Rauhaa rakastava kansa puolustaa hyvää mainettaan

JOULUKUUSSA 2009 ja tammikuussa 2010 kaksi Venäjän ylimmistä tuomioistuimista katsoi, että Jehovan todistajien uskonto on ekstremistinen, äärisuuntaa edustava. Historia näytti toistavan itseään. Neuvostovallan aikana tuhansia todistajia syytettiin perusteettomasti valtion vihollisiksi, minkä johdosta heitä karkotettiin ja suljettiin vankiloihin ja työleireihin. Hallitusjärjestelmän romahdettua Jehovan todistajien kunnia ja hyvä maine palautettiin virallisesti.a Mutta nyt jotkut ovat ilmeisesti päättäneet ryhtyä parjaamaan heitä jälleen.

Viranomaiset käynnistivät hyökkäyksen Jehovan todistajien uskonnonvapautta vastaan alkuvuodesta 2009. Pelkästään helmikuussa syyttäjät suorittivat yli 500 tutkintaa eri puolilla maata saadakseen selville, olivatko todistajat rikkoneet lakia. Seuraavina kuukausina poliisi teki ratsioita valtakunnansaleihin ja yksityiskoteihin rauhallisten uskonnollisten kokousten aikana ja takavarikoi kirjallisuutta ja yksityisomaisuutta. Todistajia auttamaan tulleita ulkomaisia lakimiehiä karkotettiin maasta ja heidät määrättiin maahantulokieltoon.

5. lokakuuta 2009 tullivirkailijat pidättivät Suomen vastaisella rajalla raamatullista kirjallisuutta sisältävän lähetyksen. Julkaisut oli painettu Saksassa ja osoitettu lukuisille Venäjällä toimiville seurakunnille. Lähetyksen tutki vaarallisten salakuljetustavaroiden käsittelyyn erikoistunut tulliviranomaisten yksikkö, koska virallisessa määräyskirjeessä luki, että lähetys ”saattaa sisältää uskonnollista vihamielisyyttä lietsovaa materiaalia”.

Ahdistelu saavutti pian kriittisen pisteen. Venäjän federaation ja siihen kuuluvan Altain tasavallan korkeimmat oikeudet päättivät, että joukko todistajien käyttämiä julkaisuja – muun muassa lehti, jota parhaillaan luet – olivat ekstremistisiä. Jehovan todistajat valittivat ratkaisuista ja kansainvälinen yhteisö ilmaisi huolestuneisuutensa, mutta turhaan. Ratkaisut ovat yhä voimassa, joten noiden raamatullisten julkaisujen maahantuonti ja levittäminen on Venäjällä edelleen laitonta.

Miten todistajat ovat reagoineet näihin yrityksiin liata heidän maineensa ja rajoittaa heidän toimintaansa? Mitä nuo tuomioistuinten ratkaisut merkitsevät kaikkien Venäjän kansalaisten uskonnonvapaudelle?

Nopea reagoiminen kasvavaan uhkaan

Perjantaina 26. helmikuuta 2010 noin 160 000 Jehovan todistajaa kaikkialla Venäjällä ryhtyi levittämään erikoistraktaattia nimeltä ”Toistuuko historia? Kysymys Venäjän kansalaisille”, jota oli painettu 12 miljoonaa kappaletta. Esimerkiksi Usolje-Sibirskojessa Siperiassa sadat todistajat – joukossa myös niitä, jotka oli vuonna 1951 karkotettu Siperiaan uskonsa vuoksi – kokoontuivat kadulla aamulla puoli kuudelta ja lähtivät 40 asteen pakkasta uhmaten jakamaan omaa 20 000 traktaatin osuuttaan.

Todistajat ilmoittivat tästä kolmipäiväisestä traktaattikampanjasta lehdistötilaisuudessa Moskovassa. Sinne oli kutsuttu puhujaksi muun muassa Lev Levinson venäläisestä Ihmisoikeuksien instituutista. Hän kertoi lyhyesti todistajien järjettömästä ahdistelusta ja vainosta natsi-Saksassa ja Neuvostoliitossa sekä senjälkeisestä virallisesta kunnianpalautuksesta. Hän sanoi: ”Kaikki neuvostovallan aikana vainon kohteeksi joutuneet uskontokunnat rehabilitoitiin presidentti Jeltsinin julistuksella, ja kaikki menetetty omaisuus oli määrä palauttaa. Jehovan todistajilla ei ollut mitään erityistä omaisuutta neuvostoaikana, mutta heidän maineensa puhdistettiin.”

Tuo maine on jälleen uhattuna. Levinson jatkoi: ”Sama valtio, joka ilmaisi pahoittelunsa, sallii nyt näiden ihmisten täysin perusteettoman vainoamisen.”

Kampanja herättää vastakaikua

Saavuttiko traktaattikampanja tavoitteensa? Levinson kertoi: ”Tullessani tähän [lehdistö]tilaisuuteen ihmiset lukivat metrossa pientä pamflettia, jota Jehovan todistajat levittävät tänään kaikkialla Venäjällä. – – ihmiset istuvat lukemassa sitä, ja sitä luetaan keskittyneesti.”b Seuraavassa joitakin kokemuksia.

Muuan iäkäs nainen muslimivoittoisella seudulla Keski-Venäjällä otti traktaatin vastaan ja kysyi, mitä se koski. Kun sen kerrottiin käsittelevän Venäjän ihmisoikeustilannetta, nainen huudahti: ”Vihdoinkin joku kiinnittää näihin asioihin huomiota! Venäjällä ollaan tässä suhteessa palaamassa neuvostoaikoihin. Paljon kiitoksia! Teette hyvää työtä!”

Kun eräälle naiselle tarjottiin traktaattia Tšeljabinskissa, hän sanoi: ”Olen jo saanut tämän ja lukenutkin sen. Olen ehdottomasti teidän puolellanne. En tiedä mitään muuta uskontokuntaa, joka puolustaisi uskoaan näin järjestyksellisesti. Te pukeudutte siististi ja käyttäydytte aina tahdikkaasti. Te olette selvästikin hyvin varmoja asiastanne. Näyttää siltä, että Jumala on teidän kanssanne.”

Pietarissa muuan mies kertoi jo saaneensa traktaatin, jolloin häneltä kysyttiin, oliko hän pitänyt lukemastaan. ”Kyllä”, hän vastasi. ”Kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitäni, ja kyyneleet nousivat silmiini. Isoäitini joutui vainotuksi [neuvostoaikana], ja hän kertoi minulle paljon muista vangeista. Monet heistä olivat rikollisia, mutta joukossa oli myös uskonsa vuoksi vangittuja syyttömiä ihmisiä. Minusta jokaisen pitäisi tietää, mitä tapahtui, joten toimitte aivan oikein.”

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan Venäjällä?

Jehovan todistajat arvostavat sitä vapautta, joka heillä on ollut Venäjällä parikymmentä vuotta, mutta he tietävät hyvin, miten helposti vapaus voidaan viedä. Aika näyttää, merkitseekö tämä heitä vastaan kohdistettu parjauskampanja Venäjän vajoamista uuteen pimeään vainon aikaan.

Todistajat ovat kuitenkin päättäneet lujasti jatkaa Raamatun rauhan ja toivon sanoman saarnaamista, tapahtuupa mitä tahansa. Erikoistraktaatissa ilmaistaan ytimekkäästi heidän päättäväisyytensä: ”Vaino ei tule koskaan saavuttamaan tarkoitustaan. Me emme lakkaa puhumasta tahdikkaasti ja kunnioittavasti Jehova Jumalasta ja hänen Sanastaan, Raamatusta (1. Pietarin kirje 3:15). Emme lakanneet ollessamme natsi-Saksan hirmutekojen maalitauluna, emme lakanneet tässä maassa harjoitetun sorron synkimpinä päivinä emmekä lakkaa nytkään. (Apostolien teot 4:18–20.)”