Hyvän uutisen esittäminen liikealueilla
1 Onko seurakuntanne etupäässä liikkeitä sisältävillä alueilla työskennelty äskettäin? Monia liikemiehiä ja -naisia tavataan harvoin heidän kotoaan, mutta heille on voitu puhua heidän toimipaikallaan. Liikealueilla työskennelleet sanovat, että varhain aamulla, kun liikkeet avataan, kaupankäynti on tavallisesti vähäistä, ja tämä on hyvä aika työskennellä tällaisella alueella. Joissakin paikoissa saattaa myös olla hiljaisempaa varhain iltapäivällä, ruokatunnin jälkeen. Kaksi erikoistienraivaajaa, joita Seura kannusti toimimaan liikealueilla, joita ei ollut käyty äskettäin, kirjoitti: ”Teimme erikoisponnisteluja liikealueiden käymiseksi. Noudattaessamme Valtakunnan Palveluksessa aikaisemmin olleita ehdotuksia työskennellä varhain aamupäivällä, esittää hyvin lyhyesti ja käyttää liikemiesmäistä lähestymistapaa saatoimme levittää vain kahtena aamuna 105 kirjaa ja saimme kuusi tilausta. Monet liikemiehistä olivat vilpittömästi ilahtuneita saadessamme heidät pysähtymään hetkeksi ja puhuessamme heidän kanssaan. Arvostamme suuresti kannustustanne käydä yhdyskuntamme liikkeissä.”
2 New Yorkin kaupungissa kokeneet julistajat ja tienraivaajat työskentelevät nyt Wall Streetin liikealueella, ja heidän kenttäänsä sisältyvät kaikki liiketalot, pienet ja suuret. Liike- ja virkamiehille ei ole vain levitetty suurta määrää kirjallisuutta, vaan monia hyviä keskusteluja on myös käyty. Järjestelyt kiinnostuneista huolehtimiseksi on tehty.
3 Liikemiehet ja -naiset ovat niiden ’kaikenlaisten ihmisten’ joukossa, joiden Jehova haluaa tulevan ’totuuden täsmälliseen tuntemukseen’ ja ’pelastuvan’. (1. Tim. 2:4, Um) On ehdotettu, että kenttävalvojat jokaisessa seurakunnassa tekisivät järjestelyt seurakunnan liikealueiden käymiseksi. Tehdessään sen luottaen täysin Jehovaan tähän työhön osallistuvat voivat olla varmoja hänen siunauksestaan.
[Huomioteksti s. 8]
Oletko tehnyt järjestelyt ollaksesi läsnä konventissa?