Hyvän uutisen esittäminen niille, joita on vaikea tavata
1 Mitä voidaan tehdä henkilökohtaisen kosketuksen saamiseksi niihin, joita ei tavata kotoa useista yrityksistä huolimatta? On hyvä koettaa käydä eri aikoina viikolla, iltaisin ja viikonlopulla. Mutta jos he ovat yhä poissa kotoa, mitä voidaan tehdä henkilökohtaisen kosketuksen saamiseksi näihin henkilöihin?
2 Jotkut julistajat merkitsevät huoneenhaltijan nimen muistiin ovesta tai postilaatikosta, jos niissä on nimi, ja tämän tiedon perusteella he etsivät henkilön puhelinnumeron ja yrittävät saada henkilökohtaisen kosketuksen soittamalla puhelimella johonkin sopivaan aikaan. Julistaja voi puhelimitse selittää tahdikkaasti, että on tehty useita epäonnistuneita yrityksiä löytää heidät kotoa, ja ottaen huomioon sen tärkeyden, mitä Raamattu kertoo näistä kriittisistä ajoista, näytti sopivalta ottaa heihin yhteys tällä tavalla. Hyvä arvostelukyky ja esityksen lyhyys ovat tärkeitä.
3 Jos ovelle jätettiin lehti tai tutkistelumainos, tästä voidaan mainita keskustelussa. Lyhyt ja harkittu esitys puhelimitse saattaa johtaa erinomaisiin tuloksiin ja tarjota tilaisuuden tehdä täsmällinen sopimus tapaamisesta silloin, kun he ovat kotona. Tätä ehdotusta on käytetty hyvin tuloksin tapauksissa, missä henkilöä ei monista yrityksistä huolimatta tavoiteta, mutta hänen nimensä on käytettävissä.
4 Miten monet meistä ovatkaan tehneet lukuisia uusintakäyntejä vain todetakseen, että ketään ei ole kotona! Tällöinkin puhelimen käytöstä voi olla hyötyä, kun tehdään sopimuksia uusintakäyntien ajasta. Eräs sisar kirjoittaa: ’Kokosin eräänä iltapäivänä kaikki uusintakäynti-muistiinpanoni yhteen. Tein luettelon kaikkien niiden nimistä ja puhelinnumeroista, joiden kanssa olin kerran tutkinut tai joilta olin saanut tilauksen. Soitin heille ja sovin uusintakäyntijärjestelyistä.’ Useimmat heistä pitivät kiinni sopimuksesta. Tämä auttoi häntä tekemään paljon sinä aikana, minkä hän saattoi käyttää kenttäpalvelukseen. Hän sai mm. useita tilauksia.
5 Jos huoneenhaltijalla ei ole puhelinta tai jos julistajaa miellyttää, hän voi lähettää siististi kirjoitetun kirjeen niille, joita ei voida tavoittaa henkilökohtaisesti. Jotkut julistajat, joiden sairaus ei salli heidän osallistua talosta-taloon-työhön, tekevät kiitettävää työtä kirjoittamalla kirjeitä ei-tavatuille toisten julistajien antamien tietojen perusteella. Jotkut taas kirjoittavat tällaisia kirjeitä silloin, kun olosuhteet sitovat heidät tilapäisesti kotiin.
6 Toinen tehokkaasti käytetty tapa tavoittaa henkilöitä, joita on vaikea löytää kotoa, on katutyö. Eräs tienraivaaja-seurakunnanpalvelija kirjoittaa: ”Muutamien viime kuukausien aikana olen saanut suurenmoisia kokemuksia suorittaessani lehtityötä kadulla. Todistaminen kadulla tapaamilleni ihmisille on johtanut monien lehtien levittämiseen, tilausten saamiseen ja kolmen raamatuntutkistelun aloittamiseen.” Hän esitti myös tämän oivallisen ehdotuksen: ”Olen havainnut katutyössä paremmaksi seistä kulmassa tai paikassa, missä ei ole liian paljon ohikulkijoita. Seistessäsi yksin ihmiset voivat nähdä sinut ja voit lähestyä heitä hymyillen ja iloisesti tervehtien. He ovat ystävällisempiä, ja monet pysähtyvät keskustelemaan kanssasi.”
7 Näiden ehdotusten soveltaminen siinä määrin kuin mahdollista auttaa meitä antamaan todistusta monille ihmisille, joita on vaikea tavata kotoa.