Hyvän uutisen esittäminen – jätätkö huomioon ottamatta tärkeän kentän?
1 Nykyisin monien seurakuntien alue käydään läpi hyvin säännöllisesti. Se on hyvä, koska näin on tilaisuus tavata huonekunnan eri jäseniä, jotka voivat suhtautua hyvään uutiseen eri tavoin. Mutta jätätkö jotain huomioon ottamatta? Jos esimerkiksi ovelle tulee 12-vuotias poika, miten suhtaudut tilanteeseen? Tiedusteletko: ”Onko äitisi kotona?” Ehkä pojan äidille on todistettu monet kerrat, mutta onko poika milloinkaan kuullut hyvää uutista Valtakunnasta tai tulevasta maallisesta paratiisista?
2 Nuoret muodostavat erinomaisen kentän, joka on meille avoinna, ja monet heistä ilmaisevat vastakaikua hyvään uutiseen. Miksi et esittäisi todistusta, jonka ajattelet vetoavan nuoriin? Ehkä havaitset, ettei ole käytännöllistä esittää tilaustarjousta. Mutta useimmilla nuorilla on nykyisin jonkin verran rahaa, ja voi olla mahdollista levittää heille jokin 1,25 markan kirjoista, kuten Suuri Opettaja -kirja tai Totuus-kirja. Monet toisella kymmenellä olevat voivat havaita Jumalan sana -kirjan tai Kehitysoppi-kirjan hyvin kiinnostavaksi. Jos nuori kuuntelee, anna hänelle todistus ja avaa hänelle siten tilaisuus oppia Jehovan suurenmoisista lupauksista. Sen jälkeen kun nuoren kanssa on keskusteltu, voidaan aina pyytää tilaisuutta puhua vanhemmille.
3 Koulun lomapäivinä julistajat usein tapaavat lapset kotoa. Eräs sisar kertoi työskennelleensä eräällä kadulla neljässä talossa, ja jokaisessa kodissa joku nuorista tuli ovelle. Hän puhui heille Jehovan lupauksista ja jätti kirjan jokaiseen näistä neljästä kodista. Muistiinpanot tehtiin uusintakäynnin järjestämistä varten. Jotkut nuorista ovat iloisia saadessaan raamatuntutkistelun. Myös uusintakäynneillä saadaan kosketus vanhempiin ja muihin perheenjäseniin, ja näin todistus tavoittaa kaikki. Kahdessa tapauksessa tutkistelua suositeltiin nuorille, ja lopputuloksena oli, että koko perheet ovat nyt totuudessa.
4 On hyvä omata myönteinen asenne nuoria kohtaan. Vaikka heillä saattaakin olla pitkä tukka tai eriskummallinen vaatetus tai vaikka heidän asenteensa toisinaan onkin, että he ovat päässeet nykyisen asiainjärjestelmän harhakuvitelmista ja sen epäoikeudenmukaisuuksista, he haluavat kuitenkin keskustella asioista. Jotkut voivat suhtautua suosiollisesti Valtakunnan hyvään uutiseen ja iloita nähdessään, että ihmiskunnalla on juuri sellaista toivoa, mitä he ovat pohjimmiltaan etsineet. Eri puolilta maailmaa on saatu raportteja nuorista, jotka ovat ottaneet hyvän uutisen iloiten vastaan. Jotkut ”hipeistä” osoittavat suurta arvostusta Seuran julkaisuja ja Valtakunnan toivoa kohtaan, ja nykyään on monia entisiä ”hippejä”, jotka ovat tulleet antautuneiksi Valtakunnan julistajiksi, ja jotkut ovat tienraivauspalveluksessa.
5 Tulet havaitsemaan kenttäpalveluksen vieläkin kiinnostavammaksi, jos valmistaudut esittämään hyvää uutista kielellä, jota eri ikäiset nuoret ymmärtävät. Tulet saamaan suurta iloa, kun näet jonkun heistä suhtautuvan myönteisesti esittämääsi hyvään uutiseen.
[Huomioteksti s. 4]
Oletko tarkistanut kaikki mahdollisuutesi tilausten saamiseksi?