Teokraattisia uutisia
◆ Tikkurilan seurakunta iloitsi palvelusvuoden 1970 aikana runsaasta kasvusta. Vuoden aikana aloitti 23 uutta julistajaa palveluksen; 17 oli kasteella tämän kesän piirikonventeissa.
◆ Perun uusi julistajahuippu, 4231, merkitsi 25 prosentin kasvua viime vuoden keskimäärästä. Kirjojen levitys oli kolminkertainen viime toukokuuhun verrattuna.
◆ 1607 julistajan raportoidessa Salvadorissa viime vuoden keskimäärä ylitettiin 24 prosentilla. Kastettujen määrä oli 60 prosenttia suurempi kuin samana aikana edellisenä vuonna.
◆ Haitissa iloittiin toukokuussa 26 prosentin kasvusta 1968 raportoidessa.
◆ Kierroskonventissa Tahitissa oli läsnä 257; 142 julistajaa raportoi toukokuussa. 11:n kastaminen konventissa kohotti siihen mennessä palvelusvuoden aikana kastettujen määrän 38:aan, kun taas koko edellisenä palvelusvuonna kastettiin 2.
◆ Indonesian uusi huippu on nyt 2471; kasvua 37 prosenttia.
◆ 47 prosentin kasvu nosti julistajamäärän 431:een Norsunluurannikolla. Julistajien keskiarvot olivat 17,3 tuntia, 11,1 uusintakäyntiä ja 1,3 raamatuntutkistelua.
◆ Madagaskarilla saavutettiin 36 prosentin kasvu, kun 469 raportoi. Lähetystyöntekijät, jotka karkotettiin kesäkuussa, saivat uudet määräykset viiteen muuhun maahan.
◆ Kenian 764 julistajaa edustavat 21 prosentin kasvua. Uudet huiput myös uusintakäynneissä, tutkisteluissa ja esitelmissä.
◆ Argentiina raportoi 16689 julistajan huipun ohella 18551 raamatuntutkistelua ja keskimäärin 11 tuntia ja 6,5 uusintakäyntiä julistajaa kohti.