Onko teillä ne kaikki?
1 Mitkä? Esitelmät. Onko teillä ne kaikki seurakunnassanne? Seura on varannut hyvin kiinnostavaa aineistoa jäsennyksen muodossa, ja puheita riittää suunnilleen kahdeksi vuodeksi, jos joka viikko esitetään yksi.
2 Kun jäsennykset lähetettiin seurakuntiin, palvelijat tekivät sellaiset järjestelyt, että joka kierroksella olisi valmistautuneita ja käytettävissä olevia puhujia, jotka voisivat pitää joka ainoan esitelmän sarjassa. Joillakin alueilla on kuitenkin kuulemamme mukaan kehittynyt sellainen tilanne, että kun puhujia on muuttanut pois, joitakin puheita ei ole nyt määrätty kenellekään tietyillä kierroksilla. Siksi palvelijoiden tulisikin kysyä itseltään pohtiessaan tätä kasvatuksellista ohjelmaa, onko kierroksella mahdollisuuksia järjestää joku puhumaan kustakin aiheesta, ja myös, mitä tehdään jokaisen puheen esittämiseksi seurakunnassanne alueellanne olevien ”lampaiden” hyödyksi. Jos samat puheet pidetään uudelleen kahden vuoden kuluttua tai niillä main, siitä on ehdottomasti hyötyä koko seurakunnalle ja erikoisesti järjestön yhteyteen tulleille monille uusille. Kahden vuoden kuluessa puhujilla on mahdollisuus muokata puheitaan ja saattaa ne ajan tasalle, mitä päivän tapahtumiin ja tilanteen kehittymiseen tulee. Vaikka siis joku on kuullut jonkin puheen aikoinaan, siinä tulee olemaan uusia piirteitä, joten se on aina kiinnostava kuuntelijoille.
3 Puhujilla on suuri vastuu. Heidän tulisi olla huolellisia puheen valmistamisessa ja tehdä voitavansa harjoitellakseen esitystään, niin että siitä tulee todella hyvä. Mieti, keitä kokouksessa tulee olemaan läsnä. On tärkeätä käyttää ilmaisuja, joita kaikki ymmärtävät, ja soveltaa puheen jaksoja tiettyihin yleisön osiin jäsennyksen ehdottamalla tavalla. Puhujalla tulisi olla teemasta selvä kuva mielessään ja hänen tulisi ymmärtää perusteellisesti pääkohtien suhde teemaan. Sellaiset apuvälineet kuin kartat, kuvat, heijastettavat kuultokuvat ja muut välineet voivat lisätä aineiston tehoa ja niitä voidaan käyttää, mutta niiden täytyy täyttää esityksen asettamat vaatimukset ja selvittää kyseisiä kohtia, eikä siis saattaa itseään puhetta varjoon tai olla pelkästään huvittavia.
4 Suunnitelkaa nyt vuoden 1971 toimintaohjelma. Jos haluatte, voitte sisällyttää siihen puheita Totuus- ja ”Jumalan sana” -kirjoista ja tilata jakeluilmoituksia niitä samoin kuin muitakin puheita varten.
5 Olemme panneet merkille, että saamme jakeluilmoitustilaukset varsin usein liian myöhään. Painomme tekee parhaansa voidakseen käsitellä ne saapumisviikolla tai seuraavalla, mutta se ei ole aina mahdollista. Jakeluilmoitukset tulisi tilata ainakin kuusi viikkoa etukäteen.
6 Ponnistele kuluvan vuoden aikana erikoisesti kutsuaksesi esitelmiin kiinnostuneet, joille johdetaan tutkistelua tai joita tavataan uusintakäynneillä.