Kylvä totuuden siemeniä
1 Jeesus oli Samariassa istuutunut lähteelle odottamaan, kunnes hänen opetuslapsensa palaisivat tuomaan ruokatarvikkeita, joita he olivat menneet ostamaan. Hän oli väsynyt ja janoinen, mutta silti hän oli aulis antamaan ajankohtaista todistusta, joka sopi olosuhteisiin. Lue itse, miten keskustelu sujui. Se on kirjoitettu muistiin Johanneksen 4:7–15:een.
2 Käytätkö sinäkin hyväksesi suotuisia tilaisuuksia todistuksen antamiseen liittäen keskustelun tilanteeseen yhtä luonnollisella mutta kiinnostavalla tavalla? Voit löytää monia tilaisuuksia siihen joka päivä, jos olet valpas niiden suhteen.
3 Minkälaisia tilanteita Jeesus ja hänen opetuslapsensa muun muassa käyttivät antaakseen todistusta, ei vain ihmisten kodeissa käydessään vaan missä tahansa tilaisuus ilmaantui? Kerran ’kulkiessaan eteenpäin’ Jeesus puhui Matteukselle, joka ’istui veroasemalla’. Erään toisen kerran hän käveltyään viljapeltojen halki tarttui tilaisuuteen puhua fariseuksille. Myöhemmin hän puhui meren äärelle kokoontuneelle väkijoukolle. Jeesus antoi monissa tilanteissa ja eri paikoissa todistusta ennakolta valmistautumatta. Hän puhui sekä vieraille että tutuille. – Matt. 9:9; 12:1–4; 13:1–4.
4 Paavali sisällytti palvelukseensa niille puhumisen, ”jotka sattuivat olemaan paikalla” Ateenan torilla. (Apt. 17:17) Hän käytti hyväkseen jokaista tilaisuutta puhua Jehovasta, jopa myöhään yöllä, kun hänet oli vapautettu vankilasta, samoin kuin myöhemmin kaikille niille, jotka vierailivat hänen luonaan, kun hän oli pidätettynä talossa. – Apt. 16:25–34; 28:30, 31.
5 Käytämmekö mekin hyväksemme tilaisuuksia todistuksen antamiseen, vai odotammeko, kunnes olemme ”palveluksessa”, tai puhummeko totuudesta vai silloin, kun käymme talosta taloon ”alueellamme”? Kuinka antoisaa onkaan etsiä tilaisuuksia todistuksen antamiseen tietäessään, että pelto on maailma ja että meille ei ehkä koskaan tule parempaa tilaisuutta puhua joillekuille! Meillä on varmasti ennakkotapauksia Raamatussa sellaisen satunnaisen todistuksen antamisesta.
6 Vaikka sellainen palvelus ei ehkä olekaan ”varsinaista” todistamista, jossa olemme nimenomaan suunnitelleet puhua tietyille ihmisille, niin se saattaa silti hyvinkin olla todistusta, johon olemme valmistautuneet jossain määrin ajattelemalla mahdollisia sopivia keskustelunaiheita tai ottamalla mukaan kirjallisuutta siinä toivossa, että tapaamme sellaisen, joka arvostaisi sitä. Jos sinulle on joskus sattunut niin, ettei autossasi tai mukanasi ole ollut kirjallisuutta, kun olet tavannut jonkun kiinnostusta osoittaneen, niin ymmärrät, miten viisasta on varautua sellaisiin mahdollisuuksiin päivittäisissä toimissasi tai matkoilla.
7 Ei ole tarpeellista yrittää keskustella pitkään jokaisen ihmisen kanssa. Voit haluta esittää asian lyhyesti, vain lauseen kerrallaan, nähdäksesi, mitä henkilö vastaa tai osoittaako hän kiinnostusta. Juuri niin Jeesus teki. (Joh. 4:7–26) Jos kiinnostusta ei ilmene, voit pitää parempana olla jatkamatta keskustelua. Oletpa koulussa tai työssä, kotona tai ostoksilla, ystävien tai perheenjäsenten tai vieraitten parissa, havaitset monia mahdollisuuksia puhua kiinnostavalla tavalla oppimistasi asioista. Muista myös merkitä tällä tavalla käytetty aika kenttäpalvelusraporttiisi.
8 Satunnaisen todistuksen antaminen lisää suuresti niiden ihmisten määrää, joille meillä on etu todistaa, ja voi merkitä mahdollisuutta puhua monille, joille ei säännöllisesti esitetä Valtakunnan sanomaa. Aivan niin kuin maanviljelijä kylvää siemeniä maahan, mekin haluamme levittää totuuden siemeniä. – Saarn. 11:6.