Hyvän uutisen esittäminen käyttäen erikoisnumeroita
1 Jonkin aikaa sitten otit yhteyttä moniin viranomaisiin, jotka ovat tekemisissä oikeuslaitoksen tai lain toimeenpanon kanssa, esittääksesi heille Herätkää!-lehden numeroa, joka käsitteli kysymystä ”Ovatko vankilat vastaus?”. Vastakaiku oli erinomainen. Sekä vankila- että poliisiviranomaiset kirjoittivat esittäen arvostuksensa. Kuulemamme mukaan poliisialokkaita vaadittiin eräässä paikassa lukemaan tuo Herätkää!-lehden numero.
2 Tämäntapainen suhtautuminen ei ole uutta. Eri ammattialoja edustaneet henkilöt ovat aikaisemminkin ilmaisseet arvostustaan samaan tapaan levittämissänne lehdissä olleiden erikoiskirjoitusten johdosta. Tämä johtuu siitä, että olette runsaasti levittäneet näitä lehtiä sen lisäksi, mitä normaalisti tehdään lehtien levittämiseksi kaikenlaisille ihmisille viikosta toiseen.
3 Saatat kysyä, mitä sitten saadaan aikaan erikoisnumeroilla ja epätavallisilla ponnisteluilla niiden levittämiseksi henkilöille, jotka ovat tekemisissä kyseisen ongelman tai aiheen kanssa. Eräs hyvistä tuloksista on kunnioituksen rakentaminen Jehovan kansaa, heidän noudattamiaan Raamatun periaatteita ja heidän tekemäänsä työtä kohtaan. Lisäksi he oppivat, että on olemassa ihmisjoukko, joka noudattaa näitä vanhurskaita periaatteita ja joka ei sen vuoksi aiheuta tai lisää yhteiskunnan ongelmia, vaan pikemminkin vaikuttaa hyvään suuntaan. Näin murretaan ennakkoluuloja ja avataan tietä lisätodistuksen antamiselle jolloinkin tulevana aikana.
4 Uskomme, että monet edellä mainituista henkilöistä, jotka lukivat kirjoituksen vankiloista, arvostaisivat heinäkuun 15. päivän Vartiotornissa julkaistua erinomaista kirjoitusta. Jo aikaisemmin lukemansa johdosta he saattavat olla hyvin vastaanottavaisia. Tämän tuloksena joitakuita heistä voi olla mahdollista auttaa arvostamaan totuutta. Ja kuten Paavali kirjoitti Timoteukselle, Jumalan tahto on, että ”kaikenlaisia ihmisiä pelastuisi ja tulisi totuuden täsmälliseen tuntemukseen”. – 1. Tim. 2:1–4, Um.
5 Vartiotornin heinäkuun 15. päivän numero on erityisen sopiva vietäväksi tuomareille, poliiseille ja vankilaviranomaisille, koska se käsittelee erityisesti heitä koskevia kysymyksiä. Yksi pääaiheista on ”Miten suhtaudut valtaan?” Tämä on vakava ongelma näille miehille, ja monet heistä epäilemättä arvostavat Vartiotornin kantaa asiassa. Ehdotamme, että käynnistätte samat ponnistukset viranomaisten tavoittamiseksi tämän lehden kanssa kuin teitte Herätkää!-lehden suhteen.
6 On varmaan muitakin henkilöitä, jotka arvostaisivat tässä Vartiotornin numerossa olevaa aineistoa. Mielessämme ovat työnantajat, myös opettajat, neuvojat ja koulujen johtohenkilöt. Kunnioituksen puute viranomaisia kohtaan koskee kaikkia näitä ihmisiä, ja heidän ongelmiinsa kiinnitetään huomiota tässä numerossa. Mitä voisit sitten tehdä yksityisenä julistajana – ja ehkä työskennellen yhdessä toisten kanssa seurakunnassa – saadaksesi tämän Vartiotornin numeron niiden ihmisten käsiin, jotka hyötyisivät siitä eniten nähdessään, että Jumalan sana ratkaisee ne ongelmat, jotka he ovat kohdanneet.
7 Maailmassa on nykyään vilpittömiä ihmisiä, jotka haluaisivat tehdä hyvää lähimmäisilleen. Mutta usein he ovat pettyneitä kokemuksissaan erilaisten ihmisten tekemien parannuskeinojen suhteen, jotka eivät koskaan täytä tarkoitustaan. He havaitsevat asioiden tulevan vain pahemmiksi. Jos he silloin lukevat, mitä Jumalalla on sanottavana, niin he voivat tajuta, että tämä on juuri sitä, mitä he ovat etsineet kaiken aikaa.
8 Jehova on suorittamassa loppuun ihmeellisen työnsä näinä ”viimeisinä päivinä”. Ihmiset eivät vain kuule hyvän uutisen suullista saarnaamista puhuessamme totuutta kaikissa sopivissa tilaisuuksissa, vaan monet myös lukevat levittämiämme julkaisuja.
9 Teemmekö parhaamme lehtien käyttämiseksi esittäessämme hyvää uutista? Esitämmekö niitä luottavaisina, ymmärtäen täysin sen hyvän, mitä voidaan aikaansaada? Miksi emme siis käyttäisi niitä täysimmin sekä normaalin todistamisemme yhteydessä että niiden erityisten ihmisryhmien hyväksi, jotka voivat olla niistä kiinnostuneita!