Auttakaamme uusia julistajia
1 Voitko muistaa muutamat ensi kerrat, kun tulit Jehovan kansan yhteyteen? Nykyään kun niin monet uudet tulvivat Jehovan järjestöön, me olemme tietysti iloisia, mutta samalla haluamme kysyä itseltämme: mitä voimme tehdä auttaaksemme näitä monia uusia oppimaan kaiken mahdollisen ja olemaan vuorostaan hyödyksi toisille?
2 Jotkut uudet julistajat ovat sanoneet pitävänsä hämmentävänä vastata kysymyksiin kirjantutkistelussa, koska jotkut veljet eivät tienneet heidän nimeään. Siksi se, että julistajat oppisivat uusien nimet, tekisi heille helpommaksi ja mukavammaksi vastaamisen ja neuvojen pyytämisen niitä ehkä tarvittaessa. Myös sellaisia yksinkertaisia asioita kuin kenttäpalvelusraportin tai tilauslipukkeen täyttäminen, jotka käyvät niin helposti meiltä, jotka olemme olleet jonkin aikaa totuudessa, voidaan selittää uusille julistajille. Palveluskoulusta vastuussa oleva vanhin voi lähestyä hiljattain mukaan tulleita ja selittää yksityiskohtaisesti koulun hyötyä, varmistautua siitä, että he saavat ohjelman ja tiedon hyödyllisistä välineistä henkilökohtaista tutkimista varten, kuten julkaisuista ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen”, Saarnojen jäsennyksiä jne. On paljon sellaista, mitä me pidämme itsestään selvänä, mutta minkä oppimiseksi uudet tarvitsevat apua.
3 Uudet julistajat voivat helpottaa avun saantiaan tutustumalla vanhimpiin, esittelemällä itsensä jopa useammin kuin yhden kerran, jos on tarpeen. Olisi avuksi, että uudet esittäytyisivät kokousta johtavalle ottaen siinä aloitteen. Älä epäröi pyytää vanhimpien apua, kun on kysymyksessä jokin edellä mainituista palveluksista. Jos joku vanhimmista on kiireinen jossakin tilanteessa, niin älä pidä sitä todisteena siitä, että he eivät olisi kiinnostuneita sinusta, vaan lähesty heitä uudelleen. Tämä arvokas keskinäinen rohkaisu yhdistää meidät onnelliseksi perheeksi, jossa jäsenet auttavat toinen toistaan edistymään totuudessa ja kulkemaan Jumalan tietä.