Ole uuttera – peri lupaukset
1 Raamatun tutkiminen on paljastanut meille Jehovan tekemät monet suurenmoiset lupaukset. Mutta kuka perii ne? Kirjoittaessaan heprealaisille apostoli Paavali vastaa: ”Jumala ei ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeänsä kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vielä palvelette. Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti, ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on.” (Hepr. 6:10–12) Jehova on suuri Työntekijä, ja hän arvostaa tekemäämme työtä. Niinpä Paavali muistuttaa meille, ettei Jehova unohda meidän työtämme, jos se on oikealaatuista työtä. Se vaatii uutteruutta, mikä merkitsee lujuutta, kestävää toimintaa ja ahkeruutta. On hyvä jos olemme olleet Jehovan työssä tähän saakka, mutta päätöksemme on jatkaa osoittaen tätä samaa uutteruutta loppuun saakka, koska palkinto on todella suuri.
2 Olemme nyt päässeet Vartiotornin tilausrynnistyksemme viimeiseen kuukauteen. Tämä on aikaa, jolloin ponnistelemme erityisen voimakkaasti uusien tilausten saamiseksi. Teemme paljon hyvää hankkimalla tilauksia kaikenlaisilta ihmisiltä. Nyt olemme varmaan tarjonneet tilausta niille kiinnostuneille, joita olemme tavanneet viime vuoden aikana, tai henkilöille, joille johdamme tutkistelua. Mahdollisesti voimme saada heidän kauttaan myös tietoja henkilöistä, joita he tuntevat ja joille saisimme myös tilauksen. Sellaiset mahdollisuudet voivat kuitenkin olla melko vähäisiä.
3 On siksi ilmeistä, että meillä on parhaat mahdollisuudet saada uusia tilauksia nyt menemällä ovelta ovelle ja tarjoamalla tilausta innokkaasti. On helppoa olla innostunut Vartiotornin sisällöstä. Se kertoo aina hyviä asioita ja paljastaa hyviä uutisia Jehovan suurenmoisista lupauksista. Ajattelehan esimerkiksi huhtikuun 15. päivän Vartiotornin aihetta ”Miten ylösnousemus hyödyttää kaikkia helvetissä olevia kuolleita”. Se antaa lohdullista toivoa, jota ihmiset tarvitsevat. Ja Herätkää!-lehti vetoaa monenlaisiin ihmisiin, koska sen esittämä kiinnostava tieto on hyvin vaihtelevaa. Huhtikuun 22. päivän numero esittää paljastavaa tietoa aiheesta ”Mihin uskonto johtaa ihmiskuntaa?”. Olemme todella varustautuneita menestykselliseen työhön, ja meidän tulisi oppia käyttämään välineitämme tehokkaasti.
4 Yksi tärkeä askel varustautumisessamme on lehtien sisällön tuntemus. Jos pidämme hyvin tärkeänä sitä, että saatuamme lehtemme luemme ne läpi niin pian kuin mahdollista ja samalla panemme merkille joitakin huomattavia kohtia, joiden uskomme vetoavan lähellä asuviin ihmisiin, niin meillä on hyvät edellytykset tarjota tilausta kiinnostavalla ja vakuuttavalta tavalla. Tultuamme taitaviksi työssämme olemme oppineet, että meidän täytyy esittää tarjous, mikäli aiomme menestyä levityksessämme. Lehdet vetoavat paremmin puhuteltavaan, jos kiinnitämme huomion ainakin yhteen pääkohtaan jossakin kirjoituksessa.
5 Monetkaan meistä eivät nyt ole itse tilaajia, koska saamme lehtemme valtakunnansalin lehtipöydästä. Mutta tämän ei pitäisi saada meitä ajattelemaan, että tilaukset ovat vähemmän tärkeitä. Me voimme mennä säännöllisesti valtakunnansaliin, joten emme menetä yhtäkään lehden numeroa. Mutta kenttäpalveluksessa tapaamamme ihmiset eivät ole samassa asemassa. Me olemme tavallisesti niin kiireisiä, ettemme mahdollisesti kykene palaamaan uudelleen ja toimittamaan heille jokaista lehteä säännöllisesti läpi vuoden, erityisesti silloin kun sää on huono. Koska lehdet sisältävät tietoa, joka on elintärkeää ihmisille, paras järjestely heitä varten on, että he tilaavat ne ja saavat kautta vuoden jokaisen lehden postitse. He tarvitsevat totuutta, joka auttaa heitä saamaan iankaikkisen elämän.
6 Kun käsittelemme nyt tätä aihetta, on hyvä mainita, että jos jotkut julistajat eivät pääse valtakunnansaliin säännöllisesti, koska he asuvat kaukana tai ovat heikkoja, heidän kaikkien olisi hyvä tilata lehdet itselleen. Siten he saavat aina hengellisen ravinnon kotiinsa, eikä heidän tarvitse odottaa toisinaan useita viikkojakin, ennen kuin saavat sen valtakunnansalista.
7 Työmme tekeminen perusteellisesti tuo meille tyydytyksen. Tavoitteemme rynnistyksen aikana on ollut auttaa ihmisiä tilausten avulla. Olemme kuitenkin oppineet käytännön kokemuksesta, että erilaisten olosuhteiden vuoksi kaikki eivät halua tilata lehtiä. Miten toimia silloin? Seuraava askel voisi olla yhden taskukokoisen kirjan tarjoaminen kahden lehden kanssa 1,85 markalla. Pienet kirjat eivät paina paljoa, joten olisi hyvä pitää muutamia kappaleita mukana niiden tarjoamiseksi silloin, kun tilausta ei tehdä. Voimme myös tarjota lehtien irtonumeroita.
8 Toinen askel uutteruudessamme voisi olla muistiinpanojen tekeminen kirjallisuuden levityksestä, ja silloin kun joku ei tilaa lehtiä mutta osoittaa jonkinlaista kiinnostusta, voitaisiin ponnistella erityisesti uusintakäynnin tekemiseksi ja lehtikierroksen muodostamiseksi levittämällä irtonumeroita säännöllisesti. Lopulta joistakuista lehtikierroksessamme olevista voi tulla tilaajia.
9 Vartiotornin tilausrynnistyksessä jo kuluneiden viikkojen aikana olemme voineet tavata monia ihmisiä. Jotkut osoittivat jossain määrin kiinnostusta, kun taas muutamat ilmaisivat sitä huomattavasti. Oletko tähän mennessä saanut yhtään tilausta? Oletko jo tehnyt uusintakäynnin uusien tilaajien luokse? Koska kerran olemme sytyttäneet kiinnostuksen tulen, on viisasta palata ennen kuin liian paljon aikaa kuluu ja lisätä öljyä, jotta tämä kiinnostuksen tuli voimistuisi. Innokkuutemme panee meidät liikkeelle auttamaan uusia arvostamaan omia hengellisiä etujaan. Tiedämme, että usein ihmiset tarvitsevat apua ymmärtääkseen ennustuksia koskevan kirjoituksen ja Vartiotornissa olevia syvällisempiä asioita, ja tässä meidän tulee auttaa heitä. Estääksemme heitä menettämästä kiinnostustaan lehtiin sen johdosta, että he eivät kykene ymmärtämään kaikkea, läsnäolomme heidän kodissaan on tärkeää. Jos puhumme heille lehdistä, jotka he saavat, he voivat ottaa esille kohtia, joihin he haluaisivat selvitystä.
10 Voimme havaita, että jotkut eivät ole vielä avanneetkaan lehteään. Yksi heitä hyödyttävä keino olisi puhua heille jostakin kiinnostavasta kohdasta, jonka opit lukiessasi viimeisen lehden, ja kysyä, ovatko he saaneet oman lehtensä. Tämä on erinomainen palvelus heille, jotta heidät saataisiin aloittamaan lukeminen, sillä tiedämme hyvin, etteivät lehdet hyödytä avaamattomina.
11 Varhaiskevään aika merkitsee hyvää tilaisuutta saada kosketus ihmisiin, joilla on silloin enemmän aikaa olla kotona. Maatiloilla ihmisillä on enemmän aikaa lukea, ja tämä voi olla parasta aikaa sinulle aloittaa raamatuntutkisteluja. Jos he alkavat tutkia Totuus-kirjaa kanssamme, se auttaa heitä ymmärtämään paremmin Vartiotornin kirjoituksia. Älä laiminlyö kevätkuukausien suomia mahdollisuuksia raamatuntutkistelutyössä. Kun hyvät ilmat tulevat, sinun on helpompaa pysyä ahkerana palveluksessa, jos sinulla on raamatuntutkisteluja.
12 Uutteruudesta on paljon hyötyä. Niille, joita me tapaamme kenttäpalveluksessa, se merkitsee tilaisuutta saavuttaa iankaikkinen elämä. Meille, jotka olemme ahkeria, on annettu vakuutus, että Jumala ei unohda meidän työtämme, ettei se ole turhaa, vaan että me tulemme perimään lupaukset. – 1. Kor. 15:58.
[Huomioteksti s. 1]
Saarnaa – luottaen Jumalaan valtuuttajana