Olivétan – ranskankielisen Raamatun ”vaatimaton pieni kääntäjä”
Oli syyskuun 13. päivä 1540. Poliisi oli tekemässä kotietsintää Collin Pellencin talossa ja löysi salaisesta huoneesta epäilyttävää aineistoa. Joukossa oli suurikokoinen kirja, jonka toisella sivulla luki: ”P. Robert Olivetanus, vaatimaton pieni kääntäjä.” Se oli valdolaisten Raamattu! Pellenc vangittiin, tuomittiin kerettiläisyydestä ja poltettiin elävältä.
NIIN Ranskassa kuin muuallakin Euroopassa katolinen kirkko oli tuohon aikaan jatkuvasti uskonpuhdistajien kintereillä pyrkiessään tukahduttamaan heidän ”petolliset” oppinsa. Yksi heistä oli Dauphinén maakunnasta Kaakkois-Ranskasta kotoisin oleva tulisieluinen Guillaume Farel, joka oli päättänyt voittaa koko ranskankielisen maailman protestanttien johtohahmon Martti Lutherin opetusten puolelle. Farel tiesi, että keskeinen ase aatteiden taistossa oli painettu sana. Saavuttaakseen päämääränsä hän tarvitsi pamfletteja ja tutkielmia sekä Raamattuja. Mutta kuka rahoittaisi niiden painamisen? Eivätkö tähän tehtävään sopisi valdolaiset, riippumaton uskonnollinen ryhmä, joka oli omistautunut saarnaamaan Raamatun sanomaa?
Chanforanin synodi
Syyskuun puolivälissä 1532 valdolaiset saarnaajat, barbet, pitivät kokouksen, synodin, Chanforanin kylässä Torinon lähellä. Valdolaisten sekä uskonpuhdistuksen johtajien välillä oli ollut ajatustenvaihtoa jo joitakin vuosia, ja nyt Farel sekä eräät muut kutsuttiin synodiin. Valdolaiset halusivat tietää, saarnasiko Luther opetuslapsineen samanlaisia oppeja kuin he itse.a
Chanforanissa Farelin kaunopuheisuus vakuutti kuulijat. Kun valdolaiset näyttivät hänelle vanhoja omakielisiä Raamattujaan, jotka oli kirjoitettu käsin, hän sai puhuttua heidät rahoittamaan ranskankielisen Raamatun painamisen. Toisin kuin vuonna 1523 ilmestynyt käännös, jonka Lefèvre d’Étaples oli kääntänyt latinasta, uusi käännös perustuisi hepreaan ja kreikkaan. Mutta kuka kykenisi moiseen tehtävään?
Farel tiesi juuri oikean miehen. Hänen nimensä oli Pierre Robert, lisänimeltään Olivétan,b ja hän oli Picardiesta Pohjois-Ranskasta kotoisin oleva nuori opettaja. Jean Calvinin serkkuna hän oli ensimmäisiä uskonpuhdistajia ja siksi luotettava. Lisäksi hän oli opiskellut Strasbourgissa Raamatun kieliä useita vuosia.
Farelin ja monien muiden tavoin Olivétan oli löytänyt turvapaikan Sveitsistä, ja nyt hänen ystävänsä pyysivät häntä hartaasti ottamaan käännöstehtävän vastaan. Kieltäydyttyään useita kertoja hän viimein suostui kääntämään Raamatun ”heprean ja kreikan kielien mukaan ranskaksi”. Valdolaiset kokosivat 500 kultakruunua siitä 800 kruunun summasta, jonka teoksen painaminen maksaisi – kokonaisen omaisuuden!
Korppi ja satakieli
Alkuvuodesta 1534 Olivétan vetäytyi Alpeille ja ryhtyi työhön ”äänettömien opettajien”, kirjojensa, ympäröimänä. Kuka tahansa nykytutkija olisi kateellinen hänen kirjastostaan, johon kuului muun muassa syyrialaisia, kreikkalaisia ja latinalaisia raamattulaitoksia, rabbien selitysteoksia sekä kaldean kielioppeja. Tärkein kaikista oli Venetsiassa painettu ajantasainen laitos Raamatun heprealaisesta alkutekstistä.
Olivétanin käännös niin sanotusta Uudesta testamentista pohjautui Lefèvre d’Étaplesin ranskannokseen, mutta hän tarkisti monia kohtia hollantilaisen oppineen Erasmus Rotterdamilaisen kreikkalaisesta tekstilaitoksesta. Sananvalinnassaan hän pyrki usein irrottautumaan katolisuuden otteesta. Hän esimerkiksi korvasi ”piispan” ”valvojalla”, ”arvoituksen” ”salaisuudella” ja ”kirkon” ”seurakunnalla”.
Niin sanotun Vanhan testamentin Olivétan halusi ehdottomasti kääntää alkukielestä hepreasta sana sanalta. Hän sanoi humoristisesti, että heprean kääntäminen ranskaksi oli kuin ”opettaisi suloista satakieltä laulamaan käheän korpin laulua”!
Heprealaisessa tekstissä esiintyi Jumalan nimi Tetragrammina tuhansia kertoja. Olivétan käänsi sen sanalla ”Ikuinen”, josta sittemmin tuli hyvin yleinen ranskankielisissä protestanttisissa Raamatuissa. Toisaalta monissa kohdissa, kuten esimerkiksi 2. Mooseksen kirjan 6:3:ssa, hän käytti vastineena nimeä ”Jehova”.
12. helmikuuta 1535, vain vuoden kuluttua toimeksiannosta, kääntäjä ilmoitti työn tehdyksi! Ilmeisesti kulunut vuosi oli pitkän uurastuksen huipentuma, sillä hän myönsi ”kantaneensa tätä iestä aivan yksin jo kauan”. ”Olen tehnyt parhaani”, hän kirjoitti vaatimattomasti. Jäljellä oli enää tämän ensimmäisen alkukieliin pohjautuvan ranskankielisen Raamatun painaminen.
Pirot’n kirjapainossa
Seuraavaksi kuvaan astui Farelin ystävä ja uskonpuhdistajien kirjanpainaja Pierre de Wingle eli Pirot Picard. Katolinen kirkko oli pakottanut hänet lähtemään Lyonista, ja hän oli asettunut Neuchâteliin Sveitsiin vuonna 1533. Siellä hän ryhtyi valdolaisten rahoittamana valmistamaan runsain mitoin ”kumouksellista” aineistoa. Hänen painostaan tulivat esimerkiksi julisteet, joissa tuomittiin katolinen messu ja joita päätyi Ranskan katolisen kuninkaan Frans I:n käsiin.
Jälleen kerran de Winglen koneet olivat ahkerassa käytössä – nyt niillä painettiin Raamattua! Työn vauhdittamiseksi kummallakin painokoneella työskenteli neljä viisi henkeä, joista osa latoi tekstiä ja osa painoi. Lopulta ”vuonna 1535 neljäntenä päivänä kesäkuuta” de Wingle kirjoitti nimensä Olivétanin Raamatun julkaisijasivulle. Esipuheessaan kääntäjä omisti työnsä niille poloisille uskoville, jotka olivat ”kiusattuja ja alas painettuja” ”turhien perinteiden” johdosta.
Käännös täytti kaikki odotukset. Ranskannoksen kauneutta ja yksinkertaisuutta korosti tyylikäs, helppolukuinen goottilainen teksti, joka oli ladottu kahdeksi palstaksi ja jaettu lukuihin ja kappaleisiin. Reunahuomautukset todistivat kääntäjän oppineisuudesta, ja teoksen arvoa lisäsivät johdantokommentit, liitteet, taulukot ja runot. Viimeisellä sivulla oli lyhyt runo, jonka sanojen alkukirjaimista muodostuivat loppusoinnulliset säkeet: ”Tästä aarteesta teki julkisen / valdolaisten kansa evankelinen.”
Mestariteos – ja fiasko
Vaikka jossain vaiheessa Olivétanin työtä väheksyttiin, nykyään sitä pidetään yksimielisesti todellisena mestariteoksena, joka kertoo suuresta oppineisuudesta. Lisäksi sitä käytettiin protestanttisten raamatunkäännösten pohjana seuraavat kolmesataa vuotta.
Olivétanin Raamattua painettiin noin tuhat kappaletta, mutta se ei myynyt kehuttavasti. Syynä oli se, että protestanteilta puuttui tehokas jakeluverkko ja itse ranskan kieli muuttui juuri tuohon aikaan nopeasti. Lisäksi se viiden kilon painoisena ei ollut omiaan matkasaarnaajien kannettavaksi eikä salaa luettavaksi.
Vaikka laitos oli löytänyt tiensä jopa Ranskaan Collin Pellencin kotiin, kuten kirjoituksen alussa kerrottiin, se oli kaupallisesti fiasko. Vielä vuonna 1670, lähes 150 vuotta myöhemmin, eräällä geneveläisellä kirjakaupalla oli sitä yhä yksi kappale myytävänä.
”Nimetön ei mistään”
Olivétanin elämänvaiheet käännösurakan jälkeen ovat pitkälti hämärän peitossa. Häneltä ilmestyi peitenimillä tarkistetut Uuden testamentin sekä joidenkin Vanhan testamentin osien laitokset, ja lisäksi hän antautui toiselle intohimolleen, opetustyölle. Tehtäväänsä paneutuvana opettajana hän toimitti uudelleen nuorille tarkoitetun kirjansa Instruction des enfans (Lasten opettaminen), joka sisältää johdatuksen ranskan kielen lukemiseen sekä moraaliopetuksia, joita perustellaan yksinomaan Raamatusta otetuin esimerkein. Yksi hänen salanimistään oli Belisem de Belimakom, jonka merkitys on ’nimetön ei mistään’.
Olivétan kuoli hieman yli 30-vuotiaana vuonna 1538, mahdollisesti Roomassa. Nykyään kovinkaan moni ei tiedä, miten keskeinen osa tuolla nuorella picardielaisella oppineella oli ranskankielisen Raamatun leviämisessä, eikä hänen nimeään yleensä löydy hakuteoksista. Tämä olisi luultavasti sopinut mainiosti tuolle ”vaatimattomalle pienelle kääntäjälle”.
[Alaviitteet]
a Valdolaisten sulautumisesta uskonpuhdistajiin kerrottiin Vartiotornissa 15.3.2002 s. 20–23.
b Robertin etunimi oli alkujaan Louys, mutta hän vaihtoi sen sittemmin Pierreksi. Lisänimi Olivétan (Olivetanus) johtunee siitä, että ahertaessaan pitkiä päiviä kirjallisten töidensä äärellä hän käytti runsaasti oliiviöljyä saadakseen valoa.
[Kuvan lähdemerkintä s. 18]
Archives de la Ville de Neuchâtel, Suisse /Photo: Stefano Iori
[Kuvien lähdemerkinnät s. 19]
Kuva vasemmalla: Alain Leprince - La Piscine-musée, Roubaix/Courtesy of the former Bouchard Museum, Paris
Kuvat keskellä ja oikealla: Société de l’Histoire du Protestantisme Français, Paris
[Kuvan lähdemerkintä s. 20]
Société de l’Histoire du Protestantisme Français, Paris