Haaratoimiston kirje
Rakkaat Julistajat
Beetel-perhe nauttii päivittäin monista siunauksista. Joka aamu luemme aamiaispöydässä uutta Vuosikirjaa ja tosiaankin iloitsemme siitä. Maanantai-iltaisin käsittelemme perhetutkistelumme yhteydessä erinomaista aineistoa kirjasta Aid to Bible Understanding.
Olemme jo aloittaneet työt täällä huhtikuun erikoistoimintaa varten. Huhtikuun 8. päivän Herätkää!-lehden erikoisnumero käsittelee hyvin vetoavalla tavalla aihetta ”Ovatko paremmat ajat edessä?”. Ja huhtikuun 15. päivän Vartiotorni sisältää aineiston, jota käsitellään erikoisesitelmässä 30. maaliskuuta, ja teema on ”’Kuka on Jehova’, jota kaikkien tulisi palvoa?”. Kumpiakin näistä lehdistä halutaan levittää laajalti.
On suunniteltu erikoislevitys, jossa käytetään huhtikuun 15. päivän Vartiotornia. Monet niistä ihmisistä, joille johdamme raamatuntutkistelua, tulevat kuulemaan erikoisesitelmän ja saattavat olla halukkaita osallistumaan tämän tiedon jakamiseen toisille. Seura haluaakin antaa lahjaksi kolme Vartiotornin erikoisnumeroa jokaiselle henkilölle tai perheelle, jolle johdetaan raamatuntutkistelua, ja samalla kehottaa heitä antamaan nuo lehdet toisille ihmisille, joiden he uskovat lukevan ne. Teidän ei tarvitse tilata näitä lisänumeroita lehdistä niitä varten, joille johdatte raamatuntutkistelua, vaan Seura tulee lähettämään ne teille ilman pyyntöä. Mutta huolehtikaa tietysti ylimääräisten lehtien tilaamisesta omaan käyttöönne kenttäpalveluksessa.
Meille täällä Beetel-kodissa on hyvin miellyttävää työskennellä yhdessä kanssanne, kun me kaikki pyrimme edistymään palveluksessamme Jumalalle.
Lähetämme teille kaikille rakkaudelliset kristilliset terveisemme!
Veljenne,
TIKKURILAN HAARATOIMISTO