoivat löydöistään toisilleen. Wessel keräsi valtavan määrän tietoa ja täytti muistikirjansa antiikin kirjallisuudesta jäljentämillään lainauksilla ja otteilla. Muut teologit suhtautuivat häneen usein epäluuloisesti, koska hän tiesi paljon sellaista, mistä he eivät olleet kuulleetkaan. Wesseliä sanottiin ”mestariväittelijäksi”.

”Miksette johdattaisi minua Kristuksen luo?”

Puolisensataa vuotta ennen uskonpuhdistuksen alkua Wessel tapasi Tuomas Kempiläisen (n. 1379–1471), jonka uskotaan kirjoittaneen kuuluisan teoksen nimeltä Kristuksen seuraamisesta (De Imitatione Christi). Hän kuului Yhteisen elämän veljet -nimiseen liikkeeseen, joka tähdensi hurskasta elämäntapaa. Wesselin elämäkerran kirjoittaja sanoo, että Tuomas Kempiläinen kehotti Wesseliä tuon tuostakin rukoilemaan apua neitsyt Marialta. Wessel vastasi: ”Miksette johdattaisi minua Kristuksen luo, joka kutsuu lempeästi kaikkia kuormitettuja tulemaan luokseen?”

Wesselin kerrotaan vastustaneen pappisvihkimystä. Kun häneltä kysyttiin, miksi hän kieltäytyi tonsuurista eli paljaaksi ajellusta päälaesta, joka oli pappissäädyn merkki, hän sanoi, ettei hän pelännyt hirsipuuta niin kauan kuin hänellä oli järki tallella. Hän viittasi ilmeisesti siihen, että pappisvihkimyksen saaneita ei voitu asettaa syytteeseen, ja tonsuuri näyttääkin säästäneen monta pappia hirttotuomiolta. Wessel vastusti myös joitakin yleisiä uskonnollisia tapoja. Häntä arvosteltiin esimerkiksi siitä, että hän kieltäytyi uskomasta niihin ihmeisiin, joita kuvailtiin tuohon aikaan suositussa kirjassa Dialogus Miraculorum. Saamaansa kritiikkiin hän vastasi: ”Olisi parempi lukea Pyhää Raamattua.”

”Tiedämme vain sen verran kuin kysymme”

Wessel opetteli hepreaa ja kreikkaa ja perehtyi laajalti varhaisten kirkkoisien kirjoituksiin. Hänen mieltymyksensä Raamatun alkukieliin on erittäin huomionarvoista siksi, että hän eli ennen Erasmus Rotterdamilaista ja Reuchlinia.a Uskonpuhdistusta edeltävänä aikana kreikan tuntemus oli harvinaista. Saksassa vain kourallinen oppineita osasi kreikkaa, eikä sen oppimista helpottamaan ollut apuneuvoja. Konstantinopolin kukistuttua vuonna 1453 Wessel tutustui luultavasti kreikkalaisiin munkkeihin, jotka olivat paenneet länteen, ja heiltä hän oppi kreikan alkeet. Hepreaa puhuivat noihin aikoihin lähinnä juutalaiset, ja Wessel on saattanut oppia kielen perustiedot juutalaiskäännynnäisiltä.

Wessel rakasti syvästi Raamattua. Hän piti sitä Jumalan henkeyttämänä kirjana ja uskoi, että kaikki Raamatun kirjat olivat täysin sopusoinnussa keskenään. Wesselin mielestä raamatunjakeet tuli selittää tekstiyhteyden mukaan eikä niitä saanut vääristellä. Jokaisen keinotekoiselta tuntuvan selityksen takana saattoi olla harhaoppi. Yksi hänen suosikkikohdistaan oli Matteuksen 7:7, jossa sanotaan: ”Etsikää herkeämättä, niin te löydätte.” Tämän jakeen perusteella Wessel uskoi lujasti, että oli hyödyllistä esittää kysymyksiä, sillä ”tiedämme vain sen verran kuin kysymme”.

Epätavallinen pyyntö

Vuonna 1473 Wessel kävi Roomassa ja pääsi siellä paavi Sikstus IV:n puheille. Sikstus oli ensimmäinen niistä kuudesta paavista, joiden törkeän moraaliton käytös johti lopulta protestanttiseen uskonpuhdistukseen. Historioitsija Barbara W. Tuchman sanoo, että Sikstus IV aloitti ajanjakson, jolle oli tyypillistä ”julkea, röyhkeä, häikäilemätön omanvoitonpyynti ja valtapolitiikka”. Täyttäessään virkoja hän suosi avoimesti sukulaisiaan, mikä tyrmistytti niin pappeja kuin maallikkojakin. Erään historiankirjoittajan mukaan Sikstus olisi ehkä halunnut pitää paavinviran sukunsa hallussa. Vain harva uskalsi tuomita nämä väärinkäytökset.

Wessel oli kuitenkin toista maata. Sikstus sanoi hänelle erään kerran: ”Poikani, pyydä mitä ikinä haluat, ja me annamme sen sinulle.” Wessel vastasi oikopäätä: ”Pyhä isä, – – koska te olette maan päällä korkeimman papin ja paimenen paikalla, pyydän – – teitä täyttämään ylevän tehtävänne niin, että kun lampaiden Suuri Paimen – – tulee, hän voi sanoa teille: ’Hyvin tehty, hyvä ja uskollinen palvelija, mene Herrasi iloon.’” Sikstus vastasi, että sehän oli hänen velvollisuutensa ja että Wesselin pitäisi pyytää jotain itselleen. Wessel sanoi: ”Siinä tapauksessa pyydän teitä antamaan minulle Vatikaanin kirjastosta kreikan- ja hepreankielisen Raamatun.” Paavi suostui pyyntöön mutta huomautti, että Wessel oli toiminut tyhmästi ja että hänen olisi pitänyt pyytää piispanvirkaa.

”Valhe ja virhe”

Sikstus tarvitsi kipeästi rahaa kuuluisan Sikstuksen kappelin rakentamiseen ja turvautui siksi aneiden myymiseen kuolleiden puolesta. Anekaupasta tuli valtavan suosittua. Eräässä paavinvallan historiasta kertovassa teoksessa sanotaan: ”Lesket ja surevat vanhemmat käyttivät kaikki varansa saadakseen omaisensa pois kiirastulesta.” (Vicars of Christ—The Dark Side of the Papacy.) Tavallinen kansa osti innoissaan aneita, sillä se uskoi lujasti, että paavi voisi taata heidän kuolleiden omaistensa pääsyn taivaaseen.

Wessel oli kuitenkin vakuuttunut siitä, ettei katolinen kirkko sen enempää kuin paavikaan voinut antaa syntejä anteeksi. Hän julisti, että anekauppa oli ”valhe ja virhe”. Hän ei myöskään uskonut, että ripittäytyminen papille oli välttämätöntä synninpäästön saamiseksi.

Lisäksi Wessel kyseenalaisti paavin erehtymättömyyden. Hän sanoi, että usko olisi hataralla pohjalla, jos ihmisten odotettiin aina uskovan paaveja, sillä hekin tekivät virheitä. Wessel kirjoitti: ”Jos prelaatit työntävät syrjään Jumalan käskyt ja vaativat tottelemaan omatekoisia käskyjään, – – se mitä he tekevät ja käskevät, on täysin turhaa.”

Wessel valmistaa tietä uskonpuhdistukselle

Wessel kuoli vuonna 1489. Vaikka hän olikin vastustanut joitakin kirkkoon ja sen toimintaan liittyneitä epäkohtia, hän pysyi katolilaisena, eikä kirkko tuominnut häntä kerettiläiseksi. Hänen kuoltuaan jotkut fanaattiset katoliset munkit yrittivät kuitenkin tuhota hänen kirjoituksensa, koska niitä ei pidetty puhdasoppisina. Lutherin päiviin tultaessa Wesselin nimi oli miltei vaipunut unohduksiin, yhtään hänen teostaan ei ollut painettu ja vain jokunen käsikirjoitus oli säilynyt. Wesselin teosten ensimmäinen painos julkaistiin viimein vuosina 1520–22. Siihen sisältyi Lutherin laatima kirje, jossa hän suositteli Wesselin kirjoituksia.

Wessel ei ollut Lutherin tapaan uskonpuhdistaja, mutta hän tuomitsi avoimesti jotkin epäkohdat, jotka johtivat uskonpuhdistukseen. McClintockin ja Strongin Cyclopediassa hänen sanotaan olevan ”tärkein niistä germaanista syntyperää olevista miehistä, jotka olivat valmistamassa tietä uskonpuhdistukselle”.

Lutherille Wessel oli liittolainen. Professori Cornelis Augustijn kirjoittaa: ”Luther vertaa omaa aikaansa ja kohtaloaan Elian kohtaloon. Samoin kuin tuo profeetta luuli, että vain hän oli jäänyt taistelemaan Jumalan taisteluja, Lutheristakin tuntui, että hän kamppaili aivan yksin kirkkoa vastaan. Mutta lukiessaan Wesselin teoksia hän tajusi, että Herra oli pelastanut ’Israelin jäännöksen’.” ”Luther jopa julistaa: ’Jos olisin lukenut hänen teoksiaan aikaisemmin, viholliseni saattaisivat luulla, että Luther on omaksunut kaiken Wesseliltä, olemmehan niin samanhenkisiä.’”b

”Te löydätte”

Uskonpuhdistus ei tapahtunut yhdessä yössä. Siihen johtanut ajatussuuntaus oli ollut vallalla jo jonkin aikaa. Wessel tajusi, että paavien turmeltuneisuuden takia haluttaisiin lopulta tehdä puhdistuksia. Hän sanoi kerran eräälle opiskelijalle: ”Ahkera poika, saat vielä nähdä päivän, jolloin kaikki tosi kristityt oppineet hylkäävät – – riidanhaluisten teologien opetukset.”

Wessel pani kyllä merkille jotkin aikansa epäkohdat ja väärinkäytökset muttei kyennyt paljastamaan Raamatun totuuden valoa kokonaan. Silti hän itse piti Raamattua kirjana, jota tuli lukea ja tutkia. Erään historiateoksen mukaan Wessel ”oli sitä mieltä, että koska Raamattu oli Pyhän Hengen henkeyttämä, se oli ehdoton auktoriteetti uskonasioissa” (A History of Christianity). Tosi kristityt uskovat nykyään, että Raamattu on Jumalan henkeytetty sana (2. Timoteukselle 3:16). Raamatun totuudet eivät ole enää hämärän peitossa, eikä niitä ole vaikea löytää. Nyt, vielä enemmän kuin ennen, pitää paikkansa Raamatun ohje: ”Etsikää herkeämättä, niin te löydätte.” (Matteus 7:7; Sananlaskut 2:1–6.)

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kuva s. 14]

WESSEL JA JUMALAN NIMI

Wessel käytti kirjoituksissaan Jumalan nimestä tavallisesti muotoa ”Johavah”. Hän puhui kuitenkin myös ainakin kaksi kertaa ”Jehovasta”. Professori H. A. Oberman käsittelee Wesselin näkemyksiä ja toteaa lopuksi hänen ajatelleen, että jos Tuomas Akvinolainen ja muut olisivat osanneet hepreaa, ”he olisivat huomanneet, että Moosekselle paljastettu Jumalan nimi ei tarkoita ’minä olen se, joka minä olen’, vaan ’minä tulen olemaan se, joka minä tulen olemaan’”.c Uuden maailman käännöksessä tuon nimen merkitys ilmaistaan oikein: ”Minä osoittaudun miksi osoittaudun.” (2. Mooseksen kirja 3:13, 14.)

[Alaviite]

[Lähdemerkintä]

Käsikirjoitus: Universiteitsbibliotheek, Utrecht

[Kuvat s. 15]

Wessel kyseenalaisti anekaupan, jolle paavi Sikstus IV antoi hyväksymyksensä.