Tupakan käyttäjät
1 Pian on kulunut kuusi kuukautta siitä, kun Vartiotorni osoitti, että antautuneitten henkilöitten on ryhdyttävä päättäväiseen toimintaan tupakan käytön lopettamiseksi. Jos on vielä sellaisia, jotka käyttävät tupakkaa, heidän olisi hyvä ryhtyä voimakkaampiin toimenpiteisiin, jotta he lopettaisivat nyt. Puhu vanhimmille saadaksesi apua. Vanhinten täytyy ratkaista Raamatun neuvoja soveltamalla, kuka saa jäädä seurakuntaan.
2 Kastamattomien, jotka käyttävät tupakkaa ja vain käyvät kokouksissa mutta eivät puolla sen käyttöä eivätkä yritä saada veljiä käyttämään sitä, voidaan antaa käydä jatkuvasti kokouksissa, mutta heidän ei tulisi käyttää tupakkaa valtakunnansalissa. Mutta jos sellaiset, joita ei ole kastettu, ovat olleet seurakunnan yhteydessä siinä määrin, että osallistuvat kenttäpalvelukseen ja teokraattiseen palveluskouluun, niin heille pitäisi puhua tällä kertaa, ja jos he eivät saman kuuden kuukauden ajanjakson kuluessa ole lopettaneet tätä tapaa, niin heille tulisi sanoa, että he eivät enää ole kelvollisia osallistumaan kenttäpalvelukseen eivätkä teokraattiseen palveluskouluun, ellei näin ole jo tehty. Heitä tulee kehottaa ilmoittamaan vanhimmille, kun he ovat kokonaan lopettaneet tupakan käytön. Mutta muihin toimenpiteisiin ei ryhdytä, koska he eivät ole kastettuja. He voivat käydä kokouksissa. Ei ole tarpeellista tehdä julkista ilmoitusta tällaisten kastamattomien ollessa kysymyksessä.
3 Jos joku tupakan käyttäjä on ollut aikoinaan kasteella, mutta on jättänyt järjestön kauan sitten eikä tällä hetkellä väitä olevansa Jehovan todistaja, ja jos hänen tupakan käyttönsä ei aiheuta häpeää tai häiriötä seurakunnalle, niin vanhinten ei olisi tarpeellista etsiä häntä esiin ja tiedustella häneltä, käyttääkö hän tupakkaa, tai ryhtyä toimenpiteisiin sellaista tupakoitsijaa vastaan, joka ei ole enää seurakunnan yhteydessä.