Hyödy täysin kirjantutkistelusta
1 Samoin kuin olemme onnellisia voidessamme tyydyttää kirjaimellisen ravinnon tarpeemme, olemme erittäin kiitollisia myös hengellisestä ravinnosta, jota Jehova antaa meille. Kun ensiksi opimme totuutta, iloitsimme tullessamme tuntemaan totuuden alkeisasiat, mutta antauduttuamme Jumalalle ymmärrämme tarpeelliseksi kehittää ruokahalua kiinteään, vahvaan ravintoon kasvaaksemme jatkuvasti hengellisesti. (1. Kor. 2:10; Hepr. 5:14; 6:1; 2. Piet. 3:16) Seurakunnan kirjantutkistelu on yksi varaus ymmärryksen saamiseksi syvällisemmistäkin asioista. Suuri osa aineistosta on paljon enemmän kuin pelkkiä alkeisasioita, ja sen merkityksen tajuaminen vaatii ponnistelua.
2 Joulukuussa siirryimme kirjantutkisteluissa tutkimaan kirjaa Jumalan tuhatvuotinen valtakunta on tullut lähelle. Seura on suunnitellut, että kun tämä kirja on tutkittu, seuraavaksi otettaisiin kirja Jumalan ”ikuinen tarkoitus” nyt saamassa voiton ihmisen hyödyksi. Näiden kahden kirjan tutkimiselle on varattu aikaa yhteensä kaksi vuotta. Ehdotamme, että kaikki tutkistelua johtavat tekisivät nyt aikataulun tämän mukaisesti. Havaitsette, että nyt ei ole tarpeen pitää yllä yhtä kovaa vauhtia tutkimisessa kuin edellisinä kuukausina, vaan asioihin voidaan nyt syventyä perusteellisemmin. Aikataulu edellyttää noin 6–7 sivun tutkimista kerrallaan, ei enempää. Uskomme, että kaikki arvostavat mahdollisuutta syventyä nyt perusteellisemmin aineistoon, ja hitaampi tutkimisvauhti on varmasti hyödyksi niille monille uusille, jotka ovat tulleet yhteyteemme viime vuosina.
3 Tutkistelunjohtajat: Teistä riippuu paljon se, miten paljon tutkisteluun osallistuvat hyötyvät siitä. Varmistaudutteko siitä, että kaikki uudetkin ymmärtävät aineiston ydinkohdat? Huomioitteko mahdollisesti läsnä olevat lapset tekemällä heille silloin tällöin sopivia kysymyksiä tai antamalla heille mahdollisuuden osallistua jollakin muulla tavalla? Valikoitteko etukäteen sopivia raamatunkohtia, joita ei ole lainattu, mutta joiden katsominen ja soveltaminen olisi hyödyllistä? Ovatko tekemänne lisäkysymykset tarkoituksenmukaisia? Pidättekö yllä sopivaa vauhtia, niin että aineiston syvällisemmätkin piirteet tulevat käsitellyiksi, välttäen toisaalta tarpeetonta toistamista ja merkityksetöntä puhumista? Johdatteko tutkistelua innostavasti ja eloisasti?
4 Sitten on kysymyksiä, joita me kaikki voisimme harkita: Missä määrin arvostamme kirjantutkistelua? Näemmekö sen olevan yksi Jehovan rakkaudellisista varauksista vahvan hengellisen ravinnon saamiseksi? Olemmeko säännöllisesti mukana tutkistelussa ja osallistummeko siihen innokkaasti? Valmistaudummeko tutkisteluun? Suomessa kirjantutkisteluihin osallistuu noin 85 prosenttia julistajista säännöllisesti, mikä on kiitettävää. Osallistumalla tutkisteluun joka viikko osoitamme arvostavamme tätä Jehovan hyväksemme järjestämää kokousta, jossa jokaisen hengelliseen kasvuun voidaan kiinnittää enemmän yksilöllistä huomiota kuin muissa kokouksissa. – Jes. 40:11.