Jehovan henkeen luottaminen
1 Jehovan kansa tulee jatkuvasti yhä tehokkaammaksi hyvän uutisen saarnaamisessa. Henkilökohtainen ja perhetutkistelu, kokouksissa käyminen ja keskusteluun osallistuminen siellä sekä kokemuksen saaminen erilaisissa palveluspiirteissä on tehnyt sille mahdolliseksi puhua totuutta rohkeasti ja selvästi.
2 Mutta on joitakuita, jotka eivät osallistu niin täysipainoisesti kuin voisivat talosta-taloon-työhön ja muihin palveluspiirteisiin ilmeisesti siksi, etteivät tunne olevansa yhtä päteviä kuin toiset. Joissakin seurakunnissa suunnilleen neljäsosa julistajista on epäsäännöllisiä ja melkoinen joukko käyttää vähemmän kuin viisi tuntia kuukaudessa palvelukseen. Mistä tämä johtuu? Ehkä heidän maallinen koulutuksensa oli niukkaa. Tai ihmisten tapaaminen ei ole heille helppoa. Heitä voivat pidätellä myös muut syyt.
3 Pitäisikö tällaisten syiden estää jotakuta osallistumasta täysin määrin evankeliuminpalvelukseen? Ei totisesti! Nyt jos koskaan meidän tulisi ymmärtää, millaista osaa Jehovan henki näyttelee ja miten se auttaa meitä todistamistyössämme. Jeesus sanoi muutamille opetuslapsilleen: ”Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!” (Luuk. 11:13) Jehova pystyy peittämään minkä tahansa vajavaisuuden, mikä meillä saattaa olla. – Mark. 13:11.
4 Raamattu osoittaa selvästi, että nykyinen maailmanlaajuinen kokoamistyö on enkelien valvonnassa. Jeesus sanoi: ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, . . . hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.” (Matt. 25:31, 32) Emmekö olekin kuulleet ja lukeneet viime aikoina monia kokemuksia julistajista, jotka ovat ”käyneet vielä yhdellä ovella” ja löytäneet jonkun odottamassa todistajan käyntiä? Tai julistajasta, joka oli peräänantamaton tehdäkseen uusintakäynnin tai käynnin ei-tavatun luokse, ja hän tapasi jonkun, joka nimenomaan odotti löytävänsä totuuden? Myöhemmin he kertoivat, että oli aivan kuin enkeli olisi johtanut heitä sen varmistamiseksi, että tuo käynti tehtiin. Enkelit voivat ohjata vähemmän kokeneita julistajia aivan samalla tavalla kuin kokeneitakin.
5 Hyvin kyvykkäiden ja kokeneiden julistajien tulisikin pitää aina tämä asia mielessään. Jokaisen meistä tulisi luottaa täysin Jehovaan. Julistajan ei tulisi ajatella, että hän saa omalla voimallaan aikaan sen, mitä tapahtuu. On monesti todettu, että julistajat, joiden voitaisiin ajatella olevan vähemmän tehokkaita, ovat todellisuudessa saaneet erinomaisia tuloksia evankeliuminpalveluksessa. Usein heidän ilonsa on vielä suurempi kuin toisten, koska on niin ilmeistä, että Jumalan henki tuki heitä tuloksiin pääsemisessä.
6 Eräs kierrospalvelija kertoo, että kun hän työskentelee julistajien kanssa kentällä, hän pitää äänettömän rukouksen julistajan puolesta sen sijaan, että vain odottaisi huoneenhaltijan tulemista ovelle. Hän rukoilee, että Jumalan henki auttaisi julistajaa esittämään sanoman hyvin ja tekisi ovenavaajasta vastaanottavamman. On hyvä pyytää Jehovalta hänen henkeään ennen palvelusta, sen aikana ja sen jälkeen.
7 Toinen kierrospalvelija sanoo havainneensa, että ne julistajat, jotka luottavat vahvasti Jehovan henkeen, ovat onnellisempia työssään. Niinpä kun hän kenttäpalveluskokouksessa kannustaa julistajia pyrkimään suurempaan tehokkuuteen palveluksessa ja esittää parannusehdotuksia, hän kehottaa heitä samalla odottamaan Jehovalta siunausta työlleen. Kun julistajat katselevat evankeliuminpalvelusta tältä näkökannalta, he kiittävät Jehovaa arvostavin sydämin kokemastaan menestyksestä eivätkä masennu, jos alueella ilmenee vastakaikua vain vähän tai ei lainkaan.
8 Omatessaan tämän oikean näkemyksen sekä vähemmän kokeneet että kokeneet julistajat ovat onnellisia palveluksessa. Jos sinua siis aika ajoin vaivaa jonkinlainen epäpätevyyden tunne, niin valmistaudu parhaan kykysi mukaan ja järjestä asiasi siten, että voit osallistua täysin määrin työhön. Menestys ei johdu omasta voimastasi. Jumala on se, joka antaa kasvun. – 1. Kor. 3:6, 7.